Ongelmien ratkaisu

[Vieras]

Minkälaisia edellytyksiä ihmisellä tulisi olla ennen kuin hän voi sotkeutua toisten asioihin? Kykenevätkö vanhimmat todella ratkaisemaan seurakuntalaisten ongelmia? Toisten asioista on raskasta kantaa aikuisten oikeasti vaivaa ja ongelmien vakioratkaisu lienee aina vain sama paketti: lisää kenttää, tutkimista ja kokouksia. Sama lääke vaivaan kuin vaivaan. Millaiselle vanhimmalle seurakuntalainen uskaltaa uskoutua? Entä vanhimpien omat ongelmat? Ratkooko niitä kukaan? Kierrosvalvojat? Vanhimmistot? Entä mikä tekee jostakin seurakunnasta ns. "ongelmaseurakunnan"? Vanhimmat vai seurakuntalaiset? Puhutaanko mistään ongelmista koskaan avoimesti, vai peitelläänkö kaikki kermakakun kuoren alle? Tunnustetaanko mitään vai väitetäänkö: - Ei ole ongelmia...

Onko kukaan todella kokenut saaneensa apua järjestöltä / vanhimmilta johonkin asiaan ja millaiseen ja miten? "Haluamme auttaa" lienee monen todistajan tunnuslause. Kysyn nyt siis seuraan liittyviä hyviä puolia eli onko seurasta ollut apua vai pelkästään harmia?

[Arskavain]

Itse en ole koskaan juuri saanut todellista apua todistajilta - vain hyväksynnän niin, että kaikki todistajat tervehtivät ja juttelivat minulle illessani todistaja. No on multa kyllä kerran auto hinattu, kun se jäi välille ja yksi vanhin porasi pari reikää seinään, kun muutimme Ruotsiin. Koitin oitin mainostaa sitä kentällä toisillekkin, kuinka auttavaisia kaikki ovat.

Todellisuudessa todistajilla on kuitenkin lukuisia kuppikuntia, joihin pääseminen voi olla hankalaa. Massi auttaa asiaa.

Monesti ne seurakunnan vanhimmat ovat niin tyhmiä ja pöyhkeitä, että ei he tajua mistään mitään. He elävät putkessa ja kehottavat toisakin sinne. Ei niille kannata mitään kertoa - kerro mielummin tänne, niin saat ainakin todellista empatiaa.

[Aaac]

Vanhimmilla ei varsinaisesti ole koulutusta tai aitoa empatiaa kohdatakseen ihmiset ihmisinä. Usein he luottavat siihen, mitä Vartiotornissa on joskus ammoin kirjoitettu. Lohdutusta kaipaava saa monesti luettavakseen vanhoja Vartiotorneja. Vanhimpien asenne voi olla myös se, että he ovat oikeassa ja heidän puheitaan on noudatettava.

[Vieras]

Ei noudateta tiedon pöyhistyneitä äijiä.Tai sellaisia jotka ovat kiero sydämmisiä.

[rippeli]

Sain lahko aikanani monestikin "apua" ja ojennusta seurakunnan vanhimmilta. Jutut menivät ainakin komiteoissa aina saman kaavan mukaan, joten ainakin siinä mielessä ohjekirja oli tutkittu tarkasti. Varsinaisiin ongelmien ratkaisuun ei tietenkään kellään ollut minkäänlaista koulutusta. Tieto haettiin vartiotornista, jonka valokopioita tms luettiin ja tarkastettiin raamatunpaikkoja. Joillakin vanhimmilla oli parempi muisti, joten he osasivat luetuttaa avainkohdat raamatusta ilman vartsikan tukea.

Esimerkki vanhinten avusta: Eräs hyvä ystäväni oli vakavasti maanis-depressiivinen. Sairaalajaksojen välillä hän söi lääkkeitä ja kävi terapiassa, mutta silti hän aina välillä vajosi syvään masennukseen, taikka nousi onnen taivaisiin. Masennusjaksoilla hän saattoi ryypätä ja langeta miehiin. Se ei tietenkään ollut hyvä juttu seurakunnan silmissä. Niinpä hän sai vakavaa ojennusta ja julkisen varoituksen salilla. Seuraavalla kerralla annettiin aikamäärä laittaa asiat kuntoon (muistaakseni pari kuukautta). Avuksi annettiin viittauksia vartiotornin masennus- ja juomis kirjoituksiin, sekä määrättiin sisar kenttätoveruutta varten. Näillä eväillä mentiin sitten seuraavaan masennukseen/juopotteluun jne. Vanhinten rakkaudellinen apu laajeni ja sisar erotettiin seurakunnasta. Tietenkin erotettiin, koska oli jo kaksi kertaa varoitettu ja annettu pari kuukautta aikaa parantua.

Asioitten vakavuus huomioon ottaen, vanhinten tulisi olla aika monen alan asiantuntijoita, jotta he voisivat oikeasti antaa apua. Nykyeväillä apu tarkoittaa lähinnä sitä, että pidetään ongelmatapaukset poissa seurakunnasta.

[Aaac]

mikä tekee jostakin seurakunnasta ns. "ongelmaseurakunnan"? Vanhimmat vai seurakuntalaiset? Puhutaanko mistään ongelmista koskaan avoimesti, vai peitelläänkö kaikki kermakakun kuoren alle?

Meinasin sanoa, että yleensä se on joku despootti vanhin. Mutta sellaisiahan Seura vanhimmistoon haluaakin. Sellaisia jotka määräävät seurakuntalaiset kuriin. Vasta siinä vaiheessa, kun seurakunnan lahjoitukset vähenevät syystä tai toisesta (esim. erottamisten vuoksi) tai seurakunnan maine menee ulkopuolisten silmissä, Seura puuttuu asiaan. Seurakuntalaisten pahoinvointi despootin alla ei aiheuta reaktiota.

Omalle kohdalle ei sattunut varsinaista ongelmaseurakuntaa, mutta jo JT-aikana kuulin seurakunnista, joissa oli ollut "vaimonvaihtoa" tai vanhimpia oli jouduttu erottamaan.

[sinner74]

Ottaen huomioon minkälaatuisten asoiden kanssa vanhimmat joutuvat painimaan, he ovat pahimmanlaatuisia puoskareita. Edes elämänkokemuksen perusteella (keskimäärin) heillä ei ole edellytystä ratkaista, saati ohjata oikeaan suuntaan, tilanteita joihin he oikeuskomiteassa ynnä muissa seurakunnan päivittäisissä toimissa joutuvat ottamaan kantaa.

Oman oikeuskomiteani kokoonpano alla. Sanon sen verran omasta tilanteestani tuohon aikaan, että oikeasti minun olisi pitänyt olla psykologin, psykiatrin tai vastaavan juttusilla tekosieni johdosta, eikä tämä ole edes makukysymys vaan ihan kiistaton fakta.

Puheenjohtaja - sanomalehtien jakaja
Jäsen 1- postinkantaja
Jäsen 2 - soneran tietoliikenneasiantuntija

Onnellinen, minun kannaltani, lopputulos oli että minut erotettiin.

[pakana]

Ylipäänsäkään... jos kerran Jumala on ainoa, joka näkee sydämiin, niin onhan se vähän niin ja näin nyt sitten tuomita ihmistuomioistuimessa.
Mitäpä jos vanhimmat tuomitsevatkin väärin ja heittävät pihalle "oikeamielisen" ihmisen vain ihan henkilökohtaisten antipatioiden vuoksi?

[Jekku]

Mielestäni vanhinten ja joidenkin Jehovan todistajien on vaikea kohdata toisen avuttomuutta ja tarvitsevuutta. Se voi ikävällä tavalla nostaa omia huonommuuden ja avuttomuuden tuntoja. Kun ei suvaitse omia negatiivisia tunteita, ei halua nähdä niitä toisessa ihmisessä.
Tarvitseva ihminen on heikko ja suorituskyky huono. Jehovan todistajien hyvyyttä mitataan suoritteilla. Silloin avuton ihminen on vain rasittava ja aikaansaamaton nahjus.

[Analysoija]

Mielestäni vanhinten ja joidenkin Jehovan todistajien on vaikea kohdata toisen avuttomuutta ja tarvitsevuutta. Se voi ikävällä tavalla nostaa omia huonommuuden ja avuttomuuden tuntoja. Kun ei suvaitse omia negatiivisia tunteita, ei halua nähdä niitä toisessa ihmisessä.
Tarvitseva ihminen on heikko ja suorituskyky huono. Jehovan todistajien hyvyyttä mitataan suoritteilla. Silloin avuton ihminen on vain rasittava ja aikaansaamaton nahjus.

Sanoisin että useimpien vanhinten, ei kaikkien. Ei todellista elämänkokemusta, ei luonnetta vaan esimerkiksi nimitys tehtäväänsä kenttäpalvelustuntien perusteella jotka ovat hyvin tekaistuja.

[pakana]

Esimerkki vanhinten avusta: Eräs hyvä ystäväni oli vakavasti maanis-depressiivinen. Sairaalajaksojen välillä hän söi lääkkeitä ja kävi terapiassa, mutta silti hän aina välillä vajosi syvään masennukseen, taikka nousi onnen taivaisiin. Masennusjaksoilla hän saattoi ryypätä ja langeta miehiin. Se ei tietenkään ollut hyvä juttu seurakunnan silmissä. Niinpä hän sai vakavaa ojennusta ja julkisen varoituksen salilla. Seuraavalla kerralla annettiin aikamäärä laittaa asiat kuntoon (muistaakseni pari kuukautta). Avuksi annettiin viittauksia vartiotornin masennus- ja juomis kirjoituksiin, sekä määrättiin sisar kenttätoveruutta varten. Näillä eväillä mentiin sitten seuraavaan masennukseen/juopotteluun jne. Vanhinten rakkaudellinen apu laajeni ja sisar erotettiin seurakunnasta. Tietenkin erotettiin, koska oli jo kaksi kertaa varoitettu ja annettu pari kuukautta aikaa parantua.

Tuleepa tästä mieleen eräskin tapaus, jossa äiti haki tyttärelleen apua seurakunnan vanhimmilta. Tytär oli jo tovin käyttäytynyt omituisesti ja äiti epäili tytön olevan masentunut.
Ilmeni sitten, että tyttö olikin hairahtunut, tullut raskaaksi ja tehnyt salaa abortin ja äiti oli oikeassa, kaikki tämä oli saanut tytön vakavan masennuksen kouriin. Tyttö ei vakavasti masentuneen tavoin jaksanut komitean edessä "välittää" ja näin ollen tyttö erotettiin.
Tytön äidin mennessä kapinoimaan vanhimmille erottamispäätöstä ja vedotessaan tytön mielenterveysongelmiin vanhimmat totesivat ärtyneenä: "no ei se niin HULLU ole, etteikö tajuais mitä on tullu tehtyä..."

JepJep... uskollinen ja YMMÄRTÄVÄINEN orja...

[Veli Viipyilevä]

On kokemusta masennuksesta ja "avusta". Yksikään vanhin ei ole ottanut yhteyttä ja kun salille jaksaa joskus raahautua niin rakkaudelliset veljet eivät edes tervehdi. Mennään ohi kuin ei huomattaisi. Muutama vanhin patistelee kentälle

[Jekku]

Ei Jehovan todistajissa mitään tunteilla. Se on "järkiuskonto". Siinä tavoitteena on olla reipas, luja ja suoraselkäinen.
Ei siinä kiireessä edes ehdi tunteilemaan ja jos joku siitä vauhdista putoaa, ei sitä pahemmin säälitä. Se oli vaan heikko joka ei pysynyt uskollisena. Rakasti maailmaa liikaa.

Kuka edes uskaltaa sanoa jotain lämmintä "hairahtuneesta". Mennä vielä puolustelemaan pahantekijää. Monella todistajista voi olla omien tunteiden kanssa ongelmia koska kaikki on kiellettyä. Niitä täytyy sitten lakaista maton alle ja pysyä mahdollisimman tunteettomana.

[bbq]

On kokemusta masennuksesta ja "avusta". Yksikään vanhin ei ole ottanut yhteyttä ja kun salille jaksaa joskus raahautua niin rakkaudelliset veljet eivät edes tervehdi. Mennään ohi kuin ei huomattaisi. Muutama vanhin patistelee kentälle

Samantyylistä kokemusta täälläkin. Itsekin olisin odottanut jonkinmoista tukea seurakunnan puolelta; vanhemmat erosivat, äitini erotettiin - isä ei "totuudessa" koskaan ollutkaan - ja sisko lakkasi käymästä kokouksissa.

Ja julkisesti toitotetaan kuinka rakkaudellista meininki on. Ketuttaa moinen ulkokultaisuus.

[selbstgelernt]

Itse olen luonteeltani aika epäilevä, siinä mielessä että en tuosta noin vain mene omista ongelmistani heti ensimmäisenä kertomaan kelle tahansa. Niin siis tutkiessani raamattua jt:n kanssa, ei tullut pieneen mieleenkään kellekään vanhimmalle mennä asioistani puhumaan. En olisi luottanut niihin ukkeleihin sen vertaa. He eivät ole missään nimessä esim. mielenterveysasioiden asiantuntijoita. On paljon parempi puhua kustakin ongelmastaan kunkin alan asiantuntijan kanssa. Jos on masentunut, on parempi mennä mielenterveystoimistoon kuin jt-vanhimman luo juttelemaan. Muissa terveysongelmissa mennään terveys- keskukseen. Sama koskee muita asioita. Eipä esimerkiksi raha-asiani, harrastukseni, ystäväni jne. kuulu kellekään, vaan itse vastaan niistä. Onneksi älysin ajoissa lopettaa tutkimisen, etten koskaan joutunut siihen tilanteeseen, että olisi pitänyt veli vanhimmille kertoa omia henkilökohtaisia asioita, ja joutua sillä tavoin toisten riepoteltavaksi. Siitähän ei olisi ollut muuta seurausta kuin milenterveysongelmia, ajattelisin näin.