sinner74 kirjoitti:Luulen, että jos ovelle olisi sattunut SKDL:n aggressiivinen varainhankkija, tulos olisi voinut olla SKDL:n kannalta positiivinen.
Jehovantodistajien pakkomielteisyydeltä näyttävän ovilla käymisen hyvä puoli on se, että teoriassa, ja joskus myös käytännössä, he tavoittavat ihmisen silloin kun ihminen on herkimmillään, hakemassa jotain suuntaa.
Samanlaisia kokemuksia täälläkin.
Tuoreen avioeron jättämä henkinen turtumus (äidilläni siis), kaksi pientä lasta hoidettavana, ja kovin idealistinen mielenlaatu... mitä mainioin kasvualusta järjestön ajatuksille.
Näin jälkikäteen ajateltuna lienee ehkä jopa jollakin tapaa positiivinen asia, että ovelle sattuivat nimenomaan jt:t, pahemminkin kun olisi taatusti voinut käydä. Tuollaisessa "otollisessa" ja herkässä tilassa oleva ihminen, joka on aina tarvinnut jonkun tai jonkin ohjaamaan elämäänsä, olisi voinut lähteä oikeasti ihan kenen ja minkä tahansa kelkkaan.
Tosin koska kovinkaan moni muu (hämäräperäinen) porukka ei käy ihmisten ovilla, oli tulos järjestön kannalta tässä tapauksessa melkoisen odotettu.
With oblivion's obscuration fill my senses to the brim,
make me taste obliteration, in this dimness let me dim.
Jehovan todistajat tarjoavat kiinnostuneilleen vastauksia Raamatusta. Niitä ainoita ja oikeita Totuuden sanoja. Heidän lähestymistapansa on usein ystävällinen ja vetoava, koska "Puhu perustelleen" -kirja (ja kaikki se muu ohjelmointi ja mielenhallinta) on tehnyt tehtävänä näiden järjestön palkattomien käännyttäjien suhteen. Heidät on opetettu lähestymään sulavan tahdikkaasti ventovieraita ihmisiä.
Uudelle kiinnostuneelle tulee helposti sellainen mielikuva, että hänen jokaiseen kysymykseensä on olemassa raamatullinen vastaus; mikään muu yhteisö kuin Jehovan todistajat ei niitä vain osaa/voi hänelle antaa, koska ovat kaikki osa "väärää uskontoa". Ainakaan hänen entinen uskontonsa ei sellaisia "kyennyt" antamaan. Tunne on monille häkellyttävä; kyse on älyllisestä huumaamisesta.
Jonkin aikaa tutkittuaan kiinnostuneen koko maailmankuva ikään kuin loksahtaa paikoilleen. Toki samanaikainen rakkauspommitus auttaa tehokkaasti kiinnostuneen lahkoon kiinnittämistä (tässäkin järjestöllä on käytössä puhtaasti kulteille tunnusomainen piirre, mutta se tuntuu vastakiinnostuneesta hyvältä!). Järjestö luo maailmasta äärimmäisen mustavalkoisen kuvan, jossa kaikki asiat ovat "joko tai", ei koskaan "sekä että". Tämä tuo uuden kiinnostuneen eteen varsin helppoja visioita ja ratkaisuja, tai oikeastaan kaikki merkittävät asiat onkin jo ratkaistu valmiiksi hänen puolestaan. Hänen täytyy vain tehdä oma henkilökohtainen valintansa: haluaako hän kannattaa Totuutta vai Valhetta. Puolueetonta maaperää ei ole.
Juuri tällaisen painostuksen edessä itsekin lopulta olin valmis parikymppisenä kasteelle. Elämäni ensimmäisessä kokouksessa olin käynyt kolmisen vuotta aiemmin, ja systemaattisesti minulle oli pidetty tutkistelua noin vuoden ajan ennen virallista lahkoon liittymistä.
Karkeasti kuvio meni niin, että ensihuumassa sitä ajatteli kaiken sen olevan aivan liian hyvää ollakseen totta. Sitten tuohon mahdollisuuteen alkoi kuitenkin pikku hiljaa uskomaan. Kaikki oli niin yksinkertaisen selvää. Hiukan myöhemmin tuli hiukan kyseenalaistettua koko tuota maailmankuvaa, sekä myös joitakin oppeja. Tuossa vaiheessa en enää saanutkaan jokaiseen kysymykseeni täydentävää vastausta, ja voimakkain rakkauspommituskin oli jo takanapäin, koska olin selvästi ottanut kantani ja liittymässä jäseneksi. Kuitenkin epäröin.
Jälkeenpäin ajateltuna se, mikä sai minut lopulta sivuuttamaan epävarmuuteni ja liittymään Jehovan todistajiin, oli juuri tämä mustavalkoinen "joko tai" -ajattelu. Neutraali suhtautuminen lahkon maalaamaan maailmankuvaan ei ollut vaihtoehto, koska lahko ei sellaista antanut. Koska en paremmastakaan tiennyt, niin ajattelin toimivani väärin, jos hylkäisin tällaisen tarjouksen. Koin tuolloin Jumalan kutsuneen minua ensimmäistä kertaa "aivan oikeasti" (ja että en itse vain ymmärtänyt vielä kaikkea). Rippikoulussakaan en ollut vastauksia saanut; ei edes Jeesus ollut vastannut tuolloin esittämiini hapuileviin rukoksiin, tai ainakaan niin, että olisin vastausta koskaan huomannut. Tämän siis täytyi olla totuus.
Tullessani ensi kertaa kosketuksiin Jt-lahkon kanssa, täytin klassisesti kaikki lahkoon liittyjän yleiset riskitekijät: olin nuori ja aloittanut juuri itsenäisen elämän. Olin muuttanut toiselle paikkakunnalle opiskelemaan tulevaa ammattia varten. Sosiaalinen verkostoni ei ollut erityisen laaja, ja Jehovan todistajat olivat minun ensimmäisiä "ystäviä" tuolla uudella paikkakunnalla. Kohdallani kaikki oli valmista; ja minä halusin vastauksia.
Ja siinä sitä sitten oltiin. Lahkon raadollisuus ja mädännäisyys alkoi paljastua minulle vasta paljon myöhemmin. Ja kuten me kaikki tiedämme, kyse ei tässä ole yksittäisistä jäsenistä, vaan järjestön jodosta siellä Amerikassa. Sitä ei saisi kritisoida, mutta minä nyt kuitenkin kritisoin. Enkä enää tuntenutkaan saavani raamatullisia (tai minkään muunkaan laisia) vastauksia kysymyksiini, kuten ennen järjestön jäseneksi liittymistäni olin voimakkaasti tuntenut.
Kuten Polyester tuossa jo totesikin, tämä lahko panostaa ensisijaisesti laatuun (jäsenen oltava kritiikitön uhrautuja) kuin määrään. Myönnytyksiä ei tehdä, vaan jokaisen käännynnäisenkin tulee ymmärtää täysin paikkansa. Orjaluokan asema tehdään selväksi kastekysymysten yhteydessä, ja se pidetään jatkuvasti selvänä kaikille jäsenille säännöllisien seurakunnassa tutkittavien kysymys-vastaus ohjemien kautta (joka sivumennen sanoen on sekin tehokas keino mielenhallinnan ylläpitämisessä: jäsenet joutuvat vuorollaan itse ääneen sanomaan, että asiat ovat juuri niin kuin orjaluokka sanoo niiden olevan). Ja täsmälleen sama uskonnollinen narsismi näkyy myös silloin, kun erotettu pyrkii palaamaan takaisin lahkon jäseneksi: hänen paikkansa tehdään selvääkin selvemmäksi nöyryyttävien katumusharjoituksien muodossa, joille ei löydy esikuvaa Raamatusta. Kaikessa tässä järjestön selvä sanoma ikään kuin kuuluu: "Järjestön kanssa ei olla eri mieltä, ja joka ikisen hengittävän tulee tajuta ja tunnustaa Järjestön ylivertainen asema ihmiskunnan keskuudessa".
juu, mutta onhan ne hyvätkin puolensa. kuka sellasista oppikysymyksistä nyt niin kovin -no kyllä todistajien keskuudessa myös on fanaatikkoja jotka niden perään huutelevat.
tunnenkin /tunsinkin muutamia. onhan niitä sellasia työpaikoillakin jne. toiset jaksaa ottaa asiat niin vakavissaan. suurin osa todistajista kuitenkin istuu ihan tavallisen perseen päällä. sitä paitsi siellä on kivoja ihmisiä -ihan totta.
syy miksi aikoinaan liityin: löysin raamatun vakavissaan ottavien kristittyjen ryhmän joka pitää yhtä, noudattaen kristillisen armon ja rakkauden periaatetta.
syy miksi aikoinaa erosin: erehdyin edellisen suhteen
tienraivaajat eivät ole `ensimmäistä kertaa jehova-jumalaa kyydissä`sen koin kun meidän perhe sai kyseenalaisen ilon joutua heidän kanssaan tekemisiin.
mummon veli oli kuollut ja täysin röyhkeän määrätietoisesti käytettiin surua hyväksi...luvattiin että jos mummo uskoo tarpeeksi veli herää henkiin...varmaankin ammattipsykologit ovat laatineet taktiikan niin pirullista psykologista manipulointia se oli.
kaikilla meistä on jokin heikko kohta jota voi käyttää manipulointiin ja voin vakuuttaa että minä joka olen älykäs sivistynyt individualisti ja vahva ihminen aivan takuulla joutuisin antautumaan asiansa oppineiden ja harjoitelleiden sananjulistajien kanssa.
kai kysymys on rakastumisesta tai hurmasta joka tekee harkintakyvyttömäksi en tiedä...
mitä tulee jt-seuran julkaisuihin olisi kyllä jo aika saada uutta valoa-ja pian
ulkoasu on jotenkin kulahtanut aikansa elänyt ja pliisu.ne paratiisikuvat ovat aivan karmeita kenties johonkin afrikkalaiseen alkuasukkaaseen vetoaa karamellinäitelät kuvat,mutta minulle ne on selkeä singnaali heittää kirja roskiin samoin kuin teennäiset valokuvat ihan kuin 50-luvun naistenlehden otoksia....
luin jt-seuran kotisivuja ja sama vaikutelma jatkui:teksti jotenkin aliarvioi lukiaa pidetään vähä-älyisenä ja lapsellisena että maanittelu tehoaisi kirjoitettu ihankuin huonotapaiselle tai kurittomalle lapselle jota ojennetaan kaikki ne maanittelut `miksipä et suunittelisi matkaa aluetoimistoon`tuo mieleen jonku viekkaan mummon joka opettää vähä-älyistä lasta ja narraa tekemään asioita.asenne on ylimielinen kulahtanut ja vanhanaikainen ja ennen kaikkea typerä
tunnen suurta myötätuntoa teitä kohtaan jotka jouduitte ihan tosissaan ja vakavissaan opiskelemaan noin kuivaa ja typerän imelää roskaa mutta jos elää lapsesta saakka henkisesti kuin perunakellarissa eikai sitä edes huomaa kun ei ole mihin verrata.