Itsekin olen miettinyt tuota tarvetta uskoa Jumalaan, tai edes johonkin.
Samoilla tavoilla sitä perustelisin.. eli jonkinlainen toivo siitä, että epäoikeudenmukainen maailma vielä muuttuisi jotenkin oikeuden mukaisemmaksi. Ja koska itse olemme asioiden muuttamisessa niin kovin voimattomia, toivomme, että jossain on joku, joka tulee ja "pelastaa".
Toisaalta pelkäämme kuolemaa, koska emme tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Uskonnot auttavat meitä paremmin hyväksymään "elämän tarkoituksen", ettei elämä kenties olekaan vain tässä muutamassa kymmenessä vuodessa. Kun ajatellaan, että on olemassa Jumala, jolla on jokin suunnitelma meidän varalle, on kenties helpompi hyväksyä esim. oman lapsen kuolema.
Toisaalta esim. Jeesuksen lunastusuhri tavallaan pesee meistä synnit pois. On jotenkin helpompi hyväksyä omat mokansa ja vaikkapa välinpitämättömyytensä sen ajatuksen varjoon, että me nyt olemme kuitenkin kaikki epätäydellisiä ja onneksi tuli Jeesus joka pesi meidät synnistä....
Ennen muinoin sellaiset taudit kuin esim. skitsofrenia oli helpommin selitettävissä demonien avulla. Ihmisten hermostollisista ym. johtuvat erikoiset mielenterveysongelmat kun olivat varmasti ihmisistä hyvinkin pelottavia.
Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäpätöisempänä...
Ihmisellä on alkukantainen tarve hallita. Hallita itseään ja omaa elämäänsä, eläimiä, luontoa, toisiaan. Uskonto on tällaisista hallitsemistavoista ehkä kaikkein vahvin ja salakavalin, koska se ei välttämättä perustu fatatietoon, vaan nimenomaa johonkin sellaiseen uskomiseen, jota ei voida todistaa sen enempää vääräksi kuin oikeaksikaan.
Ne ihmiset, jotka hämmentyneinä etsivät vastauksia kysymyksiin, joihin ei välttämättä vastauksia tiedetä, ovat hyvinkin alttiina vastaanottamaan sen ensimmäisen uskonnon, joka jollaintavoin hivelee hänen omaa toivettaan siitä mitä pitäisi tapahtua....
Tällä tavalla täällä pohdiskellaan...
