Ajaako maailmankatosmuksesi sinut mihin?

[Arskavain]

Ajatelkaa tosiaan, että maailmankuvan luominen todistajuuden jälkeen kestää, ainakin minun kohdalla. Jossain takaraivoni sopukoissa olen aina ajatellut pahinta uhkakuvaa ja lopullista katastrofia, joka lienee jäänne jehovantodistajien tavasta nähdä maailma. Aina vain ootetaan pahempaa ja pahempaa ja sitte tulee tsunameja ja sen kaltaisia ilmiöitä puhumattakaan kaikista sodista.

Kun on oppinut maailman olevan Saatanan vallassa ja kaikkien ihmisten yritysten olevan turhanpäiväisiä. Kun paratiisi tulee, on se ratkaisu kaikkiin asioihin, siksi ei äänestetä, ei juhlita muiden mukana milloin mistäkään. Jos kaikki ihmiset olisivat ajatelleet niin, kun palaamme 90, 80, 70- luvulle ja aina vaikka 20- luvulle asti, niin jos kaikki ajattelis tavallaan todistajien tavoin, että "ei tästä mitään tuu" menneinä vuosikymmeninä. Olisko kaikki vempeleet jääneet keksimättä ja tieteen saavutukset niin lääketieteessä kuin tekniikassa yms. saavauttamatta? Sillä tavoin jehovantodistajuus tuntuu passiiviselta apatialta, kun ajatellaan ongelmien ratkaisua, että odotetaan jonkun muun ylhäältä ratkaisevan ne. Riittää kun panee kädet ristiin. Mitä helvetin virkaa on meillä ihmisillä?

Kun poliitikot tekevät työtään, on ne aina epäkiitollisessa asemassa, mutta hei! Ne yrittävät ratkoa asioita parhain päin ja niitä on helppo arvostella, mutta kun kaikkia pitää kyetä tai ainakin suurinta osaa jos meinaa tuoda asioita tai ajatuksiaan kuuluviin ei homma oo helppoa.

Tulevaisuus, millaisena sen näet? Odotako, että joku telkee ylhäällä kaiken ja jäät odottamaan häntä pessimistisenä ja katkerana kun mitään ei tunnu kuuluvankaan ylhäältä.

Elämä voi olla jännittävää ja kivaa, kun ei tiedäkkään kaikkea etukäteen, kuten nyt jotkut mukamasten "tietävät".

[Aaac]

Pohtiessasi asiaa taisit vastata omaan ajatuslähtökohtaasi. Tällainen pohdinta on maailmankuvaa avartavaa ja tervehdyttävää.

Yleisesti ottaen sanotaan, että lahkosta toipuminen kestää saman verran kuin lahkossa olo. Minäkin siis taidan toipua tuossa kuudenkympin hujakoilla

[Arskavain]

Semmonehan vika se on kun tahtoo kuulla toisten mielipiteitä vastailee jo ite. Pakkaa tuo keskustelun avaus rönsyileen helposti. Pointti oli se, että eikö oo aika turhauttavaa jos odottaa yliluonnollisia asiota ratkomaan?

[Aaac]

Lahkosta lähdön jälkeen joutuu kyllä tekemään töitä oman ajattelutoimintansa ja aktiviteettinsa kanssa. Jäädäkö sohvalle lojumaan, kun kokouksilta jääkin aikaa? Uskaltaako tutustua "maailmallisiin"? Tohtiiko lähteä mukaan erilaisiin toimintoihin? Viitsiikö äänestää, kun ei se yksi ääni kuitenkaan mitään paina?

Lahko passivoittaa itsenäistä ajattelu- ja ratkaisuntekokykyä. On siksi selvä, että aluksi ratkaisujen tekeminen on vaikeaa. Mutta pohdinta on hyväksi. Kun huomaa tunteissaan tai mielipiteissään jotakin elämää, voi ne oppia tunnistamaan ja vahvistamaan. Poukkoilu kuuluu aluksi asiaan, mutta ajan kanssa oppii kyllä löytämään tasapainonsa, sisäisen äänensä ja omantuntonsa - sekä menemään mukaan itseään todella kiinnostavaan toimintaan. Silloin ei enää odota, että "joku" tekisi "jotakin", vaan tekee itse sen.

Oma tunteeni oli aikanaan, että tipahdin jostakin pilvestä osaksi tätä ihmiskuntaa. Olo oli kuin ufolla, alienilla ja ulkopuolisella yhtä aikaa. Mutta kyllä ne ratkaisut ovat löytyneet. Varsinkin nyt, kun ei enää lykkää ratkaisujen tekemistä mahdollisimman pitkälle, vaan pyrkii etsimään vastauksia jo ennakkoon. Ja se elämän suunnitteleminenkin on jo alkanut onnistua jotenkin.

[almi]

Löysin Aaac:n viimeisimmästä kappaleesta paljon sellaisia teemoja, jotka olivat tuttuja minullekin. Huomasin Jt-eroni jälkeen myös sen, että valtakulttuurin tapojen tajuaminen ei oikein onnistunut.

Olen löytänyt oman maailmankatsomukseni. Siihen kului kahdeksan vuotta Jt-eroni jälkeen.

[wolframium]

Tulevaisuus, millaisena sen näet? Odotako, että joku telkee ylhäällä kaiken ja jäät odottamaan häntä pessimistisenä ja katkerana kun mitään ei tunnu kuuluvankaan ylhäältä.

Raimo Kuokkanen sanoi kaiken saasteen mahdollisesti häviävän antimaterialla.

Minä sanon, että kvanttifysiikan peruslakien mukaan Joulupukki voi olla maailman kaikissa savupiipuissa samanaikaisesti.

Lahjoja (edelleenkin ) odotellen...

[Arskavain]

Olen löytänyt oman maailmankatsomukseni. Siihen kului kahdeksan vuotta Jt-eroni jälkeen.

kauanko olet ollut eronneena todistajista?
Ja jos jaksat...kerro meille mikä maailmankatsomuksesi on nyt?

[Witless]

Tulevaisuus, millaisena sen näet? Odotako, että joku telkee ylhäällä kaiken ja jäät odottamaan häntä pessimistisenä ja katkerana kun mitään ei tunnu kuuluvankaan ylhäältä.

Raimo Kuokkanen sanoi kaiken saasteen mahdollisesti häviävän antimaterialla.

Rampe tosin beesaili New Yorkin esimiehiään, kuten tiedät. Viime aikoina on vähän sellaista kuulunut New Yorkin Betelistä että saattaisipa tuo Jehovah antimatteria käyttää. Ainakin fiilikset ovat nyt suhteessa 60/20 Brooklynin politbyroon keskuudessa. Parikyt prossaa ei vielä osaa sanoa. Saa nähdä mitä syksyllä.

[almi]

kauanko olet ollut eronneena todistajista?
Ja jos jaksat...kerro meille mikä maailmankatsomuksesi on nyt?

Erosin itse vuonna 1999. Olen kristitty ja kuulun ortodoksiseen kirkkoon.

Muoks: kirjoittelin illalla väsyneenä. Liityin ortodoksiseen kirkkoon vuonna 2005, eli kuusi vuotta Jt-eroni jälkeen. Sorry, lyhyt matikka.

[Selma]

Ajatelkaa tosiaan, että maailmankuvan luominen todistajuuden jälkeen kestää, ainakin minun kohdalla. Jossain takaraivoni sopukoissa olen aina ajatellut pahinta uhkakuvaa ja lopullista katastrofia, joka lienee jäänne jehovantodistajien tavasta nähdä maailma. Aina vain ootetaan pahempaa ja pahempaa ja sitte tulee tsunameja ja sen kaltaisia ilmiöitä puhumattakaan kaikista sodista.

Tää on ihan hirveän ahdistava piirre huomata itsessä. Kuvittelin jo päässeeni pahimman yli kun en enää esim itke pelosta ukkosmyrskyjen aikana varmana siitä että maailmanloppu tulee just nyt, mutta tänään psykologin kanssa jutellessa huomasin tän olevan paljon syvemmällä. Olen lähdössä ekaa kertaa aikuisikäni aikana ulkomaille ens viikolla ja alun haaveilujen ja innostuksen jälkeen nyt parin päivän ajan oon ollut varma, että kuolen sille reissulle enkä enää palaa. Oon jopa tehnyt valmisteluja jotta lasteni käytännön jutut sujuis mahdollisimman jouhevasti sen jälkeen kun äiti ei olekaan hoitamassa asioita. Miten typerä ajatus! Rankaisen itseäni jo etukäteen siitä että teen jotain mistä olen haaveillut (eli 'syntiä'). Ärsyttävää! Toivottavasti pääsen tästä tunteesta pian eroon.

[matti]

Mä en ole koskaan kuulunut Jehovan todistajiin mutta tapasin yhen noin seitsemän vuotta sit enkä ole vieläkään toipunut.

[Arskavain]

Rakastuko Matti?

[Jaakko Ahvenainen]

Olen lähdössä ekaa kertaa aikuisikäni aikana ulkomaille ens viikolla ja ...

Kerrohan kuulumiset kotiin palattuasi, jooko? Mukavata reissua toivottelen.

[sinner74]

Ajatelkaa tosiaan, että maailmankuvan luominen todistajuuden jälkeen kestää, ainakin minun kohdalla. Jossain takaraivoni sopukoissa olen aina ajatellut pahinta uhkakuvaa ja lopullista katastrofia, joka lienee jäänne jehovantodistajien tavasta nähdä maailma.

Sama täällä, Frank. Välistä tuntuu että koko minun elämäni on jäänne jehovantodistajuudesta, vielä tätä nykyäkin haluaisin silloin tällöin palata aikaan, jossa ei tarvinnut murehtia mistään muusta kuin tahrattomasta päiväkirjasta jehovan sitä lukiessa. Se aika sattui olemaan lapsuuteni.

En ole koskaan (jehovantodistajuuden jälkeisessä) elämässäni ollut mitenkään tavoitteellinen. Asiat ovat vain tapahtuneet, tai jättäneet tapahtumatta. Yleensä olen murehtinut paljon sitä mikä on jättänyt tapahtumatta. Paljon hyvää on tapahtunut, mutta se tuppaa unohtumaan kun miettii mitä kaikkea (luultavasti hyvää) on jäänyt tapahtumatta.

Vielä kun jonain päivänä ymmärtäisin että voin asettaa jonkin tavoitteen (poislukien 60h/kk) ja pyrkiä siihen ja oikeasti saavuttaa sen... Siinä olisi uskoa ja toivoa minun osalleni enemmän kuin tarpeeksi.

[sorbet]

Eron jälkeen meni pitkästi, ennen kuin aloin tajuta, että itse voin tehdä elämästäni sellaisen kuin haluan. Huomasin, että hyviä asioita tapahtuu minulle, ilman, että tarvitsee rukoilla ja toteuttaa kaiken maailman hengenhedelmiä.

Olen muuttunut paljon elämän iloisemmaksi ja myönteisemmäksi ihmiseksi, koska omilla toimillani koen voivani vaikuttaa asioihin. Ennen sitä meni joukon mukana päättämättä itse yhtään mistään. Ja olo oli koko ajan tuskainen, masentunut ja ahdistunut.

Kuoleman pelkokin on hälventynyt ja kuolemasta puhunkin avoimesti, koska loppuen lopuksi sehän on ihan luonnollista, että kukin täältä vuorollaan lähtee.

Suhteeni joka päiväiseen eloon on muuttunut rennommaksi, ei ole koko ajan suorittamisen maku joka toimessa. Oppinut nauttimaan pienistäkin asioista, kun ei ole koko ajan pelkoa, että harmagedon rysähtää päälle. Olen oppinut nauttimaan tästä hetkestä ja muiden ihmisten seurasta. Ennen ei uskaltanut nauttia oikeen mistään, koska koko ajan joku oli muistuttamassa, että loppu tulee ja kaikki on katoavaista. Ihmiset pelottivat, koska en osannut olla oma itseni vaan vedin jt-roolia 24/7. Pelkäsin, että joku näkee lävitseni, toinen todistaja tai joku maailmallinen työkaveri. Tämä pelko tuli usein uniini ja tästä seurasikin vuosia kestänyt unihäiriö, johon toisinaan piti lääkkeitä syödä. Onneksi tuo vaihe on nyt takana päin.

Maailmakatsomukseni on muuttanut minut ihmiseksi, jolla riittää huumorintajua ja ymmärrystä moneen pulmaan ja asiaan. Pidän tästä uudesta minästäni, joka on "tullut esiin" jt-vuosien jälkeen. Monessa suhteessa olen erittäin sinut itseni kanssa ja se näkyy päällekkin päin hyvänä olona.