Vartiotorniseura ja mielenterveyden hoito

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

RaM

Vartiotorniseura ja mielenterveyden hoito

Viesti Kirjoittaja RaM »

Vartiotorniseura kirjoittaa lääketieteellistä viisauttaan uhkuen mielen sairastumisesta vartiotornissaan.
On selvästikin syytä olla varovainen maailmallisten psykiatrien suhteen, sillä vaikka joku saakin ehkä apua, on myös olemassa todellinen mahdollisuus, että jotakuta kannustetaan käyttäytymään Jumalan vanhurskaitten periaatteitten vastaisella tavalla. Mutta vaikka niin ei olisikaan, niin se, että psykiatrit eivät yleensä tiedä, miten tulee oikein soveltaa mielisairauksien parasta lääkettä – jumalallista rakkauden ominaisuutta, tekee todennäköisesti heidän hoitonsa tehottomaksi.
Miksi 12 vuotta lääketieteellistä koulutusta saanut henkilö on vt-seuran mielestä kyvytön tai ainakin tunari hoitamaan henkilöä sairaudessa, jonka hoitamista varten on uhrannut nuo vuodet opiskeluun?
Koska psykiatrit eivät hallitse diagnosointia kuten lahkon viisaat puoskarit tekevät. Opas-kirja antaa hyvän yleispätevän määritelmän jonka pohjalta jokainen vanhin ilmeisesti ryhtyy 'lääkitsemään' avun tarpeessa olevaa seurakuntalaista.
Vaikka kaikki hullut tai mielisairaat ihmiset eivät olekaan demonien riivaamia, niin on johdonmukaista olettaa, että demonien riivaamat ihmiset ovat tasapainottomia.
Herätkää lehti jakaa viisaan neuvon.
Älä yritä taistella Saatanaa ja hänen demonejaan vastaan yksin. Pyydä apua jumalaapelkääviltä vanhemmiltasi ja kristillisen seurakuntasi vanhimmilta. Puuhiesi tunnustaminen saattaa tuntua nololta, mutta se voi olla keino saada kipeästi kaipaamaasi tukea.
Vaikka omalla kohdallani ei ole koskaan ollut aihetta ko. asiassa kääntyä vanhimpien puoleen, niin hämmästelen hiukan sitä etten ole ikinä edes kuullut demoneja karkoittavista vanhimmista. En vaikka kokemusta lahkon piiristä on se yli 30 vuotta ja isäni sekä veljeni olivat arvostettuja vanhimpia... mutta ehkäpä hekin kävivät salaa tietämättäni loitusamassa seurakuntamme mieleltään sairaita jäseniä (ilmeisen huonoin tuloksin kuitenkin siinä tapauksessa).
No ei hätää... vartsikasta löytyy ohjeet miten menetellä näissä mielenterveysongelmissa.
Demonit ovat häijyjä, eikä meitä pitäisi hämmästyttää se, että ne saavat sadistista mielihyvää joidenkin masentuneiden ihmisten piinaamisesta – lisäten heidän vaikeuksiaan.
Niinpä jos vanhimmilla on hyviä syitä epäillä, että tapaukseen liittyy demonien vaikutusta, ei ole mitään haittaa siitä, että he tekevät joitakin tiedusteluja. Onko henkilö esimerkiksi saanut joitain epäilyttäviä tavaroita suoraan ja tieten tahtoen joiltakuilta, jotka ovat mukana jossakin demonismin muodossa? Sellaisten esineiden hävittäminen saattaa auttaa. (Apostolien teot 19:18–20) Koska kristittyjä käsketään ’vastustamaan Panettelijaa’, vanhimmat voivat myös neuvoa, ettei kärsivä veli tai sisar kuuntelisi kaikkia outoja ”ääniä”, jotka voisivat olla peräisin demoneista. (Jaakob 4:7; Matteus 4:10) Jos joku tuntee olevansa hyökkäyksen kohteena, hänen pitäisi rukoilla hartaasti ja huutaa ääneen Jehovan nimeä.
Jos joku tuntee henkistä ahdistusta tai masennusta, niin ei muuta kuin KOVALLA ÄÄNELLÄ HUUTAMAAN Jehovaa avuksi. Mitä kovempaa huutaa sen varmempaa on että apu saapuu pian. Ehkä vanhimmat tulevat mukaan kuoroon...

Vartiotorniseuran lahjakkuutta hoitaa mielenterveysongelmaisia ei tule missään tapauksessa kyseenalaistaa, sillä se antaa siitä hämmästyttävän esimerkin jopa raamatun selittelynsä kautta. Seuran kirjallisuudessa kerrotaan Paavalista miten hän oli asiantuntija demonien karkoittamisessa. Kun Paavali sitten oletti itsensäkin joutuneen demonin hyökkäyksen kohteeksi...

12:7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
12:8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.


...niin vartiotorniseuraltahan löytyy asiaan toki parempi diagnoosi.
Tämän kaiken ja tulevien vuosien koettelemusten lisäksi Paavalin täytyi tulla toimeen ’lihassaan olevan piikin’ kanssa (2Ko 12:7), joka oli mahdollisesti jokin silmävamma tai muu vaiva.
Ylistys ja kunnia järjestölle sekä sen opetuksille!
Vieras

Re: Vartiotorniseura ja mielenterveyden hoito

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Tämä asia olisi tärkeä saattaa julkisuuteen tehokkaamminkin, vaikkapa sitä kautta että lahko on ollut esillä valtion tuen myöntämisen mielessä.

Lahko joka kieltää lääkäreitä ja suosittaa tilalle henkien maanaajia lahkon omasta piiristä.

Eikö hymylehti julkaisisi
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Vartiotorniseura ja mielenterveyden hoito

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Vieras kirjoitti:Lahko joka kieltää lääkäreitä ja suosittaa tilalle henkien maanaajia lahkon omasta piiristä.
Poistin alkuperäisen viestin pintapuolisena. On totta, että jotkut Jehovan todistajat kokevat demoneita aivan todellisesti joissakin esineissä tai henkilöissä. Tämän sijaan en ole kuullut Jehovan todistajien parissa mitään henkien manamiseen (eksorkismiin) viittaavaa.

Epäilemättä tällaisia demonisia voimia saattaa olla olemassa, mutta ne eivät yksinomaisesti liity millään tavoin jehovantodistajuuteen. Esim. luterilaisen kirkon piirissä asia on tunnettu ja jotkut yksityiset henkilöt ovat kokeneet jotain tähän viittaavaa. Tästä omaan tietoa. En kuitenkaan omaa sellaista kykyä, millä voisin lähteä demoneja ulosajamaan, joten näissä tapauksissa olen kääntynyt sellaisen henkilön puoleen, joka omaa tai katsoo omaavansa eksorkismin salat.

Itselläni ei ole ollut mitään kokemuksia tässä kysymyksessä, joten oma suhtautumiseni näihin ilmiöihin on perin skeptinen. En silti voi kieltää joidenkin henkilöiden kokemuksia totuudenvastaisina, mutta hyvin varauksellisesti näihin ilmiöihin suhtaudun. Missään tapauksessa en kyseenalaista henkilön mielenterveyttä, ellen ole päässyt itse asiaan ja sen taustoihin perehtymään. Tällaiseen ensiavunomaiseen karkeaan arviointiin ja mahdolliseen jatkohoitoon ohjamiseen (jopa toimittamiseen) minut on koulutettu.

Toisaalta on aivan eri asia, ovatko ne henkilöt, joita mm. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa demonien vallassa olevina esitetään, todella demonien vallassa vai mieleltään järkkyneitä. Nykyinen psykiatria kyllä varsin hyvin kykenee diagnosoimaan mentaalihygienisia piirteitä omaavan henkilön ja antamaan hänelle sopivaa lääkitystä ja hoitoa joko avohoidossa tai viimesijaisesti psykiatrisessa sairaalassa. On hyvin kyseenalaista tyystin lääketieteellisiin tosiasioihin perehtymättömän lähteä ongelmaa pelkin raamatunsitaatein tai rukouksin asiaa hoitamaan.
RaM

Re: Vartiotorniseura ja mielenterveyden hoito

Viesti Kirjoittaja RaM »

On aina hyvä muistaa se perus lähtökohta, että ihmisen oma 'kokemus' henkimaailman tapahtumasta tai tilanteesta ei ole todellisuutta. Demonistisia tai muutenkaan henkien aiheuttamia ilmiöitä tai mystisiä kokemisia ei milloinkaan tapahtu 'kirkkaassa päivänvalossa' eli niin, että sellaista voisi kolmas osapuoli kriittisesti tarkkailla ja analysoida todetakseen sen olevan jokin selittämätön tai vain esim. demoneilla selitettävän tapahtuman. Mielenterveydellisten ongelmien seuraukset tai muut hallusinaatiot voivat toki esiintyä milloin vain mutta niitä ei tule asiaan sotkea.

Demonistiset ilmiöt ja henkiyhteydet tapahtuvat yleensä silloin kun henkilö on yksin yöllä. Tosin kaikenlaiset meediotkin ja herkkäuskoiset ihmiset etsivät merkkejä möröistään juuri yöaikaan kuten tv:n typerät ohjelmat osoittavat. Rauni-Leena Luukkanenkin piti yhteyttä ufoihin yöaikaan nukkuessaan ja hän oli maailman - tai ainakin Suomen - tunnetuimpia ufouskovaisia (on kai edelleenkin). Hän oli lääketieteellisen koulutuksen saanut ja päällepäin ihan fiksun oloinen ihminen, mutta piti silti omia hallusinaatioitaan/uniaan täytenä totena ja julisti usein suurta ufomiesten ja ihmisten kohtaamista tai suurten salaisuuksien paljastumista - jotka kaikki ovat poikkeuksetta jääneet aina toteutumatta.

Tuon ufouskon sijaan hänelläkin voisi olla ehdoton usko demoneihin ja kokemus niiden esiintymisestä. Demoniuskovainen pitää ufoja toki demoneina ja Luukkasenkin kokemuksia demoneista lähtöisin olevina, mutta noille uskomuksille ei ole olemassa minkäänlaisia todellisia perusteluita. Ihmiskunta ja tiedeyhteisö kayttää jatkuvasti suunnattomia rahamääriä kartoittaakseen avaruutta ja havaitakseen jonkun toisen älyllisen elämänmuodon olemassaolon.
Miksi jos kerran ufoistien tai demonistien kokemiset ja kokemukset olisivat relevantisti tutkittavaa tietoa ja havainnoitavia kokemuksia? Oikeastaan kysymykseni on väärä, sillä ovathan ne - ne ovat kaikki lääketieteellisesti selitettyjä.
Vieras

Re: Vartiotorniseura ja mielenterveyden hoito

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Lahkossahan niiden demoonien olemassaoloon uskotaan. Mutta se ei kai ole sellainen jokaiselta uskontunnustuksena vaadittava opinkappale.

Kummallinen sitten olisi uskon tyyssija, jos se pöpöillä pelottelee, mutta ei auttaisi. Tietenkin voidaan mieltää eri asiana ahkerampi kettätyön tekeminen, joka sitä jehovan kautta auttaisi sitten pöpöihinkin (?)

Mutta demonien poistorituaaleiksi olen ymmärtänyt esim. Herrick Åbergin kirjassa kuvatun vanhan tavaran polttamisen, pöpöt eivät nimittäin... kai jäävät ilman kämppää (ja poistuvat kauemma ? ei kai niistä nirri niinkään helposti lähde ?)

toki voidaan pitää eri asiana henkien manaamista ja tuota mitä se sitten onkin lahkon piirissä.

Ideahan on ollut että jos näistä jutuista saisi yhdisteltyä paremmalla asiantuntemuksella sellaisen tosiasioiden piirissä pysyvän kuvauksen lahkon toiminnasta, että sen voisi lehti kiinnostua julkaisemaan.
RaM

Re: Vartiotorniseura ja mielenterveyden hoito

Viesti Kirjoittaja RaM »

Itseasiassa demoneihin uskominen on yksi olennainen asia Jehovan todistajien uskoa.
Ne jotka väittävät uskovansa Raamattuun mutta epäilevät demonien todellisuutta, törmäävät ongelmaan. Jos he eivät usko demonien todellisuuteen, he ilmaisevat epäuskoa Raamattuun. Miten niin? Koska Jumalan sana, Raamattu, opettaa käsitystä pahoista henkiolennoista, joilla on yli-inhimillisiä kykyjä.
- Herätkää 98
Jehovan todistajilla on asiassa kuitenkin käytännön ongelma. He kun koittavat ainakin olla fiksuja ja järkevästi toimivia ihmisiä eivätkä ole törmänneet todellisiin demonitapauksiin koskaan, niin heillä ei ole käytännön manausmentelmää tai manaajia jotka noita olemattomia demoneja karkoittelisi. Jeesuksella ja hänen seuraajilleenhan se oli liki jokapäiväistä hommaa. Jehovan avuksi huutamiseen en tosielämässä ole itse milloinkaan törmännyt saati kuullut omin korvin sellaista. Kirpputoriroinien karttaminen onkin ainoa konkreettinen asia jota tiedän harjoitetun ja joku on jonkun vanhan roinansa heittänyt kaiketi roskiinkin - varmuuden vuoksi. (Polttamisistakaan ei ole faktatietoa.)
Pehmoluopio
Viestit: 1565
Liittynyt: 28.04.2007 18:24
Paikkakunta: Hanko

Re: Vartiotorniseura ja mielenterveyden hoito

Viesti Kirjoittaja Pehmoluopio »

RaM kirjoitti:On aina hyvä muistaa se perus lähtökohta, että ihmisen oma 'kokemus' henkimaailman tapahtumasta tai tilanteesta ei ole todellisuutta. Demonistisia tai muutenkaan henkien aiheuttamia ilmiöitä tai mystisiä kokemisia ei milloinkaan tapahtu 'kirkkaassa päivänvalossa' eli niin, että sellaista voisi kolmas osapuoli kriittisesti tarkkailla ja analysoida todetakseen sen olevan jokin selittämätön tai vain esim. demoneilla selitettävän tapahtuman.
Kyllä minulle on tapahtunut kirkkaassa päivänvalossa ja todistajakin on ollut.

Ongelma juuri on se, että niitä yritetään todentaa lääketieteellisesti. Yksi tällainen oli kohtaamiseni opuntia fulgida-nimisen kaktuksen kanssa. Se on joskus suomennettu piikkikaktukseksi. Varsin luotettava taho on kertonut minulle aikoinaan, ettei kaktus missään oloissa hyökkää ihmisen kimppuun ja että sellaiset ovat osa autiomaan legendeaa samoin kuin kaktukset, jotka räjähtävät ja ja lennättävät ympäriinsä hämähäkkejä.

Minä olen kuitenkin nähnyt kaktuksen käyvän ihmisen päälle.

Sitten joku tutkija rehellisesti rupesi tutkimaan asiaa ja huomasi, että kaktus siimoittaa kasvustonsa lujilla, mutta ihmissilmään näkymättömillä siimoilla. Kun astut ansaan, kaktuksesta lähtee pieni, kuiva oksa irti tai taipuu uhria kohti napsahtaen ihoon kiinni - kaktus lyö. Kaiken kukkuraksi kun kaktus on lyönyt, se ei päästä irti. Kaktuksen piikit ovat itse asiassa koukkuja.

Tätä eennen se seliteltiin legendoilla tai psykologialla.

Psykologia on sopivan huuhaatiede, että sen piikkiin voidaan pistää kaikki vähänkin epäilyttävä. Psykologia on kuitenkin uskonto ja aivan kuten Jehovan todistajatkin, se on uskonto jolla on omat uhrinsa. Ihminen voi jämähtää terapiakoukkuun ihan samalla tavalla kuin kenttäpalvelukseen ja rukoilemiseen ja lopun odottamiseen. Aivan kuin koskaan et "valmistu" salilta, koskaan terapeutti ei sano, että olet nyt terve, mene täällä toimistossa nyhjöttämisen sijaan nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta. Aivan kuin erottaminen säilyy salaisissa papereissa, psykiatriset diagnoosit tahraavat maineesi ikuisesti. Jehovan todistajat tosin joutuvat pitämään jonkinlaisen näytösoikeudenkäynnin ennen kuin antavat tuomionsa, mutta psykologia ei suo sinulle edes sellaista.
RaM kirjoitti: Jehovan todistajilla on asiassa kuitenkin käytännön ongelma. He kun koittavat ainakin olla fiksuja ja järkevästi toimivia ihmisiä eivätkä ole törmänneet todellisiin demonitapauksiin koskaan, niin heillä ei ole käytännön manausmentelmää tai manaajia jotka noita olemattomia demoneja karkoittelisi. Jeesuksella ja hänen seuraajilleenhan se oli liki jokapäiväistä hommaa. Jehovan avuksi huutamiseen en tosielämässä ole itse milloinkaan törmännyt saati kuullut omin korvin sellaista. Kirpputoriroinien karttaminen onkin ainoa konkreettinen asia jota tiedän harjoitetun ja joku on jonkun vanhan roinansa heittänyt kaiketi roskiinkin - varmuuden vuoksi. (Polttamisistakaan ei ole faktatietoa.)
Kyllä Joensuussa poltettiin levyjä ja Jehovan avuksi huutamiseen olen törmännyt ja itse tehnyt sitä. Siitä ei ole mitään apua, tietenkään, mutta sen jälkeen se on sinun oma salaisuutesi. Kenellekään et voi sanoa, että huusit kyllä keuhkojesi voimalla, mutta ei siitä ollut mitään merkitystä. Minusta moinen huuto olikin Raamatussa lähinnä kuvainnollinen.

Demoneita ei koe ehkä kirkkaassa päivänvalossa koska häiriötekijöitä on niin paljon. Itse kyllä tunsin, kuului esimerkiksi hiljaisia huokailuja. Ihmiset ovat myös kokemattomia niitä havaitsemaan. Kun tuollainen huokailija on, niin käännytään katsomaan, jolloin se häviää ja koko tapaus unohtuu. Pitää katsoa peilin kautta tai muuten olla kääntämättä päätään ääntä kohden niin saattaa näkyäkin jotain.

"Demoni" kuitenkin kuuluu Raamatun ja Jehovan todistajien kielenkäyttöön ja sillä on pelotevaikutus. Sen olen "olennoista" oppinut, että ne vievät ihmisestä energiaa ja jos on pelokas ja jäykkä, niin he voivat ilmestyä, mutta jos on vahva ja rento, niin he eivät pääse käyttämään sinua hyväksesi, tapahtuu vain joitain pienempiä ilmiöitä. En ole havainnut niiden kuitenkaan olevan pahoja. En tiedä demonin tappaneen ihmistä ellei itsesytyntää lasketa. Ne lähinnä pelottelevat tekemällä kaikenlaista pientä jäynää.
Miljoonat kohta kuolevat eivät eläneet koskaan
Vieras

Re: Vartiotorniseura ja mielenterveyden hoito

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Psykologia on käyttäytymistä tutkiva tiede.

Kukaan tutkija ei tiettävästi ole väittänyt tutkimustulosten sisältävän uskonnon määritelmällisiä osia, kuten jumala, kuolemanjälkeinen olemassaolo taikka uskonnollisia lainalaisuuksia kohtalosta.

Miten siis psykologiaa väitetään uskonnoksi ? Onko kysymyksessä erehdyksessä omaksuttu käsitys, joka on syntynyt väittäjän auktoriteetin lausuman kuulemisesta ?

Jos kuvattu kaktus löytyy, eihän se paljoa eroa takiaisesta, kaktuksen piikin mukana seurannee sitten siemen tai siemeniä myös.

Terapia taas on hoitotekniikka, ja terapioita on itse asiassa monenkin lajisia, voitaisiinko verrata monenlaisiin erilaisten rakennusten remonttitarpeisiin ?

Ei DG:t ikuisa tahroja ole. Jos masentuu, se hoidetaan, sitten ei DG:a ole.

itse olen väärinkäsittänyt niistä kirpputoreista lahkon demonikäsityksen, että jotkut uskovat eivätkä osta, toiset eivät usko ja ostavat, mutta nyt kiitän tiedosta ja ymmärrän että osa totistajan ongelmakenttää on pelätä demoneja ja ihmetellä pelastuskonsteja, toki olen kuullut, että demoneja on käytetty lahkossa yleensä työkaluna eri tarkoitusperien vuoksi, kuten pelotellen, ja ennenkaikkea pelotellen.
Avatar
Alueveli
Eläkeläinen
Viestit: 1299
Liittynyt: 13.04.2007 01:51
Paikkakunta: Kuopio

Re: Vartiotorniseura ja mielenterveyden hoito

Viesti Kirjoittaja Alueveli »

Lähdeviitteet olisi ihan asiallisia, jopa rehellistäkin. Ensimmäinen lainaus kun on vuodelta -75, eikä vastaa enää nykyopetuksia. Demonipelko silti yhä ajankohtainen.

Muutenkin tässä ketjussa keskustellaan vartiotorniseuran kannasta esim päälääkäreitä kohtaan, Pehmoluopion mielipiteestä voi avata YK-alueelle oman aiheen.
"Uskonto on ansa ja kiristysryöstöä." - J. F. Rutherford, Vartiotorniseuran presidentti
"Religion is dangerous because it allows human beings who don't have all the answers to think that they do." - Bill Maher, Religulous
Pehmoluopio
Viestit: 1565
Liittynyt: 28.04.2007 18:24
Paikkakunta: Hanko

Re: Vartiotorniseura ja mielenterveyden hoito

Viesti Kirjoittaja Pehmoluopio »

Vieras kirjoitti: Miten siis psykologiaa väitetään uskonnoksi ? Onko kysymyksessä erehdyksessä omaksuttu käsitys, joka on syntynyt väittäjän auktoriteetin lausuman kuulemisesta ?
Psykologia on uskonto siinä mielessä, että se on ottanut itselleen hegemonisen aseman hyvin monenlaisten ilmiöiden yksinomaisena selittäjänä. Aivan samalla tavalla kun Jehovan todistajat tulkitsevat koko maailman raamatuntulkintansa kautta psykologit tulkitsevat kaikki ilmiöt psykologian kautta. Vasaralle kaikki ongelmat ovat nauloja. Psykologia takoo päähän terapiaa ratkaisuna kaikkiin ongelmiin, Jehovan todistajat kenttäpalvelusta, "Jehovan odottamista", kokouksissa juoksemista jne.

Myönnän itse olevani samalla tavoin rajoittunut, äärimmäisyysihminen kuin olen, minun vasarani on vapaus ja kaikki ongelmat ovat vapauteen liittyviä.
Miljoonat kohta kuolevat eivät eläneet koskaan
Astrologi
Viestit: 176
Liittynyt: 30.04.2007 15:37

Re: Vartiotorniseura ja mielenterveyden hoito

Viesti Kirjoittaja Astrologi »

Tähän sellainen korjaus, että oikea kirjoitusasu on Rauni-Leena Luukanen-Kilde. Jos vaikka joku etsii kirjaston tietokannasta kyseisen henkilön kirjoja, niin löytää paremmin oikein kirjoitettuna. Olen tavannut hänet messuilla ja on todella vakuuttava henkilö, siis uskoo ainakin itse puhuvansa täyttä asiaa. Hänen yhteydenpitonsa ufoihin alkoi v. 1985 sattuneen auto-onnettomuuden jälkeen.
Vieras

Re: Vartiotorniseura ja mielenterveyden hoito

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Ei psykologia ota hegemoniaa, koska se ei ole otettavissa, pehmoluopiot ja muut ovat valmiina kontraamaan.

Jehovantodistajat ovat nenästävedettyjä ja aivopestyjä.

En tiennytkään että psykologian alalle hakeutuvat vain yhdestä puusta veistetyt puupäät.

Psykologiassa on paljon salaan pyrkivää avuttomuutta, siis tietämättömyyttä, käytännön tasolla. Jos henkilön naama on apea ja paikalle tulee psykologi joka sanoo että tämä on depressiivinen, niin ei hän itse asiassa tuo yhtään uutta tietoa.

Vielä noin muuten että ateistisessa Neuvostoliitossa psykologia sai oman sijansa, arvattavasti ihan arkipäivän havaintojen ja yhteiskuntaihanteiden kautta, entä jos kaikki sotilaat saataisiin yhtä rohkeiksi kuin Leninin kunniamerkillä palkitut. Siihenhän ei tietenkään päästy sen enempää kuin muuallakaan. Mutta pavlovin koira ehdollisine reflekseineen on yksi merkittäviä psykologian tutkimustuloksia.
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Vartiotorniseura ja mielenterveyden hoito

Viesti Kirjoittaja Tony »

Astrologi kirjoitti:Hänen yhteydenpitonsa ufoihin alkoi v. 1985 sattuneen auto-onnettomuuden jälkeen.
Henkilö on siis tärähtänyt ihan kirjaimellisesti. :wink:

Itse aiheeseen:

Lahkojen demoneilla pelottelu on yksi vastenmielisimmistä keinoista koukuttaa ihmisiä lahkon pauloihin. Vaikka tätä nykyä vt-seurakaan ei ihan jokaiseen mielen järkytykseen esitä syyksi demoneita, niin nämä RaM:in lainaukset elävät monien jehovantodistajien mielessä tällaisinaan edelleenkin. Silloin kirpparilta ostettu Aku-Ankka saattaa olla univaikeuksien syy ja unihalvaus treffit demonin kanssa, ynnä muuta huuhaata.

Niin kauan kuin vt-seura esittää mielenterveydellisten ongelmien johtuvan edes joskus demoneista, ongelma on olemassa ja se aiheuttaa jehovantodistajille aiheetonta ja täysin turhaa hämmennystä ja pelkotiloja. Jehovantodistaja kuitenkin muistaa, mahdollisten ongelmien ilmetessä, syyn piilevän mahdollisesti demonien kepposteluissa, eikä asian tarkastelu objektiivisesti ole tuolloin ollenkaan helppoa.

Vt-seuran pelottelu/porkkanataktiikka on tarkemmin ajateltuna surullisen naurettava:

- Demoneilla pelottelu - onko jotain vastenmielisempää, kuin keksityllä, olemattomalla pelottelu?
- Maailmanlopulla pelottelu - ei näy eikä kuulu, ei ole näkynyt eikä kuulunut vuosituhansiin, vaikka aina sen on hehkutettu tulevan peloteltavien elinaikana.
- Suorittaminen vt-seuralle = paratiisilippu - ei ole ainakaan raamatullinen näkemys, eikä raamatussa taideta mainita 'kovin montaa kertaa' minkäänlaisen kirjallisuuden levittämisen korreloivan minkään sortin pelastuksen kanssa.
- Jehova siunaa vt-seuralle anteliasta - vaikka osa lahjoituksista sattuisikin menemään pedofiilien suojelusta johtuvien ongelmien maton alle lakaisemiseen.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
RaM

Re: Vartiotorniseura ja mielenterveyden hoito

Viesti Kirjoittaja RaM »

Alueveli kirjoitti:Lähdeviitteet olisi ihan asiallisia, jopa rehellistäkin. Ensimmäinen lainaus kun on vuodelta -75, eikä vastaa enää nykyopetuksia. Demonipelko silti yhä ajankohtainen.

Muutenkin tässä ketjussa keskustellaan vartiotorniseuran kannasta esim päälääkäreitä kohtaan, Pehmoluopion mielipiteestä voi avata YK-alueelle oman aiheen.
Lainauksesta näkee että kyse on Jehovan todistajien kirjallisuudesta ja vaikka kantaa psykiatreja sekä psykiatriaa kohtaan on hieman koitettu lieventää nykyisen 'sairaalakomitean' aikakautena (kun on pyritty muutaman oman lääketieteellisen koulutuksen omaavan 'verensiirtoasiantuntijan' vuoksi olemaan lääkärikunnalle uskottavampia keskustelukumppaneita), suurin osa 70-luvun Jehovan todistajista eli valtaosa lahkon jäsenkunnasta suhtautuu edelleen asiaan tuolta pohjalta. Jos tutkit uudempaa kirjallisuutta niin asiaa ei nykyisin juurikaan ole käsitelty.
Tässä kuitenkin jokin asiaa sivuava kommentti.
Mielen parantaminen ja avaaminen. 
Jeesus palautti erään demonien riivaaman miehen tervemielisyyden ja osoitti näin, että hän pystyy parantamaan jopa sellaiset, jotka demonit ovat ajaneet mielenvikaisuuteen (Mr 5:15; Lu 8:35).
Lisäksi hän voi avata uskovien mielen tajuamaan Raamatun kirjoitusten merkityksen (Lu 24:45). Sellaiset, jotka ovat arkoja tai tuntevat itsensä älyllisesti heikkolahjaisiksi, voivat lohduttautua apostoli Johanneksen sanoilla: ”Me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut, ja hän on antanut meille älyllisen kyvyn, jotta tuntisimme sen totuudellisen [Jehova Jumalan].”
- Opas-kirja
'Eräs psykiatri' kokemus.
Muuan Ranskassa asuva Jehovan todistaja johtaa tutkistelua eräälle naiselle, joka sairastaa skitsofreniaa. Tämä nainen oli ollut jonkin aikaa psykiatrisessa hoidossa, mutta se ei ollut auttanut. Kun hän oli tutkinut viikon verran, psykiatri kysyi: ”Ymmärrätkö sinä todella, mitä tämä nainen selittää sinulle Raamatusta?” Niinpä seuraavalla viikolla todistaja meni psykiatrin luo tutkimaan Raamattua tuon naisen kanssa psykiatrin läsnäollessa.

Psykiatri sanoi todistajasisarelle tutkistelun jälkeen: ”Minua on kiinnostanut vuosien varrella potilaitteni uskonto, mutta olen huomannut, ettei mikään uskonto ole tarjonnut todellista apua. Teidän tapauksessanne tilanne on kuitenkin toinen. Rouva P– käy kaksi kertaa viikossa vastaanotollani, ja hän maksaa siitä minulle. Antaessanne raamatullista opetusta ja hyviä neuvoja te teette kuitenkin parempaa työtä ilmaiseksi. Hän edistyy hyvin. Jatkakaa samaan tahtiin, ja vakuutan olevani täysin yhteistyössä teidän kanssanne, jos vain ikinä tarvitsisitte apuani.”
- vt 91
On myös hyvä keskustelussa huomata että psykiatria/psykiatri sekä psykologia/psykologi ovat kaksi täysin eri asiaa.
Jälkimmäinen ei liity millään lailla lääketieteeseen tai mielenterveyden hoitoon.

Sitten vielä Herätkään uudempi mielenterveyden hoitoa koskeva ohjaus - on syytä huomata myös alaviite.
Etsi hoitoa. Vaikka jotkin mielenterveyshäiriöt ovat pitkäaikaisia, potilaat voivat usein sopivalla hoidolla viettää vakaata, tuotteliasta elämää. Valitettavasti monet kärsivät vuosia ennen kuin saavat apua. Aivan kuten vakava sydänsairaus vaatii sydänspesialistin hoitoa, mielenterveyshäiriöistä kärsivien täytyy etsiä apua niiltä, jotka osaavat hoitaa niitä. Esimerkiksi psykiatrit voivat määrätä lääkkeitä, jotka säännöllisesti otettuina voivat tasata mielialan vaihtelua, lievittää ahdistusta ja korjata vääristyneitä ajattelutapoja.*

* Lääkkeiden hyödyn ohella pitäisi punnita myös niiden mahdollisia sivuvaikutuksia. Herätkää!-lehti ei asetu minkään nimenomaisen lääketieteellisen hoitomuodon kannalle. Kristittyjen tulisi varmistautua siitä, että heidän käyttämänsä hoito ei ole ristiriidassa Raamatun periaatteiden kanssa.
- Herätkää 04

Ps.
Rauni-Leena Luukkasesta tuli -Kilde vasta paljon myöhäisemmässä vaiheessa julkisuuttaan ja hänestä löytää googlaamalla tietoja ilman koko Kilde osaakin, mutta onhan se tietenkin hyvä olla tarkka noissa nykyisissä nimissäkin. Edes Johan af Grahn ei ole yhtä höyrypää. Rauni-Leenahan on noilla unimatkoillaan tavannut ufoja ja lennellyt heidän aluksillaan ympäri maapalloa. Hän on ennustellut tulevaa ja luvannut ufojen kohtaamisia sekä ihmiskuntaa järisyttävien salaisuuksien paljastumisia varmaan enemmän kuin Jehovan todistajat maailman loppunsa alkamista ja aina yhtä hyvällä menestyksellä.
Viimeksi muokannut RaM, 25.05.2009 20:47. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
Alueveli
Eläkeläinen
Viestit: 1299
Liittynyt: 13.04.2007 01:51
Paikkakunta: Kuopio

Re: Vartiotorniseura ja mielenterveyden hoito

Viesti Kirjoittaja Alueveli »

RaM kirjoitti:Lainauksesta näkee että kyse on Jehovan todistajien kirjallisuudesta ja vaikka kantaa psykiatreja sekä psykiatriaa kohtaan on hieman koitettu lieventää nykyisen 'sairaalakomitean' aikakautena (kun on pyritty muutaman oman lääketieteellisen koulutuksen omaavan 'verensiirtoasiantuntijanä' vuoksi olemaan lääkärikunnalle uskottavampia keskustelukumppaneita), suurin osa 70-luvun Jehovan todistajista eli valtaosa lahkon jäsenkunnasta suhtautuu edelleen asiaan tuolta pohjalta. Jos tutkit uudempaa kirjallisuutta niin asiaa ei nykyisin juurikaan ole käsitelty.
Kirjastorompun omistaja löytää lähdeartikkelin helposti, mutta lähdeviite on hyvä mainita uskottavuudenkin takia. Ei kai me haluta antaa mielikuvaa että lainaamiseen liittyisi jotain vt-seuramaista vilunkia jossa viittaukset ovat usein muotoa "eräässä lehdessä" :)

Toinen seikka liittyy laillisuuteen, sillä lainaus ilman lähdeviitettä voidaan katsoa tekijänoikeusrikkomukseksi.

Nuo lainaukset henkimaailman uhkilla pelottelusta ovat kyllä karua luettavaa. Joskus pentuna pelkäsin demonien hyökkäystä kun muovinen tuoli välähti pimeässä staattisen sähkön takia. Vasta vanhempana tajusin mistä ilmiö johtui.
"Uskonto on ansa ja kiristysryöstöä." - J. F. Rutherford, Vartiotorniseuran presidentti
"Religion is dangerous because it allows human beings who don't have all the answers to think that they do." - Bill Maher, Religulous
Vastaa Viestiin