Viestittelyä....

[Arskavain]

Mitä tärkeämpää on kuin oma perhe?

[sorbet]

Totta puhutte, oma perhe on tärkein.

Mulla on nyt niiiiiin sellainen olo, että haluan tehdä tarinastani julkisen. Siis muutenkin kuin tällä palstalla, en halua, että kenellekkään muulle käy näin. Haaveenani on aina ollut kirjoittaa kirja. Nimi valmiina: Ulkopuolella.Ideana olisi kertoa siitä, että kuinka jt-aikana olin ulkoupuolella ns. normaalista elämästä, haluaisin kertoa myös siitä, miltä tuntui, kun perheemme kulissit rupesitvat kaatumaan ja jäimme seurakunnassa ulkopuolelle ja lopuksi kertoisin siitä, millainen olo eron jälkeen on, kun ei koe, että kuuluisi "maailmaankaan". Sen jälkeen puuttuukin sitten 200-300 sivua tekstiä.

Kyllä "tiesin", että eron jälkeen kukaan ei pidä minuun yhteyttä, siis noin teoriassa,mutta onkohan kukaan teistäkään ennen sitä osannut varautua siihen, millaista se on ihan käytännössä? Että yht´äkkiä elämästäsi häviää kaikki tuntemasi ihmiset. Minulla ei ainakaan ollut mitään turvaverkostoa valmiiksi rakennettuna. Nyt jälkikäteen voin sanoa, että hyvinhän tässä sitten kävi, vaikka kävinkin todella pohjalla.

Tässä onkin hassua se, että olen pärjännyt omassa elämässäni ihan kivasti omin avuin rukoilematta kertaakaan helpotusta miltään korkeammalta tasolta. Valmistuin lähihoitajaksi, menin naimisiin, ostimme oman asunnon ja nyt olen maailman ihanimman lapsen äiti.

Siskoni rupesi tässä taannoin tutkimaan. Oli kyseiselle todistajalle kertonut, että kokouksiin sun muihin sitten ei aijo osallistua. Sisko tutkin kuukauden pari ja äitini oli aivan onnessaan, piti 24/7 siskooni yhteyttä. Tässä kertonut siskolle tuntemuksistani jt-asioista ja sisko monesta asiasta samaa mieltä. Sisko lopetti tutkimisen omasta halustaan ja äitini lopetti yhteydenpidon samantien. Mietin, että jos tämä ei ole kiristystä niin mikä sitten.

Kai tässä hakee sellaista viimeistä silausta elämälleen, että haluaisin, että suku ja perheasiat olisivat kunnossa, saattaa liittyä tuohon lähestyvään ikävuoteen kolmekymmentä. Toivoisi sellaista pysyvyyttä ja jatkuvuutta elämäänsä ja minulla se tarkoittaa välejä perheeseeni ja sukuuni.

Kaipa tässä on hyvääkin, haluan opettaa tyttärelleni suvaitsevaisuutta, että suvaitsisi erilaisuutta ettei alkaisi syrjimään ketään ihonvärin, uskonnon tai tapojen suhteen ja opettaa, että perhe voi koostua myös ihmisistä, jotka eivät ole biologisia siskoja, veljiä, setiä ja tätejä. Ja, että elämässä voi pärjätä ilman uskontoa.

Laitoin illalla vielä yhden vietin äidilleni, katsotaan vastaako....

[Vieras]

Onko Jehovan todistajilla perusteita karttaa, jopa hylätä omat lapsensa siksi, että heidät on luokiteltu luopioiksi?

Kunkin pitää voida tehdä oma henkilökohtainen valinta uskonnollisesta vakaumuksestaan. Uskonnollinen vakaumus ei ole todellinen vakaumus, jos se on vain perintö vanhemmilta.
Jos lapsi havaitsee, että hänelle opetettu totuus ei olekaan totuus, on hänellä tällöin peruste ja oikeus luopua tästä uskonnollisesta vakaumuksesta.

Vartiotorni 1.2.1997 s.3
Mitä uskonnonvapaus merkitsee sinulle?
Ehkä kaikkein kiivaimmin kiistelty vapaus on uskonnonvapaus, joka on määritelty "vapaudeksi tunnustaa tai harjoittaa mitä tahansa uskontoa". Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen mukaan "jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus". Tähän sisältyy oikeus "uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen" samoin kuin vapaus "uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen -- opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja". (18. artikla.)

Vartiotorni kohdistaa seuraavan raamatunkohdan luopioksi luokiteltuihin.

Evankeliumi Johanneksen mukaan 8:44 Kirkkoraamattu 92
44. Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

Valehtelevatko luopioiksi luokitellut?
Eivätkö he sen sijaan halua tuoda esiin vain Jehovan todistajien opillisen historian tosiasioita, koska he haluavat tietää mikä on aidosti totuus.

Mitä Jehovan todistajien opillinen historia osoittaa?
Se paljastaa, että todellisuudessa valehtelijoita ovatkin Jehovan todistajat. Se mitä he ovat väittäneet Jumalan paljastamaksi totuudeksi ei olekaan ollut sitä. Sitä ainutlaatuista hengellistä näkökykyä, jota he väittävät saaneensa Jumalata, ei heillä olekaan. Se onkin osoittautunut vain erehtyvien ihmisten itsevarmaksi ja muita tuomitsevaksi uhoksi.

Evankeliumi Johanneksen mukaan 9:41 Kirkkoraamattu 92
41. Jeesus vastasi: "Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä."

Jehovan todistajilla ei ole siis mitään perusteita hylätä lastaan, jos hän on valinnut toisen vakaumuksen. Itse asiassa vanhemmat voivat olla ylpeitä lapsistaan, jotka haluavat olla rehellisiä sen suhteen mihin he todella uskovat. Sen sijaan ne lapset, jotka ovat Jehovan todistajia vain siksi, kun heidän vanhempansa ja ystävänsäkin ovat Jehovan todistajia ovat huomattavasti heikommalla pohjalla.

[wolframium]

Kun minä kymmenisen vuotta sitten jäin pois jepuista (henkisesti), niin asuin ulkomailla ja tietenkin jäin totaalisen yksin. Silloin pelastin itseni opiskelemalla arkisin ja vetämällä soppaa viikonloppuisin.

Nykyisin olen saanut suhteeni vanhempiini ns. normalisoitua. Joka kerta kun vierailen vanhemmillani, niin siellähän odottaa kunnon kestikievari.

Mikäli joku seurakunnan vanhin tulisi tänä päivänä meidän perheeseen selittämään, että "luopioiden kanssa ei ole soveliasta jutustella/oleskella", niin mahdollisesti saattaisin vetäistä kaveria lättyyn siltä istumalta tai mahdollisesti ainakin uhkaisin väkivallalla

[Pehmoluopio]

Onhan se hiukan kohtuuttoman tuntuista, että saatanaa, jota pidetään pääsyyllisenä todistajien tulkinnassa, saa kuitenkin elää paljon pitempään kuin "tietämättömät" ihmiset

Ehkäpä meidänkin pitäisi keksiä kiistakysymys?

[Vieras]

Tuohan se hienoa olisi että mahdollissimman monella olisi perusvalmiudet sanoa semmoiset perusasiat näistä jutuista aloittelevalle "tutkistelijalle" niin että tämä kavahtaisi ja jättäisi asian varoittaen tarpeen tullen muitakin, ja että saataisiin tosiaan sanotuksi mahdollisimman pian kun vain mahdollisuus olisi.

Tietenkin myöhemminkin tulisi sanoa, mutta lahkovieroitus piintyneempään lahkokonkariin on työläämpi juttu.

[Vieras]

Kun lähtökohdat ovat ne karttaminen ja "ikuinen elämä" niin Raamattu tarjoaa harrastajalle mahdollisuuksia sikäli että pelastumisen kannalta ei edes seurakunnan jäsenyys ole Raamatun kannalta tarpeen

Pelastumisesta tässä mielessä Raamatunkohtien mukaan käsittelee ainakin Pasi Turunen (Vartiotorni, valtakunta uudessa valossa)

Sitten on Turusessa on myös puhetta siitä että Raamatussa on jae, jossa sanotaan että jonkin sortin uskovaista ei tulisi lausua seurakuntaan tervetulleeksi, jonko kohdan lahko on väärentänyt ja muuttanut jopa tervehtimisen kieltämiseksi

Toki yksi puheenaiheen mahdollisuus on edestakaisin muuttunut lahkokäytäntö tuossa vitt... siis tervehtimisen taikka jopa karttamisen säännöstössä.

Tuntumana olisi että pitempi viesti asiasta ei niinkään tehoaisi, vaan hyvin harkittu selkeä kysymys, josta luistamista ei sitten sallisi vaan ystävällisesti toistaisi että tämän kysynmyksen vastaus se askarruttaa

Näistä jutuista on varmasti asiaa näillä ansiokkailla luopiosivuilla myös. Suositan luopiosivuja kaikille, erityisesti aktiivitodistajille

[sorbet]

Viestittelyn loppu kommentit:

Minä: Miksi alistut siihen, että annat muiden päättää ketä saat tavata ja ketä et. Taitaa olla ne uuden miehesi lapsenlapset tärkeämpiä sinulle, kuin omat lapsenlapsesi. Et ole täällä käynyt lastenlastasi juurikaan moikkaamassa.

Äiti: Heippa. Jokaisella lapsella on paikka sydämessäni. En alistu toisten ohjeisiin vaan raamatun.

Minä: Eikö mielessäsi käy mitään epäilyksiä, kun kohta kukaan lapsistasi ei anna tavata omia lapsiaan. Mua rehellisesti sanottuna pelottaa tuo uskontosi. Eikö 3 lastasi ole sinulle uskontoa tärkeämpiä? Koska viimeksi olet viettänyt yhteistä aikaa meidän lasten kanssa? Mutta sinähän hommasit uuden perheen ja uudet lapsenlapset. Eipä ole sinua näkynyt täällä minun ja lapseni luona vierailemassa.

Äiti: Perhe on minulle kaikki kaikessa. Suurin haaveeni olisi, että olisimme joskus aterioimassa yhdessä saman pöydän äärellä.

Minä: Eipä sinua ja miestäsi ole meillä näkynyt.

Äiti: Ei ole, tiedät miksi.

Minä: Asialla ei näytä olevan mitään tekemistä inhimillisyyden kanssa. Tästä lähon olet minulle virallisesti kuollut.

Äiti: Sen olen ymmärtänyt.

[RaM]

Voi itku... tuo on kipeä ja monia satuttava tilanne...

[sorbet]

Totta puhut.

Mä vaan oon niin luovuttanut. En jaksa enään, että äidin ehdoilla saan pitää häneen yhteyttä, silloin kun hänelle sopii. Eipä tuo perään viimeisen viestin jälkeen ole itkenyt. Varmaan taas hiki päässä rukoilee, kun "luopio" tytär ei häntä ymmärrä.

Kiitos kaikille vastauksista ja tuesta!!!!

Mukavaa juhannusta!!!!

[Question_of_Truth]

Mulla on nyt niiiiiin sellainen olo, että haluan tehdä tarinastani julkisen. Siis muutenkin kuin tällä palstalla, en halua, että kenellekkään muulle käy näin. Haaveenani on aina ollut kirjoittaa kirja. Nimi valmiina: Ulkopuolella.Ideana olisi kertoa siitä, että kuinka jt-aikana olin ulkoupuolella ns. normaalista elämästä, haluaisin kertoa myös siitä, miltä tuntui, kun perheemme kulissit rupesitvat kaatumaan ja jäimme seurakunnassa ulkopuolelle ja lopuksi kertoisin siitä, millainen olo eron jälkeen on, kun ei koe, että kuuluisi "maailmaankaan". Sen jälkeen puuttuukin sitten 200-300 sivua tekstiä.

Tuossa on ideaa. Mitä enemmän näitä onnettomia tarinoita tulee julki, sen paremmin ihmiset ymmärtävät, mitä pahaa uskonto voi saada aikaan. Toivoa sopisi, että myös joku jt havahtuisi asiaan. Joka tapauksessa, vaikka kirjaa ei koskaan julkaistaisikaan, niin kirjoittaminen voi olla hyvinkin terapeuttinen prosessi, joka auttaa. Näin on ainakin itselläni ollut. Me tosin suunnittelimme jo elokuvaa.

[Kaarmis]

Mulla on nyt niiiiiin sellainen olo, että haluan tehdä tarinastani julkisen. Siis muutenkin kuin tällä palstalla, en halua, että kenellekkään muulle käy näin. Haaveenani on aina ollut kirjoittaa kirja. Nimi valmiina: Ulkopuolella.Ideana olisi kertoa siitä, että kuinka jt-aikana olin ulkoupuolella ns. normaalista elämästä, haluaisin kertoa myös siitä, miltä tuntui, kun perheemme kulissit rupesitvat kaatumaan ja jäimme seurakunnassa ulkopuolelle ja lopuksi kertoisin siitä, millainen olo eron jälkeen on, kun ei koe, että kuuluisi "maailmaankaan". Sen jälkeen puuttuukin sitten 200-300 sivua tekstiä.

Tuossa on ideaa. Mitä enemmän näitä onnettomia tarinoita tulee julki, sen paremmin ihmiset ymmärtävät, mitä pahaa uskonto voi saada aikaan. Toivoa sopisi, että myös joku jt havahtuisi asiaan. Joka tapauksessa, vaikka kirjaa ei koskaan julkaistaisikaan, niin kirjoittaminen voi olla hyvinkin terapeuttinen prosessi, joka auttaa. Näin on ainakin itselläni ollut. Me tosin suunnittelimme jo elokuvaa.

Kirja tai elokuva, molemmille olis tilausta. Onnistuihan tuo tanskassakin, miksei meilläkin...

[Jaakko Ahvenainen]

Olen jo aiemminkin esittänyt antologiaa tästä aiheesta ja esitän nyt uudelleen.

[sinner74]

Minulla vähän kiinnostaisi kirjoittaa pikkuisen fiktiivinen näkökulma aiheeseen...mutta en tietenkään ole ammattikirjoittaja.

Sorbetin puolesta olen todella pahoillani.