"Miellyttääkö tämä Jehovaa"-mentaliteetti?

[J.H.]

Rekkauduin sitten. Vaikka en ole koskaan jehovantodistaja tai muunkaan lahkon hihhuli ollut. EV-lut, mutta ei sitäkään sen enempää tosissaan kuin yleensä ollaan.

Nyt kyselen jehovantodistajien mentaliteetista.
Hallussani on paljon jehovantodistajien kirjallisuutta. Vanhan enoni peruja, enon jota usein jututtivat enon kääntymättä. Itse olin siinä 5-7 vuotiaana päivähoidossa jehovantodistajaperheessä, joten näin sitä elämää.

Silmiinpistävää jehovien teksteissä ovat aiheet tyyliin "Miellyttääkö tämä tai tuo asia Jehovaa", "Yleisiä tapoja jotka eivät miellytä Jehovaa", "Hyväksyykö Jehova tämän" ym. Koko lahkon "Jehova"- nimen käyttökin perustellaan sillä, että Jehovaa ei "miellytä" jos ei käytetä oikeaa nimeä.

Uskonlahkojen joukossa noin selkeä "Miellyttämisen" hokeminen ei ole aina noin yleistä, vaikka käsittääkseni samaa on joillakin muillakin fundamentalistilahkoilla. Jehovilla kuitenkin nähdäkseni korostuneena tuo "Miellyttämisen" tärkeys.

Minkälaiseen persoonallisuustyyppiin tuo asenne vetoaa? Että tärkeintä on "miellyttää" Jumalaa ihan kaikissa pikkunippeleissä? Millainen ihmistyyppi saa siitä tyydytystä? Varsinkin jos nyt oletamme, että juuri Jehovan kaltaista jumalaa ei ole olemassakaan, vaan tuo pelaa ihan jehovantodistajien pään sisällä? "MIellytetään" siis vain omassa itsessä olemassaolevaa mielikuvitushahmoa.

En juurikaan tunne psykologiaa. Mieleen tulee joku freudilainen "anaalinen" tyyppi, joka ei niinkään tarkoita persreikää vaan luonnetta jonka turva on pikkuasioiden nipottamisessa. Tai sitten rituaalistyyppinen pakkoneuroosi. Jollaisesta itse olen muuten nuorempana kärsinyt. Tosin pakkoneurootikko keksii itse omat rajoittavat rituaalinsa, mutta ehkä jotkut tarvitsevat ne ulkopuolelta?

[Leviathan]

Tuli tuosta mieleen, että täällähän on pariin/muutamaan otteeseen Jehovan Todistajista puhuttaessa käytetty termiä fundamentaalinen. Muistaisin joskus, että Vartsukassa tai Herätkäässä on ollut juttu fundamentalisesta liikkeestä ja niiden vaaroista yms. Lieneekö tuo ollut sitä, että pehmitetään omaa fundamentalismia tuomitsemalla yleisesti se käsite?

Samoinhan JT:t aina sanoo, etteivät ole lahko, vaikka hyvin merkittävästi täyttävätkin lahkon tunnuspiirejä. Lahkohan kuitenkin on negatiivinen sana...

Haja-ajatus...

Sitten asiaan.

Mielestäni tuo "miellyttääkö tämä Jehovaa" mentaliteetti on absurdimpi ja syyllistävämpi kuin "mitä Jeesus tekisi." Jehova kuitenkin on henki-olento tai jotain vastaavaa, joka on täysin eri kuin ihmiset. "Tuo miellyttääkö tämä Jehovaa" on paremminkin suomennettuna "sopiiko tämä Vartiotorniseuran tulkintojen mukaiseksi". "Miellyttääkö tämä Jehovaa" mentaliteetti on ehkä pelottelua, pelottavaa, kun sinun pitää moraalisi ja tekosi verrata suoraan johonkin maailmankaikkeuden luojaan.

"Mitä poliisi tästä tykkää" on huomattavasti järkevämpää, kuin "mitä Tarja Halonen sanoisi!"

[J.H.]

Niin eriseuraiset hellarihihhulitkin tuomitsevat "lahkolaisuuden" ja "lahkoja" ovat kaikki muut kuin he. Itse asiassa karismakristillisyys ei kuulemma ole edes "uskonto" koska uskonnot ovat Pahoja. Mutta heillä on "henkilökohtainen suhde Jeesukseen Ikään kuin olsivat Jessen oikeasti tavanneet. Ja pyhä kirja ja tieteestä viis veisaava maailmanselitys, mutta muka ei silti ole "uskonto". Kikkailua heiltä.

Mutta joo, JT:llä on kyllä Raamattuversio, josta kun kerran kysyin Markuksen evankeliumin kummallisista uskovaisen tunnusmerkeistä (Voi juoda myrkkyä ja kasitellä käärmeitä) niin näyttivät että heidän Raamatussaan se onkin aivan oikein merkitty myöhemmäksi lisäykseksi. Ripaus oikeaa eksegetiikkaa.

Silti sanoisin "Fundamentalisteiksi" sikäli että uskovat Raamatun olevan alunperin Jumalan sana ja koko maailmanselityksensä on Raamatun tai sen oman tulkinnan pohjalta. Ja ainakin mun omistamissa kirjoissa ovat kreationistejakin.

[RaM]

Jehovan todistajat ovat fundamentalisteja ja kreationisteja (OEC).
Miellyttämistarve ei ole vain Jehovan todistajiin liittyvä vaan etenkin aikaisemmissa kulttuureissa korkea-arvoisia johtajia (pappeja tai muita johtajia) pyrittiin mielistelemään. Aivan täällä Suomessakin vielä 1900-luvulla. Mielistelemiseen sisältyy paljon muutakin kuin se, miten se jehovantodistajuudessa näkyy.
Oikeastaan ihmisten kesken esiintyy edelleenkin mielistelyn halua ja erilaista suhtautumista siihen.

Saanko asiasta toiseen mennäkseni tiedustella syytä sille, miksi ole luterilainen? Koetko olevasi uskovainen?
(Menee henkilökohtaiselle alueelle joten sinun ei ole missään määrin pakko vastata tai selitellä asioitasi mutta se kiinostaa minua aidosti, koska nimellinen luterilaisuus=uskovaisuus on minulle mysteeri - olenhan itse ollut lapsesta asti Jt eli 'tosiuskovainen'.)

[Vieras]

Pahoittelen jos menee hiukan vastausalueen ulkopuolelle, mutta luterilaisuudessa on itua.

Se tuo nimenomaan vapautta ihmiselle myös mielistelystä. Kristinopissa srk:n jäsenyys ei ole pelastumisen ehto, siten nämä asiat ovat nähtävissä myönteisestikin, että jäsenenä ottaa vastuuta maksamalla osansa, nauttii kirkon palveluja kun kokee niitä tarvitsevansa, esimerkiksi.

Mikä olisi sitten luterilaisuuden vaihtoehto tai kilpailija, niin monessa kirkkokunnassa on jo perussuomalaiselle vastenmielisiä piirteitä, toisaalta ei kristinoppiin kuulu erikoisuuden hakeminen erikoiseen seurakuntaan hakeutumalla (toki kutsumus toisenlaisen srk-toiminnan piiriin voi ilmetä).

perussuomalaiseen tietoisuuteen kuuluu, että kukin saa koulussa tiedon Jahvesta, paikallisvärväystä ei siten tarvita eikä omalla hengenelämällä elämöimistä myöskään tarvitse korostaa.

Luterilaisuus on niin läsnä ja kiinni kaikessa että siinä tosiaan sokeutuu tosiasioille, varsinkin jos sitä vieraasta srk:sta käsin tarkastelee.

[RaM]

Omalta kohdaltani minun on hyvin vaikeaa mieltää ajatusta jumalasta, jolla ei ole itselleni mitään todellista merkitystä ja jonka olevaisuuden sekä tahdon päättelen itse omassa mielessäni. Jos minä antaisin merkityksen jumalalleni, niin en mitenkään voisi pitää sitä todellisena.

Ehkä tämä konkreettisuuden vaatimukseni kasvaa siitä, että olen itse fundamentallisuuden kasvattama. En siis pohdiskele tätä asiaa ilkeyttäni tai kriittisyyttäni, vaan yksinkertaisesti oma ymmärrykseni ei riitä tajuamaan sitä miksi toinen haluaa olla 'tapauskovainen'. Vaikka moni luterilainen ei edes miellä itseään uskovaiseksi. Toki minä ymmärrän tietyllä lailla luterilaiseen kirkkoon kuulumisen sen vuoksi, että haluaa välttämättä tulla vihityksi kirkossa tai haudatuksi kirkon pihalle. Nuokin trendit näyttävät nykyään olevan kuitenkin aikamoisessa alamäessä.

Minulla on näkemys siitä miten ihmiselle syntyy alitajuinen usko jumaluuksiin.
http://www.raamattu.tarinoi.fi/52
Oikeastaan minua kiinnostaa aihe tai 'tapauskominen' juuri tuon näkemykseni pohjalta.

[Viljo]

Minulla on näkemys siitä miten ihmiselle syntyy alitajuinen usko jumaluuksiin.
http://www.raamattu.tarinoi.fi/52
Oikeastaan minua kiinnostaa aihe tai 'tapauskominen' juuri tuon näkemykseni pohjalta.

Tuossa uskon syntymekanismissa on yksi puute: se ei selitä uskon alkuperää, vaan uskon siirtymisen sukupolvelta toiselle.

Eräs työkaverini taannoin sanoi olevansa varma siitä, että jos kukaan ei kertoisi hänen (vielä hedelmöitymättömälle) lapselleen jumalasta, niin ei tämä jumalaan myöskään alkaisi uskoa. Sanoin hänelle, että hän lienee oikeassa. Kysymykseksi jää tuolloin: kuka sen jumalan sitten keksi kun kukaan täysipäinen ei siihen usko muuta kuin siinä tapauksessa että on lapsuudessa altistunut aivopesulle?

Lisätään sen verran tekstiä itse aiheeseen, ettei ihan offtopicista päästä syyttämään: miellyttääkö tämä Jehovaa -mentaliteetti perustunee jehovantodistajien vanhaan testamenttiin perustuvaan voimakkaaseen pelkoon jumalaa kohtaan. Tätä täytyy miellyttää, ettei pääse hengestään. Kyseessä on siis pohjimmiltaan kuolemanpelosta. Esim. ev-luterilaisilla on toisenlainen, jumalan armoon perustuva näkemys pelastumisesta, eivätkä he pelkää jumalaa yhtä paljon. Jehovantodistajien oppi kun on melko pitkälti harmagedonilla pelottelua. Pelastus pitää "ostaa" jumalalta/hallintoelimeltä, muuten ei hyvä heilu.

Koska jehovantodistajien johtajat ovat asettuneet "jumalan valtaistuimelle" kertomaan mikä on oikein ja mikä väärin, niin jehovantodistajien tulee siis tosiasiallisesti miellyttää hallintoelintä/kirjoitusosastoa. Ja näinhän he aika tunnollisesti tekevätkin.

[Jaakko Ahvenainen]

Hyvin sanottu, Viljo. Ei kirjoittamaasi ole minulla mitään lisättävää eikä pois otettavaa. Kiitos.
Luterilaisuudessakin on omat heikkoutensa, mitkä eivät suinkaan ole vähäiset niitä tarkemmin tutkittaessa. Aikoinaan minulta tivattiin, olenko elävässä uskossa Kristukseen Uolevi Urhonpoika Muroman toimesta. Se merkitsi minulle aivan samaa, mitä Jehovan todistajalle: miellyttääkö tämä Jehovaa. Samasta mentaliteetista on kysymys -ja se on ahdistavaa.

PS. J.H. Älä ihmeessä heitä sitä vanhaa jt-kirjallisuutta pois ja mikäli sittenkin päätät heittää, heitä minulle.

[J.H.]

Saanko asiasta toiseen mennäkseni tiedustella syytä sille, miksi ole luterilainen? Koetko olevasi uskovainen?
(Menee henkilökohtaiselle alueelle joten sinun ei ole missään määrin pakko vastata tai selitellä asioitasi mutta se kiinostaa minua aidosti, koska nimellinen luterilaisuus=uskovaisuus on minulle mysteeri - olenhan itse ollut lapsesta asti Jt eli 'tosiuskovainen'.)

Olen luterilainen samasta syystä kuin useimmat suomalaiset. Synnyin sellaiseksi.
Luterilaisuuden oppeihin suhtaudun yhtä väljästi kuin useimmat meistä uskovaisten paheksumista nimikristityistä. Tai nyttemmin otan ne vielä kevyemmin, kun tietoa uskonnoista ja historiasta on kertynyt. Jonkinlainen "lapsenusko" minulla on vieläkin, mutta muistaakseni en koulussa tai rippikoulussakaan omaksunut mitään dogmeja sellaisenaan. "Ateistiksi" en itseäni sanoisi, mikäli sillä tarkoitetaan jotain naiivia realismia tai lattanaa materialismia. Filosofisesti tai jopa kvanttifysiikan ihmeellisyydet huomioiden ajatellen kun ei maailma niin lattea ole. "Agnostikko" en ole siinä mielessä, että pitäisin mahdollisena, että joku tietyn uskonnon määrittelemä Jahve/Jehova/Allah/Shiva/Zeus/Lentävä Spagettihirviö olisi sellaisenaan, uskonnon kuvaamana, olemassa ja minä sen suhteen muka "agnostikko".

Mikä vieraannuttaa minua luterilaisuudesta nykyään, on että se on minusta alkanut näyttää fundamentalismin vesitetyltä muodolta. Toisaalta en fundisopeista pidä, ja toisaalta ihmettelen, miksi oikein liberaali pappi viitsii olla pappi ollenkaan, jos ei kuitenkaan siihen oppiinsa kirjaimellisesti usko. Kai hän voisi auttaa ihmisiä muutenkin kuin kirkon opissa löyhästi roikkuen. Tähän minulla on johtanut oman tietoni lisääntyminen. Esimerkiksi kun joulukirkossa luetaan "Lapsi on teille syntynyt, poika on teille annettu", minä jo tiedän, että silläkään VT:n kohdalla ei ole mitään tekemistä Jeesuksen kanssa. Muutenkin se kaikki on yleislohduttavaa mössöä ilman sisältöä minulle ainakaan.

Silti en ole muodikkaasti eronnut kirkosta. Samasta syystä kai kuin useimmat: En viitsi eikä sellainen protesti tunnu tarpeelliselta. Kirkkoon kuuluminen ja jotkut kirkon rituaalit ovat ihan kaunis perinne. Myöskin kannatan Ev-lut kirkon asemaa "valtionkirkkona" syystä, että kun suomalaiset enimmäkseen syntyvät siihen, Ev-lut kirkko kanavoi ihmisten uskonnollisia tunteita maltilliseen suuntaan. Ilman sellaista valtionkirkkoa tilanne voisi olla kuin USA:ssa, jossa kirkko ja valtio ovat jo perustuslaissa erillään. Siellä sitten mitä kaheleimmat fundis-ja karismakirkot kilpailevat ihan bisneksenä ihmisten sieluista ja rahoista. Maltillinen suomiluterilaisuus, joka ei pelottele helvetillä niitä jotka eivät liity, ei menestyisi vapailla markkinoilla.

Lisätään sen verran tekstiä itse aiheeseen, ettei ihan offtopicista päästä syyttämään: miellyttääkö tämä Jehovaa -mentaliteetti perustunee jehovantodistajien vanhaan testamenttiin perustuvaan voimakkaaseen pelkoon jumalaa kohtaan. Tätä täytyy miellyttää, ettei pääse hengestään. Kyseessä on siis pohjimmiltaan kuolemanpelosta. Esim. ev-luterilaisilla on toisenlainen, jumalan armoon perustuva näkemys pelastumisesta, eivätkä he pelkää jumalaa yhtä paljon. Jehovantodistajien oppi kun on melko pitkälti harmagedonilla pelottelua. Pelastus pitää "ostaa" jumalalta/hallintoelimeltä, muuten ei hyvä heilu.

Koska jehovantodistajien johtajat ovat asettuneet "jumalan valtaistuimelle" kertomaan mikä on oikein ja mikä väärin, niin jehovantodistajien tulee siis tosiasiallisesti miellyttää hallintoelintä/kirjoitusosastoa. Ja näinhän he aika tunnollisesti tekevätkin.

Oikein hyvä selitys. Kiitos. Kuin myös aikaisemmille vastaajille. JT. on vanhatestamentillinen ja lakihenkinen uskonto. Hallitsijatkin tosiaan historiassa vetosivat jumalalliseen valtaansa ja pelkoon. Kuitenkin yleensä sellainen mahtailu ja pelottelu on koskenut käytännöllisempiä hyötytavoitteita, kuin että saako syödä verilettuja, viettää joulua tai masturboida. Kun kuitenkin JT on monien ihan mielellään kannattama uskonto, ja jotkut liittyvät siihen vapaaehtoisesti vielä nykypäivänä, ja monet lahkoon syntyneetkin taitavat olla jehovantodistajia ihan mielellään. Eivätkä suostu katsomaankaan vastatodisteita. Niin selittääkö pelkkä perinne tai aivopesu sitä? Vai olisiko olemassa joku persoonallisuustyyppi, joka itse asiassa saa jotain nautintoa siitä pelon ja tottelemisen ja miellyttämisen kulttuurista? Jopa niin, että eivät halua pois, kuten te exät? Ja että niin paljon se heitä ihmisinä heh, miellyttää niin että eivät tuntisi vapauttavana tietoa, että se onkin vain heidän omaa kuvitelmaansa? Sellaisen jumalhahmon tarve, joka tarkkailee ja rankaisee, jos sitä ei miellytä, voisi olla joillakin aito psykologinen tarve? Eihän muuten JT-tyylinen uskonto olisi ollenkaan levinnyt, jos siitä tyylistä ei kukaan olisi pitänyt ja suorastaan nauttinut?

Edit: En heitä pois JT-kirjojani, mutta en anna poiskaan. Minullla on muutakin kummaa kirjallisuutta, jopa ufohörhöiltä, hellareilta ja harekrisnoilta. Hurjaa miten erilaisia rinnakkaistodellisuuksia ihmisillä voi olla. Jopa samassa maassa ja kaupungissa.

[toolman]

Synnyin sellaiseksi.

Et itse tehnyt päätöstä sellaiseksi. Vaan joku päivänselvä kirjoitti joutavia. Tai puhui.

[J.H.]

Synnyin sellaiseksi.

Et itse tehnyt päätöstä sellaiseksi. Vaan joku päivänselvä kirjoitti joutavia. Tai puhui.

Totta. Kuitenkin on huomioitava, että eivät vanhempanikaan minut kastauttaessaan olleet yhtään sen vakavammin luterilaisia ja siinä opissa kiinni. Kaste oli vain vanha kaunis perinne. Luultavasti näin se menee useimmilla suomalaisilla.

Edit: omia lapsia ei ole, mutta jos tulisi, saattaisin harkita kirkosta eroamista, ettei lapset olisi koulussa pakotettuja tunnustukselliseen uskoon.

[toolman]

Edit: omia lapsia ei ole

Vähän poiketen "miellyttääkö". Ei ne lapset ole omia. Muutenkin omistaminen on jollakin tapaa harhaa.

[J.H.]

Edit: omia lapsia ei ole

Vähän poiketen "miellyttääkö". Ei ne lapset ole omia. Muutenkin omistaminen on jollakin tapaa harhaa.

Nääh.. en minä koe "omistavani" koiraanikaan. Itse on mitä on. (tai oli, nyt jo jonkun uskonnon Taivaassa?? )

[Vieras]

Kaste on ihan kaunis vanha perinne. mikä muu se pitäisi olla ?

Onhan sillä muutospaineita kuten kai kaikella nykyään. Nimet ainakin kelpaavat yhä vähemmän ja vähemmän. Ne kai ruvetaan vaihtamaan kohta jo vuosittain, kun suomalaiset nimet eivät riitä, on ruvettu ottamaan vieraskielisiä, milloinkahan saadaan vaatimus läpi että miehille voidaan antaa naisten nimiä ja päinvastoin.

[Vieras]

Miellyttäkö se JHWH:ta jos BEIBI ei tajua MISTÄÄN MITÄÄN.