Yleinen palaute
Valvoja: Moderaattorit
-
Make828
- Viestit: 21
- Liittynyt: 18.08.2009 14:04
Re: Yleinen palaute
Sivusto on selkeä ja mukavanoloinen ulkoisesti.
Minua hieman ihmetyttää, täällä vallitseva tekopyhyys joidenkin nimeltä mainitsemattoimien taholta.
On aika kummalllista haukkua JT ja ym ihmisiä koko sanavaraston voimin, ja siten luulla, että itse olisi jotenkin parempi ihminen.
Ihmeellistä on erottaa saarnaamiset toisistaan, kuten saa saarnata fasismista, mut ei kommunismista, näin esimerkiksi.
Ei ole kovin johdonmukaista. Ihmisten mielipiteiden hiljentäminen onnistuu muiltakin kuin vartiotorni seuralta, ja tässä voisimme ottaa opiksi. Kritiikkini on aika maltillinen joten toivon, että en aiheuta vihapostin tulvaa.
Onnittelut vuosipäivän johdosta sivujen tekijöille. Uskon, että moni asianomainen on täältä sivulta löytänyt rohkaisuja ajatuksilleen, siis niille hyville.

- Alueveli
- Eläkeläinen
- Viestit: 1299
- Liittynyt: 13.04.2007 01:51
- Paikkakunta: Kuopio
Re: Yleinen palaute
Harmi ettet yksilöi väitettäsi, koska muuten siihen ei kukaan voi ottaa kantaa.Make828 kirjoitti: Minua hieman ihmetyttää, täällä vallitseva tekopyhyys joidenkin nimeltä mainitsemattoimien taholta.
Palstan tarkoitus ei ole haukkua JT, enkä ole tällaista suuremmalti havainnutkaan.On aika kummalllista haukkua JT ja ym ihmisiä koko sanavaraston voimin, ja siten luulla, että itse olisi jotenkin parempi ihminen.
Jos vaikka tarkentaisit, en osaa yhdistää vertauksesi ismejä palstalle.Ihmeellistä on erottaa saarnaamiset toisistaan, kuten saa saarnata fasismista, mut ei kommunismista, näin esimerkiksi.
Mielipiteitä ei ole tarkoitus hiljentää. Palstan tarkoitukseen vain ei kuulu kriisissä oleville ihmisille uuden pakettiuskonnon tyrkyttäminen.Ei ole kovin johdonmukaista. Ihmisten mielipiteiden hiljentäminen onnistuu muiltakin kuin vartiotorni seuralta, ja tässä voisimme ottaa opiksi.
Asialliseen sävyyn kirjoitettu kritiikki on aina tervetullutta.Kritiikkini on aika maltillinen joten toivon, että en aiheuta vihapostin tulvaa.
Kiitos, vaikka viittaamasi vuosipäivä taitaa olla yli kahden vuoden takaa.Onnittelut vuosipäivän johdosta sivujen tekijöille.
"Uskonto on ansa ja kiristysryöstöä." - J. F. Rutherford, Vartiotorniseuran presidentti
"Religion is dangerous because it allows human beings who don't have all the answers to think that they do." - Bill Maher, Religulous
"Religion is dangerous because it allows human beings who don't have all the answers to think that they do." - Bill Maher, Religulous
-
äänilaiteveli
- Viestit: 150
- Liittynyt: 05.06.2009 17:36
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Yleinen palaute
Itsekö et muka kuulu hiehin?!?Make828 kirjoitti:Minua hieman ihmetyttää, täällä vallitseva tekopyhyys joidenkin nimeltä mainitsemattoimien taholta.
Ei myö olla sen parempia ihmisiä kuin Jehovan todistajatkaan. Me ollaan vaan huomattu vt seuran kusetus ja ulkokultaisuus.Make828 kirjoitti:On aika kummalllista haukkua JT ja ym ihmisiä koko sanavaraston voimin, ja siten luulla, että itse olisi jotenkin parempi ihminen.
"Ole siis valpas, ehkä sinussa oleva valo on pimeyttä." Luuk 11:35
-
SonOfJesus
- Viestit: 744
- Liittynyt: 15.05.2007 12:39
Tapaamistiedotteet omaksi osioksi?
Nyt kun tapaamistiedotteita on useita, niin joutuu aina siirtymään seuraavalle sivulle - kun käyttää läppäriä - nähdäkseen uusimmat Topicit.
Koska toisaalta tapaamistiedotteet ovat toivottavia ja toisaalta rekisteriselosteen on hyvä näkyä aina ensimmäisenä Topicina, niin ehdotan että tapaamistiedotteille avataan oma Topic. Näin ne eivät olisi aina silmissä, vaan vain valittaessa. Silloin kait voisi tehdä myös rajauksen lukijakunnasta vain rekisteröityneisiin, jos niin päätetään.

Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.
Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.
-
Viljo
- Viestit: 1100
- Liittynyt: 28.04.2007 13:13
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Tapaamistiedotteet omaksi osioksi?
Onhan mahdollista käyttää "Näytä uudet viestit" -toimintoa. Minä ainakin käytän sitä lähes aina.SonOfJesus kirjoitti:Nyt kun tapaamistiedotteita on useita, niin joutuu aina siirtymään seuraavalle sivulle - kun käyttää läppäriä - nähdäkseen uusimmat Topicit.
"Pienet totuudet syövät isoa valhetta palan kerrallaan" - tuntematon
-
Aaac
- Viestit: 1644
- Liittynyt: 28.04.2007 15:11
Re: Yleinen palaute
Jahka saadaan yhdistykselle omat sivut Veljesseuraan, sinne tulee tapahtumille oma blogi. Sen jälkeen tapaamiset näkee siitä näppärästi, eikä tarvetta ketjujen nostamiseen enää ole.
Religionsfri.
-
Arskavain
- Viestit: 578
- Liittynyt: 14.11.2007 21:14
- Paikkakunta: Tornio
Re: Yleinen palaute
Avatarin lisääminen vaikuttaa vaativan laajemman tietotekniikan tuntemusta, kun en ymmärrä. Voisiko joku antaa yksinkertaiset ohjeet?
Elä ja anna toisten elää
- Alueveli
- Eläkeläinen
- Viestit: 1299
- Liittynyt: 13.04.2007 01:51
- Paikkakunta: Kuopio
Re: Yleinen palaute
Jäi vähän epäselväksi missä kohtaa klikkasi, mutta tässä nyt jonkinlaiset ohjeet:Arskavain kirjoitti:Avatarin lisääminen vaikuttaa vaativan laajemman tietotekniikan tuntemusta, kun en ymmärrä. Voisiko joku antaa yksinkertaiset ohjeet?
Mene foorumilla yläpalkin Omat asetukset-kohtaan ja valitse sieltä välilehti Profiili. Sieltä löydät Avatar-linkin, valitse se. Avatarina käytettävän kuvan tulee sijaita jossain internet-osoitteessa. Laita kuvan osoite "Linkitä toiselta sivustolta:" -kenttään. Jätä kokoasetukset tyhjiksi. Varmista kuitenkin että käyttämäsi kuva ei ole suurempi kuin 160*150 pikseliä.
Jos haluamasi kuva sijaitsee omalla koneellasi, se tulee laittaa ensiksi nettiin, esimerkiksi palveluun http://imageshack.us/
"Uskonto on ansa ja kiristysryöstöä." - J. F. Rutherford, Vartiotorniseuran presidentti
"Religion is dangerous because it allows human beings who don't have all the answers to think that they do." - Bill Maher, Religulous
"Religion is dangerous because it allows human beings who don't have all the answers to think that they do." - Bill Maher, Religulous
-
Bergerac
- Viestit: 2306
- Liittynyt: 28.04.2007 08:15
- Paikkakunta: Jersey
Re: Yleinen palaute
Ylläpidolta haluaisin kysyä:
Jos jonkin topicin viimeinen vastaus poistetaan, niin onko mahdollista että edelleen tämä viimeinen (poistettu) vastaus näkyy aihealueen viimeisimpänä kirjoituksena yleisotsikoissa ? Vaikka vastaavasti ei sitten näkyisi porautuessa viestiketkuun sisään. ?

Ulkomaalaiset jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria vastoin Suomen Lakeja, pitää palauttaa kotimaahan. Jos palauttamisen jälkeen uhkaa kuolema niin ei ole meidän ongelma.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
- Alueveli
- Eläkeläinen
- Viestit: 1299
- Liittynyt: 13.04.2007 01:51
- Paikkakunta: Kuopio
Re: Yleinen palaute
Ei taida onnistua ilman koodin puukottamista.Bergerac kirjoitti:Ylläpidolta haluaisin kysyä:
Jos jonkin topicin viimeinen vastaus poistetaan, niin onko mahdollista että edelleen tämä viimeinen (poistettu) vastaus näkyy aihealueen viimeisimpänä kirjoituksena yleisotsikoissa ? Vaikka vastaavasti ei sitten näkyisi porautuessa viestiketkuun sisään. ?
"Uskonto on ansa ja kiristysryöstöä." - J. F. Rutherford, Vartiotorniseuran presidentti
"Religion is dangerous because it allows human beings who don't have all the answers to think that they do." - Bill Maher, Religulous
"Religion is dangerous because it allows human beings who don't have all the answers to think that they do." - Bill Maher, Religulous
-
Vieras
Re: Yleinen palaute
olis kiva jos uusimmat viestit olis ekana ettei tarvii selata, vai olenko väärässä..
- Alueveli
- Eläkeläinen
- Viestit: 1299
- Liittynyt: 13.04.2007 01:51
- Paikkakunta: Kuopio
Re: Yleinen palaute
Makuasia.Vieras kirjoitti:olis kiva jos uusimmat viestit olis ekana ettei tarvii selata, vai olenko väärässä..
Voit kuitenkin vaihtaa näkymää sivun alhaalla olevista valikoista vaihtamalla asetuksen "Nouseva" -> "Laskeva". Lisäksi jos rekisteröidyt, saat kyseisen asetuksen myös pysyväksi. Rekisteröidyt käyttäjät voivat myös hypätä suoraan ensimmäiseen lukemattomaan viestiin.
"Uskonto on ansa ja kiristysryöstöä." - J. F. Rutherford, Vartiotorniseuran presidentti
"Religion is dangerous because it allows human beings who don't have all the answers to think that they do." - Bill Maher, Religulous
"Religion is dangerous because it allows human beings who don't have all the answers to think that they do." - Bill Maher, Religulous
-
Lehtiveli
- Eläkeläinen
- Viestit: 1741
- Liittynyt: 13.04.2007 10:07
- Viesti:
Re: Yleinen palaute
Kuten Alueveli tuossa jo kommentoi, viestien lukusuuntaa voi vaihtaa. Yleisesti näin länsimaissa on tapana lukea vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas, sekä aloittamalla ensimmäiseltä sivulta ja päättämällä luku viimeiselle, jos kirjasta siis on kyse. Siitä syystä tuo on oletusvalintana, mutta jos joku on tottunut toisenlaiseen tapaan, viestien näyttötapaa voi muuttaa henkilökohtaisista asetuksista.
-
syde
- Viestit: 9
- Liittynyt: 21.06.2009 21:31
Re: Yleinen palaute
Varmaan tätä on jo tiedusteltu mutten jaksa käyttää hakua, joka kuitenkaan ei ymmärrä aivoituksiani tai sisimpiä tunteitani. Eli kysymys kuuluu miksi viestien aikaleimat ovat päin seinäkelloa? 
-
Jaakob
- Viestit: 707
- Liittynyt: 28.04.2007 14:43
Re: Yleinen palaute
^Oletko tarkistanut omat kelloasetuksesi profiilistasi? Siis ylhäältä vasemmalta kohta "Omat asetukset" ja sieltä välilehti asetukset josta voit valita aikavyöhykkeen.
Religion was created when the first conman met the first fool
-Mark Twain
-Mark Twain