Mielenterveydestä

[Arskavain]

Mielenterveydestä keskusteleminen ei liene suosittua, koska aihe on hieman tabu. Tosiasia kuitenkin on, että useimmat ihmiset saattavat kärsiä josssain elämänsä vaiheessa mielenterveysongelmista, vaikka niitä toiset eivät huomaisikaan.

Suomessakin on korkeat itsemurhaluvut ja masennus varmasti hyvinkin yleistä ja kenties syynä synkkiin tilastoihin. Masennus haittaa elämää, mutta uskon vakaasti, että se on voitettavissa. Itse olen ehkä lievästi kärsinyt siitä, mutta tunnen päässeeni siitä eroon...

Olisi mielenkiintoista tietää, miten te taistelette tai kenties olette voittaneet masennuksen tai muun mielenterveyttä vaivaavan ongelman. Kenties havaintomme voivat auttaa monia ihmisiä tulemaan vahvemmiksi ja nauttimaan elämästä täysimmin...

Lyhyet ytimekkäät neuvot ovat tietenkin parhaimpia

Voin itse kertoa myöhemmin oman sovellutukseni...

[äänilaiteveli]

Tälläistä vähän odottelinkin.

Itselläni on diaknoosi kesk. vaik. masennuksesta reilu vuoden takaa. ei mukavaa aikaa missään nimessä. mutta ammattiapu oli ihan korvaamatonta. Ja se kun jätti kokouksissa ja kentällä käymisen se helpotti myös. tietysti ajan kanssa. sillä hetkellä tilannetta kyllä hieman pahensi se että ystävät eivät halunneet olla tekemisissä kanssani. mutta näin jälkeenpäin tosiaan on helpottanut paljon. kiitos kuuluu myös isoveljelleni antamastaan tuesta. näillä eväillä tilanne on muuttunut elämän jatkuvasta vihaamisesta lähes neutraalille tasolle. Ei tämä mitään ruusuilla tanssimista ole, mutta ihan ok.

[sorbet]

Kaksi kertaa minulla todettu keskivaikea masennus. Ensimmäinen todettiin, kun olin vielä jt ja aktiivisesti mukana toiminnassa ja toinen todettiin, kun erosin jehovan todistajista.

Molemmilla kerroilla hain ja sain ammattiapua pilleri purkin kera. Lääkkeet jätin molemmilla kerroilla syömättä ja sen kerroinkin, kun kävin viikottain juttelemassa erikoissairaanhoitajan kanssa. Sovittiin, että aloitan lääkkeet, jos tilanne vielä pahenee. Ei onneksi pahentunut. Luulen, että olen nyt selvillä vesillä. Ainakin tällä hetkellä, vaikka lama meitäkin koskettanut, menee silti elämä ihan mukavasti.

Sitä on oppinut sanomaan asioita ääneen ja niitä ei jää enään yksin hautomaan. Tietenkin masennus voi vielä iskeä, mutta se on sen ajan murhe. Olen noina masennuksen kausina aina oppinut jotain uutta itsestäni ja tajunnut, että minussa on voimavaroja, että jaksan yrittää vielä elämässä eteen päin.

[Arskavain]

Ammattiapu on siis hyvä, vaikka monet ammattilaiset kärsivät masennuksesta usein itsekkin. Olen jostain lukenut, että psykiatrisella alalla itsemurhat ovat yleisimpiä ammattikunnista --> ovatko he siis huonoja soveltamaan itse oppimiaan asioita? Ehkä liiankin yleistävä kysymysasettelu...

Itse olen sitä mieltä, että mielialalääkkeet ovat huonompi vaihtoehto ja niitä kannattaa välttää jos mahdollista.

[Jaakko Ahvenainen]

Itse olen sitä mieltä, että mielialalääkkeet ovat huonompi vaihtoehto ja niitä kannattaa välttää jos mahdollista.

Pidä toki mielesi, Arska, mutta toivottavasti mahdollisimman terveenä. Mitä ns. mielenterveyslääkkeisiin tulee asia on jo monimutkaisempi. Tässä asiassa on parempi luottaa lääkäriin ja konsultoida hänen kanssaan. Tietyissä tilanteessa oikea lääkitys oikeaan aikaan on mitä suotavin. On kuitenkin niin, että näitä lääkkeitä joissakin aikuispsykiatrian poliklinikoissa uusitaan jokseenkin heppoisin perustein.

Tällaisissa tilanteissa toivoisin asiakkaan itsensä kertovan lääkärille näkemyksensä. On myös niin, että tietyissä psyyken sairauksissa potilas ei itse voi kontrolloida lääkitystään ja laiminlyö sen saattaen itsensä vielä pahempaan tilaan, lopulta sairaalahoitoon. Tavallisen tallaajan tulee olla lähes fakiiri tai lampusta ennustaja havaitakseen tämän eron.

Ne psyyken sairaudet, jotka liittyvät jehovantodistajuuteen aiheuttavat yleensä masennusta. Lievä masennus tulee harvemmin kyseeseen, mieluiten keskivaikea tai tätä vaikeampi masennus, mikä jo sinänsä näkemykseni mukaan edellyttää sairaalahoitoa ja -seurantaa. Syy tähän on ilmeinen itsemurhariski.

Kysymykseen tulevat tällöin lähinnä heikko tai vakavasti heikkenemässä oleva itsetunto, riittämättömyyden tunne ja pelko (mahdollisesta harmasta, kenties). Vaikka Jehovan todistajien dogman mukaan mitään helvettiä ei ole, pelkkä Harmagedonista selviytymisen pelko saattaa aiheuttaa hyvinkin vakavaa masennusta. Itse asiassa ihmisen tyhjiin raukeaminen, on varsin armollinen. Äitini perusrealistina kuvasi tätä näin: "Se on kuin puun kuolema, mihin kaatuu, siihen maatuu".

Näinhän asia onkin, ellei oteta huomioon Platonin "sielu"-oppia ja sen myöhempiä tulkintoja. Tämän käsityksen omasivat jo varhaiset juutalaiset ja onkin tämä mm. Raamatun vanhimpia dogmeja kuolemattomuudesta. Edellä mainitun estämättä pidän silti vastuuttomana hyljeksiä psyyken lääkitystä luonnollisesti edellyttäen sen asianmukaista diagnosointia.

Ei lääkäri tietenkään ole mikään "Jumala". Hän tekee arviointinsa omista lähtökohdistaan, eivätkä ne välttämättä ole oikeat, kuten minulle määrätty testosteroni virtsaumpeen. Tällaisissa tapauksissa on selvää, etteivät ne voi johtaa potilasta muuhun kuin itselleen ja kukaties ympäristölleenkin haitaksi. Siinä merkityksessä lääkärit ovat "jumalia", ettei heitä töppöilyistään vastuuseen yleensä saa, koska potilaan henki sentään säilyi ja vaikka ei olisi säilynytkään, ovat seuraamukset lääkärille yleensä sangen lievät. Onhan kyseessä terveyskeskuksen yleislääkäri.

Onhan lopulta niin, että kohtuullisen terveen psyyken omaava ihminen osaa tuntea monasti lääkäriä paremmin oman kroppansa ja sen muutokset. Toisinaan sama pätee myös psyykeen, mutta vain toisinaan. Lääkityksen tarpeellisuudesta on aina syytä keskustella lääkärin kanssa, jos kohta oman puoskarini ripittäisin mieluusti. Se tosin ei hänen psyykensä ailahteluja parantaisi, onhan taasen kyseessä kuuluisa terveyskeskuksen yli-iällinen yleislääkäri.

[Arskavain]

Joo tiedän hyvinkin, että mielipiteeni kaikkien psyykelääkkeiden vastaisuudesta jakaa mielipiteitä, mutta sanompahan omani, vaikka sallin vasttakkaisen näkemyksen. Minulla saattaa olla ennakkoluuloja näitä lääkkeitä kohtaan ajatellessani niiden aihuttavan riippuvuutta ja muita sivuoireita. Tosin minua ei haittaa jos joku niitä käyttää - miksi haittaisi?

Itse uskon kuitenkin psyykkisen ja fyysisen terveyden kulkevan käsi kädessä. Jos ihminen on ajattelussaan tarpeeksi vahva niin hän kykeneen määräämään tunnetilansa tai jos hän saa neurrootista mielihyvää valitessaan esim masennuksen, niin hän masentuu, koska todellisuudessa haluaa sitä - aika radikaalia ajattelua vai?

Tietenkin totutut oppimamme ajatuskuviomme täytyy muuttaa pois sellaisen ajattelun mekanisimista, joka todellisuudessa vahingoittaa meitä - ajattelumme muuttaminen on aluksi vaikeaa, mutta mahdollista kuten minkä tahansa uuden asian oppiminen, mutta kun tiedostaa ja "potkii" itselle totunnaista vahingollista ajattelua pois pikkuhiljaa, helpottaa sekin.

Valaisen asiaa näin: Jos lapsena/aikuisena oppii saamaan jonkin asian läpi huutamalla tai muuten manipuloimalla esim. syyllistämällä - on se helppo "työväline" ottaa uudelleen käyttöön tarpeen tullen saadakseen sen mitä haluaa...

[Astrologi]

Ei kannata vastustaa lääkkeitä ennakkoluulojen vuoksi. Minut on lääkkeet pelastaneet, nimenomaan mielenterveyden hoitoon vaikuttaneet lääkkeet. Lääkkeet eivät toki korvaa terapiaa, mutta ne tasaavat oloa jos meinaa muuten heittelehtiä. Masennuslääkkeet ja neuroleptit eivät aiheuta riippuvuutta. Sivuoireita voi tosiaan olla, mutta ne ovat pieniä lääkkeen hyötyyn nähden. Jotkut nukahtamislääkkeet/unilääkkeet ja rauhoittavat "pamit" ovat riippuvuutta aiheuttavia. Ne onkin tarkoitettu tilapäiseen käyttöön.

[rippeli]

Elämä on ollut aikamoista hyppimistä onnellisista hetkistä epätoivon alhoihin. Pahin aika kesti pari vuotta ja tietenkin se oli juuri sitä aikaa kun olin jättänyt lahkon ja kaiken siihen liittyvän. Olen saanut masennukseen moniakin lääkkeitä ja jutteluapua ammattilaisilta ja amatööreiltä. Vuosi sitten psykiatri sitten totesi minulla hypomanian ja määräsi siihen lääkkeet. Sen jälkeen elämä on ollut todella mukavaa, koska kaikki on paljon tasaisempaa. Enää ei tule masennusjaksoja taikka vauhtijaksoja.
Olen sitä mieltä, että minulle määrätyt lääkkeet ovat todella paikallaan. Jos päästä kerran puuttuu jotain (välittäjäaineita tms), niin on hyvä että asia voidaan korjata. Luulen että syön lääkkeitä vielä aika kauan, ehkäpä koko loppuikäni, mutta se ei huolestuta minua. Koska mitään sivuvaikutuksia ei ole ilmennyt, voin ihan hyvin aloittaa päivän nakkaamalla parit pillerit poskeen.

[Pehmoluopio]

Olisi mielenkiintoista tietää, miten te taistelette tai kenties olette voittaneet masennuksen tai muun mielenterveyttä vaivaavan ongelman. Kenties havaintomme voivat auttaa monia ihmisiä tulemaan vahvemmiksi ja nauttimaan elämästä täysimmin...

Ei mitkään terapiat eivätkä pillerit ole auttaneet. Psykologian tehtävänä on sopeuttaa ihminen yhteiskuntaan, joka on mielisairas. Järjissään oleva häkkikana tajuaa olevansa häkkikana ja vain apaattinen kana sopeutuu häkkikanalan oloihin.

Luin kirjan, jonka mukaan karkeasti yksinkertaistettuna narsisti on ihminen, joka on oikeasti hullu, mutta teeskentelee tervettä. Keskeistä minulle on ollut hulluksi tulemisen pelon häviäminen. Sanon vain, että minulla on ollut monenlaisia hattuja elämäni aikana, foliohattu sopii päähäni ihan yhtä hyvin kuin ne muutkin.

Opin kirjasta "Recipes for disaster" sen, että oikeasti joskus ihmisen tulee romahtaa ja psyyke parantaa itsensä, kavereiden tuella, romahduksen kokemisen jälkeen. Kunnon romahdus on parempi kuin terapialla ja lääkkeillä stabiilina pidetty keinotekoinen "mielenterveys".

Minä olen lukenut kasoittain asennekirjallisuutta. Ilmaiseksi netistä saa kirjan "On Truth - the Tyranny of Illusion". Siitä opin käytännössä sen, ettei lapsi ole vanhemmilleen kerta kaikkiaan mitään velkaa ja että, jotta olisi rakkaus, pitää ensin olla vapaus, koska vapaus kasvattaa uteliaisuuden ja kun on utelias, löytää totuuden ja totuus tekee hyveelliseksi ja meitä rakastetaan siksi että me olemme hyveellisiä. Pitää siis uskaltaa olla vapaa. Totuus ei tee vapaaksi vaan vapaus auttaa löytämään totuuden.
Sitten on kirja "Days of War, Nights of Love", joka kertoo muun muassa porvareista, viimeisestä raakalaisheimosta maan päällä, ja siinä aivan erityisesti julkisen mielipiteen sotalaista. Ihmiset, jotka tulevat kadulla vastaan eivät ole yksilöitä, jotka kantavat päässään jotain keskiarvomaailmankatsomusta.
Nyt luen de Mellon kirjaa "Havahtuminen". Tämä on osaltaan minulle jo tuttua, koska olen havahtunut, tullut tietoiseksi. Tietoisuutta voi aina tietysti lisätä.

Minulla on vielä muutama muukin kirja, mutta kun näitä lukee niin yleinen kuva rupeaa hahmottumaan: Vapautuminen ympäristön odotuksista ja paineista.

"INFORMATION" = "IN FORMATION", meidät pakotetaan mekaanisiksi koneen osasiksi eikä siis ole ihmekään ettemme viihdy. De Mello aivan erityisesti sanoo, ettei totuutta voi opettaa. Jehovan todistajatkin opettivat tuota muodostelmaan menemistä, järjestäytymistä, kuvioon asettumista ikään kuin armeijassa. Siinä inhimillinen ja elämä tukahdutetaan. Minusta "työelämä" on sana, johon sisältyy käsitteellinen ristiriita.

Meidät ajtetaan tällaisiin pakkomuodostelmiin jossa me emme viihdy jonkin suuremman tarkoituksen vuoksi, joka ei kuitenkaan koskaan toteudu, koskaan ei viihtyminen kasva.

[Arskavain]

Opin kirjasta "Recipes for disaster" sen, että oikeasti joskus ihmisen tulee romahtaa ja psyyke parantaa itsensä, kavereiden tuella, romahduksen kokemisen jälkeen. Kunnon romahdus on parempi kuin terapialla ja lääkkeillä stabiilina pidetty keinotekoinen "mielenterveys".

Hieno kommentti sinulta. Itse olen kanssa sitä mieltä, että "romahdukset" kasvattavat ja vahvistavat. Tosin ne, jotka eivät kykene enää yhtään olemaan vahvoja, joilla oman arvon tunne on painettu jo niin alas kuin mahdollista, pitäisi viellä kyetä huomaamaan, etä heidän ajattelu ja tunteensa todellisuudesta on väärä kuva, joka pitäisi kyetä vaihtamaan todellisuutta mukailevammaksi ja on aika ajatella uudestaan. Tässä tulee todella terapia apuun joko henkilön apuna tai kirjana. Sellainen olisi todella oikeaa kasvamista vahvemmaksi - jo pelkkä tietoisuus siitä akattelutavasta auttaa, vaikka ei hallitsisikaan viellä tekniikkaa, miten eliminoida itselleen vahigollinen ajattelu, josta masennuskin kumpuaa...

[Viljo]

Opin kirjasta "Recipes for disaster" sen, että oikeasti joskus ihmisen tulee romahtaa ja psyyke parantaa itsensä, kavereiden tuella, romahduksen kokemisen jälkeen. Kunnon romahdus on parempi kuin terapialla ja lääkkeillä stabiilina pidetty keinotekoinen "mielenterveys".

Kerran romahtaneena sanon, että tuo on täysin totta. Romahdus on kuin Andy, se räjäyttää lian pois. Mitä täydellisemmin on antanut kenkää muiden odotuksiin perustuville käyttäytymismalleille, sen parempi. Käyttäydyn tietyissä tilanteissa samalla tavalla kuin ennenkin, mutta syynä ei ole muiden odotukset, vaan oma tahto toimia niin.

[Arskavain]

Opin kirjasta "Recipes for disaster" sen, että oikeasti joskus ihmisen tulee romahtaa ja psyyke parantaa itsensä, kavereiden tuella, romahduksen kokemisen jälkeen. Kunnon romahdus on parempi kuin terapialla ja lääkkeillä stabiilina pidetty keinotekoinen "mielenterveys".

Kerran romahtaneena sanon, että tuo on täysin totta. Romahdus on kuin Andy, se räjäyttää lian pois. Mitä täydellisemmin on antanut kenkää muiden odotuksiin perustuville käyttäytymismalleille, sen parempi. Käyttäydyn tietyissä tilanteissa samalla tavalla kuin ennenkin, mutta syynä ei ole muiden odotukset, vaan oma tahto toimia niin.

On ilo ollut huomata, kun eräs veljeni on jälleen muuttumassa veljekseni. Kävin hänen pyynnöstään ensi kerran moneen vuoteen luonaan ja kävimme kapakassakin. On ilo ollut auttaa häntä näkemään juuri tuo asia Viljo ja toivon vain, että hän lukisi jättämäni materiaalin ja todellakin hyväksyisi itsensä sellaisena kuin todellisuudessa on eikä yrittäisi miellyttää toisia vaan ennen kaikkea itseään - yrittämällä miellyttäää kaikkia ei miellytä ketään ja ahdistus ja lääkkeet ovat sellaisesta luonnollinen seuraus.