Espoo-Läntisen seurakunnan sihteeri aktivoitui
Valvoja: Moderaattorit
-
Lehtiveli
- Eläkeläinen
- Viestit: 1741
- Liittynyt: 13.04.2007 10:07
- Viesti:
Asko on Asko, ja hänen toimistaan keskustelua ei täällä rajoiteta (johtuen siitä, että alkuperäinen maininta on veljesseuran ulkopuolsesta lähteestä), mutta kannatan kuitenkin pientä varovaisuutta. Kaikkea ei nettiin kannata laittaa, ja sitten kun Askon pinna palaa, se voi huonolla tuurilla käydä kalliiksi.
Tosin, en itse kyllä näkisi myllynkivissä varsinaisesti mitään, joka Askoa yksityishenkilönä loukkaa. Se lähinnä käsittelee seurakunnan asiaa, ja asko on kyseisen seurakunnan edustaja.
Tosin, en itse kyllä näkisi myllynkivissä varsinaisesti mitään, joka Askoa yksityishenkilönä loukkaa. Se lähinnä käsittelee seurakunnan asiaa, ja asko on kyseisen seurakunnan edustaja.
-
RaM
On toki hyvä asia, että onnistuu löytämään seurakunnan, jossa vanhimmat ovat joko harvinaisen fiksua porukkaa tai täysiä nössöjä. Siis KAIKKI.
Yleensä jokaisesta seurakunnasta löytyy kuitenkin vanhin tai kaksi, joilla on kusta päässään tai joiden ego on kasvanut uusiin mittoihin vain siitä, että ovat saaneet nimityksen joka oikeuttaa heidät, maailmassa päähän potkitut poloiset, isottelemaan muille alempikastisille ja sotkeutumaan hairahtuneen seurakuntalaisen elämään typeriä ohjeitaan antamaan.
Noita saalistavia mulkeroita on liian paljon ja siksi mm. itse olen ehkä liiankin kriittinen kaikkia vanhimpia kohtaan. Mutta sitä sanotaan ettei vara venettä kaada.

Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Espoo-Läntisen seurakunnan sihteeri aktivoitui
Nuoruudenystäväni Asko Helminen:Johanneksen poika kirjoitti:Olen saanut lainopillisia neuvoja. Teen poliisille tutkintapyynnön yksityisyyden loukkaamisesta ja kunnianloukkauksesta elleivät sivusi ole täysin puhtaat näiltä osin hyvin pian. Asko"
Hanki ihmeessä himpun verran lisää lainopillisia neuvoja, että teet tutkintapyynnön minunkin toiminnasta. Tämäntasoinen Ainoan Oikean Totuuden piirileikki on jo sitä sarjaa, johon haluan itsekin mukaan. Näin hilpeää ei teokratia ole ollut sitten erottamiseni.
Edelleen ammattiveljesi
Markku Meilo
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
RaM
Re: Espoo-Läntisen seurakunnan sihteeri aktivoitui
Tulipa tuosta Askon uhoamisesta mieleeni vielä sellainen asia, että:Markku Meilo kirjoitti:Nuoruudenystäväni Asko Helminen:Johanneksen poika kirjoitti:Olen saanut lainopillisia neuvoja. Teen poliisille tutkintapyynnön yksityisyyden loukkaamisesta ja kunnianloukkauksesta elleivät sivusi ole täysin puhtaat näiltä osin hyvin pian. Asko"
Hanki ihmeessä himpun verran lisää lainopillisia neuvoja, että teet tutkintapyynnön minunkin toiminnasta. Tämäntasoinen Ainoan Oikean Totuuden piirileikki on jo sitä sarjaa, johon haluan itsekin mukaan. Näin hilpeää ei teokratia ole ollut sitten erottamiseni.
Edelleen ammattiveljesi
Markku Meilo
A) Askon yksityisyyttä ei ole loukattu sillä, että on tunkeuduttu Johanneksen pojan kotiin esittämään häntä koskevia syytöksiä ja hän on itse niitä asioita kertonut julkisesti
B) Askon kunniaa ei ole loukattu, jollei hänestä ole esitetty valheellista tietoa
Mitä tuohon kunnianloukkaamiseen sitten ylipäätään tulee, niin olisipa mielenkiintoista saada oikeuden päätös sille, onko Jehovan todistajat loukanneet Johanneksen pojan kunniaa sillä, että hänet on julkisessa kaikille avoimessa kokoustilaisuudessa leimattu huonoa elämää viettäväksi ja sääntöjä rikkoneeksi ihmiseksi.
Taitaa tuo kunnianloukkaaminen olla tapahtunut juuri toisin päin.
-
Admata
- Viestit: 9
- Liittynyt: 01.05.2007 17:25
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Mahdollisista oikeustoimista
Ihan sellainen ystävän neuvo, että jäitä hattuun. Olen Lehtiveljen kanssa samaa mieltä siitä, että kannattaa olla aavistuksen varovainen näiden asioiden kanssa varsinkin kun julkaisee juttuja toisen nimen mainiten.Jos Asko tosiaan menee poliisisedän puheille, julkaisen muutaman puhelun sisällön, kun Asko talvella hädissään soitti minulle. Siinä on parin tunnin asiat, joita en ole vielä antanut julkisuuteen, mutta jos Asko haluaa, toki nekin asiat saatetaan kaikkien tietoon.
Näistä asioistahan on erilaisia näkökantoja myös viranomaisilla. Joitain tapauksia poliisi tutkii ja toisista taasen tulee päätös esitutkinnan lopettamisesta kohtalaisen keveästikin. Susan Kurosen tapauksen myötä olemme askeleen viisaampia. Julkisuuden henkilön julkista toimintaa saa kritisoida, mutta häntä ei saa ihmisenä herjata.
Oleellista on se, että tulkitaanko Asko julkisuuden henkilöksi kun hän on JT-seurakunnan vanhin ja onko kaikki JP:n sivuilla julkaisema materiaali liittynyt Askon tehtävien hoitoon vanhimpana, jollaista voi oikeutetusti suomessa julkisesti kritisoida, vai onko siellä käsitelty Askon yksityiselämään liittyviä asioita?
JP on mielestäni aavistuksen riskivyöhykkeellä oikeuden suhteen, koska sivuilla oleva materiaali on keskittynyt paljolti yhteen henkilöön, eli Askoon. Tämä, kuten jotkin JP:n kommentitkin, voi antaa pohjan tulkita, että kysymys olisi henkilökohtaisesta "kostosta", tms. Ei ole oma mielipiteeni, mutta ystävän varotus. Lakihan määräytyy sen mukaan miten sitä luetaan ja tulkitaan missäkin tilanteessa...
Toisaalta esimerkiksi täällä on tapaus, jossa on mainittu nimeltä vanhoillislestadiolaisen seurakunnan johtomiehiä ja annettu heidän toimistaan rankkaa kritiikkiä. Pari kritiikin kohteeksi joutunutta teki poliisille esitutkintapyynnön, mutta se hylättiin. Dokumentit löytyvät samasta linkistä kunhan skrollaatte hieman alaspäin:
http://isansana.com/keskustelu/YaBB.pl?num=1172520534
-
RaM
Kun nyt tässä puhellaan kaikenlaista aiheesta 'kunnianloukkaus', niin lienee syytä hieman täsmentää mistä silloin oikeasti on kysymys.
Laissa todetaan näin:
9 § (9.6.2000/531) Kunnianloukkaus. Joka
esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Kunnianloukkauksessa on kyse julkisesti esitettävästä valheellisesta tiedosta.
Johanneksen pojan julkistamat äänitteen kotoaan tai lähetettyjen viestien sisältö ei ole valheellista tietoa.

Viimeksi muokannut RaM, 14.07.2007 23:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- Johanneksen poika
- Viestit: 3702
- Liittynyt: 29.04.2007 13:49
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Maallinen oikeus on oikeudenmukaisempi kuin JT-seurakuntien
Joo, kiitos paljon varoituksesta.Admata kirjoitti:Ihan sellainen ystävän neuvo, että jäitä hattuun. Olen Lehtiveljen kanssa samaa mieltä siitä, että kannattaa olla aavistuksen varovainen näiden asioiden kanssa varsinkin kun julkaisee juttuja toisen nimen mainiten.
En minä pahuuttani ja ilkeyttäni ole nettiin laittanut ajojahtiani. Tein sen lähinnä siksi, että tapaukseni toimisi varoittavana esimerkkinä muille seurakunnille. Toivottavasti joku on oppinut tästä tapauksesta jotain. Jos yksikin ajojahti on jäänyt käynnistymättä myllynkivisivujen takia, on sivusto ollut hyödyllinen. Etusivullani on tällainen teksti:
Myllynkivi-sivusto paljastaa erään Jehovan todistaja -vanhimman käytöksen ja toiminnan. Tämä sivusto julkaistaan varoittavana esimerkkinä kaikille seurakunnille, jotta ne ajoissa puuttuisivat vastaaviin tapauksiin omissa seurakunnissaan.
En minä olisi edes tehnyt myllynkivisivuja, mutta minun oli pakko, kun seurakunnan vanhimmisto eikä Betel edes vastannut minulle kirjallisiin valituksiin. Maineeni mustamaalattiin. Minusta puhuttiin panetellen pahaa muille sisarille ja veljille. Kun viimeisenä keinona yritin vedota Betelin Jukka Ropposeen, hän vastasi samoin vaikenemalla.
Olen oppinut tämän episodin aikana paljon Vartiotorniseurasta ja sen menetelmistä.
Vartiotorniseura hallitsee pelolla ja pakottamisella laumaansa. Sen isokenkäiset ja vähän pienempikenkäisetkin (tavalliset vanhimmat) ovat ylimielisiä ja täysin piittaamattomia ihmisten kokemille vääryyksille. Vanhimmisto syyllistyy mm. näihin asioihin:
(Matteus 23:23-24) 23 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, ulkokullatut, koska te annatte kymmenykset mintusta ja tillistä ja kuminasta, mutta olette jättäneet huomioon ottamatta Lain painavammat asiat, nimittäin oikeuden ja armon ja uskollisuuden! Näitä oli tehtävä, mutta ei pitänyt jättää huomioon ottamatta noita toisiakaan. 24 Te sokeat oppaat, jotka siivilöitte sääsken, mutta nielette kamelin!
Jos Asko tekee sellaisen tyhmyyden, että vie asiat poliisille, niin sitten mennään vaikka oikeuteen. Katsotaan kenen kunniaa on loukattu. On minullakin muutama asia mielessä, ja myllynkivisivut ovat sellaisenaan jo melkoinen todiste Vartiotorniseuran ohjaamasta henkisestä välivallasta. Ehkä siitä saadaan ennakkotapaus, joka pätee tulevaisuudessa. Ehkä viranomaiset vihdoinkin huomaisivat, että Vartiotorniseura on yhteiskunnassa haitallinen toimija, joka hajottaa perheitä, harjoittaa henkistä väkivaltaa ja rikkoo päättäväisesti henkilötietolakia.
-
Viljo
- Viestit: 1100
- Liittynyt: 28.04.2007 13:13
- Paikkakunta: Helsinki
Meinasin pysyä tästä aiheesta erossa, mutta taidan sittenkin kantaa korteni kekoon. En ole juristi, joten näkemykseni perustuu vain omaan maallikon käsityskykyyni. Mielestäni lakitekstissä on kaksi tähän asiaan olennaisesti liittyvää kohtaa:
1) esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
2) Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.
Mielestäni ensimmäisen kohdan edellytykset täyttyvät, mutta toisessa kohdassa olevat edellytykset eivät täyty, sillä en rinnastaisi seurakunnan vanhinta julkisessa virassa tai tehtävässä toimivaan henkilöön. Jehovantodistajien yhteisössä muutaman ihmisen väliset asiat myöskään tuskin ovat lain tarkoittamaa 'yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemistä', joten jonkinlainen sakkorangaistus ja nimellinen vahingonkorvaus AH:lle on mielestäni todennäköinen seuraamus Johanneksen Pojalle.
Kokonaan toinen asia on haluaako AH tai paikallinen haaratoimisto että AH&Co:n toimintatapoja käsitteleviä asiakirjoja tallennetaan Suomen oikeuslaitoksen arkistoon.
Haaratoimiston kannalta asian tekee mielestäni kiusalliseksi se, etteivät he puuttuneet asiaan vaikka JP käsittääkseni toistuvasti sitä pyysi. Se asettaa nähdäkseni melkoisen kyseenalaiseksi sen toimivatko he oman yhdyskuntajärjestyksen mukaan tai muutenkaan lainmukaisesti esim. tietosuoja-asioissa.
Katsotaan kuinka pitkälle Tikkurilassa ollaan valmiita menemään...

Valheellisuus on kiinni myös siitä, kuinka asioita todistetaan. Myllynkivien etu on nauhoituksissa, en ole varma onko kaikkia keskusteluja nauhoitettu, mutta suuri osa on.
Lopuissa on taas sana sanaa vastaan. Saas nähdä miten jatkuu.
- Mielestäni lainopillinen pohdinta asiasta voidaan jättää muille, sillä täällä ei ilmeisesti ole ketään jolla on suurempaa omakohtaista kokemusta asiasta. Ei kannata hötkyillä suuntaan eikä toiseen. Paras olisi, jos hommasta ei edes tulisi tutkintaa.

Vellu
- Viestit: 37
- Liittynyt: 25.05.2007 21:45
Kysymys Johanneksen pojalle
Millä ehdoilla olisit valmis liittyään takaisin jt-lahkoon ja miksi? Uskotko vielä heidän oppeihinsa?
-
Vieras
Re: Ei henkilökohtaista kaunaa
Pidän näkökulmaasi lahko-ongelmiin liian suppean. Ei kyse ole yhden vanhimman, muutamien vanhimpien tai Betelin järkiintymisestä.Johanneksen poika kirjoitti: Niin kauan, kun vääryys jatkuu, minulla on oikeus "tiedottaa" siitä. Jos havaitsen jotain merkkejä asioiden ainakin osittaisesta oikaisemisesta, harkitsen nettisivuja uudelleen. Aika näyttää, miten kauan myllynkivet netissä viihtyvät. Jos Betel tulee järkiinsä, voi olla, että sivut katoavat nopeastikin, mutta se vaatii tekoja.
Lahko, joka perustuu valheille, manipulaatiolle ja piilovaikuttamiselle eli indoktrinaatiolle, ei voi uudistua.
Mielestäni lahkon ongelmista kannattaa tiedottaa juuri siksi, että ne eivät koskaan poistu. Lahko on ytimeltään mätä ja sen toiminta tuottaa mätää hedelmää rippumatta siitä vaikka askot seisoisivat päällään oikaistakseen asioiden tilan.
Toisaalta aina riittää hyväuskoisia höynäytettäviä, jotka lahko saa pauloihinsa tai lahkolaisten uusia sukupolvia, joille lahkon todellisten kasvojen näyttäminen on arvokasta.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
- Johanneksen poika
- Viestit: 3702
- Liittynyt: 29.04.2007 13:49
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Kysymys Johanneksen pojalle
Luulen, että Vartiotorniseuran opit ja toimintatavat eivät niin paljon muutu, että koskaan enää olisin valmis liittymään takaisin. Vartiotorniseura suhtautuu niin ylimielisesti tavallisiin jäseniin, että se on jotain todella karmeaa. He eivät edes vastaa, kun heiltä kysyy.Vellu kirjoitti:Millä ehdoilla olisit valmis liittyään takaisin jt-lahkoon ja miksi? Uskotko vielä heidän oppeihinsa?
Oppeja, joihin edelleen uskon, löytyy esim. täältä:
http://www.geocities.com/uskotoivo2004/sisalto.htm
- Johanneksen poika
- Viestit: 3702
- Liittynyt: 29.04.2007 13:49
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Yksittäinen juttu luo pohjaa yleiselle tarkastelulle
Näkökulmani "lahko-ongelmiin" on muotoutunut tietenkin suurelta osalta siitä, mitä itse olen kokenut. Mutta olen samalla oppinut kyllä, että koko järjestön toimintamalli on aivan hukassa, inhimillisyys on kadonnut jo aikoja sitten. Vaikka nettisivuni ovat syntyneet paljon juuri Asko Helmisen "ansiosta", toki tiedän, ettei hän ole edes suurin syyllinen ajojahtiini. Betel on lopulta se pahuuden tyyssija, josta ajojahteja johdetaan antamalla ohjeet. Esim. tämä ohje on tyypillinen heidän ajatusmaailmastaan:Anonymous kirjoitti:Pidän näkökulmaasi lahko-ongelmiin liian suppean. Ei kyse ole yhden vanhimman, muutamien vanhimpien tai Betelin järkiintymisestä.
Lahko, joka perustuu valheille, manipulaatiolle ja piilovaikuttamiselle eli indoktrinaatiolle, ei voi uudistua.
http://koti.mbnet.fi/jpoika/myllynkivet/salainen.pdf
Tarvitaan yksittäinen juttu (esim. myllynkivisivut), jotta voidaan nähdä kokonaisuus toimintavoista. Kun yhdestä jutusta on todisteet, se auttaa ymmärtämään myös muita vastaavia juttuja.