Oma, hivenen tavallisuudesta poikkeava tarinani

[NNS]

Tervehdys kaikille! Olen palstaa jo pidemmän aikaa seurannut ja muutaman viestinkin kirjoittanut, joten lienee oikea aika kertoa itsestäni jotain. Varsinkin kun tarinani taatusti poikkeaa suurimman osan täällä kirjoittelevien vastaavasta melkoisesti.

Olen siis hieman päälle 20-vuotias nuorimies Länsi-Suomesta. En kuulu tällä hetkellä mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan (erosin ev-lut. -kirkosta sinä päivänä kun täytin 18), enkä ole myöskään koskaan ollut Jehovan todistaja. Olen jo nuoresta lähtien ollut kiinnostunut monista eri uskonnoista ja ajatusmaailmoista ja tahdon ottaa niistä mahdollisimman laajalti selvää.

Kuten todettua, en ole koskaan ollut Jehovan todistaja, mutta olen heidän kanssaan ollut jonkin verran tekemisissä. Suvusta löytyy myös muutamia todistajia, vaikkei ihan lähipiiristä.

Ensimmäinen kohtaaminen todistajien kanssa tapahtui keväällä 2001, jolloin olin 13v. ja elämäni oli täyttä helvettiä: olin kuudennella luokalla ala-asteella ja pahasti koulukiusattu. Olin muutamia viikkoja aiemmin menettänyt rakastamani isoisän ja muutenkin tuntui, ettei mistään tule mitään. Perheeni ei milloinkaan ole ollut uskonnollinen, mutta itse luin tuolloin aktiivisesti Raamattua, ja uskoin melko sumeilematta kaiken, joka mieleeni työnnettiin. Tosiaan, eräs vanhempi naispuolinen todistaja sattui tuolloin ovellemme ja olin yksin kotona. Ensin hän tiedusteli, olisiko äitini paikalla, ja kun kerroin että ei ole, hän tarjosi lehtiään (Vartiotorni) minulle ja muutaman sanan taisimme vaihtaa. Kiitin todistajaa, ja hän lupasi tulla viikon kuluttua uudelleen.

Vaikka tämä tuntuu varmasti uskomattomalta, kyseinen lehti teki minuun suuren vaikutuksen. En muista enää mikä numero oli kyseessä ja lehtikin on tainnut johonkin hukkua, mutta sen hetkisessä nuoren miehen ahdistuksessa sen kauniit kuvat ja sen julistama toivo helpottivat elämää suuresti. Olin jo aiemmin ollut aktiivinen rukoilija ja tämä tapa vain vahvistui JT-kirjallisuuden ja todistajan käyntien myötä. 13-vuotias ei tietenkään tajua ihmeemmin ev.lut. -kirkon ja todistajien välillä olevan mitään sen ihmeellisempää eroavaisuutta, mutta mieleen on jäänyt erityisesti todistajan pitkät kertomukset, millaista paratiisissa tulee olemaan, ja miten Helvettiä (johon joutumista olin jo vuosia tuolloin lähes sairaalloisesti pelännyt, kiitos uskontoa koulussa opettaneen henkilön) ei ole olemassakaan. Kävin kyseisen todistajan luona ja muutaman kerran myös Valtakunnansalilla kokouksissa sunnuntaina. Asuin tuolloin äitini kanssa kaksistaan ja hän ei koskaan tiennyt tästä, koska olimme sopineet, että todistaja käy aina kun äiti on töissä ja hänen antamansa lehdet pysyivät aina visusti piilossa. Tätä jatkui suunnilleen aikavälillä maaliskuu-elokuu 2001, jolloin aloitin yläasteen ja muutimme toiseen paikkaan. Pääsin eroon koulukiusaajistani ja elämä tuntui jotenkin parantuvan. En ollut enää koskaan kyseiseen todistajaan yhteydessä, ja koko touhu jotenkin hiipui.

Vuosina 2002-07 en ollut oikeastaan missään tekemisissä Jehovan todistajuuden kanssa. Vähitellen maailmankuvani alkoi muuttua, aloin kiinnostua politiikasta, aloin ajatella omilla aivoillani ja tuntemaan jopa jonkinlaista vihaa koko kristinuskoa (johon siis luin myös JT kuuluvan) kohtaan. Tiivistetysti voi sanoa että olin kiinnostunut vallan muista asioista. Yritin jopa täysin unohtaa ja kieltää, että olisin koskaan JT-asioiden kanssa ollut tekemisissä tai koskaan Jumalaan uskonut.

Sitten tuli vuoteni armeijassa, 2008. Tupaani sattui alokasaikana eräs tyyppi, joka oli aloittanut vähän aikaa sitten tutkimisen todistajien kanssa, ja hän toi sitten tupaan myös tätä kirjallisuutta. Lähdin sitten itsekin lähinnä huumoritarkoituksessa lueskelemaan niitä juttuja, ja vaikka ulkoisesti väheksyen siihen suhtauduinkin, huomasin sisälläni että edelleen siellä oli sitä jotain, joka vetosi minuun jostain käsittämättömästä syystä vielä vuosienkin jälkeen. Vuoden aikana, aina lomilla ollessani, lueskelin netistä JT:hen liittyvää materiaalia ja huomasin luultavasti ensimmäisen kerran aidosti, kuinka paljon se poikkesikaan valtavirran kristillisyydestä, joka minulla on se punainen vaate yhä tänäkin päivänä.

No, tammikuussa 2009 koitti sitten reservi ja jäin luonnollisesti pariksi kuukaudeksi työttömäksi. Silloin oli aikaa puuhailla kaikenlaista ja kiinnostus JT:hen alkoi taas lisääntyä. Rupesin tilailemaan JT-kirjallisuutta haaratoimistosta ja luin sitä mielenkiinnolla. Tämä tietenkin aiheutti sen, että ovella rupesi taas käymään todistajia, välillä eräs iäkkäämpi herra (vanhin), välillä kaksi naista. Tämän vanhimman kanssa tutkin jopa muutaman kerran "mitä raamattu todella opettaa" -kirjaa, kävin kahdenkesken Valtakunnansalilla ja olin muutenkin yhteyksissä. Ilmeisesti olin "Kiinnostunut" papereiden mukaan. Syksyllä lopetin yhteydenpidon koska totesin että en ole todellakaan valmis ryhtymään todistajaksi, koska elämässäni on tärkeillä paikoilla sellaisia asioita, joista joutuisin todistajuuden myötä luopumaan, joten yhtälö siinä mielessä mahdoton. Tämän jälkeen en ole ollut (elokuu 2009) missään yhteyksissä kys. porukkaan eivätkä he enää ovellanikaan käy.

Tilanteeni on siis sangen erikoinen. tiedän, ettei minusta koskaan voi tulla todistajaa, enkä sellaisena pärjäisi. En myöskään tiedä, uskonko edes koko Jumalaan tai Raamattuun (koska Raamattu esim. ihan omien havaintojeni pohjalta sisältää paljon ristiriitaisuuksia ja silkkaa mahdottomuutta, kuten kertomus Nooan Arkista). Lisäksi olen kohtuu vankka evoluution kannattaja, enkä koskaan ole saanut riittäviä perusteita, minkä avulla voisin uskoa, että ihminen on luotu tiettynä hetkenä sellaiseksi kuin se on. MUTTA SILTI tunnen outoa kiinnostusta todistajuuteen ja huomaan kuin varkain usein ajattelevani tietyistä asioista, kuten Seura ajattelee, vaikken koskaan ole ollut todistaja. Ajattelen siis JT:iden olevan ainakin joissain asioissa oikeassa (esim. joulu on epäkristillinen juhla, Jeesus ei ole Jumala jne.), vaikka esim. sukupolvi- ja 1914 -oppiin suhtaudun lähinnä hämmennyksellä.

Voisi siis todeta, että olen henkilö, joka etsii itseään ja totuutta, siksi kai luen tätäkin palstaa. Olen täältä saanut paljon tietoa. Poikkean varmaan siinäkin mielessä monista teistä, että suhtautumiseni JT:hen ei ole kovinkaan negatiivinen, pikemminkin olen asian suhteen neutraali ja varovaisen kiinnostunut.

Lisäilen tähän kirjoitukseen asioita myöhemmin, jos tulee jotain mieleen. Tässä nyt jotain itsestäni.

[Markku Meilo]

Tilanteeni on siis sangen erikoinen. tiedän, ettei minusta koskaan voi tulla todistajaa, enkä sellaisena pärjäisi.

Kuinka sen nyt ottaa, minäkin tiedän ettei minusta enää voi tulla jehovantodistajaa ja olen varma ettei teoreettisesta yrityksestäkään tulisi mitään. En näe mitään erikoista siinä, että henkilö on kiinnostunut yläkertaan liittyvistä asioista.

Voisi siis todeta, että olen henkilö, joka etsii itseään ja totuutta, siksi kai luen tätäkin palstaa. Olen täältä saanut paljon tietoa.

Sen havaitsemisessa, että kukin voi löytää omanlaisensa totuuden, on minua auttanut todellisten raamatuntutkijoiden, eli exegeettien kirjoitukset. Tällä hetkellä luen Lars Aejmelaeuksen kolmiosaista tutkielmaa "Jeesuksen ylösnousemus". Jo kaikkia aiempia alan miesten yleistajuisempia kirjoja lukiessa havahduin siihen tosiasiaan, että Vartiotorniseuran raamatuntuntemus on näiden tutkijoiden rinnalla täysin arvotonta näpertelyä. Ainoa piirre jossa Vt-seura on exegetiikassa vahvoilla on rajaton itseriittoisuus ja -varmuus.

Poikkean varmaan siinäkin mielessä monista teistä, että suhtautumiseni JT:hen ei ole kovinkaan negatiivinen, pikemminkin olen asian suhteen neutraali ja varovaisen kiinnostunut.

Minusta tuntuu, että et sittenkään poikkea. Jos katselet tarkemmin, niin arvostelun kärki pyritään kohdistamaan Vt-seuraan, ei vilpittömiin ja harhaanjohdettuihin jehovantodistajiin.

Nämä siis tällaisen kalkkiksen ajatuksia.

[Pehmoluopio]

Eihän tuossa ollut mitään outoa.

[Aaac]

Asuin tuolloin äitini kanssa kaksistaan ja hän ei koskaan tiennyt tästä, koska olimme sopineet, että todistaja käy aina kun äiti on töissä ja hänen antamansa lehdet pysyivät aina visusti piilossa.

Olit siis vasta 13-vuotias. Ja jehovantodistajat eivät muka manipuloi alaikäisiä!

[Linnea]

Asuin tuolloin äitini kanssa kaksistaan ja hän ei koskaan tiennyt tästä, koska olimme sopineet, että todistaja käy aina kun äiti on töissä ja hänen antamansa lehdet pysyivät aina visusti piilossa.

Olit siis vasta 13-vuotias. Ja jehovantodistajat eivät muka manipuloi alaikäisiä!

Muistan, miten äitini hermostui, kun joskus aloin huolissani puhua maailmanlopusta sun muusta, ja tulin sanoneeksi, että kaksi naista kävi ovella tultuani koulusta ja käski lukea Raamattua, jotta pelastuisimme. Tarkkaa ikää en muista, mutta asuinpaikan perusteella olin noin kymmenvuotias

[Massetar]

Tervetuloa kirjoittelemaan! Kiitos kun kerroit tarinasi. Ymmärrän hyvin ajatuksiasi, olin itse myös kiinnostunut uskonnollisista asioista jo lapsesta saakka. Ensi kosketukseni todistajiin oli joskus ala-aste iässä, kun löysin kirjahyllystämme keltaisen kirjan, joka on suunnattu lapsille. Tuntui aika hurjalta oivaltaa, että jättiläiset olivatkin olleet joskus ihan "todellisia" olentoja. Vuosia myöhemmin vasta ymmärsin lukeneeni todistajien kirjaa.

18-vuotiaana kiinnostuin asiasta ja menin toimintaan mukaan kohtalaisen nopeasti. Sulla oli saman ikäisenä armeija kesken. Todella monet liittyvät eri uskontoihin tuossa iässä. Nuori ihminen etsii omaa identiteettiään ja paikkaansa tässä maailmassa. Kaikenlainen koulukiusaaminen ja ulkopuolisuuden kokemukset vielä altistavat etsimään turvallisuutta ja pysyvyyttä elämäänsä. Rakkaan ihmisen kuollessa on luonnollista etsiä kysymyksiinsä vastauksia vielä vuosia tapahtuneen jälkeenkin.

Sinun tarinasi on ainutlaatuinen ja samoin olet sinä itse. Tapahtuneet asiat ovat muokanneet sinusta juuri sen ihmisen mikä olet nyt. Kiitos kun jaoit kokemuksesi meidän kanssamme.