Käärinliinaa vastaan on esitetty historiallista kritiikkiä, joka ensisijaisesti kohdistuu kahteen argumenttiin. 1) vuoden 1988 C-14 ajoitus osoittaa liinan olevan peräisin Keski-ajalta ja 2) vuodelta 1389 Avignon piispalle osoitettu kirje tai dokumentti, jonka laatijaksi tiedetään Troyesin piispa Pierre d’Arcis. Tämä dokumentti tunnetaan nimellä Memorandum. Se ei ole kirje, ei etenkään virallinen kirje, vaan pikemminkin muistio jostakin asiasta, joka on ollut tarkoitus myöhemmin tarpeen vaatiessa kirjoituttaa puhtaaksi ja toimituttaa vastaanottajalle. Memorandumissa pyritään osoittamaan käärinliina väärennökseksi ja Keski-aikaiseksi huijausyritykseksi sekä kieltää sen näytteilläpito. (viite 1)
Keskitymme tässä viimemainittuun kysymykseen, Memorandumiin.
Muistion historiallinen merkitys piilee siinä, että dokumentissa hyvin yksityiskohtaisesti selvitetään tapahtumien kulku ja kuvaus käärinliinan ensimmäisistä näytöksistä Ranskan Lireyssä 1300-luvun puolivälin jälkeen. Troyesin hiippakunnan piispa d’Arcis käy voimakkaaseen vastarintaan käärinliinan esityksiä vastaan valituskirjelmässään, joka on tarkoitus toimittaa paaville Avignoniin. Perusteluksi esitetään käärinliinan olevan väärennetty maalaus. Kirje jää lähettämättä, sillä sitä ennen piispa saa mielipahakseen vastaanottaa paavillisen kirjeen olla puuttumatta asiaan ja pitää suunsa kiinni tässä asiassa, mikä luonnollisesti on omiaan nostattamaan piispa d’Arcis’issa epäilemättä melkoisen tunneryöpyn. (viite 2)
Ensimmäisen kerran tämä latinankielinen dokumentti käännettiin englanniksi 1903 Herbert Thurstonin toimesta, jonka käännös on ollut pohjana 1979 Ian Wilsonin kirjassa ”Käärinliinan arvoitus” Klaus Karttusen suomennoksena. Vuonna 2009 Wilson toimitti Thurstonin englanninnoksen Hiltuselle, joka käänsi tekstin uudelleen ottaen huomioon joitakin käännösvirheitä, poisjätettyjä osioita ja selkiinnyttäen tekstiä hakasulkeissa olevin apusanoin. Alkuperäinen latinankielinen teksti ei sisältänyt välimerkkejä. Ne on suomennokseen sisällytetty englanninnoksesta käsin, joskin samalla on jouduttu Suomen kielioppisäännöistä tinkimään. Käännösperiaatteista on Hiltusen kirjassa seikkaperäinen selvitys sivuilla 141-142. (viite 3)
Olen pyrkinyt pätkimään teksti pienempiin kappaleisiin helpottaakseni luettavuutta. Suomenkielisestä tekstistä on lukijakunnalle englanninkielistä suurempi hyöty, otaksun.
Kuten sanottu on, ”uskovaiset valehtelevat aina” – ja tarina alkaa:
(Piispa Pierre d'Arcis'n kirje paavi Klements VII:lle Avignonissa, vuodelta 1389) (viite 4)
Totuus koskien Lireyn kangasta, joka sen jälkeen kun sitä pitkään esiteltiin varhaisempina aikoina, on juuri samalla tavoin paljastettu jälleen, ja josta aion kirjoittaa Herrallemme paaville seuraavin ehdoin niin lyhyesti kuin mahdollista.
Vapaaehtoisesti Hänen Pyhyytensä jalkojen eteen heittäytyneenä ja suudellen niitä antaumuksella kaikella sillä alttiudella, jota uskonnollinen kuuliaisuus edellyttää. Kaikkein Pyhin Isä, ottaen huomioon, että kaikki tärkeät tapaukset, erityisesti ne, joilla on vaaraa sielulle, ja joissa korkeampien tahojen vastustus hankaloittaa soveltamasta välttämättömiä toimenpiteitä, tulee alistaa apostoliselle Pyhälle Istuimelle, jonka valpas kaukonäköisyys aina katsoo nämä toimenpiteet mitä hyödyllisimmiksi Jumalan kunnialle ja sielujen pelastumiselle, minä täten tuon Teidän Pyhyytenne tietoisuuteen tosiasian, joka on täynnä vaaraa ja turmiollinen sen suhteen, millaisen esimerkin se antaa, ja joka on juuri tapahtunut Troyesin hiippakunnassa, niin että Teidän Pyhyytenne kaukonäköisyydellä, joka ei milloinkaan herkeä tarkkaamasta alamaistensa hyvinvointia, ja pyrkien säästämään heitä vaaroilta, toteutettaisiin välitön korjaus, joka olisi Jumalan kunniaksi, Kirkon ansioksi ja sielujen pelastukseksi.
Mitä Pyhin Isä, vähän aikaa sitten Troyesin hiippakunnassa erään kollegiaattikirkon tuomiorovasti, sen joka sijaitsee Lireyssä, erheellisesti ja petollisesti, ahneuden intohimon kalvamana ja vailla mitään muita hurskaita tarkoitusperiä kuin hyödyn tavoittelu, hankki kirkkoonsa tietyn taitavasti maalatun kankaan, jolle etevällä silmänkääntötempulla oli piirtynyt kaksikäänteinen kuva miehestä, toisin sanoen, etu- ja selkäpuoli, ja virheellisesti selittäen ja näytellen, että tämä oli se oikea käärinliina, johon Vapahtajamme Jeesus Kristus oli kiedottu haudassa ja jolle Vapahtajan koko ulkomuoto on näin painautunut yhdessä niine haavoineen, joita hän kantoi.
Tätä [tietoa] ei olla laskettu liikkeelle vain Ranskan kuningaskunnassa, vaan niin sanoakseni kautta maailman, niin että ihmiset kaikkialta tulevat katsomaan sitä. Ja jotta kansa kiinnostuisi vielä enemmän ja heiltä voisi lypsää lisää rahaa, on järjestetty teeskenneltyjä ihmeitä, [niin että] joitakin miehiä on palkattu esiintymään ikään kuin parantuneina sillä hetkellä kun paljastetaan käärinliinaa, jonka kaikki uskovat olevan Meidän Herramme käärinliina.
Lordi Henri de Poitiers, autuaasti edesmennyt silloinen Troyesin piispa, saatuaan tiedon tästä ja monien järkevien henkilöiden kehotettua häntä toimenpiteisiin, kuten oli hänen velvollisuutenaankin oikeudellisen tuomiovallan käyttäjänä, paneutui hartaasti tutkimaan totuutta tässä asiassa. Sillä monet teologit ja muutkin viisaat miehet selittivät, ettei tämä voi olla aito Herramme käärinliina, missä Vapahtajamme hahmo olisi näin piirtyneenä, koska pyhä Evankeliumi ei mainitse mitään tällaisia kuva jälkiä, joka, jos se olisi totta, olisi hyvin epätodennäköistä että pyhät evankelistat olisivat jättäneet sen mainitsematta, tai että tämä asia olisi jäänyt salaan tähän päivään saakka.
Vihdoin, uutterien tiedustelujen ja tutkimusten jälkeen hän paljasti huijauksen ja sen, miten mainittu kangas oli ollut taiteellisen jäljentämisen kohteena, minkä sitä paitsi todisti taiteilija, joka jäljensi sen ja joka vakuutti, että se oli ihmiskäden taitotyötä eikä ihmeen kautta muotoiltu tai annettu. Sitten, pidettyään viisaiden teologien ja lakimiesten kanssa neuvottelun, käsittäen ettei saisi eikä voisi antaa asian jatkua, hän ryhtyi valmistelemaan muodollisia toimenpiteitä mainittua tuomiorovastia ja hänen rikoskumppaneitaan vastaan kitkeäkseen pois tämän valheellisen uskomuksen.
[Mutta] he, huomatessaan syntinsä paljastuneen, kätkivät tämän kankaan niin, ettei Piispa [Ordinarius] voinut sitä löytää ja pitivät sen kätkettynä kolmekymmentäneljä vuotta tai jotain sinnepäin aina kuluvaan vuoteen saakka. {Ja] nyt, niin kuin mitä sanoin, kirkon nykyinen tuomiorovasti on petollisin aikomuksin ja hyödyntavoittelun nimissä ehdottanut lordi Geoffrey de Charnylle, ritarille ja tilapäiselle paikan haltijalle, että mainittu kangas jälleen sijoitettaisiin tähän kirkkoon, niin että pyhiinvaellusten uudistuessa kirkko voisi rikastua uskovaisten uhrilahjoista.
Toimien tuomiorovastin ehdotuksen mukaisesti ja noudattaen näin edeltäjänsä jalanjälkiä, ritari meni kardinaali de Thuryn, teidän Pyhyytenne delegaatin [nuntius] ja Ranskan alueen lähettiläänne luokse, [kuitenkin] sivuuttaen tiedot siitä, että tätä mainittua kangasta oli aiemmin väitetty Vapahtajamme käärinliinaksi ja että siinä oli Vapahtajan ulkomuoto kuvastuneena, ja että piispa oli ryhtynyt toimiin kaikkia kaniikkeja vastaan tukahduttaakseen nousseen erehdyksen ja että kangas piispaa peläten oli kätketty, tai oikeastaan, niin kerrotaan, kuljetettu pois koko hiippakunnasta, hän [sic. ritari] esitti kardinaalille, että mainittu kangas oli käärinliinan kuva tai kuvainnollinen esitys, jota monet tulevat hartaudella katsomaan ja jota on aiemmin runsaasti palvottu ja säilytetty tässä kirkossa, mutta että se sodan ja muiden syiden vuoksi oli piispan määräyksellä sijoitettu pitkäksi aikaa turvallisempaan säilytyspaikkaan; hän anoi lupaa, että hän voisi saada asettaa mainittuun kirkkoon [sic. jälleen] tämä käärinliinan kuva tai kuvainnollinen esitys, jonka niin monet hurskaudesta haluaisivat nähdä, niin että se voitaisiin näyttää kansalle ja [asettaa] uskovien kunnioitettavaksi.
Sitten tämä mainittu lordikardinaali hyväksymättä anomusta kokonaisuudessaan, mutta toimien ilmeisesti itselleen esitettyjen seikkojen mukaisesti ja sikäli viisaasti, myönsi anojalle apostolisella auktoriteetilla, että tarvitsematta kysyä lupaa piispalta tai keneltäkään muulta, [tämä] saisi asettaa tämän meidän Herramme käärinliinan kuvan tai sen kuvainnollisen esityksen mainittuun kirkkoon tai johonkin muuhun soveliaaseen paikkaan.
Ja tämän kirjallisen luvan nojalla kangasta on avoimesti esitelty ja näytetty kansalle mainitussa kirkossa suurina juhlapäivinä, alituisesti juhlatilaisuuksissa ja muinakin aikoina mitä suurimmalla arvokkuudella, ja sitäkin enemmän silloin, kun Herramme Kristuksen Ruumis on [siitä] paljastettu, kahden papin, jotka ovat puettuna alboihin, stooliin ja käsisiteisiin, [pidellessä sitä ja] osoittaessa [sille] suurinta mahdollista kunnioitusta soihdut sytytettyinä ja seisten erityisesti tätä varten rakennetulla mahtavalla korokkeella.
Ja vaikka sen ei julkisesti ilmoiteta olevan Kristuksen käärinliina, näin kuitenkin virallisesti ilmoitetaan ja [tätä tietoa] levitetään yksityisesti, ja niinpä monet uskovat siihen, koska, niin kuin aiemmin on todettu, sen on julistettu aiemmalla kerralla olevan oikea Kristuksen käärinliina, ja näppärää sanakäännettä käyttäen siitä nykyisin käytetään mainitussa kirkossa nimitystä ei Sudarium vaan Sanctuarium [sic. reliikki], mikä tavallisen kansan korvaan, joka ei ole tottunut havaitsemaan vivahteita, kuulostaa kutakuinkin samalta. Ja suuret joukot ihmisiä kerääntyvät oleilemaan [paikalle], aina kun sitä näytetään tai odotetaan tuotavan näytettäväksi, uskossa tai oikeammin siinä harhaluulossa, että se on oikea käärinliina. Sitä paitsi, heidän keskuudessaan kerrotaan nykyisin [sitä], että Apostolinen Istuin olisi antanut hyväksymisensä tälle [kaikelle] mainitun herra kardinaalin kirjeiden välityksellä.
Niinpä siis, Kaikkein Pyhin Isä, [minä] käsittäen tämän suuren skandaalin uudistuneen ihmisten keskuudessa ja harhakäsityksen kasvavan sielujen vahingoksi, [ja] havaiten myös ettei mainitun kirkon tuomiorovasti noudattanut kardinaalin kirjeen ehtoja, vaikka nekin oli hankittu totuuden pimittämisellä ja valheellisella väitteellä, kuten jo esitettiin, [minä] haluten kohdata tämän vaaran niin hyvin kuin kykenen ja kitkeä juurineen tämän harhaopin minulle uskotusta laumasta, ja keskusteltuani monien viisaiden neuvonantajien kanssa, kielsin mainittua tuomiorovastia kirkonkirouksen uhalla näyttämästä tai paljastamasta tätä kangasta ihmisille kunnes toisin määrättäisiin. [Mutta] hän kuitenkin, kieltäytyen tottelemasta ja esittäen valituksen, jatkoi näytöksiä kieltoa uhmaten kuten ennenkin.
Lisäksi vielä tämä Ritari, ylläpitäen ja puolustaen tällaista käytöstä, [hän] pitelemällä mainittua kangasta omissa käsissään eräässä suuressa juhlassa ja näyttäen sitä kansalle mainittua seremoniaa noudattaen, aikaansai kuninkaallisen valtakirjan nojalla sen, että [hänestä] tuli mainitun kankaan virallinen omistaja, haltija sekä oikeutettu esittelemään sitä ja jätti tämän [myös] minulle virallisesti tiedoksi. Ja täten tämän valituksen, samoin kuin mainitun kuninkaallisen valtakirjan, turvin tätä petosta suojellaan ja levitetään Kirkon häpeäksi, kansan pahennukseksi ja sielujen vaaraksi - ja minä olen voimaton korjaamaan tätä kaikkea - näin samalla halventaen yllämainittua edeltäjääni, joka toi ilmi väärinkäytöksen aikoinaan, ja minua itseäni, joka omasta puolestani vähäisine kykyineni haluan kiihkeästi toimia niin viisaasti kuin pystyn.
Mutta voi! Skandaalia ylläpidetään ja puolustetaan, ja sen kannattajat antavat levittää ihmisten keskuudessa [huhua], että minä toimin kateuden vallassa ja ahneuttani haluten saada kankaan itselleni, aivan kuten aikanaan samanlaisia raportteja, joita kiersi minun edeltäjääni vastaan. Toisaalta on niitä, jotka väittävät minun toimivan tässä asiassa liian leväperäisesti ja saattavan itseni naurunalaiseksi sallimalla väärinkäytöksen jatkua.
Mutta vaikka olen vakavasti ja nöyrästi puhutellut mainittua ritaria ja anonut häntä keskeyttämään näytökset siksi aikaa kunnes Teidän Pyhyydeltänne olisi kysytty neuvoa ja saatu siitä lausunto, hän ei piitannut siitä ja jopa minun tietämättäni esitti vetoomuksen Teidän Pyhyydellenne, samalla tavoin kuin mitä oli tehty mainitulle lordi Kardinaalille lisäten, että minä kieltäydyin mukautumasta mainitun kardinaalin kirjeeseen, olin piittaamatta valituksesta ja esitin kieltoja ja uhkasin kirkonkirouksella niitä, jotka esittivät kangasta ja niitä ihmisiä, jotka tulivat kunnioittamaan sitä. Mutta kaikella kunnioituksella näiden moitteiden esittäjää kohtaan, ei minun toimintani näin suuntautuessaan kankaan esittäjiä ja palvojia vastaan ollut millään tavoin mainitun kardinaalin kirjeitä halventavaa, vaikka ne olikin saatu salavihkaan.
Tämä hänen valtuutuksensa ei millään muodoin luvannut, että kangasta voitaisiin esitellä julkisesti tahi palvoa, vaan ainoastaan että se voitaisiin asettaa talteen tai säilytettäväksi mainittuun kirkkoon tai johonkin muuhun sopivaan paikkaan. Ja [juuri] koska he eivät pysyneet kardinaalin luvan myöntämissä puitteissa, minä siksi ryhdyin heitä vastaan tavanomaisiin oikeudellisiin toimenpiteisiin kuten virkani minut velvoittaa, enkä tehnyt tätä kysymättä neuvoja, voidakseni poistaa skandaalin ja tämän mainitun suosiota saaneen harhaopin, uskoen rikkovani pahasti, jos ummistan silmäni tällaisen väärinkäytöksen edessä. Sitä paitsi, minun oli omaa turvallisuuttanikin silmälläpitäen pakko, [ja] alati toimien viisaiden neuvonantajieni ohjeiden mukaisesti, turvautua maallisten voimien apuun, sitäkin enemmän koska tuo mainittu ritari oli ensikädessä siirtänyt asian siviiliviranomaisten käsiin hankkimalla itselleen virallisen esityslupaoikeuden kuninkaan valtakirjalla, kuten yllä mainittiin, mikä vaikuttaa vähintäänkin järjettömältä.
Niinpä ryhdyin toimenpiteisiin, jotta kangas siirrettäisiin kuninkaan viranomaisten valvontaan, edelleen samassa tarkoituksessa, [nimittäin] että nämä näytökset voitaisiin keskeyttää ainakin siihen asti, kunnes olisin ehtinyt saattaa koko tarinan Teidän Pyhyytenne tiedoksi. Eikä minulla ollut mitään vaikeuksia esittäessäni tämän toimintapyynnön kuninkaan parlamentille, kun olin täysin selostanut heille tämän käärinliinan taikauskoisen alkuperän, sen käyttötavan ja sen harhaopin ja skandaalin, jota kohtaan [nyt] halusin huomiota.
[Mutta] toden totta, kukaan, joka tuntee tämän jutun yksityiskohdat, ei voi olla ihmettelemättä sitä, että vastustus, joka estää minua jatkamasta näitä toimenpiteitä, tuleekin Kirkon taholta, josta olisin odottanut tarmokasta tukea, ellei peräti rangaistusta, mikäli olisin osoittautunut saamattomaksi tai välinpitämättömäksi.
Kuitenkin tuo mainittu ritari on ehättänyt minun edelleni ja esitettyään asiansa kuvaamallani tavalla vastaanottanut Teidän Pyhyydeltänne kirjeen, jossa mainitut herra Kardinaalin sanat on olennaisesti vahvistettu ja myönnetty lupa, että kaikista kielloista ja valituksista huolimatta mainittua kangasta voidaan [edelleen] näyttää ja paljastaa uskovaisten kunnioitettavaksi. Sen sijaan, kuten olen kuullut - sillä en ole onnistunut hankkimaan kopiota mainitusta kirjeestä - minut itseni on määrätty pysyvään hiljaisuuteen [t. vaikenemiseen].
Mutta koska kanoninen laki vaatii minua katsomaan, ettei ketään petkuteta väärillä väitteillä ja dokumenteilla hyödyn saamiseksi ja koska olen vakuuttunut siitä, että tämä Kirje on saatu esittämällä sellaista, mikä on valheellista ja sivuuttamalla totuus, ja ettei sitä muutoin koskaan olisi lähetetty, [edelleenkin] koska minua ei olla kuultu eikä minulta olla kysytty, vaikka minun puolestani pitäisi puhua sen, etten minä suinkaan puuttuisi tällaiseen tapaukseen ilman syytä ja häiritsisi ketään missään sellaisessa hartauden harjoituksessa, joka on harmiton ja vailla kohtuuttomuutta.
[Näin ollen] luotan vakaasti Teidän Pyhyytenne hyväksyvän edelläesitettyjen tosiseikkojen nojalla sen, että minä edelleen vastustan mainittua esitystä, kunnes olen saanut täydellisemmät ohjeet suoraan Teidän Pyhyydeltänne, nyt kun olette paremmin selvillä totuudesta tässä asiassa. Pyytäisin siis, että te, Kaikkein Pyhin Isä, alentuisitte suomaan huomion ne edellä esitetylle selvitykselle ja ryhtyisitte toimenpiteisiin, jotta tällainen skandaali, harhaoppi ja inhottava taikausko lopetettaisiin kaikissa muodoissaan, niin ettei tätä kangasta pidettäisi sen enempää Sudariumina kuin Sanctuariuminakaan, sillä Meidän Herramme käärinliina ei ollut lainkaan tällainen, eikä lyhyesti sanottuna sitä voitaisi minkään muunkaan tekosyyn varjolla esittää kansalle eikä asettaa kunnioituksen kohteeksi, vaan moisen taikauskon herättämän kauhun ilmaisemiseksi se tulisi [sen sijaan] tuomita, [ja] nuo salakähmäiset kirjeet, joista edellä puhuttiin, tulisivat palautetuiksi - tai pikemminkin julistaa ne mitättömiksi (jotteivät tarkkasilmäiset Kirkon panettelijat ja vainoajat saisi tilaisuutta moittia kirkkojärjestystä ja väittää, että nopeampi ja tehokkaampi parannuskeino skandaaleihin ja petkutuksiin olisi löydettävissä maallisista tuomioistuimista kirkollisten auktoriteettien sijasta).
Minä tarjoudun itse antamaan kaikki tiedot, jotka ovat välttämättömiä hälventämään kaikki epäilykset koskien tosiasioita, jotka on esitetty sekä julkisen raportoinnin että muun suhteen, voidakseni näin saada taakan harteiltani sekä rauhoittaakseni omaatuntoani [tässä] asiassa, joka on kovasti sydämelläni. Sitä paitsi, mikäli terveyteni olisi sallinut, olisin saapunut henkilökohtaisesti Teidän Pyhyytenne eteen esittämään valitukseni vajavaisuuteni parhaimman kyvyn mukaan, sillä olen vakuuttunut siitä, etten voi täysin ja riittävästi kirjoittamalla ilmaista tämän skandaalin vakavaa luonnetta, sen Kirkkoa ja sen hengellistä tuomiovaltaa kohtaan osoittamaa halveksuntaa ja sieluille tuottamaa vaaraa.
Silti teen minkä voin, ennen kaikkea ollakseni syytön Jumalan edessä, jättäen kaiken muun Teidän Pyhyytenne valtaan, jota Kaikkivaltias kauan varjelkoon ja [suoden] pitkää ikää kaikessa hyvässä Pyhän Kirkon hallinnon tarpeisiin. Kirjoitettu... (viite 5)
Käärinliinan aitoutta vastustavat ovat noin sadan vuoden ajan vedonneet yllä olevaan tekstiin (piispa d’Arcis’in Menorandumiin) ja olleet siinä vahvoilla skeptikkojen argumentaatiossa. Vastapuolen jäädessä imemään peukaloitaan. (viite 6) Asia olisi liian yksinkertaista päättää tähän. Näet uusin tutkimus on tuonut esiin Memorandumista yllättäviäkin piirteitä, jotka ovat puolestaan saaneet skeptikot mietteliäiksi. On pakko tehdä tässä yhteydessä se sivuhuomautus, että niin skeptikkojen kuin sindonologienkin puolella asiaa ovat tutkineet suuri joukko alan eri asiantuntijoita. Tutkimuksella ei ole mitään tekemistä uskon tai uskomusten kanssa, vaan tieteellisten havaintojen ja argumenttien.
On käynyt ilmi, että d’Arcis’in Memorandum ei olekaan sellainen, millaisena sitä on siteerattu, vaan yhdistelmä kahdesta keskenjääneestä kopiosta, joita on taidokkaasti muokattu viime vuosisadan alkupuolella siten, että se tukee ajatusta käärinliinasta maalattuna väärennöksenä. Kysymyksessä on siis ideologinen väärennös Memorandumista halutun tavoitteen saavuttamiseksi. Memorandum ei ole se, miksi se halutaan osoittaa. (viite 7)
Memorandumin osoittautuminen ideologiseksi väärennökseksi ei sinänsä ole ollut käärinliinan aitouden puolustajille yllätys, pikemminkin odote, joka vartoi täyttymystään. Tässä etenkin Bruno Bonnet-Eymard ja Jack Markwardt ovat tutkimuksillaan ansioituneet. (viite 8 )
Tämän aiheen alku voidaan sijoittaa vuoteen 1898, jolloin tieto Secondo Pian valokuvista saavutti julkisuuden. Hän oli ensimmäinen, joka sai luvan valokuvata käärinliinan. Innostus oli valtaisa tutkijoidenkin parissa, mutta Vatikaanin vanhoillisten piiri sai ”sätkyn”. Rintamalinjat puolesta ja vastaan muodostuivat kärjistäen vanhoillisten katolilaisten oppineiden ja käärinliinan tieteellistä tutkimusta puolustavien tutkijoiden väliin, jotka laboratoriotutkimuksiinsa nojaten pitivät liinaa aitona. Näin Veljesseurassakaan käytävä julkinen polemiikki ei ole ainutlaatuista ja keskustelun kannalta on vain hyväksi, että kaksi eri ”poolia” on syntynyt.
Vanhoillisten ryhmän pääauktoriteetiksi tuli eräs Ranskan arvostetuimmista oppineista, tietosanakirjailija, historioitsija ja kirkon kaniikki (tuomiokapitulin jäsen tai tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra, piispan jälkeen korkein virkamies), Ulysse Chevalier. Hän julkaisi laajan tutkielman vanhoista dokumenteista vuonna 1900, missä hän kumosi ajatuksen Torinon käärinliinan aitoudesta ajanlaskumme alkuun sijoittuvana esineenä. Yksi käytetyistä dokumenteista oli Memorandum. (viite 9)
Yhdeksänkymmentäkolme vuotta myöhemmin, 1993 Hilda Leynen’in tutkiessaan Memorandumia havaitsi sitä kaksi erillistä luonnosta Pariisin Ranskan kansallisen kirjaston Champagnen kokoelmissa (vol. 154, folio 138 ja vol. 154, folio 137). Ensimmäinen on hyvin keskeneräinen ja korjailtu, jälkimmäisen ollessa varsin huoliteltu ja korjattu. Viimemainitun kääntöpuolelta löytyy teksti, minkä mukaan se on osoitettu Maitre Guillaume Fulkonisille, jonka otaksutaan olevan piispan kirjuri. Eikä tässä kaikki. Folion 137 otsikoksi on täsmennetty: ”kirje, jonka d’Arcis aikoi kirjoittaa”. (viite 10)
Näin kyseeseen tuleekin aito dokumentti, jonka ensiversio on piispan sanelema ja viimeinen sen huolitellumpi laitos, dokumentti, minkä pohjalta kirjurin tuli laatia paaville kelvollinen ja asiaankuuluva kirje, joka jäi lähettämättä, mihin vahvasti viittaavat lukuisat aihetodisteet 1300-luvun lopulta. Ei liene ainutkertaista, että joku hieman levättyään harkitsee viisaammaksi olla kirjettään lähettämättä. (viite 11) Tällainen on edelleenkin hyvin suositeltavaa.
Ulysse Cevalier, miten ansioitunut olikaan, jätti paljastamatta tutkimuksissa kiusallisen seikan, minkä Bruno Nonnet-Eymard sittemmin osoitti: kummassakaan mainituista dokumenteista ei löydy päiväystä eikä piispa d’Arcis’in allekirjoitusta. Toisen näistä Cevalier hoiteli itse lisäämällä epämääräisen merkinnän ”fin 1389”, suomennettuna ”1389 lopulla”. Tämän jälkeen hän noukki jälkimmäisen tekstin otsikon, mikä puuttui ensimmäisestä, lisäten sen ensimmäiseen versioon ja perustaen koko käärinliinan aitoutta koskevan perustelunsa viitaten omaan muokkaamaansa ”yhdistelmäkirjeeseen”, mihin oli päivämäärän lisännyt. (viite 12)
Luonnollisesti kukaan ei pitkiin aikoihin osannut epäillä väärennöstä. Bonnet-Eymard’in ansiot eivät pääty tähän. Tutkiessaan Troyesin hiippakunnan vanhoja arkistoja ja niistä keräämiensä tietojen nojalla hän on osoittanut olevan hyvin mahdollista, etteivät Memorandumin versioiden tekstit ole olleet edes piispan käsialaa, vaan jonkun henkilökuntaansa kuuluneen alaisen työtä. On suuresti mahdollista, että piispa on toiminut ainoastaan sanelijana ja tekstin ensiversion on raapustanut joku kirjureista. (viite 13)
Jos kirje olisi todella joskus laadittu, pitäisi siitä löytyä vaikka kuinka vähäinen merkintä niin paavillisista Avignonin kuin Vatikaaninkin arkistoista. Tällaista merkintää ei löydy edes Troyesin arkistoista, vaikka kaikki kolme kuuluvatkin parhaimpiin, mitä sitten viimeisen tuhannen vuoden ajalta tiedetään olevan olemassa. (viite 14)
Mitä Bonnet-Eymard itse on tästä sanonut: ”[Tämä dokumentti] on todellisuudessa anonyymi, signeeramaton, päivämäärätön, sinetöimätön, paperille [ei siis pergamentille] kyhätty kopio, josta puuttuvat kaikki autenttisen arkistodokumentin merkit.” (viite 15) Sekin on otettava huomioon, että ”Memorandum” on kirjoitettu huonolla latinalla, mitä ei oppineelta piispalta sovi odottaa, varsinkin kun kirje on tarkoitettu toimitettavaksi paavi Clements VII:lle. Töherrys ei viittaa tähän miltään osin. (viite 16)
Vikkelien ”silmänkääntäjien” temput eivät kuitenkaan pääty tähän. On otettava esille vielä eräs henkilö, oiva jesujiitta Herbert Thurston, Englannista. Tällä arvostetulla kirkonmiehellä oli yhtä voimakkaat motiivit kuin Cevalierillakin vastustaa käärinliinan aitoutta. Hän, kuten edellä on todettu, käänsi Memorandumin latinasta englanniksi. Käännös tiedetään julkaistun 1903. (viite 17) Tämä oli merkittävää syystä, että Cevalierin tutkimuksista käy ilmi tämän dokumentin sisältö siltä osin ja siinä valossa, millä tavoin hän oli halunnut tuoda sen esiin.
Entä kelpo jesujiittamme, Thurston! Mitäpä hän puuhasteleekaan? Hän karsii pois sen, mitä Cevalier oli lisännyt, eli kakkosdokumentin otsaketekstin ja editoi omavaltaisesti kirjeen loppua. Jack Mardwardt otaksuu motiiviksi etenkin kirjeen alussa olevia viitetietoja, mitkä ovat ristiriidassa Cevalierin lisäämän päiväyksen kanssa.
Thurstonin käännös alkaa hänen omalla lisäyksellään: ”The cace, Holy Father, stands thus…”. Poistamalla rivin kirjeen lopusta ja korvaamalla se sanoin ”whom may the Almighty long preserve, jne…” hän selviytyy siitä karvaasta asiasta, että ”alkuperäinen” on jäänyt hieman kesken ja loppuu sanoihin ”preserve in prosperity and long life for the good and needs of the goverment of Holy Church. Written… (viite 18)
Thurstonin teksti on nimenomaisesti ollut se auktorisoitu teksti, mitä aina näihin päiviin asti on käytetty ja jota on pidetty luotettuna versiona Memorandumista. Tätä tekstiä ovat käyttäneet niin käärinliinan aitouden kiistäjät kuin sen puoltajatkin. (viite 19) Ulysse Cevalier kaatui lopulta omaan ylimieliseen erinomaisuuteensa. Sama kaikkivaltias hybridinen itsetunto voi koitua kenen tahansa sokeudeksi pönkittää omia näkemyksiään tämäntyyppisissä keskusteluissa.
Kaikesta huolimatta Memorandumin syyttäminen väärennökseksi olisi virhe. Kaikki viitta sen tai niiden pääasialliseen aitouteen dokumentteina, mutta niin Cevalierin kuin Thurstonin tekeleet täyttävät mennen tullen ideologisen väärennöksen tunnusmerkistön. (viite 20)
Onko juttu nyt ohi, ei toki. On vielä pari oleellista kohtaa, jotka tulee käsitellä, nimittäin miksi d’Arcis sai raivoisan kohtauksen ja johtopäätökset tutkimukseen ja sen tuloksiin, mutta lähtekäämme arvon piispan motiiveista.
1300-luvun alku ei avautunut Euroopassa kovinkaan suotuisissa merkeissä. Ensinnäkin Mustana surmana tunnettu ruttotauti oli yleisenä riesana. Se aiheutti suunnatonta kärsimystä ja kuolemaa. Itse asiassa Euroopan väkiluku väheni radikaalisti. Tämä tauti ei ollut ainoa vitsaus. Aikakautta leimasivat pauperismi (köyhyys) ja tämän myötä kateus sekä oman edun häikäilemätön tavoittelu. Kirkollinen, juridinen ja poliittinen moraali olivat korruption, häikäilemättömyyden ja väkivallalle alttiin etiikan turmelemat. (viite 21)
Tämä kaikki on hyvin ahdistavaa, mutta tässä ympäristössä piskuisessa Lireyssä tapahtui kuten tapahtui piispa d’Arcis’in menettelyä myöten. Äkisti ja yllättäen vähäisistä vähäisin Lireyn kylä alkoi vetää puoleensa etenkin pyhiinvaeltajia. Lireyn kirkkokin oli tikkuaski lastikonttiin verrattuna suhteessa ainoastaan parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Troyesin katedraaliin. Siellä oli varsin hiljaista, mutta Lireyssä väkeä suorastaan tungeksii. Mistä on kysymys?
Lireyn kirkon omistaja, Geoffrey I de Charny, Ranskan kuninkaan luottoritari, kunnian miehenä tunnettu, esittelee aidoksi Jeesuksen Kristuksen hautaliinaksi väitettyä vaatekappaletta. de Charny oli juuri avioitunut arvovaltaiseen Vergy-sukuun kuuluvan besançonilaisen Jeanne de Vergyn kanssa, joka myötäjäisinään toi mukanaan isovanhemmiltaan perimänsä käärinliinan.
Vergyt olivat toimineet monessa sukupolvessa kuninkaan suoran käskyvallan alaisina virkamiehinä. Heitä oli myös korkeissa kirkollisissa viroissa. (viite 22) Tältä ajalta on säilynyt dokumentteja, etteivät käärinliinan esitykset olisi aiheuttaneet muuta, paitsi myönteistä huomiota. Paavi antoi esitykselle siunauksensa. Myöskään ei ole mitään näyttöä arkistoraporteista tai muustakaan, mitkä viittaisivat silloisen piispa Henri de Poitiersin ”tutkimuksiin” saati, että hän olisi millään tavoin puuttunut tai paljastanut omana aikanaan myöhemmin esiintuotuun käärinliinan väärennösteoriaan. Kaikki tämä lukuun ottamatta kolmekymmentä vuotta de Poitiersia myöhemmin ilmaantuneeseen seuraajansa d’Arcis’in laatimaan Memorandumiin nähden. (viite 23) Joku voisi sanoa: tämä ”haisee”.
Itse asiassa näin onkin. Piispa Pierre d’Arcis’in käyttäytyminen nostattaa esiin kriittisiä kysymyksiä ja saattavat hänen väitteensä kyseenalaiseen valoon. Eräs kummallisuuksista on hänen viittauksensa edeltäjänsä tutkimuksiin. Saman aseman omaavana ja saman arkiston valvojana hän ei osoita mitään kykenevyyttä selvittää hänelle hyvin yksinkertaisia asioita, kuten: täsmällisiä edeltäjänsä tutkimuksia ajan, paikan, nimitettyjen asianosaisten saati itse artefaktin (taidokkaan käsityön) suhteen.
Artefaktista d’Arcis puhuu pelkän kuulopuheen perustella, edes sen estämättä, että käärinliinan kaikki näytökset tapahtuivat hänen asemapaikastaan ainoastaan parinkymmenen kilometrin päässä, missä liinan fyysinen sijoituspaikkakin oli, siis Lireyssä. Näin lyhyen etäisyyden kyseessä ollen piispallinen laiskuus vaikuttaa absurdilta (järjenvastaiselta). Miksi hän ei tehnyt omia tutkimuksiaan, kuten väitti edeltäjänsä tehneen, olletikin kun oli oppinut kanonisen koulun lakimies! Pelkkien hurskaiden valheiden latelemista häneltä viimeksi olisi odottanut. Memorandumin saneleminen suutuspäissään on mahdollista, mutta motiiviin täytyy olla jossakin toisaalla.
Täytyy siis jatkaa. Eräs kysymys kuuluu: milloin Memorandum itse asiassa kirjoitettiin? Cevalierin myöhemmin lisäämä päiväys ”fin 1389” korreloi aikaan ja olemassa oleviin aikalaisdokumentteihin sekä kirjeluonnoksessa mainittujen tapahtumien kanssa varsin hyvin. On täysin mahdollista, ettei kyseeseen tule mainitun vuoden loppupuoli, vaan mieluummin saman vuoden kesä. Tätä otaksumaa voidaan perustella mm. käärinliinan esityksillä vuoden 1389 keväällä.
Ei ole epäilystä, etteikö piispa d’Arcis olisi pitänyt tiettyä ”mekkalaa” yllä. Tämä sen perusteella, että virallinenkin taho puuttui siihen, kuten paavi Clements VII muistioissaan kertoo. Tapahtumat pitävät siis paikkansa ja niistä ovat viralliset, päivätyt, dokumentit, kuten myös paavi Clements VII:n viralliset bullat, jotka määräävät piispa d’Arcis’in pitämään suunsa kiinni. (viite 24)
Geoffrey I:n poika, Geoffrey II de Charny, jatkoi isänsä aloittamaa perinnettä uudistamalla käärinliinan näytökset keväällä 1389 Lireyn kirkossa. de Charny II ohitti kaikki ”virkatiet” piispa d’Arcis mukaan luettuna ja kysyi lupaa suoraan sukulaiseltaan paavi Clements VII:ltä, mihin tämä, kuten edellä on esitetty suostui. Piispa d’Arcis’in närkästys oli aiheellinen, vaikka tämäkin kuului sukuun, kuten edeltäjänsä, de Poitiers. Kyseessä oli lähinnä sukujen (Charnyt ja Vergyt) ja sukulaisten välinen kiista, missä yksi otti syvästi itseensä.
Käärinliinasta toimitettiin kopio Besançoniin ennen vuotta 1377. Tätä kopiota pidetään suurella todennäköisyydellä liinana, mihin piispa d,Arcis viittaa maalattuna jäljennöksenä. Sen sijaintipaikkakin oli siinä määrin kaukana, ettei piispa sitä tuskin ole nähnyt. Aitoa käärinliinaa säilytettiin sekavien yhteiskunnallisten olojen vuoksi muualla, Vergyjen linnassa Montfordissa, vuosien 1355-1389 ajan, eikä sitä esitelty. Kuitenkin samaan aikaan (1377-1389) Besançonin liina oli näytteillä vuosittain pääsiäisenä. (viite 26)
Neljännen ristiretken (1204) aiheuttaman ryöstelyn jäljiltä Troyesin katedraaliin oli päätynyt kohtuullinen kokoelma sekalaisia reliikkejä, jota satunnainen pyhiinvaeltaja poikkesi katsomaan. Troyesin katedraalikin olisi tarvinnut korjaustöihinsä kipeästi rahaa ankeiden aikojen keskellä. Yksin Besançonen näyttely sai piispan hermostumaan, mutta ”pelihousut” repesivät kertakaikkisesti, kun viereisessä Lireyn kyläpahasessa kansaa riitti tungokseen asti, vetäen näin keväästä 1389 alkaen kaiken huomion pois Troyesista.
Mikäli Geoffrey II de Charny olisi kysynyt lupaa käärinliinan näytöksille hiippakuntansa esimieheltä, piispa d’Arcisilta, tämä tuskin olisi siihen suostunut. Kaiketi de Charny nuorempi tunsi sukulaismiehensä ja oikaisi mutkat suoriksi kääntyen suoraan paavin puoleen, eikä sovi epäillä sukulaisuuden tässä tapauksessa olleen asian esteenä. Lupa myönnettiin ja piispa d’Arcis oli raivoissaan sanellen vihansa vimmassa Memorandumin. (viite 27) Rauhoituttuaan hieman piispa teki asemaansa silmällä pitäen viisaan päätöksen olla toimittamatta saneluaan paavin silmien eteen. Mikä oivallinen opetus tähän kätkeytyykään!
Olen tietoisesti jättänyt kaikki otsikot pois, onhan kyseessä ainoastaan referointi yhdestä käärinliinaan keskeisesti liittyvästä kysymyksestä, Memorandumista ja sen aitoudesta. Memorandumin aitoutta vastaan ei ole mitään sanottavaa, mutta sen sisällöstä ja siitä tehtyjen koosteiden ja käännösten suhteen on. Tässä viimeisessä jaksossa kootaan yhteen se, mitä edellä on todettu ja mitä vielä tulisi tästä kysymyksestä sanoa.
Ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin perusteella Memorandum on osoittautunut epäluotettavaksi historialliseksi lähteeksi. Sisältönsä puolesta se on värittynyt, tarkoitusperäinen ja epätarkka siinä mainittujen aika-, paikka-, ja tapahtumasuhteiden sekä yksittäisten faktojen todennuksiin nähden historiallisesti uskottavana tapahtumaketjuna.
Edellisen lisäksi sen julkistettu nykymuoto on tiettyä tarkoitusta varten muokattu omaksi dokumentikseen 1900-luvun alussa. Tälle kopiolle on annettu auktoriteetti alkuperäisenä lähteenä. Eikä tässä kaikki: jopa sen sisältöä on editoitu hienosti ja käännöksillä taiten ja tarkoitushakuisesti harhautettu lukijaa käsittämään tekstin osoittamaan käärinliinan valheellisuutta, jonkin tunnetun, mutta nimettömäksi jääneen keskiaikaisen maalarin teoksena. Sama toistuu suomenkielisessäkin käännöksessä vuodelta 1979 vähäisessä määrin ja ilmeisen tahattomasti, mutta kuitenkin asiayhteyden tuntien merkillepantavasti. (viite 28)
Tätä lienee aiheellista perustella, joten käyttäkäämme esimerkkejä käännöksestä. Englanninkielinen lause ”upon wich by clever sleight of hand was depicted the twofold image of one man” on 1979 käännetty muotoon ”johon näppäräkätinen mies on maalannut yhdestä miehestä kaksinkertaisen kuvan”. Sanakirjoista tarkistettuna ”sleight of hand” on kuitenkin sanonta, joka tarkoittaa silmänkääntötemppua tai huijausta (hocus-pocus, illusion, deception). Deception on suomennettavissa vaihtoehdoin: ”jäljittää”, ”kuvailla”, ”kuvittaa”, ”piirtää”, ”esittää”, ”havainnollistaa”, ”heijastaa”, ”ilmentää”. Sopiikin kysyä: viittako mikään näistä termeistä nimenomaisesti maalaamiseen? Vastaus on lyhyt: ei.
Memorandumin alkuperäisteksti on latinaa ja tässä kohdin sanonta ”sleight of hand” on muodossa ”depingere”, jolla on kaksoismerkitys, joko ”kopioida” tai ”maalata”. (viite 29) On muistettava, ettemme käytä nyt klassista- tai nykylatinaa, vaan nimenomaisesti vulgäärilatinaa, jota Keski-ajalla käytettiin, aivan samoin kuin aiemmissa Uuden testamentin kommentoineissamme emme ole käyttäneet nyky- tai klassista kreikkaa, vaan aikansa yleiskielistä koinee-kreikkaa.
Palatkaamme aiheen tutkimukseen. Noel Currer-Briggs on niin ikään, kuten itse edellä, huomauttanut tässä kohdin olevan syytä tehdä ero antiikin latinan ja keskiaikaisen latinan välillä. Antiikin latinassa termi ”depingere”-verbi tarkoittaa ensisijaisesti ”maalata” tätä vastoin vulgäärilatina antaa sille merkityksen ”piirtää”, ”merkitä”. Tätä Memorandumissa tukevat myös asiayhteyden lisäksi tekstin edeltävät sanat, jolloin oikeaksi lukutavaksi osoittautuu: ”upon which by clever sleight of hand was depicted” ja tulee kääntää suomeksi ”jolle etevällä silmänkääntötempulla on piirtynyt” (siis piirretty, merkitty).
Tämä muuttaa aiemmin esitetyn asian vallan toiseksi ja vastaa hyvin niiden vanhimpien käärinliinasta annettujen kuvausten kanssa, joissa sen syntytapaa kuvataan mysteeriksi (”ei ihmiskäden tekemä”). (viite 30)
Sama verbi ”depingere” tulee esiin myös Memorandumissa viitattaessa kuvan laatineeseen taiteilijaan: ”the said cloth had been the object of an artistic reproduction, as proved moreover by the artist who reproduced it.” Thurston on englanninnoksessaan kääntänyt verbin “depingere” sanalla “reproduce”, joka merkitykseltään vastaa: ”something made by reproducing an original” tai ”a copy” tai “duplicate”, siis ”jäljentää”.
Edellä oleva lause tulisikin suomentaa: ”kangas on ollut taiteilijan jäljennöksen kohteena, jonka sitä paitsi todisti taiteilija, joka jäljensi sen”. Latinankielisessä tekstissä sana ”taiteilija” on ilman artikkelia, mutta englanninnoksessa se esiintyy määreisen artikkelin kanssa, ”the artist”. Tämä on omiaan johtamaan lukijan käsitykseen, että taiteilija olisi ollut tunnettu, tietty taiteilija sen sijaan, että kysymyksessä onkin ainoastaan joku, kuka tahansa taiteilija. (viite 31)
Memorandumin huolellinen kääntäminen paljastaa vähemmän osoittelevan tekstin vastoin haluttua tulkintaa. Samalla tekstin historialliset yhteydet tulevat ilmi sekä uskottavuudessa että tarkkuudessakin. Esimerkiksi tapa kuvata käärinliinan näytöksiä tulee lähemmäksi sitä, miten käärinliinaa on Keski-ajalla todellisuudessakin esitelty.
On toisaalta täysin mahdollista, että Memorandumissa tekstit aidon Lireyssä olevan käärinliinan ja sen Besançonessa olevan kopion kanssa ovat menneet sekaisin. Eräs nyanssinomainen kummallisuus on sekin, ettei piispa d’Arcis suinkaan käy Henri II de Charnya vastaan, vaan piikittelee Lireyn tuomiorovastia, jota ei edes nimeltä mainitse. Lieneekö kysymys hienotunteisuudesta sukulaismiestä kohtaan, jää arvailujen varaan. Joka tapauksessa dokumentista henkii hyvin patoutuneiden tunteiden ja etujen ristiriita. (viite 32)
Kaikki kohtuullisen runsas dokumenttiaineisto nyt käsitellystä asiasta tukee mm. sitä, että kuninkaan luottoritari Geoffrey I de Charny, josta tuli Torinon käärinliinana tunnetun reliikin ensimmäinen historiallisesti dokumentoitu haltija, oli kunnian mies aina kuolemaansa asti. Hänen tiedetään heittäytyneen hallitsijaansa vastaan heitetyn keihään eteen Poitiersin taistelussa 1356. (viite 33)
Lienee mahdotonta otaksua de Charny vanhimman syyllistyneen esittelemään väärennöstä aidon käärinliinan sijaan, varsinkin Troyesin kupeessa, mikä tunnettujen kauppareittien solmukohtana veti ihmisiä puoleensa ja jonka katedraalissa säilytettiin merkittävää ja arvokasta pyhäinjäännösten kokoelmaa ristiretkien ajoilta. Tämä koskee myös Troyesin aiempaa piispaa sekä paavi Clemens VII:ttä heidän myöntyessään Lireyn näytöksiin.
Näihin tuskin oltaisi suostuttu, mikäli kyseessä olisi ollut väärennös. Lisäksi Lirey on mitättömistä mitättömin kyläpahanen. Sinne kaikkialta keräytyneellä kansalla on täytynyt olla jokin erityinen ja tärkeä syy. (viite 34)
On hyvin inhimillistä, mikäli johonkin syvälle piintyneeseen ja totuttuun käsitykseen tuodaan uusia, näitä käsityksiä musertavia näkemyksiä, miten faktisia ovatkaan, tämä herättää aina voimakkaita tunteita ja vastareaktioita. Ei myöskään ole tavatonta, että vääräksi osoitettu dokumentti jää silti elämään ”omana totuutenaan”. Näin on käynyt tässäkin kysymyksessä, missä piispa Pierre d’Arcis’in keskiaikainen Memorandum-dokumentti on osoitettu vääräksi ja siihen tukeutuminen käärinliinaa väärennökseksi osoitettaessa virheelliseksi. (viite 35)
Nyt esitetty referaatti perustuu Juha Hiltusen teokseen: Valokuva Jeesuksesta, 2009, sen seitsemänteen päälukuun, kuten myös alempana oleva viite- ja lähdeluettelo, mihin olen jättänyt referoidun pääluvun otsikoinnin. Referoinnista johtuen viitteistö, etenkin Juha Hiltusen osalta ei ole absoluuttisen täsmällinen, koska oma kädenjälkenikin liittyy mukaan.
7 Troyesin piispan kirjelmä vuodelta 1389, viitteet
1 Etymologiasta, ks. esim. Webster's 1996.
2 Ks. esim. Wilson, Ian 1979: 174-193.
3 Hiltunen, Juha 2009.
4 Tämä otsakekirjoitus ei esiinny Wilsonin
kirjan suomennoksessa vuodelta 1979:
234. Se onkin myöhempi lisäys, niin kuin
käy ilmi.
5 Vuonna 1979 ilmestynyt Ian Wilsonin kirjan
käännösteksti päättyy myös eri tavoin,
yhtä lausetta aikaisemmin. Tämäkin on
myöhemmän editoinnin aikaansaannos,
niin kuin käy ilmi.
6 Kuten olen useassa kohdin tätä kirjaa tuonut
esiin, on internet myös tämän tiedon
keskeisin levittäjä. Aktiivinen skeptinen
ryhmäkunta siellä täällä vetoaa Memorandumiin
kuin kyseessä olisi lakikirja,
perusteeksi sille, että Torinon käärinliina
on keskiaikainen väärennös.
7 Vrt. Bonnet-Eymard, Bruno 1991; Fossati,
Luigi 1983; Markwardt, jack2001; Tribbe,
Frank C. 2006: 42-46. Seattlen puhe; Hiltunen,
Juha 1992.
8 ibidem. Bonnet-Eymard, Fossati, Markwardt,
Tribbe.
9 Chevalier, Uiysse 1899, 1900.
10 Markwardt, jack 2001: 1-14; Tribbe,
Frank C. 2006: 46.
11 ibidem.
12 Bonnet-Eymard,Bruno 1991;Markwardt,
ibid.
13 Bonnet-Eymard, ibid.
14 ibid.
15 ibid.; Markwardt, ibid.
16 ibidem.
17 Markwardt, ibid.
18 ibid.
19 Vrt. esim. vuoden 1979 suomennos.
20 Vrt. ideologiset väärennökset ja niiden
motiivit; Hiltunen, Juha 1999: 372-375;
Sarsila, Juhani 1988; 22-114.
21 Ks. esim. Currer-Briggs, Noel 1995: 7-9.
Visiointi ajankuvasta kirjoittajan.
22 Taustaa, ks. esim. Currer-Briggs, Noel
1987,1995; Wilson, lan 1979, 1998.
23 ibidem.
24 ibidem. Visiointi kirjoittajan.
25 ibidem. Visiointi kirjoittajan.
26 Taustaa, ks. Currer-Briggs, Noel 1987,
1995, passim; Wilson, lan 1979: 74-87,
1998: 148-162, 327-334; Tribbe, Frank
C. 2006, passim.
27 Visiointi kirjoittajan.
28 Bonnet-Eymard, Bruno 1991; Markwardt,
Jack 2001. Visionti kirjoittajan.
29 Wilson, Ian 1979: 234; Currer- Briggs,
Noel1987: 42.
30 ibidem. Ks. myös Websters 1996. Käännös kirjoittajan
31 ibidem. Käännös kirjoittajan.
32 Taustaa, ks. esim. emt. viitteessä 26.
Visiointi kirjoittajan.
33 Ks. esim. Wilson, Ian 1979: 174-193,
1998: 326-330.
34 Visiointi kirjoittajan.
35 Hiltunen, Juha 1992.
Nyt referoidussa pääluvussa käytetyt lähteet:
Yleistä
Tribbe, Frank 2006; Wilson, lan 1979, 1998.
Fraus pia modernus
Bonnet-Eymard, Bruno 1991; Chevalier, Ulysse 1899, 1900; Fossati, Luigi 1983; Georges de
Nantes 2009; Hiltunen, Juha 1992, 1993, 1999; Markwardt, Jack 2001; Tribbe, Frank 2006;
Wilson, lan 1970, 1998.
Käärinliinan näytökset ja närkästynyt piispa
Avignon Papacy 2008; Besançon (Vesontio) 1907 (2008); Blovin, Frances Jr. 1998; Currer-Briggs,
Noel 1987, 1995; Georges de Nantes 2009; Guscin, Mark 2007b; Nickell, Joe 2007; Piana, Alessandro
2007, 2007b; Rendsmark, Morten 2002; Roman Catholic Arcdiocese of Besançon 2008;
Roman Catholic Archdioces of Troyes 2009; Scavone, Daniel C. 2008; The Shroud of Turin/TAN
Books 2009; Tribbe, Frank 2006; Wilson, Ian 1979, 1998.
Memorandum tutkimuspöydällä
Avignon Papacy 2008; Currer-Briggs, Noel 1987, 1995; Hiltunen, Juha 1992, 1993, 1999; The
Shroud of Turin/TAN Books 2009; Tribbe, Frank 2006; Wilson, Ian 1979, 1998.
Enkä tietenkään malta olla viittaamatta sivustoon:
http://www.shroud.com/index.htm , mistä käsin vaikkapa kuvaa klikkaamalla avautuu näkökulmia asian ympäriltä, myös vastakkaisia näkökulmia. Sivun englanninkielistä asua ei tarvitse pelätä. Google-suomennos auttaa tässä varsin kohtuullisesti. Esim. oheinen tieteellisiä julkaisuja ja artikkeleita koskeva sivusto on kiintoisa:
http://www.shroud.com/papers.htm
