Vieras kirjoitti:Onko todistajalla yleensäkään käsitystä mikä olisi ehdoton edellytys leijonan korvantaustan rapsuttajaksi pääsemiseen ?
Uskoakseni yleisin ajattelumalli kiertyy riittämisen ja riittämättömyyden rajamaille. Vt-seura luo kaiken aikaa riittämättömyyden tunnetta, jolloin jt tasapainoilee syyllisyydentunteensa kanssa.
Eli kun sanotaan, että jt:n tunnusmerkki olisi nimenomaan ovityö, olisiko ne jotka eivät siihen pysty, tuomittu kadotukseen sen itse ymmärtäen ?
Uskoisin vanhan kaartin pitävän julkiseen saarnaamiseen kykenevän saarnaamista edelleen mittapuuna, OJT-kirjassa (s. 220) todettiin aikoinaan:
"Jokainen Jehovan todistaja on evankeliumin palvelija. Henkilö, joka ei saarnaa evankeliumia Kristuksen Jeesuksen tavoin, ei ole Jehovan todistaja."
Kykenemättömyydeksi katsottiin aikoinaan lähinnä se, ettei kykene millään tavalla kommunikoimaan, muussa tapauksessa saattoi käyttää puhelinta, kirjoittaa tai saarnailla vaikka hoitajilleen. Pääasia oli, että teki "aina kaikkensa".
Missä määrin edellytyksenä konvaan (nukkumaan) meno ? Varsinaisia ulkoa osattavia opinkappaleitakin kai lopulta vähän, muistaa kieltää kolminaisuuden ja korostaa sitä jehovanimeä, niin ei kai tarvitse oikeampaa kirjoitusasua enää muistaakaan ?
Jos omasta viikottaisesta kokouksesta poisjääminen on "tosi kristitylle" jo vakava asia, niin kuinka paljon vakavampaa onkaan laiminlyödä konventin nimellä kulkeva vaelluskokous. Ilmeisesti edelleen kerrotaan samoja "konventtikokemuksia", joissa veljet ja sisaret taivaltavat Afrikan savannilla päiväkausia päästäkseen konventtiin.
Jos jt mieltää ettei täytä normeja, niin roikkuu mukana kuin juoppo pullossaan ? Ja tarjoaa tärkeilyn mahdollistavan vertailupohjan nipottaja-jt:lle ?
Näille rajatapauksille on erilaisia nimityksiä, he antavat itseriittoisimmille mittapuun ja luulon omasta etevämmyydestään.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.