Jääkausi vai paratiisi?

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Nuorin
Viestit: 215
Liittynyt: 04.09.2008 14:56

Re: Jääkausi vai paratiisi?

Viesti Kirjoittaja Nuorin »

Aargh! Kahdeksan uutta viestiä RaM:ilta tähän ketjuun, ja liian paljon sekavuuksia kenenkään korjattavaksi. Yritän pitäytyä yhdessä fakta-asiassa joka on tämän koko ketjun ja sen turhuuden ydin:

Ja kulunutta sanontaa toistaen: Kaiva vaan taas itseäsi syvemmälle suohon:
RaM kirjoitti:Kuten avauksessani käy selkeästi lisäksi ilmi, niin Jehovan todistajat uskovat VESIKERROKSEN peittäneen maapallon - ei vesihöyryä johon asian käänsit. VESI yhtenäisenä kerroksena ilmakehässä estäisi auringon valon eli lämpöenergian pääsyn maahan saakka jolloin kyseessä olisi paratiisin sijaan ydintalvi.
Oliko sinulla tämäkin opin kanssa epäselvyyksiä?
OK. Ihailen avauksesi selkeyttä, mutta se ja myös tämä alentuva vuodatuksesi oli täynnä virheitä. Siis mitä? Miten niin ei vesihöyryä? Kiitos muuten kuitenkin viitteestä tuohon 1998 julkaistuun "Luoja..." kirjaan. :lol: Siellä sanotaan:

*** ct 6. luku s. 95 Eräs muinainen luomiskertomus – voitko luottaa siihen? ***
Ennen kuin Luoja sai aikaan sen, että kuiva maa tuli näkyviin kolmantena luomispäivänä, hän kohotti osan vesistä. Tämän takia maata ympäröi vesihöyryvaippa.

Ja edelliseen alaviitteessä:
Luoja on voinut kohottaa nämä vedet ja pitää ne ylhäällä luonnollisten tapahtumasarjojen avulla. Nämä vedet putosivat alas Nooan päivinä. (1. Mooseksen kirja 1:6–8; 2. Pietarin kirje 2:5; 3:5,


Siis vesiHÖYRYvaippa

Ja nyt, huolellisesti lue uudelleen tuo minulle esittämäsi jankutus, ja kirjan teksti. Ja sitten mieti aloituksesi perusoletuksen mielekkyyttä ja varsinkin kaiken tämän paasaamisesi mielekkyyttä.

Kuka tahansa JT-opetuksiin perehtynyt ja niitä aikoinaan tutkinut muistaa, että JT:ien Vedenpaisumusmekaniikka pohjaa nimenomaan 1800-luvun lopulla suosittuun "tieteelliseen" teoriaan vesihöyrystä ilmakehässä, jonka alas satamisella kuitataan vedenpaisumuksen taivaan porttien aukeneminen. Lisäksi paratiisillisia olosuhteita, kuten lauhkeaa ilmastoa napa-alueilla pidettiin tuon nykytilanteeseen verrattuna ylimääräistä vesihöyryä sisältäneen ilmakehän aiheuttaman kasvihuoneilmiön tuottamina, ja sen mallin ongelma on helvetillinen kasvihuoneilmiö, ei ydintalvi. Ymmärsitkö?

Itselleni oli yllätys että vielä noinkin hiljattain eli ainakin 1998 Luoja-kirjassa on noin kantaa ottavasti asiaa kommentoitu. Luulin teknisten yksityiskohtien erittelyn jääneen pois jo aiemmin, ja vesihöyryjuttujen jääneen jonnekin 70-luvun Herätkää-lehtiin. Luoja-kirja taitaa olla tällä hetkellä "uusinta valoa" mitä näihin asioihin on Brooklynistä annettu.

Eli siis sekä siihen nähden mitä JT:t uskovat ilmakehästä ennen vedenpaisumusta, sekä erilaisten paljon vettä sisältävien tieteellisten spekulaatioilmakehämallien kannalta:

Tämän ketjun aloitus perustui JT-opetuksista puutteellisten muistikuviesi pohjalta rakentamaasi olkiukkoa vastaan hyökkäämiseen pseudotieteellisellä argumentoinnilla. Viestien määrästä päätellen... no antaa olla.

Ja se miten selittelit itsellesi sen "Vasta tuolloin aurinko näyttäytyi ensikerran ihmisille" -virheesi siinä aloituksessa kiinnostaa varmaan jotain psykologia, ja sillä voi olla joku nimi sille. Täytyy laittaa ketju talteen.
Vieras

Re: Jääkausi vai paratiisi?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Nykyilmastossa, jos ilmakehän koko vesimäärä sataisi alas kerralla, tulisi siitä, muistellen, noin 3 millimetriä.

Sade perustuu Suomessakin lähinnä siihen että mereltä tuulee höyrystynyttä vettä joka täällä kylmässä tiivistyy.

Se ilman suhteellinen kosteus, eikö se tarkoita että kun se on 100 niin kosteus tiivistyy. Ei tarvitse kuin että kokkaat lounaspotaattisi niin kattilasta karannut höyry tiivistyy jo yläpuolella oleviin rakenteisiin. Mutta Noa sai osakseen kilometrikaupalla vettä, jos Mt Everest peittyi, yli 8 km.

Fysiikka tarjoaa selityksen kuumemmasta ilmastosta, maan pinnalla yli 100 celsiusta höyrystää, oliko Mt Everestillä 84 astetta riittävä. Mutta Raamattu ei kerro Noan elämästä sellaisissa oloissa.

Yksi erehdysten lajeista on ruveta ymmärtämään Raamatun ilmoituksia fysiikasta omaksumiensa lakien puitteissa.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Jääkausi vai paratiisi?

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Ja kun on riittävät turbulenssit, sataa leiviskän (lue talentin = 35-40 kg) painoisia rakeita (Ilm.). Toistaiseksi suurimmat näkemäni ovat olleen vain kananmunan luokkaa, eli sellaisia 60 - 80 grammaisia, saaden silti melkoista tuhoa aikaan. Minultakin särkyi myrskylyhdystä lasi, joiltakin auton tuulilasi, peltivaurioista puhumattakaan.
RaM

Re: Jääkausi vai paratiisi?

Viesti Kirjoittaja RaM »

Ok. Minä sentään yritin ehdottaa sinulle asialista keskustelua, mutta toimitaan sitten tämän oman valintasi mukaan. Ota nyt sitten taas kertaalleen oman tyhmyytesi vuoksi turpaasi.
Nuorin kirjoitti:Aargh! Kahdeksan uutta viestiä RaM:ilta tähän ketjuun, ja liian paljon sekavuuksia kenenkään korjattavaksi. Yritän pitäytyä yhdessä fakta-asiassa joka on tämän koko ketjun ja sen turhuuden ydin:?
Joku normaalijärkinen huomaisi ne vastauksiksi kysymyksiin, mutta insinöörijärjelle tällainen toimintatapa keskustelupalstalla lienee omituista ja yllättävää. Insinööri kun ei osaa eikä halua kuunnella - hän kuvittelee että vain hänen sanomisellaan on arvoa ja merkittävää viisautta. Harhaluulo kuten tulet nyt jälleen ties kuinka monennen kerran huomaamaan.
Ja kulunutta sanontaa toistaen: Kaiva vaan taas itseäsi syvemmälle suohon:
RaM kirjoitti:Kuten avauksessani käy selkeästi lisäksi ilmi, niin Jehovan todistajat uskovat VESIKERROKSEN peittäneen maapallon - ei vesihöyryä johon asian käänsit. VESI yhtenäisenä kerroksena ilmakehässä estäisi auringon valon eli lämpöenergian pääsyn maahan saakka jolloin kyseessä olisi paratiisin sijaan ydintalvi.
Oliko sinulla tämäkin opin kanssa epäselvyyksiä?
Kyllä se on nyt nuorukainen joka sinne suohon vajoaa... jälleen.
OK. Ihailen avauksesi selkeyttä, mutta se ja myös tämä alentuva vuodatuksesi oli täynnä virheitä. Siis mitä? Miten niin ei vesihöyryä? Kiitos muuten kuitenkin viitteestä tuohon 1998 julkaistuun "Luoja..." kirjaan. :lol: Siellä sanotaan:
*** ct 6. luku s. 95 Eräs muinainen luomiskertomus – voitko luottaa siihen? ***
Ennen kuin Luoja sai aikaan sen, että kuiva maa tuli näkyviin kolmantena luomispäivänä, hän kohotti osan vesistä. Tämän takia maata ympäröi vesihöyryvaippa.
Ja edelliseen alaviitteessä:
Luoja on voinut kohottaa nämä vedet ja pitää ne ylhäällä luonnollisten tapahtumasarjojen avulla. Nämä vedet putosivat alas Nooan päivinä. (1. Mooseksen kirja 1:6–8; 2. Pietarin kirje 2:5; 3:5,

Siis vesiHÖYRYvaippa
Ja nyt, huolellisesti lue uudelleen tuo minulle esittämäsi jankutus, ja kirjan teksti. Ja sitten mieti aloituksesi perusoletuksen mielekkyyttä ja varsinkin kaiken tämän paasaamisesi mielekkyyttä.
Olet soman lapsellinen tässä pullistelussasi, kun LUULET löytäneesi kerrankin jonkin erinomaisen faktan minua vastaan. Valitan - huonosti käy... taas.
Kyseessä on ainoa oppikirja (Opas-kirasta löytyy myös yksi maininta), jossa vesihöyry mainitaan vedenpaisumuksen yhteydessä. Tuossa vaiheessa oli jonkun älykkäämmän kirjoitusosaston teologin päässä syntynyt oivallus vesirenkaan mielettömyydestä ja mahdottomuudesta. Tuo yksi varovainen maininta asian tiimoilta ei kuitenkaan muuta varsinaista aikaisempaa oppikäsitystä miksikään. Tässä sinulle hieman mallia Jehovan todistajien käsityksistä:
Tulvavedet. On sanottu, että jos kaikki ilmakehässä oleva kosteus tiivistyisi yhtäkkiä sateeksi, sitä tulisi maan pinnalle vain muutaman senttimetrin paksuinen kerros. Mistä tämä Nooan päivien valtaisa vedenpaisumus sitten oli peräisin? 1. Mooseksen kirjan kertomuksen mukaan Jumala sanoi Nooalle: ”Katso, minä [Jehova] puolestani tuotan vedenpaisumuksen [tai: ”taivaallisen valtameren”; hepr. mab·bul´ ] maan päälle.” (1Mo 6:17, Rbi8, alav.) Seuraavassa luvussa tapahtumia kuvaillaan näin: ”Kaikki laajan vesisyvyyden lähteet puhkesivat ja taivaiden sulkuportit aukenivat.” (1Mo 7:11.) Tämä vedenpaisumus oli niin valtava, että ”kaikki korkeat vuoret, jotka olivat koko taivaan alla, peittyivät” (1Mo 7:19).
Mistä tämä ”taivaallinen valtameri” tuli? 1. Mooseksen kirjan luomiskertomuksessa kuvaillaan, miten Jehova toisena ”päivänä” teki ”laajuuden” maan ympärille, ja tämä laajuus (jota nimitettiin ”taivaaksi”) erotti toisistaan vedet, jotka olivat sen alapuolella, ts. valtameret, ja vedet, jotka olivat sen yläpuolella (1Mo 1:6–8). Laajuuden yläpuolella olevat vedet pysyivät siellä toisesta luomispäivästä vedenpaisumukseen asti. Apostoli Pietari puhui juuri tästä sanoessaan, että ”vanhastaan oli taivaat ja maa, joka kiinteänä kohosi vedestä ja veden keskellä Jumalan sanan vaikutuksesta”. Juuri noita ”taivaita” ja niiden ylä- ja alapuolella olevia vesiä käytettiin Jumalan sanan vaikutuksesta, ja ”niillä keinoin silloinen maailma kärsi tuhon, kun se hukutettiin vedellä”. (2Pi 3:5, 6.) On esitetty useita selityksiä sille, miten nuo vedet pysyivät ylhäällä vedenpaisumukseen asti ja mitkä tapahtumasarjat saivat ne putoamaan, mutta sellaiset selitykset ovat vain spekulointeja. Raamattu sanoo yksinkertaisesti, että Jumala teki laajuuden, jonka yläpuolella oli vesiä, ja että hän sai vedenpaisumuksen aikaan. Se oli hänelle helppoa, koska hän on kaikkivoipa.

Vaikutus maahan. Vedenpaisumus sai aikaan suuria muutoksia, esim. ihmisten elinikä lyheni jyrkästi. Jotkut ovat esittäneet, että ennen vedenpaisumusta laajuuden yläpuolella olleet vedet suojasivat vahingolliselta säteilyltä ja että vesien poistuttua ihmisen geenejä vahingoittava kosminen säteily lisääntyi. Raamattu ei kuitenkaan sano asiasta mitään. Säteilyssä tapahtuneet muutokset olisivat kyllä muuttaneet radioaktiivisen hiilen (C-14) muodostumisnopeutta siinä määrin, että kaikki radiohiilimenetelmällä tehdyt vedenpaisumusta edeltävien ajankohtien määritykset olisivat mitättömiä.
- Opas kirja s. 1281

Miten vedenpaisumus olisi vaikuttanut hiili-14:ään? Koska Raamattu ilmaisee vedenpaisumuksessa pudonneiden vesien riippuneen aikaisemmin jollakin tavoin maan ilmakehän yläpuolella, niiden on täytynyt estää kosmisten säteiden tunkeutumista ja niin muodoin radiohiilen syntymistä. Jos vedet olisivat olleet jakautuneina tasaisesti pallomaiseksi kuoreksi, ne olisivat voineet estää kokonaan radiohiilen muodostumisen. Sellainen oletus ei ole kuitenkaan välttämätön; vesivaippa olisi saattanut olla päiväntasaajan alueiden yllä paksumpi kuin navoilla, mikä olisi täten sallinut voimakkuudeltaan heikkoa kosmista säteilyä. Tämän kilven poistaminen pudottamalla se maan pinnalle olisi joka tapauksessa lisännyt hiili-14:n syntymisnopeutta.
- Herätkää .72
Mitähän se 'Jt-fyysikko' alussa opettikaan vesihöyryn ominaisuuksista yllä olevaan liittyen? ;)

Kuka tahansa JT-opetuksiin perehtynyt ja niitä aikoinaan tutkinut muistaa, että JT:ien Vedenpaisumusmekaniikka pohjaa nimenomaan 1800-luvun lopulla suosittuun "tieteelliseen" teoriaan vesihöyrystä ilmakehässä, jonka alas satamisella kuitataan vedenpaisumuksen taivaan porttien aukeneminen. Lisäksi paratiisillisia olosuhteita, kuten lauhkeaa ilmastoa napa-alueilla pidettiin tuon nykytilanteeseen verrattuna ylimääräistä vesihöyryä sisältäneen ilmakehän aiheuttaman kasvihuoneilmiön tuottamina, ja sen mallin ongelma on helvetillinen kasvihuoneilmiö, ei ydintalvi. Ymmärsitkö?
Minä ymärrän oikein hyvin, mutta sinä selittelet mitä sylki suuhusi tuo. Suomeksi sanottuna silkkaa sontaa.
Niin Russell kuin Rutherford nojasivat IsaaC Vailin rengasteoriaan, josta luovuttiin vasta joskus Ruten kuoltua. Tässä sinulle taas hieman kirjallisuuslainausta (johon en nyt kaivanut suoraa mainintaa vesirenkaasta joka omana aikanaan putosi):
"Kun me ajattelemme, että kukin näistä luomispäivistä eli -kausista oli seitsemäntuhatta vuotta pitkä, niin me saatamme ymmärtää, kuinka samana luomispäivänä joku eläinlaji syntyi ja kuoli sukupuuttoon, ja toinen eläinlaji syntyi sen tilalle.
Säännöllisten väliaikojen kuluttua ja tarkalleen Jumalan määrääminä aikoina nämä renkaat (yhtä poikkeusta mahdollisesti lukuunottamatta) ovat pudonneet, vieden mennessään maan uumeniin kultaa, hopeaa ja kaikenlaisia kallisarvoisia kiviä, suuria varastoja rautaa, hiiltä, öljyä, asfalttia ja muita arvokkaita raaka-aineita; kuiva maa oli tullut näkyviin; kasvillisuus oli alkanut rehottaa, ja toinen laji toisensa jälkeen oli hävinnyt ainoastaan tehdäkseen tilaa toiselle lajille. Sitten tulivat kalat ja linnut ja eläimet, kukin lajinsa jälkeen."

Itselleni oli yllätys että vielä noinkin hiljattain eli ainakin 1998 Luoja-kirjassa on noin kantaa ottavasti asiaa kommentoitu. Luulin teknisten yksityiskohtien erittelyn jääneen pois jo aiemmin, ja vesihöyryjuttujen jääneen jonnekin 70-luvun Herätkää-lehtiin. Luoja-kirja taitaa olla tällä hetkellä "uusinta valoa" mitä näihin asioihin on Brooklynistä annettu.

Eli siis sekä siihen nähden mitä JT:t uskovat ilmakehästä ennen vedenpaisumusta, sekä erilaisten paljon vettä sisältävien tieteellisten spekulaatioilmakehämallien kannalta:

Tämän ketjun aloitus perustui JT-opetuksista puutteellisten muistikuviesi pohjalta rakentamaasi olkiukkoa vastaan hyökkäämiseen pseudotieteellisellä argumentoinnilla. Viestien määrästä päätellen... no antaa olla.

Ja se miten selittelit itsellesi sen "Vasta tuolloin aurinko näyttäytyi ensikerran ihmisille" -virheesi siinä aloituksessa kiinnostaa varmaan jotain psykologia, ja sillä voi olla joku nimi sille. Täytyy laittaa ketju talteen.
Sinulle tuntuu hieman kaikki Jehovan todistajien opillinen idioottimaisuus olevan yllätystä. Vesihöyryjuttuja vedenpaisumuksen yhteydessä ei jt-kirjallisuudessa ole ollut 60-, 70-, tai 80-luvuilla. Kuten jo mainitsin, niin annoin sinulle tuon ensimmäisen oivalluksen ihmeteltäväksesi. Tosin aloit ihmettelemään kokonaan vääriä asioita, kun et taaskaan pysynyt Jt-oppien puolustusvimman sekä oman mahtipontisuutesi ja ylimielisyytesi vuoksi kartalla.

Tämän ketjun aloitus ja sen perusteet ovat siis oikeat ja loogiset, joskin sinun jehovantoituneelle 'Ainoan Totuuden' insinöörijärjelle ne menevät yli.
Olkiukkoihin ja pseudotieteellisyyksiin SEKÄ vääriin lahkon oppien puolustelemisiin on tässä ketjussa syylistynyt yksi henkilö joka - YLLÄTYS YLLÄTYS - on jälleen kerran Nuorin. Ota ihmeessä ketju talteen ja otsikoi se vaikka: 'Insinööriaivojen ja ylimielisyyden karille ajo'. Käy sitten esittelemässä se työpaikan lääkärille (mutta toimi nopeasti ennen kuin Jyväskylän tauti iskee sinnekin).
Vieras

Re: Jääkausi vai paratiisi?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

RaM saa yht´äkkiä ymmärtämään tämän kuten se on yleensäkin lahkossa, ja mikä Nuorimmankin tulisi tajuta. Seura pyrkii antamaan kuvan jonkinlaisesta ylivoimaisesta osaamisesta. Se tulisi näkyä mm itseluottamuksena kun ovityössä asiaa päästään sivuamaan. Jos avaaja olisi fyysikko, niin se olisi harvinaista ja hän todennäköisesti pyrkisi suhtautumaan hienotunteisesti saarnaajansa viisauksiin, ja olisi lahkolla ihan hyvä kakkosohjekin käytettävissä, ota Ritolat kun on vänkäävä toivoton tapaus. Se suuri osa väestöstä joka ei fysiikasta juuri mitään tiedä, onkin se lahkon varsinainen markkinasegmentti muutoinkin, se väestönosa ei ole opetellut Raamattuaankaan mitenkään erityisesti.

Kaikkiaan lahkolaiset tulevat työllistetyksi näitä asioita opetellessaan, lahkon painotuotteet myös myydyksi ja toiminta kaikkiaan pysyy käynnissä.
RaM

Re: Jääkausi vai paratiisi?

Viesti Kirjoittaja RaM »

Vieras osui juuri naulan kantaan analyysissään. :idea: Tätä olen koittanut vuosia selittää, mutta kaikki (etenkin nuoret) Jehovan todistajat tai lahkosta häipyneet eivät tunne oppien mutkia ja sisällöllisiä ristiriitaisuuksia - jopa pseudotieteellisyyttä. Varsinkin monet, jotka ovat erotettuja, eivät ole ehtineet oivaltaa lahkon opillista sillisalaattia. Osa uskoo jopa vielä erottamisensa jälkeenkin lahkon edustavan Ainoaa Oikeaa Totuutta ja kärvistelevät harman pelossa.
Nuorin
Viestit: 215
Liittynyt: 04.09.2008 14:56

Re: Jääkausi vai paratiisi?

Viesti Kirjoittaja Nuorin »

RaM kirjoitti:Kyseessä on ainoa oppikirja (Opas-kirasta löytyy myös yksi maininta), jossa vesihöyry mainitaan vedenpaisumuksen yhteydessä. Tuossa vaiheessa oli jonkun älykkäämmän kirjoitusosaston teologin päässä syntynyt oivallus vesirenkaan mielettömyydestä ja mahdottomuudesta. Tuo yksi varovainen maininta asian tiimoilta ei kuitenkaan muuta varsinaista aikaisempaa oppikäsitystä miksikään.
RaM kirjoitti:Vesihöyryjuttuja vedenpaisumuksen yhteydessä ei jt-kirjallisuudessa ole ollut 60-, 70-, tai 80-luvuilla.
Uskomaton paksupää!!! :roll: Ja jo perinteen takia: Kaiva vaan taas itseäsi syvemmälle suohon. :lol:

Olisit nyt edes tämänkin tarkistanut itse. Mutta kun on luotto omaan muistiinsa kuin pässillä sarviinsa niin ei kai tarvi. No montako laitetaan?

*** w62 9/15 p. 575 Questions From Readers ***
In other words, the contents of the watery canopy were exhausted. Of course, this did not mean that there would be no more rain on the earth. Rather, as clouds formed by the evaporation of water, rain would continue to fall to that extent. But there was no more a great watery reservoir, a watery deep or vast vapor canopy held in suspension above the earth.

*** w68 7/15 p. 420 Was There an Earthwide Flood? ***
Whereas, “the waters . . . above the expanse” were vast quantities of moisture suspended high above the earth, evidently in the form of a heavy vapor. These waters surrounded our earth in its earlier history.

*** w68 7/15 pp. 420-421 Was There an Earthwide Flood? ***
How consistent, therefore, is the Bible’s explanation that there was a suspended mass of water above the earth in man’s early history! This water vapor would have created the uniformly warm climate that is known to have once existed earth wide.

*** it-1 p. 786 Expanse *** (1988)
So, too, with the “expanse” produced on the second creative “day,” no solid substance is described as being beaten out but, rather, the creation of an open space, or division, between the waters covering the earth and other waters above the earth. It thus describes the formation of the atmospheric expanse surrounding the earth and indicates that at one time there was no clear division or open space but that the entire globe was previously enveloped in water vapor.

Sori. 70-luvulta en minuutissa löytänyt, mutta etsi ne itse!

Oma lainauksesi oli erittäin huvittava. Lainasit sepustusta jossa ei oteta lainkaan kantaa siihen missä muodossa vesi oli JT-opetuksen mukaan ilmakehässä, ja sitten se muka todistaa asiaa siihen suuntaan että JT:t eivät opeta sen olevan höyrynä. No revi noista ylemmistä. 1968 VT:ssä on muuten aika hyvin selostettu se koko oppi vesihöyrykerroksen lämmittävästä vaikutuksesta ja siitä miten se muka oli vallankin terveellinen ja mukava ilmasto, ja lainauksia "tiedemiesten" artikkeleihin joilla todistellaan sen tieteellisyyttä.

Ja selvennyksenä vierailijoille, jotka eivät epäilemättä viitsi selata alkuun saakka: (vai lieneekö vieraskin RaM keskustelemassa itsensä kanssa...)
En puolusta JT-käsityksiä vedenpaisumusta muka edeltäneestä ilmakehästä mitenkään tieteellisinä. Ne ovat täyttä pseudotiedettä ja absurdeja. Kyse väittelyssä RaM:n kanssa on vain siitä mitä JT:t opettavat ja ovat opettaneet siitä. Historiallisesta tarkkuudesta siis, ja myös sitä mikä piirre niissä tieteellisesti mättää.

Ja kuten jo useasta edellä lainatusta käy ilmi, ei RaM:n muistikuviin paljoa kannata luottaa. Itsevarmaa mukafaktaa tulee kyllä kuin konekiväärin suusta, mutta vastuu on kuulijalla...

Edelleen. Tämän ketjun aloitus pohjautui RaM:n vääriin muistikuviin JT-opeista, ja sen takia se on täysin absurdi ja turha, ja RaM:n selostukset sen jälkeen ovat vuoroin pseudotieteellistä lässytystä, vuoroin vain virheellistä tietoa. Toisen vastauksen jälkeen ketjun keskeinen asiasisältö on ollut seurata sitä koska RaM havaitsee, tajuaa, ja kenties myöntää olleensa kerran väärässä. En odota liikoja...
RaM

Re: Jääkausi vai paratiisi?

Viesti Kirjoittaja RaM »

Kuules nuorukaiseni. Sinulta menisi tasan sekuntti, kun naputtelet cd:lle sanan vesihöyry ja katsot, mitä sieltä hakusanalla löytyy. Luultavasti olet sen tehnytkin ja tajunnut olevasi pöljä, mutta kaikesta huolimatta haluat roikkua pöljyydessäsi kiinni. Epätoivoisesti tehden itsestäsi toistuvasti hölmömmän ja hölmömmän. Suorastaan lahkoa puolustelevan idiootin.

Sekoitat pahemman kerran - jälleen kerran - asioita. Olisit hyvin voinut ottaa tuon Opas-kirjan lainauksen suomenkielisenä, jotta olisit itsekin tekstin oikein tajunut vai toivotko, että onnistuisit hämäämään ja peittämään sekoilujasi?
Minäpä laitan tähän suomenkielisestä Opas-kirjasta saman asian.
Vastaavasti kun puhutaan siitä ”laajuudesta”, joka tehtiin luomiskauden toisena ”päivänä”, ei kuvailla minkään kiinteän kappaleen takomista levyksi vaan sen sijaan avoimen eli erottavan tilan luomista maata peittävien vesien ja toisten, maan yläpuolella olevien vesien väliin. Kertomus kuvailee siis maata ympäröivän laajan ilmakehän muodostumista ja osoittaa, että näiden vesien välillä ei muinoin ollut selvää eroa eli avointa tilaa vaan että koko maapallo oli vesihöyryn peitossa. Tämä on myös sopusoinnussa niiden tieteellisten päätelmien kanssa, jotka koskevat planeettamme muotoutumisen alkuvaiheita, samoin kuin sen näkemyksen kanssa, että kaikki maan vesi oli kerran höyrynä ilmakehässä maanpinnan silloisen suunnattoman kuumuuden takia.

Lisää Opas-kirjaa.
Maan ilmakehän taivaat. Sana ”taivas” tai ”taivaat” voi tarkoittaa koko sitä maan ilmakehän aluetta, jossa kaste ja kuura muodostuvat (1Mo 27:28; Job 38:29), linnut lentävät (5Mo 4:17; San 30:19; Mt 6:26), tuulet puhaltavat (Ps 78:26), salamat leimahtelevat (Lu 17:24) ja pilvet ajelehtivat ja satavat vettä, lunta tai rakeita (Jos 10:11; 1Ku 18:45; Jes 55:10; Ap 14:17). Joskus ”taivaalla” tarkoitetaan sitä taivaankupua tai -holvia, joka näyttää kaareutuvan maan yli (Mt 16:1–3; Ap 1:10, 11).

Ilmakehä vastaa suurin piirtein sitä 1. Mooseksen kirjan 1:6–8:ssa kuvattua ”laajuutta [hepr. ra·qi′a‛ ]”, joka muodostettiin toisella luomisjaksolla. Ilmeisesti 1. Mooseksen kirjan 2:4:n sekä 2. Mooseksen kirjan 20:11:n ja 31:17:n maininnat ”taivaiden ja maan” luomisesta tarkoittavat juuri tätä ’taivasta’. (Ks. LAAJUUS.)

Kun ilmakehän laajuus muodostettiin, maan pinnalla olevat vedet erotettiin laajuuden yläpuolella olevista vesistä. Tämä selittää sen, mitä sanottiin Nooan ajan maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta: ”Kaikki laajan vesisyvyyden lähteet puhkesivat ja taivaiden sulkuportit aukenivat.” (1Mo 7:11; vrt. San 8:27, 28.) Vedenpaisumuksessa laajuuden yläpuolella olevat vedet ilmeisesti tulivat alas ikään kuin uomia myöten ja myös sateena. Kun tämä suuri vesivarasto oli tyhjentynyt, ”taivaiden sulkuportit” tavallaan ”sulkeutuivat” (1Mo 8:2)..
Insinööri - Jt fyysikon maailmassa vesihöyry ilmeisesti valuu uomissa. :lol: Ai niin... insinöörihän tiesi, että viisaat Jehovan todistajat olivat luopuneet näistä 'taivaan sulkuporteistakin' jo 1800-luvulla! :mrgreen:

Laitan tähän vielä raamatun kohdan joka kertoo sinulle, mistä oli lisäksi kyse.
"Eikä maassa ollut vielä yhtään kedon pensasta eikä vielä ollut versomassa mitään kedon kasvillisuutta, koska Jehova Jumala ei ollut vielä antanut sataa maan päälle eikä ollut ihmistä viljelemässä maata. 6 Mutta usva nousi säännöllisesti maasta, ja se kasteli maan koko pinnan."


'Jt-fyysikko' siis tosiaankin käsittää Jehovan todistajien uskoneen, että maan pinnan yllä oli noin 500-1000 km korkeudessa vesihöyrykerros joka teki maapallosta tasalämpimän paratiisin ja ettei avaruuden kosminen säteily läpäissyt tuota kaasukerrosta!?!? :lol:
Viimeksi muokannut RaM, 26.06.2010 23:28. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vieras

Re: Jääkausi vai paratiisi?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Jehovantodistajien kirja "Onko Raamattu todella Jumalan sana?"
(ORTJS, 1969, suomeksi 1972) sivulta 36 selittää 1.M.1:6-7:aa sekä
vedenpaisumusta seuraavasti:

"Alla" olevat vedet olivat jo maan päällä. "Päällä" olevat vedet olivat
suunnattomia vesihöyrymääriä, jotka riippuivat maan yläpuolella ja
muodostivat "suuren syvyyden lähteet". Nämä vedet putosivat Nooan päivinä.

Eräässä vedenpaisumusta käsittelevässä teoksessa kirjan toinen
tekijä professori Henry Morris tarkastelee tuollaisen maata
ympäröivän vesikatoksen tieteellistä todistusaineistoa sanoen:

"Noin 130 kilometrin yläpuolella oleva vyöhyke on hyvin kuuma,
40 celsiusasteesta mahdollisesti 1700 asteeseen saakka, ja sitä
kutsutaankin tästä syystä termosfääriksi. Korkea lämpötila on
tietysti pääehto suuren vesihöyrymäärän säilyttämiselle. On myös
tunnettua, että vesihöyry on tuntuvasti kevyempää kuin ilma."

Kukaan ei tietenkään voi meidän aikanamme tietää, millainen
ilmakehän ylempien kerrosten rakenne eli kokoonpano oli
muinaisuudessa. Mutta, kuten professori Morris jatkaa:

"Täten ei fysikaalisesti ole lainkaan mahdoton sellainen
käsitys, että valtava kuuma höyryvaippa on kerran ollut
ilmakehän ylemmissä kerroksissa."

Raamattu sanoo, että kun nämä riippuvat vedet putosivat,
niin ne "nousivat nousemistaan maan päällä"
...

Lainaus ORTJS-kirjasta päättyy tähän. Jehovantodistajien
oppi tuolloin 60-70-luvuilla oli yksi versio amerikkalaisten
nuoren maan kreationistien vapor canopy -teoriasta. Sen
taas ovat useimmat kreationistitkin sittemmin hylänneet.

Pyhän hengen täyttämät Brooklynin pellet olivat valmiit
tarttumaan mihin tahansa hölynpölyyn, jos se vain
jotenkin tuki heidän näkemyksiään ja etenkin jos siinä
yhteydessä saattoi viitata johonkuhun, joka oli jollain
tavalla onnistunut saamaan prfessorin tittelin:

http://en.wikipedia.org/wiki/Henry_M._Morris

Kyseisellä insinööritieteen professorilla ei kyllä ollut
erityistä kompetenssia aiheesta puhua, mutta
sehän ei ole ennenkään kretsuja haitannut. Yksi
alkeellinen laskelma asiaan liittyen löytyy tuolta:

http://www.fsteiger.com/canopy.html

Toisaalta tämä sattuu olemaan jotain, johon ei tarvita
fyysikkoa, vaan insinöörikin osaa laskea riittävästi,
jos vain haluaa ja jos usko ei estä laskemasta oikein.
RaM

Re: Jääkausi vai paratiisi?

Viesti Kirjoittaja RaM »

Kirja on hyvä löytö. Se osoittaa että jo aikaisemminkin on satunnaisesti tartuttu YEC-liikkeen 'tieteellisiin' oppikäsityksiin. Miksiköhän tuota kirjaa ei ole otettu cd:lle?
Tästä kirjasta nuorukainen saakoon + pisteen, sillä on näköjään jopa ennen vuotta -98 höyrykerrosta käytetty selityksenä. Vuoden 2004 vt:ssä on ilmeisesti lainattu juuri tuota teosta.

On esitetty useita selityksiä sille, miten nuo vedet pysyivät ylhäällä vedenpaisumukseen asti ja mitkä tapahtumasarjat saivat ne putoamaan, mutta sellaiset selitykset ovat vain spekulointeja. Raamattu sanoo yksinkertaisesti, että Jumala teki laajuuden, jonka yläpuolella oli vesiä, ja että hän sai vedenpaisumuksen aikaan. Se oli hänelle helppoa, koska hän on kaikkivoipa.
Välillä näihin spekulointeihin on kuitenkin ilmaantunut tarvetta eikä GDI ole riittänyt.
Ilmeisesti Jt:t ovat nykyään hakemassa muutenkin lisää 'tieteellistä' tulkintaa Älykkään Suunnittelijan leiristä, kun omat rahkeet 'tieteiden' tekemiseen ei riitä. Hellareilla ja adventisteilla on USA:ssa joukoissaan jokunen tiedemieskin laatimassa teorioitaan, joita Jt:lla ei ole - parempi siis peesata. :D


Muistan 60- ja 70-luvulta, kuinka maapallon napojen kohdalla olevan painumisen, kalliouurteiden sekä hiidenkirnujen sanottiin muodostuneen niistä taivaassa olleista vesimassoista, jotka eivät ehtineet sataa maan päälle vaan napojen kautta ne tulivat suoranaisena koskena vetäen mukanaan avaruuden kylmyyden, joka sitten jäädytti mammutit ja kuljetti Suomesta parhaan pintamaankin Saksaan. Tästä ex-Jt Keijo Parkkunen teki oikein kirjankin, jota kreationistiti ovat joskus jopa lainanneet 'tieteellisenä' selityksenä hiidenkirnujen synnylle. (Vesi ryöpynnyt kierteisenä sähköisesti varautuneena 'porana' joka kallioihin nuo reiät porasi.)
Vt -76:
Hän aikaansai kauan aiemmin, luomisviikkonsa toisena päivänä, vesien jakautumisen, niin että suuret vesimassat riippuivat avaruudessa maapallon ympärillä ilmakehän eli ”taivaanvahvuuden” ollessa välissä. (1. Moos. 1:6–8) Aikanaan Hän pani nuo riippuvat vedet putoamaan maan päälle
Nuorin
Viestit: 215
Liittynyt: 04.09.2008 14:56

Re: Jääkausi vai paratiisi?

Viesti Kirjoittaja Nuorin »

No hyvä että löysit sitten sen puuttuvan 70-luvulta olevan höyryselityksenkin sitten. :D
(Yleensä itsensä kanssa keskusteleva olisi kyllä psykiatrisen hoidon tarpeessa)

Noissa lainaamissani VT:issä on muuten aivan samat jutut kuin tuossa "Onko Raamattu todella Jumalan sana" kirjassa. Selitykset vesihöyryvaipasta ja kuinka se satoi alas vedenpaisumuksessa, ja sitä edeltäneestä voimakkaammasta kasvihuoneilmiöstä ja viittaukset useisiin "tieteellisiin" lähteisiin. Jos et ymmärrä englantia tarpeeksi, niin pienellä vaivalla löydät kyllä vastaavat suomenkieliset kirjoitukset. Nyt kun olet ilmeisesti viimeinkin tajunnut, että JT:t selittävät vedenpaisumuksessa alas sataneiden vesien olleen vesihöyrynä ilmakehässä sekä ajankohtaisessa teologiassa, sekä 90-luvun, 80-luvun (tätä et tosin vielä ymmärtänyt), 70-luvun ja 60-luvun kirjallisuudessa, ei liene tarpeen vääntää asiasta enempää. Samalla sinulle viimeinkin selvisi miksi aloituksesi oli absurdi ja turha. Siinä oli tämän asian "ydin".

Sitten hieman käsittelemättä jääneisiin muihin alyttömyyksiisi, joita toki on enemmän kuin nämä kaksi:

1) Tämä ei varsinaisesti liity asiaan mutta on varsin huvittava:
RaM kirjoitti:kommentointia odotellessa. Sellaista kun ei liene saatavilla, sillä en tiedä yhtäkään Jt-fyysikkoa.

Hellareilla ja adventisteilla on USA:ssa joukoissaan jokunen tiedemieskin laatimassa teorioitaan, joita Jt:lla ei ole - parempi siis peesata.
Tyypilliseen tapaasi vedät mutkat suoriksi ja päättelet että JT-fyysikoita ei ole olemassa, kun et tiedä yhtään sellaista. Haloo? (Minä tunsin aikoinaan JT-fyysikon). Lisäksi kun otetaan huomioon että pelkästään USA, Kanada ja Saksa pitää sisällään puolitoista miljoonaa JT:tä (heitin hatusta) on aivan uskomaton väite, että niitten joukossa ei olisi yhtään fyysikkoa ja tiedemiestä, ja sellaisen väitteen todistustaakka on sinulla. Säästän sinua falsifioimalla väitteen helposti:
http://www.sas.aamu.edu/physics/faculty/Williams.php
Epäilemättä hänelläkin on vaikeuksia saada pääkopassaan samaan aikaan pidettyä tietonsa fysiikasta ja uskonsa vedenpaisumukseen. Opetusaineista päätellen hän voisi kuitenkin opettaa sinulle mitä eroa on valon käyttäytymisessä vesimolekyylissä ja tuhkassa. :lol: (vinkki: pieninkin tuhkahippunen on miljardeja kertoja suurempi kuin vesimolekyyli. Maalaisjärjellä molemmat ovat tosi pieniä, mutta valoaallon mittakaavassa ero on valtava) Pseudotieteellistä löpinääsi hän tuskin jaksaisi kuunnella minuuttia kauempaa. Mielenkiintoista olisi tietää, käyttääkö hallintoelin häntä asiantuntijana.

2) Tämä mokasi taas liittyykin ketjun aiheeseen, ja varsin hupaisa sekin:
RaM kirjoitti:Jos siis ajatellaan, että tuolla ilmakehän yläosissa olisi ollut valtaisa vesimolekyylikerros (joka olisi vedenpaisumuksessa tiivistynyt ja satanut alas), niin se olisi estänyt auringon valon ja lämpösäteilyn pääsemisen maapallolle samaan tapaan, kuin ilmakehässä kymmenien kilometrien korkeudella olevat tuhkapilvetkin.
Huvittavasti jo ensimmäisessä pseudotieteellisessä sepustuksessasi vedit itsesi umpisolmuun. Hahmottelit jotain kiinteämpää vesimassaa joka estäisi valon saapumisen, mutta unohdit että sepustuksessasi mainittu "tiivistyminen" voi tapahtua vain kaasumaisessa aineessa, joten sen on oltava höyryä, jonka taas valo läpäisee hyvin. :lol:

Juuri tätä tarkoitin sillä ettei "JT:ien pseudotieteellisen paskan kumoaminen pseudotieteellisellä paskalla hyödytä ketään." Ja edeelleen varmuuden vuoksi. En tarkoita sanoa että JT:ien vesihöyryjutuista saisi mitään tieteellisesti vedenpitävää, vaan tarkoitan sanoa ettei "JT:ien pseudotieteellisen paskan kumoaminen pseudotieteellisellä paskalla hyödytä ketään." Toivottavasti olin tarpeeksi selkeä.

Pseudotieteellistä höpinääsi on myös se, että ilman mitään perusteluja tai asiaan paneutumista vain toteat että "vesimolekyylikerros" ja tuhka estävät auringon valon pääsemisen maan päälle "samaan tapaan". Pikkuisen enemmän aiheen tarkastelua olisi paikallaan ennen johtopäätöstä. Totaalinen idioottikin tietää että vesihöyry on käytännössä näkymätöntä ja tuhka taas jo hyvin ohuena pilvenä täysin valoa läpäisemätöntä. Sivumennen sanoen jopa täysin kiinteä vesi läpäisee valoa todella hyvin verrattuna sen lämmöneristyskykyyn. Siitä voi tehdä toimivan ikkunan. Miksei vähän aikaa kestävän kasvihuoneenkin, jos tarpeeksi ohutta kristallijäätä laitetaan. :D (tämä oli huumoria, ei todesta otettava kehotus ruveta rakentamaan jääkasvihuoneita.)

Näin kun keskustelemme täsmällisiä väittämiä sisältävien asioiden tasolla, otat niissä jatkuvasti turpiin sata-nolla. Mitään falsifioitavissa olevaa sisältämätön puheripulisi sitten onkin toinen juttu. Se onkin lähinnä tunnevuodatusta, aivomasturbaatiota siitä miten useimmille muille "fysiikka muistuttaa lähinnä hebreaa (sic)", ja sinä sitä vähän niille paroille pieninä paloina armollisesti valotat, sitä miten muut ovat sitä ja tätä ja miten joku on välillä "oikeilla jäljillä", mutta tarvii "vielä ajatella hieman syvällisemmin". Se olkoon sinun mielipiteesi.
Viljo
Viestit: 1100
Liittynyt: 28.04.2007 13:13
Paikkakunta: Helsinki

Re: Jääkausi vai paratiisi?

Viesti Kirjoittaja Viljo »

Nuorin kirjoitti:Huvittavasti jo ensimmäisessä pseudotieteellisessä sepustuksessasi vedit itsesi umpisolmuun. Hahmottelit jotain kiinteämpää vesimassaa joka estäisi valon saapumisen, mutta unohdit että sepustuksessasi mainittu "tiivistyminen" voi tapahtua vain kaasumaisessa aineessa, joten sen on oltava höyryä, jonka taas valo läpäisee hyvin.
Nyt kyllä näyttää siltä, että Nuorin ei ole ymmärtänyt mitä Ram lienee tarkoittanut. Voi olla, että Ram on oikonut mutkia termeissä, muttei itse asiassa. Voitko esittää jotain varteenotettavia vastaväitteitä esim. Frank Steigerin laskelmille? Niissähän on annettu aika paljon löysää kreationistien näkemyksille. Sinä taidat vain saivarrella Ramin kanssa sanoista (1. Ti 6:4,5a UMK) sen sijaan että keskustelisit itse asiasta.
"Pienet totuudet syövät isoa valhetta palan kerrallaan" - tuntematon
RaM

Re: Jääkausi vai paratiisi?

Viesti Kirjoittaja RaM »

Voi sinua nuorukainen. Millä ihmeellä olet saanut insinöörin paperisi ja luokittelet vielä itsesi Jt-fyysikoksi. (Älä viitsi lässytellä olemattomaista 'mahdollisista' fyysikoista. Minäkin TUNNEN yhden, joka ei ole enää Jt-fyysikko. Tosin on fysiikan tohtori. Tunnustan tosin sen, että ajatuksissani tarkoitin myös lähinnä Suomalaista Jt-fyysikkoa. Teoriassa jostain muualta saattaa sellainenkin ihme löytyä.)
Olet pelkkä saivartelija, joka pyrkii keskustelussa kaivamaan asioista vain tietyt kohdat ikäänkuin rusinoina pullasta. Oletko todella niin sairaaloisen yksinkertainen ihminen, että kun kerron minulle opetetun lahkon kokouksissa vedenpaisumuksen vesistä oikeina vesinä, niin kuvittelet mahtipontista ylimielisyyttäsi minun kuvitelleen tai unohtaneen noita asioita? Täydellinen ääliöhän sinä olet. Täytyy kohdallasi todeta, että moni ilmeisen tervejärkinen ihminen on pilattu insinöörin koulutuksella. Miten oli sen jo 1800-luvulla syntyneen Jt-ymmärryksen kanssa - oletko edes milloinkaan kuullut Isaac Vailista ja hänen rengasteorioistaan, joihin lahko nojasi ainakin 50 vuotta?

Sinusta on vaikeaa tunnistaa sitä, oletko oikeasti tyhmä vai leikitkö vain tyhmää, kuten tämä seuraava kommenttisi osoittaa.
Nuorin kirjoitti:2) Tämä mokasi taas liittyykin ketjun aiheeseen, ja varsin hupaisa sekin:
RaM kirjoitti:Jos siis ajatellaan, että tuolla ilmakehän yläosissa olisi ollut valtaisa vesimolekyylikerros (joka olisi vedenpaisumuksessa tiivistynyt ja satanut alas), niin se olisi estänyt auringon valon ja lämpösäteilyn pääsemisen maapallolle samaan tapaan, kuin ilmakehässä kymmenien kilometrien korkeudella olevat tuhkapilvetkin.
Huvittavasti jo ensimmäisessä pseudotieteellisessä sepustuksessasi vedit itsesi umpisolmuun. Hahmottelit jotain kiinteämpää vesimassaa joka estäisi valon saapumisen, mutta unohdit että sepustuksessasi mainittu "tiivistyminen" voi tapahtua vain kaasumaisessa aineessa, joten sen on oltava höyryä, jonka taas valo läpäisee hyvin. :lol:

Juuri tätä tarkoitin sillä ettei "JT:ien pseudotieteellisen paskan kumoaminen pseudotieteellisellä paskalla hyödytä ketään." Ja edeelleen varmuuden vuoksi. En tarkoita sanoa että JT:ien vesihöyryjutuista saisi mitään tieteellisesti vedenpitävää, vaan tarkoitan sanoa ettei "JT:ien pseudotieteellisen paskan kumoaminen pseudotieteellisellä paskalla hyödytä ketään." Toivottavasti olin tarpeeksi selkeä.
Minähän selkokielisesti vain totesin, mitä otsonikerroksen yläpuolella oikeasti olisi, jos siellä jotain asiaan liittyvää olisi ollut. EI vesihöyryä (eikä tietenkään vettäkään), VAAN lyhytaaltoisen uv-säteilyn pilkkomia vesimolekyylejä. Etkö ymmärrä lukemaasi vai olitko jo koulussa luokan aasi?

1. En ole kirjoitellut itseni kanssa. Sen tason lapsellisuuteen saattaa korkeintaan sortua uskonkiiman vallassa paasaava Jt-insinööri.

2. Kun nyt fysiikan asiantuntijana tässä esiinnyt, niin muuta tämä selkokielelle:
Miten vedenpaisumus olisi vaikuttanut hiili-14:ään? Koska Raamattu ilmaisee vedenpaisumuksessa pudonneiden vesien riippuneen aikaisemmin jollakin tavoin maan ilmakehän yläpuolella, niiden on täytynyt estää kosmisten säteiden tunkeutumista ja niin muodoin radiohiilen syntymistä. Jos vedet olisivat olleet jakautuneina tasaisesti pallomaiseksi kuoreksi, ne olisivat voineet estää kokonaan radiohiilen muodostumisen. Sellainen oletus ei ole kuitenkaan välttämätön; vesivaippa olisi saattanut olla päiväntasaajan alueiden yllä paksumpi kuin navoilla, mikä olisi täten sallinut voimakkuudeltaan heikkoa kosmista säteilyä. Tämän kilven poistaminen pudottamalla se maan pinnalle olisi joka tapauksessa lisännyt hiili-14:n syntymisnopeutta.
- Herätkää -72
Vesi katkaisee kosmisen säteilyn muistaakseni noin 10 metrin kohdalla, miten on kaasun laita?

3. Linkki Williams - tarkoitatko että nimenen perusteella hän on V*&S Williamsin veli tai isä tms.? (En jaksanut tutkia linkkiä enempää kun en siitä äkkipäätään mitään löytänyt.) Vai kenties hallintoelimen jäsen?
Vieras

Re: Jääkausi vai paratiisi?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

RaM kirjoitti:Vesi katkaisee kosmisen säteilyn muistaakseni noin 10 metrin kohdalla, miten on kaasun laita?
Tuohon ei ole yhtä vastausta. Ensinnäkin nestemäisen veden tapauksessa se riippuu tulevan säteilyn aallonpituudesta. Joillakin aallonpituusalueilla vaimeneminen on 10000000000 kertaa voimakkaampaa kuin toisilla aallonpituusalueilla. Siis puhtaassa vedessä näin. Merivedessä vaimeneminen on suolan ansioista tehokkaampaa. Kaasumaisessa olomuodossa vaimeneminen riippuu aallonpituuden lisäksi tiheydestä. Tuolta voi aloittaa opiskelun: http://en.wikipedia.org/wiki/Electromag ... n_by_water
RaM

Re: Jääkausi vai paratiisi?

Viesti Kirjoittaja RaM »

Kokeillaan toisenlaista lähestymistapaa Nuorimman alkuperäiseen Jt-fyysikko kommenttiin:
Nuorin kirjoitti:...näkyvä valo pääsee aika hyvin maahan saakka, kun taas maasta poispäin palautuva infrapunasäteily sitoutuu siihen, ja siitähän on seurauksena vallankin paratiisilliset olosuhteet. Voi kulkea shortseilla missä vaan. :lol:
Ajatellaan asiaa niin, että Jehovan todistajien kanta on sama, kuin ylempänä lainatussa ORTJS kirjassa lainatulla YEC professorilla.

Vedenpaisumuksen vesihöyrykerros (professorin mukaan kuuma sellainen) sijaitsi siis termosfäärissä, eli tuolla 100-700 km korkeudessa.
Alapuolella on kaksi kylmän ilmamassan kerrosta; stratosfääri ja mesosfääri - n. 15-80 km korkeusalueella.
Stratosfäärissä on hyvin kuiva, koska siellä oleva kylmä ilma ei pysty sisältämään vettä kuin vain minimaalisen vähän. Maan ilmakehän stratosfäärin kylmyys otsonikerroksen alapuolella aiheuttaa sen, että suuria määriä vesihöyryä ei voi nousta sille korkeudelle, jossa vesi hajoaa vedyksi ja hapeksi.
Mesosfäärissä eli ylöspäin mentäessä kylmyys sen kuin lisääntyy ja olosuhteet vedelle/vesihöyrylle ovat vieläkin heikommat.

Kasvihuoneilmaston kerros sijaitsee alimmassa kerroksessa eli troposfäärissä; 0-15 km maan pinnasta, jossa sijaitsee 75 % ilmakehän massasta. Tässä kerroksessa auringon lämmön ja maaperän ir-säteily lämmittää kasvihuonekaasuja, kuten meristä nuosevaa vesihöyryä. Tässä kerroksessa syntyy myös se 'helvetillinen kasvihuoneilmiö ja kuumuus' jos on syntyäkseen.

Kysymys Nuorimmalle: miten sadan/satojen kilometrien korkeudella ollut vesihöyrykerros olisi vaikuttanut maan pinnalla 0-10 km korkeudella olevan ilmaston lämpenemiseen ja maapallon laajuisen kasvihuoneilmaston syntymiseen, kun välissä olisi ollut vielä minimissään 85 km vesihöyrytön kylmä ilmakerros?

(ORTJS kirjassa esitetty 'tieteellinen' selityshän lähtee siitä, että nämä olemassa olevat ilmakehän kerrokset olivat silloinkin olemassa.)
Lukittu