Betel - laitos?
Valvoja: Moderaattorit
Betel - laitos?
Onko Betel itse asiassa "laitos", kuten eräs srk:mme sisar kuvasi? Siellä ollaan yhdessä pitkiä aikoja saman, yhden asian ympärillä kuten vankila tai sairaala?
Miten sieltä pääsee pois? Eräs pariskunta lähti niin, että vaimo "tuli raskaaksi", mutta sitten tulikin "keskenmeno" eli ei lasta, mutta eivät koskaan laitokseen palanneetkaan. Tiedän myös vanhimpia, jotka ovat sieltä lähteneet pois.
Olin siellä alkuun sukulaisteni kanssa vierailulla ja sukulaisani jotenkin "järkytti" asunnot, joissa ei näkynyt minkäänlaisia asumisen merkkejä. Saahan siellä omat kalusteet olla. Joillakin on kuolleiden seurakuntalaisten jäämistöjä. Myös omat maailmalliset CD-levyt.
Beteliläisenä olet srk:ssa ylempää hierarkiaa. Beteliä mainostetaan kokoajan palveluksen mahdollisuutena, johon voi päästä vaikka silittämään, tiskaamaan, pesemään pyykkiä tai painokonetta hoitamaan. Betelissä voi "edistyä" myös johtotehtäviin. Nuoria (ei liian nuoria) tähän "laitokseen" myös pyritään värväämään.
Vapaa-aikaa jää, mutta toimeen on tultava pienellä rahalla. Erään pariskunnan bongasin Tennarissa menossa Harry Potteria katsomaan. (okkultismia?). Toisaalta, kun ruoka ja asunto tulee talon puolesta, mitä muuta tarvitseekaan? Paitsi ammattia sitten, jos aikoo vapautua aitausten sisältä. Sitä ei ehkä vuosien uurastuksen jälkeen ole.
Millaiseksi ihminen tulee asuttuaa vuosikaudet sellaisessa aitojen ympäröimässä paikassa? Vieraantuu ympäröivästä todellisuudesta?
Jotkut johtohahmot ovat beteliläisiä, mutta heillä on omat asunnot Betelin läheisyydessä ja joskus oma ammatti Betelin ulkopuolella.
Kerran vuodessa siellä nuuskitaan paikat ja heitetään tarpeeton pois, tällaistakin olen kuullut - en tiedä, onko totta.
Siellä on oma ohjelmansa päivän mittaan: alkaa aamupalvonnalla ja sitten tehdään ne työt eli painetaan ja levitetään lehdet.

- Johanneksen poika
- Viestit: 3701
- Liittynyt: 29.04.2007 13:49
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Betel - laitos?
On. Siellä on tarkkaan määrätty päivärytmi joka asiaan. Siihen ei paljon henkilökohtaiset mieltymykset sovi.Vieras kirjoitti:Onko Betel itse asiassa "laitos"
Ainoa "kunniallinen" poispääsykeino on arkussa.Vieras kirjoitti:Miten sieltä pääsee pois?
Olen itsekin vieraillut Betelin asuntolassakin, olen käynyt jopa Suuren Herran Jukka Ropposen huoneessa. Hän esitteli itse huonettaan. Vaikutti enemmän esittelyhuoneelta kuin "kodilta". Kliinistä.Vieras kirjoitti:Olin siellä alkuun sukulaisteni kanssa vierailulla ja sukulaisani jotenkin "järkytti" asunnot, joissa ei näkynyt minkäänlaisia asumisen merkkejä.
Kun velijiä ja sisaria värvätään tähän laitokseen, heille ei kerrota kaikkea tarpeellista. Jätetään mainitsematta se ikävä tosiasia, että jos tulee heitetyksi pois laitoksesta, putoaa tyhjän päälle. Ei ole koulutusta eikä omaisuutta. Betel-kokemus ei oikein työelämässä ole korkealle arvostettua.Vieras kirjoitti:Beteliläisenä olet srk:ssa ylempää hierarkiaa. Beteliä mainostetaan kokoajan palveluksen mahdollisuutena, johon voi päästä vaikka silittämään, tiskaamaan, pesemään pyykkiä tai painokonetta hoitamaan. Betelissä voi "edistyä" myös johtotehtäviin. Nuoria (ei liian nuoria) tähän "laitokseen" myös pyritään värväämään.
Tiedän erään pitkään Betelissä palvelleen JT-pariskunnan, joka "savustettiin" Betelistä ulos. Kun Isokenkäinen Betel-pomo laittaa työhuoneen oven lukkoon, tulee väistämättä sellainen olo, ettei ole oikein "tervetullut" työskentelemään Betelissä enää. Pakkohan siitä on lähteä vapaaehtoisesti.
Niin, ei Betelin päivärahalla paljon rellestetä. Mutta ei kai ole tarkoituskaan. Kun joku haluaa Beteliin, hän haluaa Vartiotorniseuran orjaksi. Orjalla ei ole paljon turhia kuvitelmia. Mutta entäs silloin, jos alkaa ajatella.... en uskalla edes ajatella sitä tilannetta, mihin todistajaparka silloin joutuu.Vieras kirjoitti:Vapaa-aikaa jää, mutta toimeen on tultava pienellä rahalla. Erään pariskunnan bongasin Tennarissa menossa Harry Potteria katsomaan. (okkultismia?). Toisaalta, kun ruoka ja asunto tulee talon puolesta, mitä muuta tarvitseekaan? Paitsi ammattia sitten, jos aikoo vapautua aitausten sisältä. Sitä ei ehkä vuosien uurastuksen jälkeen ole.

Tilannetta voisi ehkä verrata vankilaan. Siellä on tarkat ajat kaikelle. Ruokailu silloin ja silloin. Pyykit viedään tiettyyn paikkaan ja haetaan sieltä. Ulkoillaan silloin kun on lupa. Jne. Yhdellä sanalla sanottuna: laitostuu.Vieras kirjoitti:Millaiseksi ihminen tulee asuttuaa vuosikaudet sellaisessa aitojen ympäröimässä paikassa? Vieraantuu ympäröivästä todellisuudesta?
Suurin osa kyllä heistäkin asuu Betelin rauta-aidan sisäpuolella.Vieras kirjoitti:Jotkut johtohahmot ovat beteliläisiä, mutta heillä on omat asunnot Betelin läheisyydessä ja joskus oma ammatti Betelin ulkopuolella.
Tästä asiasta en ollut kuullutkaan. Voi olla totta tai sitten ei. Mutta minäpä tunnen henkilön, joka on saanut käydä Betelin keittiö-osaston tyhjien viinapullojen varastossa. Voi sitä pullojen paljoutta. Voisi verrata jopa erääseen Raamatun paikkaan: (Job 38:22-23) 22 Oletko astunut lumen varastohuoneisiin, tai näetkö myös rakeiden varastohuoneet, 23 niiden jotka olen säästänyt ahdingon ajaksi, taistelun ja sodan päiväksi?Vieras kirjoitti:Kerran vuodessa siellä nuuskitaan paikat ja heitetään tarpeeton pois, tällaistakin olen kuullut - en tiedä, onko totta.
Tässä tapauksessa voisi vähän vääntää tätä kohtaa: "Oletko astunut Betelin tyhjien viinapullojen varastoon, oletko nähnyt pullojen varastohuoneet, niiden jotka on Betelissä säästetty kuorma-autoa varten, jotka pullot kauppaan palauttavat".
Näin on. Päivän aluksi kokoonnutaan aamupalalle, minkä yhteydessä käsitellään päivän teksti. Joka ikinen aamu.Vieras kirjoitti:Siellä on oma ohjelmansa päivän mittaan: alkaa aamupalvonnalla ja sitten tehdään ne työt eli painetaan ja levitetään lehdet.
Yksi asia, mikä sinulta jäi mainitsematta, on se, että Betelillä on upea virkistysalue Pornaisten kunnassa. Siellä on järven rannalla loma-asuntoja ja rantasauna. Olen itse päässyt käymään tuolla ja viettänyt lauantaipäivän mm. saunomalla siinä saunassa, missä Iso Erkkikin aikoinaan löylyt otti. Sallittakoon tämä ylellinen loma-asunto kaikille beteliläisille, heillä on sen verran raskasta tuo elämä, että hulluksihan siinä tulee, jos ei rentoutumaan pääse.
Viimeksi muokannut Johanneksen poika, 29.06.2010 19:35. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
- Viestit: 448
- Liittynyt: 07.02.2009 00:13
Re: Betel - laitos?
Tai SA-int.Vieras kirjoitti:Siellä ollaan yhdessä pitkiä aikoja saman, yhden asian ympärillä kuten vankila tai sairaala?
tool ja öl on elämää.
-
- Viestit: 1565
- Liittynyt: 28.04.2007 18:24
- Paikkakunta: Hanko
Re: Betel - laitos?
Tuon takia minusta ikuinen elämä = ikuinen kuolema.Johanneksen poika kirjoitti: Olen itsekin vieraillut Betelin asuntolassakin, olen käynyt jopa Suuren Herran Jukka Ropposen huoneessa. Hän esitteli itse huonettaan. Vaikutti enemmän esittelyhuoneelta kuin "kodilta". Kliinistä.
Miljoonat kohta kuolevat eivät eläneet koskaan
-
- Viestit: 91
- Liittynyt: 09.01.2010 08:37
Re: Betel - laitos?
Ei se kyllä ollut tervettä meininkiä se aamupalat,lounaat y.m.
Kun päivän teksti oli kerrottu ja rukouksen:"amen" sanottu,alkoi eläimellinen "hulabaloo",josta oli kaukana toisten ruokailijoiden kunnioittaminen ja ruokailurauhan saaminen.Ei mitään kunnioitusta ruokaa kohtaan,se vain hotkaistiin naamaan.
Kun ruokakulhot olivat kiertäneet pöydän ympäri,kuului vain yksi:"mums" ja kakki olivat syöneet.En ollut ehtinyt ottaa edes ruokailuvälineitä käteeni kun suurin osa jo poistui paikalta.
Vietin siellä yhden kesän,rakennusporukassa ja en oppinut tuota:"mums"-meininkiä kesän aikana.

Kyllä on. Tunsin joskus pari asukkia. Beteliläiset ovat pahasti laitostuneet.
- Johanneksen poika
- Viestit: 3701
- Liittynyt: 29.04.2007 13:49
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Betel - laitos?
Tuota ovat monet vierailijat kummeksuneet. Tottumaton ei ehdi saada mitään pöydästä ensimmäisellä kertaa, kun kaikki muut ovat jo "mums"insa sanoneet. Ilmeisesti sivistyneet ruokailutavat eivät kuulu Betelin arkipäivään. On niin "kiire".ex palv.valvoja kirjoitti:Kun ruokakulhot olivat kiertäneet pöydän ympäri,kuului vain yksi:"mums" ja kakki olivat syöneet.En ollut ehtinyt ottaa edes ruokailuvälineitä käteeni kun suurin osa jo poistui paikalta.

Johtuukohan tuo ruuan hotkiminenkin siitä, että kaikilla "hyvämaineisilla" Jehovan todistajilla on koko ajan "kiireellisyyden tunne", niin kuin kokouksissa tuon tuostakin mainostetaan.
Itse olen Raamattua lukemalla tullut siihen tulokseen, että normaaliin elämään kuulu rauha. Vai mitä sanotte tästä lainauksesta:
(1. Timoteukselle 2:1-2) 2 Kehotan sen tähden ennen kaikkea, että nöyriä pyyntöjä, rukouksia, esirukouksia ja kiitoksen ilmauksia esitetään kaikenlaisten ihmisten puolesta, 2 kuninkaiden ja kaikkien niiden puolesta, jotka ovat korkeassa asemassa, jotta saisimme edelleenkin viettää rauhallista ja hiljaista elämää täydessä jumalisessa antaumuksessa ja vakavuudessa.
Tuollaiseen elämäntapaan ei todellakaan kuulu "mums"-ruokailu.

-
- Viestit: 2306
- Liittynyt: 28.04.2007 08:15
- Paikkakunta: Jersey
Re: Betel - laitos?
Vieras kirjoitti:Onko Betel itse asiassa "laitos"
Johanneksen poika kirjoitti:On. Siellä on tarkkaan määrätty päivärytmi joka asiaan. Siihen ei paljon henkilökohtaiset mieltymykset sovi.
Vieras kirjoitti:Miten sieltä pääsee pois?
JP, olen tästä "kunniallisesta poispääsystä" myös toista vaihtoehtomielipidettä, mitä tulee kunnialliseen poispääsyyn Betelistä vain arkussa. (tai sitten ymmärsin jotain väärin)Johanneksen poika kirjoitti:Ainoa "kunniallinen" poispääsykeino on arkussa.
Ei ole mitenkään poissuljettua sekään, että Betelistä erkaantuvat asettuvat Suoraan vanhimman tehtäviin

Ulkomaalaiset jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria vastoin Suomen Lakeja, pitää palauttaa kotimaahan. Jos palauttamisen jälkeen uhkaa kuolema niin ei ole meidän ongelma.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
- Johanneksen poika
- Viestit: 3701
- Liittynyt: 29.04.2007 13:49
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Betel - laitos?
Tuo on toki mahdollista, mutta kyllä silloin se "Betel-gloria" on haihtunut. "Normaalit" JT:t katsovat kaikkia Betelissä työskenteleviä ylöspäin, ikäänkuin näillä olisi jonkinlainen sädekehä. Kun Betelistä lähtee, joko pakon edessä tai sitten vapaaehtoisesti, se sädekehä täytyy jättää Betelin naulakkoon. Se on Betelin omaisuutta. Näin minä sen asian näen.Bergerac kirjoitti:Ei ole mitenkään poissuljettua sekään, että Betelistä erkaantuvat asettuvat Suoraan vanhimman tehtäviin

-
- Viestit: 91
- Liittynyt: 09.01.2010 08:37
Re: Betel - laitos?
Laitanpa tähän yhden lisäkertomuksen noilta ajoilta kun olin "työskentelemässä" Beetelissä.
Kun olin aikani ihmetellyt ja oudoksunut beeteliläisten ruokailusta poistumisen kiireellisyyttä,hyvä lapsuudenystäväni (P.L.) lupautui näyttämään mitä beeteliläiset touhuavat ruokatunnilla.Niinpä lähdimme kierrokselle "het kohta" kun sain sapuskat naamaani.Käveleskelimme pitkin käytäviä."Tonne ei saa koputtaa,koputetaanpa tuonne".Siellä pari-kolme siskoa läpätti jonnin joutavia,istuskellen mukavasti.Siis "juoru tuokio".Toiseen asunnon huoneeseen ei kannattanut edes koputtaa koska oven takaa kuului mieletön kuorsaus.Se kuului pitkälle koko käytävään.Jossain oven takana joku "veli" kirjoitteli puhettaan,siis kiireinen oli hänkin.Joku oli juuri lähdössä asunnostaan Tikkurilaan asioille.Jossain sitten hörppäsimme nopeasti kahvit.
Tuli sellainen vaikutelma että useammilla oli kiire,"ei minnekään",mutta osalla oli tuo lyhyt tuokio päivän ainut tilaisuus hoitaa maallisia asioita.
Siis tosi laitos.
Niin ja vielä siitä syömisestä.Työskenneltyäni vuosia kehitysvammaisten parissa eri hoitolaitoksissa,on havaittavissa heidä käytöksessään samankaltaisuutta beeteliläisten tapoihin.Aina pitäis muistuttaa hyvistä ruokailutottumuksista ja tavoista.

- Viestit: 128
- Liittynyt: 16.09.2009 21:01
- Paikkakunta: 60°10'12"N 24°56'24"E
Re: Betel - laitos?
Vaikuttaa todella vapaata tahtoa ja rakkautta pursuavalta laitokselta...
Koulukoti, vankila, varuskunta, vanhainkoti, mielisairaala etc. Kaikissa noissa saadellään menemisiä ja tekemisiä samalla tavalla.
Koulukoti, vankila, varuskunta, vanhainkoti, mielisairaala etc. Kaikissa noissa saadellään menemisiä ja tekemisiä samalla tavalla.
"Totuus ei saa koskaan tulla hyvän tarinan tielle"
-
- Viestit: 1644
- Liittynyt: 28.04.2007 15:11
Re: Betel - laitos?
Voihan joku olla ns. onnellinenkin Betelissä. Jollekin se on paikka, jossa haluaa elää tiukassa kurissa.
Eräs "sisar" pyysi minua naimisiin kanssaan, jotta pääsisi Beteliin. Onneksi älyni voitti alapään
Eräs "sisar" pyysi minua naimisiin kanssaan, jotta pääsisi Beteliin. Onneksi älyni voitti alapään

Religionsfri.
-
- Viestit: 128
- Liittynyt: 16.09.2009 21:01
- Paikkakunta: 60°10'12"N 24°56'24"E
Re: Betel - laitos?
Aaac kirjoitti:Voihan joku olla ns. onnellinenkin Betelissä. Jollekin se on paikka, jossa haluaa elää tiukassa kurissa.
Eräs "sisar" pyysi minua naimisiin kanssaan, jotta pääsisi Beteliin. Onneksi älyni voitti alapään
Mitenköhän se alapään käyttely siellä beettelissä, mahtaako olla ohjeistettua niin kuin muukin toiminta.
Saako beettelistä ikään kuin lomaa, vai onko tuleminen ja meneminen kuinka kontrollissa? Koskeeko kaikkia betelin porukoita samat säännöt?
"Totuus ei saa koskaan tulla hyvän tarinan tielle"
Re: Betel - laitos?
Armeijassa oli tällainen pikaruokailu tapana. Kun lupa syömiseen annettiin, piti kiireimmän kaupalla vohkia safkat omalle lautaselleen, ettei jäisi ilman. Mikäs se puhe oli siitä "minä ensin -asenteesta?
Minulla on aina ollut mielikuva, että Betelissä kaikki sujuisi rauhassa ja hätäilemättä.
Minulla on aina ollut mielikuva, että Betelissä kaikki sujuisi rauhassa ja hätäilemättä.
-
- Viestit: 121
- Liittynyt: 11.08.2009 03:10
Re: Betel - laitos?
Mielenkiinnosta, minkä verran Betelissä "tienaa?"
Omilla aivoilla ajattelun tärkeys saattaa joskus unohtua, mutta kun totuus alkaa sinua kuristaa ja pääset sen ikeestä, muistat miten sinulle on suotu vapaa tahto.