Epärehellisyys?

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Vieras

Epärehellisyys?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Voiko vilpitöntä rivitodistajaa luonnehtia epärehelliseksi? Monet ovat tietoisia järjestön oppien ja menettelytapojen ja kiusallisten piirteiden olemassaolosta, mutta hautaavat nämä "keskusteluissa" hiljaisuuden muurin taakse. He tietävät, että kiinnostuneelle ei voi kertoa kaikkea, koska tämä ei ole vielä valmis sellaista tietoa vastaanottamaan. Onko kyseessä epärehellisyys vai joku muu ilmiö?

Manipuloinnin ohjelmahan etenee pikkuhiljaa tarjottavan, taasaisesti etenevän aineiston muodossa. Opetus alkaa helposti omaksuttavista ja hyväksyttävistä asioista ja kun aluksi omaksuu "totuuden" luonteen olevan "oikeaa tietoa", on vaikea huomata, että myöhemmässä vaiheessa annettu "tieto" onkin jo puhtaampaa soopaa. Jo kättelyssä kerrotaan, että Saatana ei haluaisi kiinnostuneen tutkivan Raamattua, mutta kyse "Raamatun" eli Uuden maailman käännöksen "paremmuudesta" jää tuonnemmaksi.

Jokaisen käytökseen seurakunnissa liittyy havaintoni mukaan pientä kasoiselämää, sillä säännöt ovat niin ankaran rajoittavat, ettei niitä kukaan pysty täysin noudattamaan. Valkoinen valhe rivitodistajalta aina silloin tällöin lienee sallittu? Huono omatuntohan saa aikaan mm. lisättyä kenttäpalvelusta. Entä pieni raporttien korjailu tunneissa ylöspäin?

JT johto on varsin hyvin tietoinen mm. näiden palstojen sisällöstä ja he koettavat niitä kovasti ulkojäseniltä pimittää (ulkojäsenyyden jättäminen yleensä kertomatta on mielestäni sinänsä jo epärehellistä). Teokraattisen sodankäynnin nimissä ilmeisesti on jopa suotavaa valehdella sopivasti, selitellä tai kertoa muunneltua totuutta. "Totuuden valo" ei kestä seuran omien, hieman vanhempien julkaisujen tarkastelemista kirkaassa päivänvalossa. Rekisteritietoja pimitellään - kuten olemme saaneet huomata TSV:n huomautuksista seuralle.

Eikö uskovaisen tulisi yleisen katsantokannan mukaan olla kaikessa rehellinen? Onko JT "rehellisyys" erilaista kuin rehellisyys sanan yleisessä käyttötarkoituksessa? Onko jäsenistössä eriasteista rehellisyyttä riippuen, millä portaikon hierarkialla liikutaan?

Summa summarum: epärehellisyyttä, järjestön pelkoa vai jotain muuta?
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Epärehellisyys?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieras kirjoitti:Voiko vilpitöntä rivitodistajaa luonnehtia epärehelliseksi? Monet ovat tietoisia järjestön oppien ja menettelytapojen ja kiusallisten piirteiden olemassaolosta, mutta hautaavat nämä "keskusteluissa" hiljaisuuden muurin taakse. He tietävät, että kiinnostuneelle ei voi kertoa kaikkea, koska tämä ei ole vielä valmis sellaista tietoa vastaanottamaan. Onko kyseessä epärehellisyys vai joku muu ilmiö?
Jos haluaa esiintyä rehellisyyden perikuvana, niin asioiden salaaminen mainitsemassasi tilanteessa on väärän mielikuvan luontia, joka on epärehhelistä toimintaa. Mutta tuokaan ei aina riitä, ovilla valehdellaan hankalista asioista päin ovenavaajan naamaa, olen siitä kuullut kokemuksia ja saanut annoksen itsekin ovellani.
Entä pieni raporttien korjailu tunneissa ylöspäin?
Puhumatatkaan pelkistä kynällä tehdyistä tunneista.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vieras

Re: Epärehellisyys?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Värväysyrityksen alaisena olleella luulisi olleen aika laajalti epärehellisyyden kokemuksia.

On kuultu että jos keskustelun kannalta uusien virikkeiden tuomiseksi vilauttaa vaikkapa arkeologisia tutkimuksia Raamatun kannalta käsittelevää kirjaa, niin värvärikaksikon toinen puolikas saattaa sanoa "tuttu kirja" heittäen samalla hymy kaksikon toiselle puolikkaalle että meiltähän tämä käy, kun oikea vastaus lahkolaisen kannalta on, että sitä ei hän saa lukea, koska se käsittelee Raamatun asioita eikä ole lahkon tuotantoa, itse asiassa kirjan on kirjoittanut saatanan vallassa oleva henkilö. (paitsi siltä osin jos seura on sattumalta jonkun lauseen puolikkaan siitä siteerannut).
sinner74
Ylläpitäjä
Viestit: 2754
Liittynyt: 12.01.2009 14:12
Paikkakunta: Rollo

Re: Epärehellisyys?

Viesti Kirjoittaja sinner74 »

Tämä on mielenkiintoinen aihe.

Jos tätä lähestyy omien kokemusten kautta, niin olin toki tietoinen ulospäin epäkohdilta näyttävistä asioista, joita jehovantodistajuus sisälsi, ja niitä piti peitellä parhaansa mukaan eri yhteyksissä. Mutta on tietysti vaikeaa nimetä yhteisöä, jonka sitoutunut jäsen ei toimisi jossain määrin samoin. Mietippä vaikka mitä tahansa työyhteisöä, harrastekerhoa tai urheilujoukkuetta.

Yleensäkin ihmismieli adaptoituu herkästi "tarkoitus pyhittää keinot" -tyyppiseen moraaliin --> jos on vakuuttunut että lopputulos on hyvä, voi matkan varrella hieman kaunistella asioita. Joissain yhteyksissä se jopa toimii, niin että kaikki osapuolet ovat loppujen lopuksi oikeasti tyytyväisiä.

Jos taas ajattelee jehovantodistajien johtoporrasta, on vaikea kuvitella että siellä enää toimittaisiin hyväntahtoiseen uskoon perustuvalla logiikalla. Jopa Suomen tasolla täytyy olla ihmisiä jotka käsittävät, tai joiden pitäisi käsittää, ettei kaikki ole kohdallaan. Toiminta on vähintäänkin älyllistä epärehellisyyttä, ehkä tahallista silmään kusemista, pahimmillaan piittamattomuutta ihmiselämää kohtaan.
And Justice For All
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Epärehellisyys?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

sinner74 kirjoitti:Mutta on tietysti vaikeaa nimetä yhteisöä, jonka sitoutunut jäsen ei toimisi jossain määrin samoin. Mietippä vaikka mitä tahansa työyhteisöä, harrastekerhoa tai urheilujoukkuetta.
Ihan vaan tasapuolisuuden vuoksi on ensimmäinen mieleentuleva ero se, että ainakaan minä en tunne yhtään uskonnon ulkopuolista yhteisöä, joka esittää olevansa jumalan äänitorvi ja elävänsä hengellisessä paratiisissa sekä olevansa moraalisesti ylivertaisia. Puhumattakaan siitä, että kyseiseen yhteisöön kuuluminen olisi ainoa keino välttää pian kohtaava ennenaikainen kuolema. Tämän toki tiesit itsekin, kuten minäkin yhden harrastekerhon monivuotisena toimihenkilönä.
Yleensäkin ihmismieli adaptoituu herkästi "tarkoitus pyhittää keinot" -tyyppiseen moraaliin --> jos on vakuuttunut että lopputulos on hyvä, voi matkan varrella hieman kaunistella asioita. Joissain yhteyksissä se jopa toimii, niin että kaikki osapuolet ovat loppujen lopuksi oikeasti tyytyväisiä.
Vt-seura ei ole esimerkki tällaisesta. Tulee mieleen se vasta viime vuosina purkautunut suma, jossa pitkän linjan todistajat ovat avoimesti puhuneet sukunsa 1914-itsemurhista.
Jos taas ajattelee jehovantodistajien johtoporrasta, on vaikea kuvitella että siellä enää toimittaisiin hyväntahtoiseen uskoon perustuvalla logiikalla.
Asia on helposti osoitettavissa Vt-seuran omalla materiaalilla ja vaikka COJ:n tapauksella, jossa 607-perusteiden kysely johti vaimentamisen kautta erottamiseen.
Suomen tasolla täytyy olla ihmisiä jotka käsittävät, tai joiden pitäisi käsittää, ettei kaikki ole kohdallaan. Toiminta on vähintäänkin älyllistä epärehellisyyttä, ehkä tahallista silmään kusemista, pahimmillaan piittamattomuutta ihmiselämää kohtaan.
Suomen haarakonttori on saanut oman osansa kysymyksistä, joihin on ollut pakko vastata viittaamalla WTBTS:n julkaisemaan materiaaliin, joka ei kuitenkaan vastaa asiaan pienimmässäkään määrin.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vieras

Re: Epärehellisyys?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"on tietysti vaikeaa nimetä yhteisöä, jonka sitoutunut jäsen ei toimisi jossain määrin samoin"

Sanoisi päinvastoin. On vaikea löytää vastaava yhteisö.

Koska kaikki on tarkoitushakuista lahkossa. Yleensä usk. yhteisössä, jos jäsenellä on vaikka oksennusta housunpuntissa, niin siitä toveri huomauttaa tahdikkaasti ystävän itsensä takia.

Ulkopuolinen taas puhuisi mitä puhuisi, pelastus ei rakennu kaikkien jäsenten kiiltokuvakloonaukseen.

Vastaava totalitäärisyys ilmenee juuri kysymyksessä, että mitä huonoa lahkossa olisi, johon jäsen yllättyy ja hämmentyy sanattomaksi. Ensisijassa säännöt ja opit ovat virheettömät. Toissijaisesti, eli jos muuta osoitetaan, on uskonto kuitenkin paras. Entä jos kysytään, että miksei virheitä korjata ? Vastausta ei voi antaa tähänkään, mutta muutos on tietysti mahdoton, kun lahkon toimintamalli on juuri heikkouksien etsiminen vaikka sitten hautausmaan liepeiltä ja tarpeen mukainen salailu, että saatanan tuotantoa se sinun kirjahyllysi on mielestämme. Kirjallisuus taas on leimattava saatanalla, koska niitä muutoin luettaisiin ja puhuttaisiin ja äänestettäisiin jaloilla.
Vieras

Re: Epärehellisyys?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Onko myös älyllistä epärehellisyyttä omien ajatusten suhteen, vai ovatko oma järki ja omatunto paadutetut / turrutetut? (Mikään ei ole niin petollinen kuin oma sydän = opetus luottamuksesta seuran sääntöihin).
Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Re: Epärehellisyys?

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

Vieras kirjoitti:Manipuloinnin ohjelmahan etenee pikkuhiljaa
Niin etenee. Ja kun ihminen on lopulta täysin sisällä järjestö-ajattelussa, häneen on helppo vaikuttaa kylvämällä kaksoisajattelua. Jehovan todista ei esimerkiksi tajua, että tämäkin tuore lainaus kuvailee hänen omaa tilannettaan aivan yhtä hyvin kuin niiden monien muiden uskontojen jäsenten tilaa, joihin Vartiotorni haluaa artikkelilla viitata:
”Mikä todella surullista, petetyksi tullut tai harhaan johdettu ihminen pitää usein tiukasti kiinni näkemyksestään siitä huolimatta, että voimakkaat todisteet puhuvat sitä vastaan. Hän voi kiintyä käsitykseensä niin lujasti, että hän yksinkertaisesti sulkee silmänsä ja korvansa kaikilta niiltä todisteilta, jotka saattaisivat osoittaa sen vääräksi.” (Vartiotorni 1. syyskuuta 2010, s. 11)
Surullisuuden lisäksi tällainen valheessa eläminen on Vartiotornin julkaisijoiden mielestä suorastaan vaarallinen tila:
”Erään määritelmän mukaan pettäminen on sitä, että ”erehdyttää jotakuta petollisesti, johtaa harhaan tai saattaa väärään käsitykseen jostakin”. Se merkitsee myös ”väärän ajatuksen tai asian tyrkyttämistä, mikä johtaa tietämättömyyteen, hämmennykseen tai avuttomuuteen”. Perusajatuksena on johtaa joku harhaan salakavalin keinoin. Ihminen, joka ei tiedä, että hänelle syötetään tarkoituksellisesti vääriä tietoja, jotta hän pysyisi tietämättömänä, hämmentyneenä ja avuttomana, on varmasti suuressa vaarassa.” (Vartiotorni 1. syyskuuta 2010, s. 10, 11)
Onneksi Jehovan todistajat tuntevat vastuunsa ja varoittavat näitä kaikkia huijattuja ihmisiä menemällä jopa heidän ovilleen kertomaan, että "hei, sinuakin vedetään nenästä". Mutta kuka varoittaisi Jehovan todistajia; hehän itse saavat kuunnella ainoastaan oman uskontonsa johtajia?
Vieras

Re: Epärehellisyys?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

On aika pelottavaa, että ihmisen ajattelu voidaan tälla lailla kääntää tarkastelemaan maailmaa lahkon sisältä käsin ja että se tekee kyvyttömäksi ymmärtää lahkon omia toimintatapoja. Tähän ja siihen, että ei saa kuunnella kuin lahkon omia johtajia perustunee sekin valhe, että "luopiot" valehtelevat. Järjestön piirissä on keksitty oma leimaava nimikin heille, jotka eivät ole todistajien kanssa samaa mieltä asioista.

Vilpittömät perustodistajat eivät tässä mielessä (manipuloituina) itse valehtele, mutta järjestö ja sen johto valehtelee heidän suullaan.
Bergerac
Viestit: 2306
Liittynyt: 28.04.2007 08:15
Paikkakunta: Jersey

Re: Epärehellisyys?

Viesti Kirjoittaja Bergerac »

sinner74 kirjoitti: Jos tätä lähestyy omien kokemusten kautta, niin olin toki tietoinen ulospäin epäkohdilta näyttävistä asioista, joita jehovantodistajuus sisälsi, ja niitä piti peitellä parhaansa mukaan eri yhteyksissä. Mutta on tietysti vaikeaa nimetä yhteisöä, jonka sitoutunut jäsen ei toimisi jossain määrin samoin. Mietippä vaikka mitä tahansa työyhteisöä, harrastekerhoa tai urheilujoukkuetta.

Yleensäkin ihmismieli adaptoituu herkästi "tarkoitus pyhittää keinot" -tyyppiseen moraaliin --> jos on vakuuttunut että lopputulos on hyvä, voi matkan varrella hieman kaunistella asioita. Joissain yhteyksissä se jopa toimii, niin että kaikki osapuolet ovat loppujen lopuksi oikeasti tyytyväisiä.
Olet yleisesti verrattuna aivan oikeassa. Mittakaava on toki toinen jos puhutaan tm Seurasta ja vilpittömistä Jehovan Todistajista.

Yksi poikkeus tässä on se (kuten tiedätkin), että vilpittömien Jehovan Todistajien käyttäytymistä, elämistä, ja mitä tahansa ohjailee tm Seura joka saa ohjeet itse tm Jehovalta. Jopa niin pitkälle Seuran asentaman kuvainnollisen aivopultin vaikutuksella, että vilpitön Jehovan Todistaja on valmis pahimmillaan veri-itsemurhaan, Seuran (eli Jehovan) suosituksien mukaisesti. Tai elämään yleisesti Seuran asentaman kuvainnollisen aivopultin mukaisesti, sanktioiden pelossa.

Urheiluseurat, kerhot ym jäävät kyllä reippaasti jälkeen tm Seuran ideologiasta. Vaikka periaatteellisesti pienemmässä mittakaavassa samankaltaisuutta olisi havaittavissa.
Ulkomaalaiset jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria vastoin Suomen Lakeja, pitää palauttaa kotimaahan. Jos palauttamisen jälkeen uhkaa kuolema niin ei ole meidän ongelma.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
Vieras

Re: Epärehellisyys?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"Urheiluseurat, kerhot ym jäävät kyllä reippaasti jälkeen tm Seuran ideologiasta. Vaikka periaatteellisesti pienemmässä mittakaavassa samankaltaisuutta olisi havaittavissa."

-Mitä pikkasen oon ollunna urheiluseuran touhussa mukana niin eroa on käyttääkseni vanhaa mutta mielestäni sopivaa vertausta, kuin yöllä ja päivällä. Sanotaan pilvinen tammikuun pakkasyö ja juuri kokemamme heinäkuun päivä.

Yllättävää, että täytyisi tällaiseen keksiä perusteluja. Myönnytyksiä sitten sen verran, että molemmissa tiedettäneen pallon olevan pyöreä, paitsi ehkä lahkossa.
RaM

Re: Epärehellisyys?

Viesti Kirjoittaja RaM »

Tuo Voimatornin hyvin esille tuoma ja mielen manipuloinnin kautta rakennettu selektiivinen ajattelu ja ymmärtäminen saa mielestäni aikaan sen, ettei (ainakaan moni) Jt miellä olevansa epärehellinen. Vaikka hän tiedostaa 'totuuden' vastaisten tietojen olemassaolon, niin hänet on opetettu ajattelemaan että nuo kysymykset saavat sitten AIKANAAN selityksensä. 'Viimeistään paratiisissa ymmärrämme ne'. Näin ollen hän ei välttämättä miellä lainkaan olevansa epärehellinen, kun joutuu joskus kiemurtelemaan kiusallisissa tilanteissa noiden kysymysten takia.
Vieras

Re: Epärehellisyys?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Sellaistakin totuuden muuntelua on, että esimerkiksi Betelistä ilmoitettiin tietosuojavaltuutetulle JT:n "rippisalaisuudesta". Mitään rippisalaisuuttahan ei ole JT:llä, vaan se kuuluu lähinnä "suuren Babylonin" (varsinkin katolinen kirkko) tapoihin. Edes viranomaista ei kunnioiteta, kun ajetaan omia (kyseenalaisia) etuja.

Onko legendaa se, että lapset opeteaan vastaamaan tietyllä tavalla heitä koskevissa oikeudenkäynneissä?
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Epärehellisyys?

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Vieras kirjoitti:Onko legendaa se, että lapset opeteaan vastaamaan tietyllä tavalla heitä koskevissa oikeudenkäynneissä?
On. Ja tästä lisää.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Epärehellisyys?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:On.
Mitä mieltä Jaska olet Vt-seuran julkaisemasta huoltajuuskiistaohjeesta?
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vastaa Viestiin