Ellen kirjoitti:Hyvä Voimantorni yleiset tosiasiat ovat juuri luonnontieteellisiä
Olen samaa mieltä, enkä mielestäni mitään muuta väittänytkään.
Ellen kirjoitti:Raamatun luomiskertomus on Genesis kokonaan . Tällöin on valitettavan pakko ottaa huomioon 1 Moos. 2. luku kaikkine tarkennuksineen
Onko kysymys tarkennuksista vai ristiriidoista? Itse kallistuisin jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen koko Raamatun suhteen, Genesis mukaan luettuna.
Ellen kirjoitti:Tietysti koko kakkosluku voidaan ohittaa, sulkea pois, vähätellä
Tietysti mikä tahansa osa Raamatusta voidaan ohittaa samalla, kun toisia kohtia voidaan painottaa ja korostaa. Ja näin on ollut pakko tehdäkin, jos mieli uskonsa Raamatun yli-inhimilliseen alkuperään säilyttää. Miksi? Siitä yksinkertaisesta syystä, että Raamattu sisältää lukuisia toisensa poissulkevia lausuntoja, sekä myös kiistattomia ristiriitoja yleisesti tunnettujen tosiasioiden kanssa.
Ellen kirjoitti:pitäytyä pelkkään ingressiin eli 1 Moos.1.lukuun kuten Jt-mäisesti oletkin tehnyt
Genesis esittää
kaksi erilaista luomisjärjestystä.
"Yleensä luomiskertomus jaetaan kahteen osaan. Ensimmäinen osa (1 Moos. 1:1-2:3) alkaa siitä, kun Jumala luo kaikkeuden kuudessa päivässä. Toinen osa (1 Moos. 2:4-25) on ihmiskeskeisempi. Alkutekstissä kertomusten kirjoittamistyyleissä on eroja ja toinen on tarkoitettu itsenäiseksi ja alkavan uudestaan alkutilanteesta."
"Joidenkin tutkijoiden näkemys on, että toisen luvun luomiskertomus on luomiskertomuksista varhaisempi. Se on täynnä muinaista mytologista kuvastoa, ja on ajateltu, että sen runkokertomus on mahdollisesti kiertänyt vaellelleiden heprealaisten heimojen keskuudessa pitkään."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raamatun_luomiskertomus
Siitä voi sitten jokainen uskova valita itselleen mieleisensä tulkinnan.
Ellen kirjoitti:Mutta silloin jäisi kokonaisia Jt-”teologian” perusjuttuja pois, kuten hyvän- ja pahantiedon puu, Eevan luominen ja alisteinen naisen asema kontra miehen herruus
Ja mitä sitten? En minä Jt-teologiaa (enkä mitään muutakaan teologiaa) ole tässä puolustamassa.
Ajan kuluminen ja ne
yleisesti tunnetut tosiasiat kun ovat osoittaneet kaikki judeo-kristilliset jumal-käsitykset vääriksi.
Ellen kirjoitti:Oliko tarkoituksesi peilata raamattua tyypillisellä Jehovan todistajien härskin selektiivisellä tavalla?
Ei ollut. Lue edellisen viestini alku uudelleen.
Ellen kirjoitti:Siis kerran vielä:
Aadam luotiin ennen kasvikuntaa
Uskotko sinä tähän? Että ihminen ilmaantui maapallolle
ennen kasvikuntaa? Mahtoi Aatamilla silloin olla viihtyisät oltavat täällä, kun otetaan huomioon kasvikunnan osuus ihmisen olemassaolon edellytyksenä. Jos minun pitäisi valita Genesiksen luomiskertomuksista toinen, valitsisin kyllä mieluummin sen ensimmäisessä luvussa esitetyn version.
Henkilökohtaisesti en vain näe ainuttakaan syytä perustaa maailmankuvaani teokseen, joka sisältää todellisuuden vastaisia myyttejä, ristiriitoja, toteutumattomia ennustuksia, fundamentalistista suvaitsemattomuutta, sodan lietsontaa, epätasa-arvoa, orjuuden edistämistä, naisten alistamista sekä kopioituja otteita muista vastaavista perinnekokoelmista.
Ellen kirjoitti:Toisaalta Jt-teologian mukaan eläimet olisivat paratiisissa kasvissyöjiä. Yllätys,yllätys!!
Näinhän Genesiksen mukaan eläimet luotiinkin, pelkiksi kasvissyöjiksi. Vrt 1 Moos 1:30
Miksi ne sitten nyt tappavat ja syövät lihaa? Tekivätkö petoeläimetkin paratiisissa perisyntiä, vai mistä kohtaa Raamattua tämä olisi tarkistettavissa?
Ellen kirjoitti:Luoja katseli omia tekojansa ja arvioi niitä itse
Millä sinä osoitat niiden todella olleen
luojan ajatuksia? Raamatun kirjoittajien luotettavuudellako? Itsehän juuri esitit luottamuksesi esimerkiksi Moosesta kohtaan näin:
Ellen kirjoitti:Mooses väittää Jumalan tekoja täydellisiksi niin kuin uskovat yleensä ja fundikset erityisesti
Monet fundikset laittavat samaan kategoriaan Paavalinkin kirjoittaman Raamatun sanan, joka povasi Jeesuksen palaavan Paavalin ikiomana elinaikana:
"Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen" - 1. Tess. 4:15
Että Paavali vain Herran nimessä kirjoitti Raamattuun omia virheellisiä näkemyksiään.