Syrjintää konventissa? Pasilan poliisi tutkii asiaa

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Torninvartija
Viestit: 465
Liittynyt: 28.04.2007 15:36
Paikkakunta: Helsinki

Syrjintää konventissa? Pasilan poliisi tutkii asiaa

Viesti Kirjoittaja Torninvartija »

Jotkut teistä muistavatkin, että käyn lähes joka vuosi Helsingin piirikonventissa ja aika usein mut heitetään sieltä ulos - ilmeisesti naamani ei miellytä.

Konventit kuitenkin kiinnostavat kulttuurini kehtona ja haluaisin kovasti päästä niihin osallistumaan.

Viime vuonna yritin päästä seuraamaan näytelmää "tuhlaajapojan paluu" joka ymmärtääkseni oli suunnattu juuri minun kaltaisilleni eksyneille lampaille. Olin löytänyt itselleni istumapaikan ja odottelin ohjelman alkamista, kun nk. yleisönpalvelija tuli pyytämään juttusilleen käytävän puolelle. Sanoin, että jätän vain tavarani istuimelle varaamaan paikkaa, mutta yleisönpalvelija sanoi, että se ei olisi tarpeellista: minua pyydettiin poistumaan. Sanoin, että en ole aiheuttanut häiriötä ja kun kysyin syytä poistamiseeni yleisönpalvelija totesi että "läsnäolosi häiritsee".

Mielestäni kyse on syrjinnästä: ihmisiä ei voida ajaa pois kaikille avoimista yleisötapahtumista heidän mielipiteidensä vuoksi. Tein asiasta ilmoituksen poliisille.

Eilen Pasilan poliisista soitettiin. Asiaa on nyt ryhdytty tutkimaan, hieman yli vuosi tapahtuman jälkeen.

Kuulustelun alussa poliisi huomautti, että kuulustelussa on puhuttava totta. Luonnollisesti, mutta kuulustelluilta Jehovan todistajilta toden puhuminen oli unohtunut. He olivat väittäneet, että olin häirinnyt konventtia huutelemalla ja olemalla humalassa. Tämähän ei pidä paikkaansa, kuten kaikki minut konventissa nähneet tietävät. Mutta ilmeisesti jotain selityksen tynkää oli pitänyt yrittää keksiä, koska poliisille ei ehkä olisi mennyt läpi tuo argumentti että tyyppi häiritsee olemuksellaan.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tutkinnan etenemistä.

Olen vaatinut tilaisuuden järjestäjälle sakkorangaistusta syrjinnästä. Ilmeisesti raastuvassa olisi voinut vaatia itselleen korvauksia henkisistä kärsimyksistä, mutta luulen, että ne summat olisivat jääneet kovin vaatimattomiksi.
"You take the blue pill and the story ends. You wake in your bed and believe whatever you want to believe. You take the red pill and you stay in Wonderland and I show you how deep the rabbit-hole goes."
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Syrjintää konventissa? Pasilan poliisi tutkii asiaa

Viesti Kirjoittaja Tony »

Torninvartija kirjoitti:Kuulustelun alussa poliisi huomautti, että kuulustelussa on puhuttava totta. Luonnollisesti, mutta kuulustelluilta Jehovan todistajilta toden puhuminen oli unohtunut. He olivat väittäneet, että olin häirinnyt konventtia huutelemalla ja olemalla humalassa. Tämähän ei pidä paikkaansa, kuten kaikki minut konventissa nähneet tietävät. Mutta ilmeisesti jotain selityksen tynkää oli pitänyt yrittää keksiä, koska poliisille ei ehkä olisi mennyt läpi tuo argumentti että tyyppi häiritsee olemuksellaan.
:shock: :shock: :shock:

Tiedossahan toki on että totuuden venyttely on vt-seurassa arkipäivää, mutta tämä on jo aika erikoisen paksua jöötiä.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Vieras

Re: Syrjintää konventissa? Pasilan poliisi tutkii asiaa

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Tuo on valtavan mielenkiintoinen asia.

Kun on tiedossa valheväite humalasta ja huutelusta, niin olisi mahdollista että ottaisit joiltakin henkilöiltä kirjalliset lausunnot, että et ollut humalassa ja että että et huudellut. He allekirjoittaisivat, että olisivat valmiit niin valalla oikeudessa vakuuttamaan ja että kuinka he tietävät asian ja yksilöivät sen. Esim. että yleensäkään hän ei juo, että hän ollut ja nähty konventissa sinne pyrkimässä kaikkina vuosina ja koskaan hän ei ole näyttänyt humalaiselta, ei havaittu nauttineen alkoholia eikä semmoista muutenkaan osata epäillä. ja että kyseisessä tilaisuudessa istui niin ja niin lähellä...kun tervehtiminen tapahtui juuri näytelmän alkaessa tms.

Nyt tietenkin voi olla että poliisilla on jo vastaavaa. Mutta jos vastaavaa asiakirjanäyttöä esitetään voi poliisi tai syyttäjä harkita sen perusteella mielestään tarpeellista lisäkuulustelua ja siinä mielessä juttu ei jäisi silloin ainakaan sillä hilkulla olevana arvioiduksi näytön riitttämättömyyteen.

Se on kai niin että kun heikäläisiä rikoksesta kovistellaan, niin rikos, syrjintä, pitää todistaa.

Mutta tuo huutelu ja humalatila voidaan ymmärtää kunnianloukkaukseksi ja on sitä myös, tuolloin voi vaatia rangaistusta myös kullekin henkilölle, joka sellaista esittää. Tämä tuntuisi koventavan heikäläisten todistustaakkaa.

Jos yleisönpalvelija oli palkattu järjestysmies, vaikuttaa mahdollisuus saada häneltä obj. lausunto tärkeältä, mitä hän havaitsi. Tätä ei poliisi laiminlyöne ?

Ehkä torninvartija pyytäisi nähdä nuo kunnianloukkauslausunnot harkitakseen toimia...

Tsemppiä
Vieras

Re: Syrjintää konventissa? Pasilan poliisi tutkii asiaa

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Eikö ole joku "perätön lausuma" tms., josta voidaan rangaista? Minun tietosuoja-asiassani todistajat vääristelivät totuutta, oikeastaan suorastaan valehtelivat, viranomaiselle.
Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3702
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Syrjintää konventissa? Pasilan poliisi tutkii asiaa

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

Vieras kirjoitti:Minun tietosuoja-asiassani todistajat vääristelivät totuutta, oikeastaan suorastaan valehtelivat, viranomaiselle.
Niin minunkin tapauksessani. Jukka Ropponen antoi jopa kolme erilaista kirjallista dokumenttia, jotka osoittavat tahallisen valehtelun. Jukka Ropponen yritti lisäksi harhauttaa tietosuojavaltuutettua, kun hän vei henkilökohtaisesti "Järjestö"-kirjan tietosuojavaltuutetun toimistoon, vaikka oli kyse "Lauma"-kirjan kohdista. Lisäksi Jukka Ropponen yritti vedota "rippisalaisuuteen", vaikka kaikki tietävät, ettei sellaista käytäntöä Jehovan todistajilla ole. :evil:

Mutta olen toki muuallakin törmännyt JT-vanhinten valheisiin n+1 kertaa. Ei se mikään yllätys ole. :evil:
Vieras

Re: Syrjintää konventissa? Pasilan poliisi tutkii asiaa

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Eikö kaikenlainen valehtelu ole teokraattisen sodankäynnin nimissä ihan OK?

Mitä tarkoitetaan patologisella valehtelijalla?
Kletos
Viestit: 325
Liittynyt: 13.01.2009 10:23

Re: Syrjintää konventissa? Pasilan poliisi tutkii asiaa

Viesti Kirjoittaja Kletos »

Torninvartija kirjoitti:Jotkut teistä muistavatkin, että käyn lähes joka vuosi Helsingin piirikonventissa ja aika usein mut heitetään sieltä ulos - ilmeisesti naamani ei miellytä.

Konventit kuitenkin kiinnostavat kulttuurini kehtona ja haluaisin kovasti päästä niihin osallistumaan.

Viime vuonna yritin päästä seuraamaan näytelmää "tuhlaajapojan paluu" joka ymmärtääkseni oli suunnattu juuri minun kaltaisilleni eksyneille lampaille. Olin löytänyt itselleni istumapaikan ja odottelin ohjelman alkamista, kun nk. yleisönpalvelija tuli pyytämään juttusilleen käytävän puolelle. Sanoin, että jätän vain tavarani istuimelle varaamaan paikkaa, mutta yleisönpalvelija sanoi, että se ei olisi tarpeellista: minua pyydettiin poistumaan. Sanoin, että en ole aiheuttanut häiriötä ja kun kysyin syytä poistamiseeni yleisönpalvelija totesi että "läsnäolosi häiritsee".

Mielestäni kyse on syrjinnästä: ihmisiä ei voida ajaa pois kaikille avoimista yleisötapahtumista heidän mielipiteidensä vuoksi. Tein asiasta ilmoituksen poliisille.

Eilen Pasilan poliisista soitettiin. Asiaa on nyt ryhdytty tutkimaan, hieman yli vuosi tapahtuman jälkeen.

Kuulustelun alussa poliisi huomautti, että kuulustelussa on puhuttava totta. Luonnollisesti, mutta kuulustelluilta Jehovan todistajilta toden puhuminen oli unohtunut. He olivat väittäneet, että olin häirinnyt konventtia huutelemalla ja olemalla humalassa. Tämähän ei pidä paikkaansa, kuten kaikki minut konventissa nähneet tietävät. Mutta ilmeisesti jotain selityksen tynkää oli pitänyt yrittää keksiä, koska poliisille ei ehkä olisi mennyt läpi tuo argumentti että tyyppi häiritsee olemuksellaan.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tutkinnan etenemistä.

Olen vaatinut tilaisuuden järjestäjälle sakkorangaistusta syrjinnästä. Ilmeisesti raastuvassa olisi voinut vaatia itselleen korvauksia henkisistä kärsimyksistä, mutta luulen, että ne summat olisivat jääneet kovin vaatimattomiksi.
Oletko miettinyt koskaan, että menisit tällaiseen "avoimeen yleisötapahtumaan" hieman suuremmassa ryhmässä? Jos tunnet sopivia henkilöitä, voisit pyytää seuraksesi esim. siviilipukuisen poliisituttavan ja asianajajan tms. Nämä voisivat sitten tarpeen tullen esittäytyä yleisönpalvelijalle ja kysellä mahdollisen uudelleen toistuvan häätämisyrityksen syitä.
Itsekin voisin joskus lähteä tutustumaan konventtiin isommassa ryhmässä. Samalla voisi saada hyvää materiaalia tutkimukseen. :wink:

En usko, että kyseisen tilaisuuden osanottajat lähtisivät missään tapauksessa todistamaan sinun puolellasi ainakaan oikeuteen saakka. Ihmettelisin suuresti, jos joku uskaltaisi lähteä järjestöä vastaan ja julkisuudessa järjestöä vastustavan puolelle edes pahimmissa painajaisunissaan.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Syrjintää konventissa? Pasilan poliisi tutkii asiaa

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Vieras kirjoitti:Eikö kaikenlainen valehtelu ole teokraattisen sodankäynnin nimissä ihan OK?
Mitä tarkoitetaan patologisella valehtelijalla?
Henkilöä, joka ei osaa erottaa valhetta totuudesta, vaan valehdellessaan uskoo vakaasti puhuvansa totta. Eräänlainen persoonallisuushäiriö.
Viljo
Viestit: 1100
Liittynyt: 28.04.2007 13:13
Paikkakunta: Helsinki

Re: Syrjintää konventissa? Pasilan poliisi tutkii asiaa

Viesti Kirjoittaja Viljo »

Kletos kirjoitti:En usko, että kyseisen tilaisuuden osanottajat lähtisivät missään tapauksessa todistamaan sinun puolellasi ainakaan oikeuteen saakka. Ihmettelisin suuresti, jos joku uskaltaisi lähteä järjestöä vastaan ja julkisuudessa järjestöä vastustavan puolelle edes pahimmissa painajaisunissaan.
En ole asiasta ihan varma, mutta minulla on muistikuva, että Torninvartijalla olisi kyseisen yleisönpalvelijan nimi tiedossa. Jos hänet kutsutaan todistajaksi, niin hänellähän on juridinen velvollisuus puhua totta. Teokraattisen sodankäynnin periaatteiden mukaan hän tuskin tulee sitä tekemään, sillä kyllähän "Valtakunnnan edut" vaativat häntä ennemmin vaikka kieltäytymään puhumasta ja saamaan rangaistuksen siitä.

On se hullu lahko! [editoitu pieni kirjotusvire]
Viimeksi muokannut Viljo, 03.09.2010 11:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Pienet totuudet syövät isoa valhetta palan kerrallaan" - tuntematon
sirpa-leena

Re: Syrjintää konventissa? Pasilan poliisi tutkii asiaa

Viesti Kirjoittaja sirpa-leena »

Ihan käisittämötöntä! Muistan kerrotun tarinaa, jonka mukaan sisaren ei uskova mies olisi hiipinnyt pienessä sievässä konventtiin, mutta kun ei rähjännyt, sai jäädä ja sana oli niin voimakas, että tuli mukaan.

Ihan raamatun vastaista (tai siis miten JT:t sen käisittävät) touhua. JT:hän uskovatm että he ovat vain välikappaleita, joiden tehtävä on viedä hyvää uutista ja sitten Jumala hoitaa loput. Koskaan ei pitäisi luopua toivosta?

Ja vielä että rehellisyyttä korostava uskonto alentuu valehtelemaan. Uskomattoman noloa.
Vieras

Re: Syrjintää konventissa? Pasilan poliisi tutkii asiaa

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"Mitä tarkoitetaan patologisella valehtelijalla" -google, HKI kaup.kirjaston vastaus: Yleensä paljon valehteleva henkilö. Jos ei osaa erottaa valhetta todesta, ollaan kuitenkin harhaisuuden käsitteessä.

-Jos pelkää teokraattista sodankäyntiä valasta ja rangaistusuhasta huolimatta, tulisi kuulustuttaa useita henkilöitä. nehän kuullaan sanamuotoja jne yksityiskohtia kysellen. Jos oikeuteen mennään ja syyttäjä saa tiedoksi kysyä teokraattisesta sodankäynnistä yms, romahtaisi juonittelut siihen, ja valallisten todistusten rikokset ovat ankarasti rangaistuja.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Syrjintää konventissa? Pasilan poliisi tutkii asiaa

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Niinpä, Viljo.
Juridisesti kuulustelussa tulisi puhua totta, käytännöllisesti voi valehdella minkä taitaa, olla kertomatta kaikkea tai yhtään mitään, vedota muistamattomuuteen jne... ja allekirjoittaa kirkkain silmin kuulustelupöytäkirjansa. Pelkään pahoin Torninvartijan tarvitsevan tosi ystäviä, jotka hän voi nimetä tapahtuman näkijöiksi ja jotka ovat valmiit kuulusteluun esitutkinnassa puhuen rehellisesti.

Mutta eiväthän konventit tähän lopu. Seuraavan kerran vain tulee varautua paremmin ja napata luotettavat todistajat matkaan sekä käydä raskas prosessi uudelleen. Oliko yleisönpalvelija myös järjestyksenvalvoja, tämä on poliisin tiedossa, sillä järjestyksenvalvojista tulee ilmoittaa poliisille ennen yleisötilaisuutta.

Tsemppaan Torninvartijaa ja toivon menestystä - myös jatkossa, mikäli tämä hanke menee karille, kuten epäilen. Hellittää ei kannata.
odette80
Viestit: 252
Liittynyt: 31.03.2010 21:18

Re: Syrjintää konventissa? Pasilan poliisi tutkii asiaa

Viesti Kirjoittaja odette80 »

Liekö jo olen kertonut tämän jo täällä, mutta vuosia sitten konventissa joku mies meni lavan eteen jotain hääräämään kesken ohjelman. No siihen meni pari kappaletta "isoja" veljiä. Kaikki oli niiiin ihastuksissaan että kyllä varmasti säikähti mies, kun noin isoja tuli paikalle. Mitähän veljetkään olisi voinut tehdä, jos mies olisi alkanut väkivaltaiseksi? Kääntäneet toisen posken? :lol:
odette80
Viestit: 252
Liittynyt: 31.03.2010 21:18

Re: Syrjintää konventissa? Pasilan poliisi tutkii asiaa

Viesti Kirjoittaja odette80 »

Mutta kuullostaa aika typerältä tuo homma. Itse lähinnä pohjoisen konventeissa pyörineenä harvoin noita kohtauksia on sattunut. Eipä siinä. Ei kellään riitä intoa sinne poronpurijoiden konventtiin mennä höyryämään millään tavalla, heh!
Bergerac
Viestit: 2306
Liittynyt: 28.04.2007 08:15
Paikkakunta: Jersey

Re: Syrjintää konventissa? Pasilan poliisi tutkii asiaa

Viesti Kirjoittaja Bergerac »

Kletos kirjoitti:En usko, että kyseisen tilaisuuden osanottajat lähtisivät missään tapauksessa todistamaan sinun puolellasi ainakaan oikeuteen saakka. Ihmettelisin suuresti, jos joku uskaltaisi lähteä järjestöä vastaan ja julkisuudessa järjestöä vastustavan puolelle edes pahimmissa painajaisunissaan.
Eihän sitä tiedä vaikka täällä rekisteröityneiden/lukijoiden/kirjoittajien joukossa olisi ko tapahtuman jälkeen/ennen Seurasta erkaantuneita konventissa paikallaolleita, ja saattaisivat tämän lukiessaan kenties tarjota jonkinlaista tukea vaikka lausuntojen muodossa. Siis vastaan havaittua humalaa tai huutelua.


Tuli mieleen eräs nauhoitus jossa vilpittömät Jehovan Todistajat A & R (eivät käsittääkseni ihan aivan rivitodistajia) kertovat luopioista konventissa:
- Mehän niin kun yritimme pitää häntä noin etteivät vahtimestarit käy kiinni niihin, ja puhuttiin niille vahtime että antakaa niitten olla jos ne rauhassa istuu että.

Niinpä rauhassa juu saa tosiaan istua, :roll:
Ulkomaalaiset jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria vastoin Suomen Lakeja, pitää palauttaa kotimaahan. Jos palauttamisen jälkeen uhkaa kuolema niin ei ole meidän ongelma.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
Vastaa Viestiin