Mihin olette käyttäneet vapautuneen ajan?
Valvoja: Moderaattorit
-
Vieras
Re: Mihin olette käyttäneet vapautuneen ajan?
"Totuus sitä tai tätä, mutta ken sen tietää niin kertokoon. Kuitenkaan mikään ole varmaa tässä maailmassa ja kuoleman jälkeen selviää onko kukaan edes lähellä totuutta!"
-Arkipäivän elämän asiat ovat omalla tavallaan varmaa. Kuitenkin arvioisin, että jos se tuntuu epävarmalta, niin kannattaa sovittaa asiansa sen mukaan, vaikka vanha viisaus onkin, että epävarmuuden sieto on vaikea hyve. kuitenkaan ei ensisijaiseksi huoneentaulukseen kannata ottaa, että epävarma asia selviää sitten kun on henki kokonaan pois. Asia voinee muuttua tarpeettomaksi.
Totuushan on Odettellekin aika selvä asia, että paljonko odottaa maitokaupan kassalla takaisin setelistään. joohan ?

odette80
- Viestit: 252
- Liittynyt: 31.03.2010 21:18
Re: Mihin olette käyttäneet vapautuneen ajan?
Ehkä et tajunnut pointtiani, mutta se suotakoon! Itse en jaksa käyttää aikaani tuon asian tarpeettomaan miettimiseen, mutta se ei sitä muuksi muuta että toivoa saapi edes läheistensä puolesta. Kun sitä täyttä varmuutta ei tiedä ja ei tule tietämäänkään ehkä koskaan. Mutta toivoa saapi!!
Koskaan kun ei voi tietää pääseekö sinne kauppaan asti vaiko on sitten ilman sitä maitoa. Setelistä saa takaisin, mutta varmaa ei ole edes mikä seteli on käytössä kun yllättäviä tilanteita tulee matkan varrelle.

rippeli
- Viestit: 2454
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Mihin olette käyttäneet vapautuneen ajan?
Tupakkaan, viinaan ja naisiin.
Tosin nykyisin olen koittanut parantaa tapani ja vähentänyt tupakointia. Siltä säästyvän ajan laitan viinaan ja naisiin.
Tosin nykyisin olen koittanut parantaa tapani ja vähentänyt tupakointia. Siltä säästyvän ajan laitan viinaan ja naisiin.
Let me go Master I hate you so
-
Vieras
Re: Mihin olette käyttäneet vapautuneen ajan?
"toivoa saapi edes läheistensä puolesta" -hyvä mielipide. itteänsä ei pitäisi minään kyynikkona eikä muunakaan sivistyssankairjasta perille päästävänä, mutta turha on turhaa teologisin termeinkin höystettynä. Jos mies istuu ongella järvestä jossa ei kaloja tunnetusti ole, huomauttaa turhuudesta paitsi ehkä jos hän on jt ja rientäisi sen sijasta ovityöhön. Tottakai sitä osoittaa ihmisarvon ja kunnioituksen ihmiselle vaikka sitten onkisi pilvilinnoja. Mutta jt:ltä lähinnä puuttuu ihmisarvon kunnioitus, vaikkakaan hän ei ehkä itse ole siitä perillä.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Mihin olette käyttäneet vapautuneen ajan?
'Jehova hoitaa/paljastaa aikanaan' -elämänasenne on vastuunkannon, päätöksenteon ja oman uskon koettelun välttelyä.Vieras kirjoitti:kuitenkaan ei ensisijaiseksi huoneentaulukseen kannata ottaa, että epävarma asia selviää sitten kun on henki kokonaan pois. Asia voinee muuttua tarpeettomaksi.
Odetesta en tiedä, mutta kaupan kassalla mun totuudenhetki on se meneekö tarjoamani seteli kunnialla läpi aitoustunnistuksesta.Totuushan on Odettellekin aika selvä asia, että paljonko odottaa maitokaupan kassalla takaisin setelistään. joohan ?
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Mihin olette käyttäneet vapautuneen ajan?
Menee sivuun, mutta tunnen pakonomaista tarvetta kertoa kokemukseni. Lammen vastarannalle kesällä muuttanut mies pilkki lammella seuraavana talvena. En katsonut asiakseni puuttua pilkkimiseen ja kertoa, että lammessa on valtava määrä kaloja, mutta valitettavasti ainoastaan ruutanaa. Eihän se pilkkiminen kuitenkaan ollut maksimaalista turhuutta, raitista ilmaa ja urheilumieltä löytyi.Vieras kirjoitti:Jos mies istuu ongella järvestä jossa ei kaloja tunnetusti ole, huomauttaa turhuudesta paitsi ehkä jos hän on jt ja rientäisi sen sijasta ovityöhön.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
odette80
- Viestit: 252
- Liittynyt: 31.03.2010 21:18
Re: Mihin olette käyttäneet vapautuneen ajan?
Saalis ei ole tärkein vaan rentouttava ja hauska hetki luonnon helmassa. Moni kalastaja vielä heittää saadut saaliit takas veteen. Itse pidän sitä jo eläinrääkkäyksenä, mutta jokainen tavallaan!
-
rippeli
- Viestit: 2454
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Mihin olette käyttäneet vapautuneen ajan?
Sama kuin laittaisi juutalaisia kaasukammioon ja hetken päästä päästäisi pois? Mikähän se on tärkeää elämässä muu kuin elämä?odette80 kirjoitti:Saalis ei ole tärkein vaan rentouttava ja hauska hetki luonnon helmassa. Moni kalastaja vielä heittää saadut saaliit takas veteen. Itse pidän sitä jo eläinrääkkäyksenä, mutta jokainen tavallaan!
Let me go Master I hate you so
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Mihin olette käyttäneet vapautuneen ajan?
Tuosta tulee ensimmäiseksi mieleen rynnistys tarvealueelle.odette80 kirjoitti:Saalis ei ole tärkein vaan rentouttava ja hauska hetki luonnon helmassa.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Vieras
Re: Mihin olette käyttäneet vapautuneen ajan?
Voi ymmärtää jos toivoo, että jt:lla on edes nyt hyvä olo taikka mähdollisimman vähän huono olo yleensäkin, jos häntä ei saa kontaktiin uskontonsa realiteettien kanssa.
Hassulta tuntuu, että joku muka vakavissaan toivoo, että hän aikanaan sitten kynsiviilan kärjellä poistaa kysien alta kissapetojen hilsettä ennen nukkumaan menoa.
Hassulta tuntuu, että joku muka vakavissaan toivoo, että hän aikanaan sitten kynsiviilan kärjellä poistaa kysien alta kissapetojen hilsettä ennen nukkumaan menoa.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Mihin olette käyttäneet vapautuneen ajan?
Vaikea kysymys, jota opettelen edelleen. Siinä kymmenvuotiaana olin metskaamassa Kaivarin rantsussa ja heitin pikkusintin lokille. Kohdalle osui eräs seurakuntani nk. voideltu, joka ei minua tunnistanut. Tuo reaalimaailmasta vieraantunut veli Bergström ojensi minulle traktaatin ja kutsui (noin 10-vuotiaan!) kokoukseen sekä kehotti syömään saamani kalat, ei ruokkimaan niillä lokkeja. Siinä sitä keskenkasvuinen oli kahden tulen välissä, kotiin ei kelvannut isompikaan kala, eikä pieniä sinttejä saanut heittää lokeille, vaan päästää leukapuolena takaisin.rippeli kirjoitti:Mikähän se on tärkeää elämässä muu kuin elämä?
Viimeksi muokannut Markku Meilo, 11.09.2010 13:20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: poistettu yksi vieraantunut-sana
Syy: poistettu yksi vieraantunut-sana
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
sinner74
- Ylläpitäjä
- Viestit: 2754
- Liittynyt: 12.01.2009 14:12
- Paikkakunta: Rollo
Re: Mihin olette käyttäneet vapautuneen ajan?
No, jätin jehovantodistelut siinä vaiheessa elämää, että kyseisessä kohtaa vapautunut aika meni suoraan hyötykäyttöön: opiskeluun, kavereiden kanssa oleiluun, ja vähän myöhemmin armeijaleluun.
Vapautunut aika on illuusio: Minkä tahansa aikaavievän asian lopetat, et huomaa mitään "vapautunutta aikaa". Koko ajatus perustuu käsitykselle viikkorytmistä. Yhden humbuukin* tilalle tulee todennäköisesti joku toinen humbuuki
*jehovantodistajuus muuttuu humbuukiksi vasta kun siitä pääsee eroon

And Justice For All
-
ex palv.valvoja
- Viestit: 91
- Liittynyt: 09.01.2010 08:37
Re: Mihin olette käyttäneet vapautuneen ajan?
"Hirudon..." kysmykseen kommentti.
Aluksi pohtisin sitä että,mikä oli tuo aika,joka nyt on vapautunut.
No,se oli minulla viime aikoina muutama kokous silloin tällöin ja muutama kenttäpalvelustunti/kk.
Joten vapautuneelle ajalle ei ollut vaikea löytää jotain muuta.
Ajatellaanpa esim.niitä kenttäpalvelustunteja joita tein ja uskon että moni muu tekee/teki samoin.
Parina päivänä kuukaudessa lähdettiin kenttäpalvelukseen ja "aloitettiin tuosta".Sitten maleksittiin hitaasti parin kilometrin päähän,olihan siellä "se"joka,otti traktaatin silloin kerran.Sitten käveltiin taas parikymmentä minuuttia ja vietiin näytenumero siihen mökkiin,sille mummulle.
Sitten vielä käveltiin puolituntia lopettamaan kenttäpalvelus yhteen paikkaan,joka ei ollut koskaan kotona.
Miten täyttää tuo aika?
Nykyään jaan tuon ajan kahteen osaan.Erilliseen ulkoiluaikaan,pyörällä tai kävellen tai ottamalla sopivia lehtisiä/traktaatteja ja meen jakamaan niitä ihmisille,siellä missä he ovat,esim.kadulle.Kun teen tuollaisen rynnistyspäivän esim.kerran vuodessa,aamu 10:stä ilta 18.00,olen 10 kertaa tehokkaampi kuin ne pari kolme kenttäpalvelusmaleksimistuntia 12x vuoden aikana.
Samoiten kokouksissa käymiset."Persläpi" vain puutui valtakunnansalilla viimevuosina siellä istuttuani.Kalenterin siinä tietenkin oppi ulkoa.Sitä oli mukava splarata.
Nyt valikoin hengellisen kokoukseni tarkkaan,mihin menen."Liirum laarumeja" en kuuntele.
Kaiken kaikkiaan hukkaan menneet jt ajankäytöt on paljon mukavampi täyttää.Ja helppoa.

"sekä kehotti syömään saamani kalat, ei ruokkimaan niillä lokkeja" -merkitsikö tälle jehovan pyhittämälle jehovantodistajuus sitä, että mitä hänen päähänsä sitten pälkähtikään, niin se tuli esittää totuutena uhrille (hänen mielestään onnekkaalle osalliselle)
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Mihin olette käyttäneet vapautuneen ajan?
Oleellinen osa jehovantodistajuutta on tunne, että hallitsee kaikenlaiset eteen tulevat, elämää suuremmatkin asiat ihan kaukaa menneisyydestä pitkälle tulevaisuuteen. Veli ei tuossa tilanteessa halunnut pitää kynttiläänsä vakan alla ja sai yksin olleen lapsen käännyttämisestä oikeutetusti vielä raportintäytettäkin, minähän en ollut vielä kostuttautunut.Vieras kirjoitti:"sekä kehotti syömään saamani kalat, ei ruokkimaan niillä lokkeja" -merkitsikö tälle jehovan pyhittämälle jehovantodistajuus sitä, että mitä hänen päähänsä sitten pälkähtikään, niin se tuli esittää totuutena uhrille (hänen mielestään onnekkaalle osalliselle)
En muista koskaan keskustelleeni hänen kanssaan muuta kertaa kuin silloin Harakan laiturilla Kaivarissa. Minulle jäi sellainen mielikuva, että kokouksissa kyseinen veli ei ollut sieltä sosiaalisimmasta päästä. Muistaakohan RaM veli Bergströmin vai oliko hänet mahdollisesti ylöstemmattu siinä välissä?
Nykyään kyseinen veli on muiden mukana opillisesti alastemmattu, koska vuonna 2007 hallintoelin havaitsi Jehovan kansalleen vuonna 1927 valottaman vuoden 1918-ylöstempaamisen perättömäksi.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.