Raamattu - Jumalan henkeyttämä sana(ko)!

[Vieras]

Oliko Tuomaan evankeliumi semmoinen että ensin puhuttiin sen olemassaolosta, sitten lopulta sanottiin sen löytyneen ?

Noille evankeliumipoikkeavuuksille voisi ajatella selitykseksi, että niitä yksityiskohtia ei tarkoitettu merkityksellisiksi, kunhan rupateltiin, kuten tavallaan ei olekaan nyt merkitystä sillä että oliko joku päivä parisen tuhatta vuotta sitten torstai vaiko jo lauantai. Kun sentään pelastus olisi luvassa jos muistaisi suunnilleen esim. sen vuorisaarnan neuvot, 10 käskyä, uskon merkityksen.

[Ariadna]

Oliko Tuomaan evankeliumi semmoinen että ensin puhuttiin sen olemassaolosta, sitten lopulta sanottiin sen löytyneen

Tuomaan evankeliumi löydettiin 1945 Egyptistä ja sen voi lukea täältä;
http://www.apokryfikirjat.com/tuomev.htm

[Jaakko Ahvenainen]

On oikeastaan suuri harmi, ettei sen enempää jehovantodistajuudessa kuin Suomen luterilaisessa kristikunnassakaan olla kiinnostuttu enemmälti Vanhan testamentin teksteihin ja niiden syntyyn. Luterilaisuudessa tämä osaltaan johtuu siitä, ettei kunnon kommentaareja ole kovin helposti saatavilla, ja jos onkin, ne ovat vieraskielisiä ja kalliita, eikä papiston kielitaito ole kovin kehuttavaa. Normaaleista kirjastoista ei niitä löydä, eikä yhden kommentaarisarjan hankkiminen ongelmaa juurikaan ratkaise, vaikka muut edellytykset täyttyisivätkin. Yhden tekijän näkemykset ovat aina yhden tekijän näkemyksiä.

Sama koskee myös johdanto-opillista kirjallisuutta, jota ei ollut ennen valistuksen aikaa (1600-1700-lukua) käytännöllisesti olemassakaan, mutta sitten alkoi tapahtua. Oikeastaan isagogiikkaa harrastettiin sen alkumetreillä lähes kaikenkattavasti raamatunselityksestä Raamatun maantieteeseen. Nyttemmin käytäntö rajoittuu Raamatun kirjojen tekijä-, ikä- ja koostumuskysymyksiin, siis Raamatun syntyyn ja sisällykseen, ollen yksi raamatuntutkimuksen haaroista, mikä tämäkin haarautuu kahteen osaan Vanhan- ja Uuden testamentin tutkimukseen edellä mainitussa tarkoituksessa.

Keskityn nyt vetus testamentumiin, Vanhaan testamenttiin. Oleellista on alkuun muistaa se tosiseikka, että ennen ensimmäistäkään kirjoitettua merkkiä on ollut puhuttu sana, kertomus, siis perimätieto ja osa tästä aineistoista kuuluu ihmiskunnan yhteiseen historiaan ajalta, jolloin ihmisen kurkunpää pystyi muodostamaan ensimmäiset ja muittenkin lajitovereitten ymmärtämät sanat. Kehitys tästä ymmärrettävään kirjoitustaitoon on hyvin pitkä ja lasketaan kymmenissä tuhansissa, ellei sadoissa tuhansissa vuosissa.

Kirjoitustaito tunnetaan kahdelta erilliseltä suunnalta vajaan kuuden vuosituhannen takaa sekä sumerilaisilta että egyptiläisiltä. Matka tästä Raamatun kirjakokoelman vanhimpiin teksteihin on huimaavan pitkä ja on ymmärrettävää ihmiskunnan yhteisen perimätiedon muuntuneen aikojen saatossa eri variaatioiksi. Näin ajateltuna yhdenkään kansan luomis- tai vedenpaisumuskertomuksia ei voida osoittaa sinänsä vääriksi. Ihmiskunta on ainoastaan koettanut hahmottaa ympäristöään ja itseään suhteessa siihen tai taustalla on joku hyvin vanha tapahtuma, mikä on kertomuksina jäänyt elämään. Sama koskee myös Raamatun alkukertomuksia, jotka ovat muunnelmia muiden kulttuurien eri tavoin taltioituneista vastaavista kertomuksista.

Näistä raamatunkertomuksista löytää hyvin paljon yhtenevyyksiä toisiin muinaisiin kertomuksiin, mitkä sittemmin on ainakin kahtena eri variaationa luomis- tai vedenpaisumuskertomuksina koostettu myöhemmin samaan kertomuskokonaisuuteen, pyrkimättäkään erottaa niitä toisistaan. Tämä todistaa pikemminkin aitouden kuin epäaitouden puolesta. Tavallinen lukija tuskin tätä huomaa, mutta tutkittaessa lähemmin, asia käy ilmeiseksi.

Yhtenevyydet eivät rajoitu ainoastaan näihin kahteen muinaiskertomukseen, vaan niitä löytää pitkin Vanhaa testamenttia sinne tänne ripoteltuina eri kirjojen sekaan. Palaan tähän hieman tuonnempana, mutta ensin on pyrittävä ratkaisemaan kysymys siitä, milloin ensimmäinen Vanhaan testamenttiin sisällytetty teksti on voitu kirjoittaa. Tätä ennen kertomukset ovat kulkeneet suusanalisena perimätietona sukupolvelta toiselle. Aivan selväähän on, ettei VT:n tekstejä olla voitu kirjoittaa ennen kirjoitustaidon kehittymistä, eikä vielä aikoihin senkään jälkeen.

Niitä ei olla kirjoitettu missään kronologisessa järjestyksessä, vaan niitä on kirjoitettu toisistaan tietämättä, koottu, korjailtu, lisätty, taas koottu, jne. Lopputuloksena ei ole ollut se VT, mitä me nykyisin luemme, vaan aivan muuta. Juutalainen VT poikkeaa nykyisestä huomattavasti mm. eri kirjoitusten järjestyksessä. Niin ikään Tanakin teksti on suppeampi kuin Septuagintan. Tähän kaikkeen on kulunut aikaa vuosisatoja. Me noudatamme Septuagintan ja Vulgatan käytäntöä, muualla mm. Venäjällä käytäntö esim. kirjoitusten järjestyksessä on toinen.

Oma kirkkoraamatummekin on Lutherin käännökseen nähden tynkä, sillä siihen sisältyivät myös VT:n apokryfikirjat, mitkä tosin ”täydelliseen” suomenkieliseenkin käännökseen vuodelta 1642 kuuluivat, mutta joita ei vuonna 1804 perustetun Englannin ja Ulkomaan Pipliaseuran toimesta painatettujen suomenkielisten raamatunlaitosten tekstiin periaatteellisista syistä hyväksytty. Vuoden 1776 kirkkoraamattuun, jota lestadiolaiset edelleen käyttävät, nämä tekstit sisältyvät, kuten myös nuorempiin Suomen Kirkon Sisälähetysseuran toimesta painettuihin erityisiin Isoihin Perheraamattuihin.

Palaamme taaksepäin Raamatun teksteihin ja joihinkin niiden yksityiskohtiin esimerkinomaisesti viitaten, mihin jo aiemmin yhteneväisyyksien osalta mainittiin. Kovinkaan monen raamatunlukijan tiedossa ei ole vanhaa ”Oikeamielisten kirjaa” tai ”Riemuvuosien kirjaa”, jotka kummatkin sisältävät enemmän tai vähemmän vanhaa heprealaista tekstiä, mitä VT:iin ei olla sisällytetty, mutta lainattu kylläkin.

Joos 10:12-13 sisältää runollisen katkelman Joosuan pyynnöstä Jumalalle ja vastauksen siihen, mikä on lainattu ”Oikeamielisten kirjasta”. Tälle löytyy vastine Homerokselta. Näille israelilaisten muinaisille sotalauluille on hyvin tyypillistä, että ne ovat kiertäneen suusanallisena perimätietona sukupolvesta toiseen ennen kirjallista asuaan. Toinen hyvin tunnettu ”Oikeamielisten kirjasta” lainattu on ns. Daavidin ”Jousilaulu”, 2 Sam. 1:17-27, mikä itse asiassa on itkuvirsi ja mikä sekin on kierrellyt samaan tapaan kuin edellinenkin. Samaa voidaan sanoa myös Lemekin uhosta, 1. Moos. 4:23 ss.

Osa näistä on lainaa toisista välimerellisistä kulttuureista, osa vanhaa ennen heprealaista kirjoitustaitoa syntynyttä heprealaista runoutta, jopa aivan profaania runoutta, kuten monet VT:n viitteet juoma-, pilkka- ja rakkauslauluihin. Näistä huomattavin esimerkki sisältää kokonaisen kirjan: Laulujen laulu eroottis-aistillisine kuvauksineen puettuna vuoropuhelun muotoon, mutta tähän ryhmään kuuluvat myös Ps. 69:13; Jes. 56: 12; Jes. 23:16, jne…

Oma lajinsa ovat sananlaskut (joista useat ovat lähes suorasanaista lainaa egyptiläisiltä) tai arvoitukset, vielä nykyään elävinä, kuten Tuom. 14: 12-14, 18 ja sanonnat ”jobinposti”, ”jeremiaadi ”tai pyhäkköpappien oraakkelinomaiset lausumat, 2 Sam. 5:24; 1 Moos. 22-24; 1 Moos. 23:19 rytmikkäine runomittaisine lausumineen. On selvää, että tällaisten takana on pitkä suusanallinen perinne, kuten myös suorasanaisen kerronnan, 5 Moos. 32:7. Vanha testamentti on täynnään erilaista lainaa naapurikulttuureista, joiden kanssa on tavalla tai toisella oltu tekemisissä, usein paimentolaisina liikuttaessa ennen olojen vakiintumista kaupunkivaltioiden muotoon, kauppiaiden kautta tai avioliittoja solmimalla, eksiilin tai pakolaisuuden kautta, jne. Etenkin eksiili on ollut lukuisien tarinoiden alkulähde.

Luku sinänsä on n. 400 eKr – 700 jKr syntynyt, osin huvittavakin, hartaus ja selityskirjallisuus, midraš, missä historia ja kansantarina kietoutuvat toisiinsa ja josta on jälkiä siellä täällä nykyistä VT:n tekstiä. Tuomarien ja kuningasten sankarikertomukset ovat aikojen saatossa saaneet omat kertojansa ja tulkitsijansa (Vrt. 1 Sam. 12:7-17).

Olen käyttänyt lähteenäni A F Puukon Vanhan testamentin Johdanto-oppia, vuodelta 1945, mikä tämäkin antaa hieman kuvaa siitä, miten, kenen toimesta ja milloin nämä tekstit ovat piirtyneet VT:n teksteiksi. Tähän palannen myöhemmin, kunhan saan taas aikaa keskittyä tähän aiheeseen.

[Ariadna]

On oikeastaan suuri harmi, ettei sen enempää jehovantodistajuudessa kuin Suomen luterilaisessa kristikunnassakaan olla kiinnostuttu enemmälti Vanhan testamentin teksteihin ja niiden syntyyn. Luterilaisuudessa tämä osaltaan johtuu siitä, ettei kunnon kommentaareja ole kovin helposti saatavilla, ja jos onkin, ne ovat vieraskielisiä ja kalliita, eikä papiston kielitaito ole kovin kehuttavaa.

Tämä ei pidä paikkaansa, Suomessa on kansainvälisestikin tunnettu Raija Sollamon tutkijaryhmä. Tästä hyvänä todisteena vuonna 2009 painosta tullut Vanhan testamentin apokryfikirjat. Siinä on käytetty hyödyksi uusia tekstilöytöjä, joten pieniä eroja vanhoihin käännöksiin on johtuen eksegetiikan tieteenalan kehityksestä.

Kirjan esipuheessa mainitaan mmm.miten" suomalaisissa Raamatun käännäksiisä on vuoden 1642 lähtien noudatettu Lutherin ratkaisua1800 asti. Silloin apokryfikirjat jouduttiin jättämään painatustöiden kustantajan British and Foreign Bible Societyn vaatimuksesta raamattulaitosten ulkopuolelle."

Apokryfikirjat sisältyivät Septuagintaan ja oli näin alkukristittyjen" Pyhää Jumalan Sanaa" aina 100 luvulle asti.
Raija Sollamo on Septugintatutkijana tehnyt valtavan työn, apokryfikirjassa on 630 sivua ja jos hänen tutkijaryhmänsä saa vielä Vanhan testamentin muutkin osat julkaistua suomeksi - vastaavia tutimusksia hyödyntäen - niin meillä on luettavissa Septuaginta siinä muodossa kuin se Jeesuksen ja apostolien aikana oli.
Uudessa testamentissahan näiden kirjoitusten vaikutus on monissa kohdin nähtävissä.

[Jaakko Ahvenainen]

Olet sikäli oikeassa, ettää VT:n tekstien tutkimustyötä harjoitetaan akateemisissa puitteissa ja että Raija Sollamo on tässä ryhmänsä kanssa hyvin ansioitunut, mutta se, mitä tarkoitin koski paikallisseurakuntia. Paikallisella tasolla tuskin kuulee yhtäkään VT:n eksegeerausta.
On sentään onni, että yliopistot toimivat itsenäisinä.
Niin ikään mainitsin Englannin ja Ulkomaitten Raamattuseuran, jonka toimesta 1800- ja vielä 1900-luvun alkupuolellakin painettiin suomenkielisiä Raamattuja. Ehkä ilmaisin tämän huonosti, mutta nimenomaisesti tämä raamattuseura ei hyväksynyt apokryfikirjoja painamiinsa Raamattuihin.

Kuten sanoit Septuagintan teksti sisälsi apokryfikirjat. Kiitos täsmennyksestä.

Korjaus: Ystävällisestä huomautuksesta korjattu... yliopistot toimivat itsenäisinä.

[Vieras]

"On sentään onni, että yliopistot kuuluvat valtion hallinnon alaisuuteen" ? ? ? ? ? jne

[Jaakko Ahvenainen]

"On sentään onni, että yliopistot kuuluvat valtion hallinnon alaisuuteen" ? ? ? ? ? jne

Aivan oikein. Yliopistot ovat itsenäisiä. Kiitos oikaisusta. Oleellista on kuitenkin se, ettei niissä harjoitettava tutkimus- ja opetustyö ole sidoksissa esim. kirkkoon.

[Jaakko Ahvenainen]

Hyvin ratkaiseva on kysymys, milloin israelilaiset oppivat kirjoitustaidon. Muinaisseemiläisen aakkoskirjoituksen, missä käytettiin ainoastaan konsonantteja, arvelee Puukko syntyneen noin 1200-1300-luvulla eKr. Tämä edellytti kuitenkin toisenlaista kirjoitusmateriaalia kuin kivi, mihin kirjoitettiin laintaulujen käskyt ja kiellot, 2 Moos. 34:1.

Edellä mainitun lainkirjoituksen laatijaksi mainitaan Jumala. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä tässä yhteydessä. Mainitusta raamatunkohdasta käy ilmi, että kirjoitettiin kiveen ja että Mooses oli luku ja kirjoitustaitoinen, mutta tämä ei vielä edellytä, että luku- ja kirjoitustaito olisi ollut yleistä. Sitäkään ei voida varmuudella sanoa, millä kirjoituksella tauluihin oli kirjoitettu, mutta kolme on mahdollista: egyptiläinen hieroglyfi (jonka kirjoitus jatkui aina 250-luvulle jKr), sumerilainen nuolenpääkirjoitus tai muinaisseemiläinen aakkoskirjoitus.

Viimemainittua pidetään todennäköisimpänä, mutta ajoitus ei täsmää perinteiseen mooseksenaikaan. Kirjoitus on nuorempaa. Tämä kirjoitus oletettiin pohjaavan foinikialaiseen kirjoitukseen. Nykytutkimus on tuonut tähänkin kysymykseen lisää tietoa.

”Kunnia aakkoskirjoituksen keksimisestä kuuluu nykyisten tietojemme mukaan jollekin kanaanilaiselle kansalle Palestiinan ja nykyisen Israelin seuduilla. Foinikialaiset on monesti mainittu aakkosten keksijöinä, mutta tämä ei nykytietojen valossa pidä paikkaansa. Varhaisimmat tuntemamme aakkoskirjoitukset on löydetty 1600-luvulta eKr. Nablusista, Gezeristä ja Lakisista, siis Jordanin länsirannalta ja Israelin keskiosista. Aikaisemmin vanhimpina aakkoskirjoituksina on mainittu Siinailta löydetyt piirtokirjoitukset, mutta nämä ovat noin 100 vuotta nuorempia kuin edellä mainitut palestiinalaiset tekstit.

Sana- ja tavukirjoituksen historiassa oli keskeisellä sijalla reebusperiaate (oma huom. kirjain- /äänneperiaate). Aakkoskirjoituksen yhteydessä tulee puhua akrofoniasta. Termi viittaa sanan ensimmäiseen äänteeseen. Akrofonisessa kirjoituksessa käytetään edelleen kuvallisia kirjoitusmerkkejä, mutta esim. talon kuvalla ei enää tarkoitetakaan sanaa ’talo’ vaan sen sijaan talo-sanan ensimmäistä äännettä. Tämän periaatteen mukaisesti kanaanilaiset merkitsivät talon kuvalla b:tä (vrt. Betlehem), päällä r:ää (vrt. ra’s), kämmenellä k:ta, veden kuvalla m:ää jne. Varhaiset kuvat muistuttavat melko tavalla Egyptin hieroglyfejä, ja onkin hyvin luultavaa, että akrofonia-ajatus on lähtenyt kehittymään egyptiläisten laiminlyömästä kirjainkirjoituksen mahdollisuudesta.


Kanaanilaisten keksijöiden kieli kuului seemiläisten kielten ryhmään, samaan kuin heprea, akkadi, aramea ja arabia. Näissä kielissä tietyt kielioppirakenteet edellyttävät aina samoja vokaaleja ja näin ollen vokaalit voitiin jättää merkitsemättä. Konsonanttikirjaimia tarvittiin muinaiskanaanilaisessa aakkoskirjoituksessa vain parin tusinan verran, ja nyt kuka tahansa saattoi oppia ne varsin vähällä vaivalla.


Sumerilainen kirjoitusidea levisi aikanaan ympäristön kieliin kulovalkean tavoin. Aakkoskirjoitus omaksuttiin samaten hyvin nopeasti Lähi-idän muihin seemiläisiin kieliin ja niiden välittämänä edelleen yhä kauemmas itään ja länteen.”

http://www.kansalliskirjasto.fi/extra/v ... ainen.html

En pitäisi lainkaan mahdottomana tätäkään kirjoitustapaa VT:n ensimmäisten tekstien laadinnassa, joskin myös foinikialainen kirjoitustapa vakiintuneine kirjaimineen alkoi yleistyä noin 1050 eKr. Joka tapauksessa vanhimmat säilyneet VT:n tekstit edustavat kirjainkirjoitusta ja nyt jo kadonnut muinaisheprea lienee foinikialaista perua, emme tiedä tätä varmaksi. Voidaan otaksua israelilaisen kirjoitustaidon olleen olemassa noin vuoden 1000 eKr tietämillä. Tällöin kirjoitusmateriaalina toimi papyrus.

VT:n kirjoituksen historia on pitkä. Kirjoitustapa, tyyli jopa kieli ovat varmuudella vaihdelleet. Tekstejä on kopioitu ja kopioinnin yhteydessä on voinut tapahtunut virheitä. Osa säilyneistä teksteistä on osittain tuhoutunut ja joistakin sanoista ei ole tarkempaa tietoa niiden käsitesisällöstä. Joissakin kohdin VT:n teksti on jäänyt lähinnä muiden vanhojen tekstien vertailun varaan.

Vanha konsonanttikirjoitus on vaihtunut uudempaan neliökirjoitukseen arviolta vuoden 400 eKr jälkeen siitä päätellen, että noihin aikoihin juutalaiset erottautuivat samarialaisista, jotka vielä kirjoittivat vanhan Talmudinsa vanhemmilla muinaisseemiläisillä kirjaimilla, toteaa Puukko (VT:n Johdanto-oppi s 35). Ne tekstit, mitkä sisältävät arameaa ovat varmuudella eksiilin jälkeiseltä ajalta, sillä vasta pakkosiirrossa ollessaan juutalaiset oppivat aramean kielen, mistä muodostui aikansa kulttuurikieli. VT:n pääkieli on kuitenkin heprea, mikä sekin pohjautuu arameaan.

Aleksanteri Suuren valloitusretkien aikoihin alkoi kreikka kielenä yleistyä. Juutalaiset tekivät ahkeraa käännytystyötä ja olivat hajaantuneet ”kaikkeen maailmaan”. Syntyi tarve kääntää vanha heprealainen teksti kreikaksi. Tämäkään ei tapahtunut kerralla, vaan vei aikaa. En ole perehtynyt Sollamon tutkimusten tuloksiin, mutta otaksuttavasti ensin käännettiin toora, sitten profeetat ja viimeisenä kirjoitukset. Näin syntyi Septuaginta, mutta jo tätä ennen oli VT:n teksti käännetty arameaksi. Nämä kumpikin käännös ajoitetaan kutakuinkin 300-200-luvulle eKr.

A F Puukon ”Vanhan Testamentin Johdanto-oppi” (1945) oli aikansa ehdottomasti paras suomenkielinen asiaa käsittelevä teos. Nyt aika on kuitenkin ajanut siitä ohi. Vuodet 1948 ja 1949 ovat olleet VT:n tutkimukselle oleellisen merkittävät. Erityisesti Qumranin yhteisön luolista löydetyt VT:n tekstit ovat osoittautuneet hyvin merkityksellisiksi ja niistä on saatu paljon tietoa VT:n tutkimukselle. On hyvin valitettavaa, ettei tätä tutkimusta päästy erinäisten tutkijoiden keskeisten erimielisyyksien johdosta heti aloittamaan, vaan tämä viivästyi useilla vuosikymmenillä.

Sen, etten myöskään ole syvällisemmin perehtynyt tähän (Qumran) tutkimukseen, en katso muodostavan estettä VT:n johdanto-opilliselle esitykselleni, jota, toivon mukaan, toiset lukijat, kuten Ariadna, voivat oikoa. Tämä onkin hyvin suotavaa. Näin ollen jatkan masoreettisesta tekstistä ja joistakin vanhemmista käännöksistä. En puutu yksityiskohtii, vaan koetan esittää asiani yleisluontoisesti. Tämä historia toimii johdantona siihen, mitä myöhemmin tarkoituksenani on esittää Mooseksen kirjoista ja niiden synnystä.

Septuaginta-käännös syntyi pitkähkön ajan kuluessa ja sen teksti sai muotonsa n. 200-luvulla eKr Aleksandriassa, mutta siihen tehtiin lisäyksiä joidenkin apokryfikirjojen osalta, kuitenkaan kaikkea apokryfista VT:n ajan, tai tähän liittyvää myöhempää, kirjallisuutta ei siihen lisätty. Tämä kirjallisuuden laji voidaan jakaa kahteen osaan: Deuterokanoniset ja muut apokryfiset kirjat.

Edellä mainittuihin ovat eri VT:n kanonisissa variaatioissa kuuluneet ja edelleenkin kuuluvat hieman kirkkokunnasta riippuen: Juditin kirja, Viisauden kirja, Tobitin kirja, Sirakin kirja, Barukin kirja, Jeremian kirje, Ensimmäinen makkabilaiskirja, Toinen makkabilaiskirja, Kolmas makkabilaiskirja, Neljäs makkabilaiskirja, Lisäykset Esterin kirjaan (eli kreikkalainen Esterin kirja), Lisäykset Esran kirjaan (eli kreikkalainen Esran kirja), Lisäykset Danielin kirjaan (Susanna, Asarjan rukous ja Kolmen miehen kiitoslaulu, Danielin maineteot ja koettelemukset), Manassen rukous, Psalmi 151, Psalmi 154, Salomon oodit, Salomon psalmit, Riemuvuosien kirja, Henokin kirja.

Muut VT:n apokryfikirjat käsittävät mm. seuraavat tekstit, jotka nekin voidaan lajitella omiin asiasisältöihinsä: Neljäs Barukin kirja eli Jeremian kirjasta poisjätetyt (paraleipomena), Toinen Henokin kirja, Kolmas Henokin kirja, Hesekielin salainen kirja, Jesajan taivaaseenastuminen,Viides makkabilaiskirja, Profeettojen elämät

lmestyskirjallisuutta: Aadamin ilmestys, Abrahamin ilmestys, Toinen Barukin kirja eli syyrialainen Barukin ilmestys, Kolmas Barukin kirja eli kreikkalainen Barukin ilmestys, Elian ilmestys, Esran ilmestys, Sedrachin ilmestys, Sefanjan ilmestys
Testamentteja: Aadamin testamentti, Abrahamin testamentti, Iisakin testamentti, Jaakobin testamentti, Jobin testamentti, Salomon testamentti, Kahdentoista patriarkan testamentit, Esran ilmestys

Aadamista ja Eevasta kertovaa kirjallisuutta: Aadamin ja Eevan riita Saatanan kanssa, Aadamin ja Eevan elämä.
Nämä ovat mielenkiintoisia, mutta kovin myöhäsyntyisiä, lähinnä aikansa satukirjoja edustavaa kirjallisuutta, mutta näidenkin historiallinen ja uskonnollinen arvo on hyväksytty kirkossa (kokonaiskäsitteenä) yleisesti.

Suomalaiseen tai sanokaamme protestanttiseen VT:n apokryfikirjallisuuteen hyväksytään se, minkä Luther on hyväksynyt, näitä ovat virallisessa Raamatun suomennoksessa: Juuditin kirja, Viisauden kirja, Tobiaan (Tobitin) kirja, Siirakin kirja, Baarukin kirja, 1. Makkabilaiskirja, 2. Makkabilaiskirja, Lisäyksiä Esterin kirjaan, Lisäyksiä Danielin kirjaan ja Manassen rukous.

Mitä kaikkea VT:n kaanoniin on sittemmin sisällytetty, joko kanonisina teksteinä tai apokryfeina, vaihtelee huomattavasti. On kuitenkin kiistatonta, että Septuaginta oli tekstisisällöltään laajempi kuin Palestiinan juutalaisten käyttämä tekstikokoelma. Juutalaisuus n. 90 jKr suhtautui jyrkästi siihen, mitä VT:n kaanoniin tuli sisällyttää ja mitä ei. Samaa ongelmaa ei sinänsä esiinny kristillisyydessä, mutta, kuten sanottu, tekstivariaatioita on useita.

Pakitetaan hieman. VT:n teksti sai lopullisen (heprealaisen) muotonsa noin vuoden 100 jKr tienoilla. Se oli yhä konsonanttikirjoitusta. Vasta n. 600-800 jKr sitä aloitettiin vokalisoida. Tähän oli aihetta, sillä vanha ääntämistapa oli unohtumaisillaan ja osin unohtunutkin. Vielä 1933 VT:a suomennettaessa vanhimmat käytettävissä olevat VT:n tekstit olivat 800-900-luvuilta. Tähän kuuluivat myös heprealaiset masoreettiset tekstit (massooraa tarkoittaa perimätietoa) ja tähän perustuva heprealainen teksti oli sukupolvelta toiselle siirtynyt oppineiden juutalaisten parissa hyvin huolellisesti säilytettynä (Vrt. Qumranin Jesaja-tekstit esim.).

Masoreettisen tekstin alkuperä on synagoogaoppineisuudesta kahtena haarana, Tiberiasta ja Babyloniasta. Kuten tapa on, näistäkin tulkintatavoista kiisteltiin, Tiberialaisen tulkinnan lopulta voittaessa ja näin tämä vokalisoitu teksti tuli VT:n viralliseksi tekstiksi myös kristikunnan Raamattuihin (VT:n osalta). Tiberialainen maroreettiteksti viittaa usein konsonanttikirjoitukseen, mistä tärkeimmät ovat ”ketiib” (kirjoitettu) ja ”qeree” (luettu) lukutavat. Edellinen tarkoittaa konsonanttitekstiä ja jälkimäinen sen reunahuomautuksiin tehtyä vokalisointia samasta sanasta.

Tämä heprealaisen konsonanttiteksti vokalisoiminen tuli siitäkin syystä tärkeäksi, että 200-luvulta eKr aramean kieli voitti alaa heprealaiselta, joka unohtui kansan kielenä ja muuttui ainoastaan synagoogakieleksi ja oppineiden juutalaisten, mihin aiemmin viittasin. Tästä on säilynyt mainintoja Uuteen testamenttiin: ” kansa, joka ei lakia tunne, on kirottu” (Joh 7:41) ja ”lentävänä lauseena” meille. Vokalisoinnilla taattiin heprealaisen tekstin ymmärtäminen ja lukeminen.


Masoreettisen tekstin esihistoriaa tunnetaan nykyään entistä paremmin, johtuen erinäisistä arkeologisista löydöistä ja kielentutkimuksen kehittymisestä. Tosin nämä tekstit, vanhemmista puhumattakaan, ovat jakautuneet eri puolille maailmaa, joten poikkitieteellinen tutkimus ja tutkijoiden välinen yhteistyö on käynyt yhä tärkeämmäksi.

VT:n alkuperäinen teksti on käytännöllisesti katsoen kadonnut. Joitakin vanhoja fragmentteja (tekstikappaleita) löytyy, mutta nykyisin tunnetuista kokonaisuuksista ovat säilyneet varsin hyvälaatuisina Qumranin tekstit ajanlaskumme alun vaiheilta. Nekään eivät sisällä koko VT:a, vaan joitakin osia siitä. Joudumme turvautumaan näihin teksteihin ja vanhimpiin VT:n käännöksiin. Suomalaisessa käännöstyössä tämä tarkoittaa mm. ”Biblia Hebraica Stuttgartensia”, Kittelin ”Biblia Hebraicaa”, ”Codex Leningrandes B19” vuodelta 1008/9, erinäisiä keskiaikaisia heprealaisia tekstejä, Septuagintaa, jne, joskin joissakin teksteissä on ilmiselviä virheellisyyksiä. Tämän on vuoden 1992 Kirkkoraamattua valmistellut työryhmä auliisti myöntänyt ja pyrkinyt tekemään korjauksia, sikäli kuin se on ollut mahdollista.

Yksikään nykyaikaisen VT:n käännösteksti ei ole alkuperäinen, vaan perustuu edellä mainittuihin pääasiallisesti, sikäli kuin Vanhaa testamenttia on ”alkuteksteistä” pyritty kääntämään. Näitä käännettyjä tekstejä toki löytyy varhaisiltakin ajoilta syyrialaisina, koptilaisina, jne käännöksinä, mutta useat niistä ovat sellaisia, joita ei tässä yhteydessä ole syytä erityisesti mainita. Riittänee tietoisuus siitä, että tekstejä on olemassa, mutta usein fragmentteina, eivätkä ne sisällä mitään oleellista uutta. Mutta arkeologit etsivät ja lingvistikot tutkivat toisten rinnalla. Kukaties jostakin löytyy joskus jotain Qumranin kaltaista.

Seuraavaksi tarkoitukseni on jatkaa tätä sarjaa Vanhan testamentin kirjoitusten syntyvaiheista, mutta kaikki aikanaan.

[Ariadna]

VT:n johdanto-opilliselle esitykselleni, jota, toivon mukaan, toiset lukijat, kuten Ariadna, voivat oikoa.

Oikoa? Anteeksi nyt vaan, mutta minä käsitän tämän palstan keskustelupalstaksi, noin pitkien postauksien jälkeen on aivan mahdotonta saada aikaan mitään kiinnostavaa keskustelua ja sitähän et edes vielä tässä vaiheessa harkitsekaan?

[Jaakko Ahvenainen]

En. En todellakaan harkitse. Laadin kuitenkin alustavan tekstin mahdollisen keskustelun pohjaksi. That's tahat.

[Vieras]

Tuolla Jaakolla on lahjat isojen kokonaisuuksien hallitsemiseen ja esittämiseen joten tapa sopii hänelle. Täällähän on joskus viitattu siihenkin mahdollisuuteen että tutkitut asiat on turha kirjoittaa tänne uudestaan, noin ilman erityisen vastauksen tai vetoamisen merkitystä.

Muistaa kuitenkin että se Egyptiläisten kirjoitus on väitetty jossain vanhimmaksi kirjoitukseksi, mutta se ei tosiaankaan tapahtunut aakkosellisesti vaan hieroisesti. Sen salaisuudet piti sitten myöhemmin keksiä ja sen sanotaan tehneen Champollionin, mutta varsinainen keksiminen voidaan nähdä myös sen kiven löytämisessä, missä oli sama asia kirjoitettu sekä hieroin että savoksi, tai jollain muulla kielellä kuitenkin.

[RaM]

Jospa palattaisiin hieman lähemmäs otsikon aihetta. Osaisiko kieliekspertit Jaska tai Ariadna arvioida minulle sitä, millaista kirjoitusasua ennen sumerien ja egyptiläisten kulttuurien syntyä käytettiin. Eli vedenpaisumuksen jälkeen n. 2100 eaa. Millaista kirjoitusta Nooa mahtoi käyttää? Tuon kirjoitustyylinhän on täytynyt olla käytössä aina Baabelin tornihässäkkään saakka. Kaipa siitä joitain arkeologisia merkkejä on jäänyt jälkipolville ihmeteltäväksi? Muuttuiko kieltensekoituksen myötä eri kieliryhmien kirjoitusmerkitkin erilaisiksi?

[Ariadna]

millaista kirjoitusasua ennen sumerien ja egyptiläisten kulttuurien syntyä käytettiin. Eli vedenpaisumuksen jälkeen n. 2100 eaa. Millaista kirjoitusta Nooa mahtoi käyttää

Sitä kun ei tiedetä. Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan ensimmäinen tunnettu kieli on sumeri ja nykyiseen Etelä- Irakiin sumerilaiset ovat tulleet noin 4000 eaa. kirjoitustaito Sumerissa on alkanut samaan aikaan muinaisegyptin kanssa eli noin 3000 eKr.

Se, kumman noista kielistä Nooa on valinnut, ei tule varmaan koskaan päivänvaloon

[Jaakko Ahvenainen]

Kurkkaas, RaM tästä, mutta kyllä se niin menee, kuin Ariadna kirjoitti. Jo aiemmin hieman Nooaakin sivusin, mutta palaan vielä, kunhan ehdin. Kysymyksessä on muinaistarina, joten tämän suhteen suurimmat murheet voit unohtaa.

[RaM]

Ihan kuin te ette uskoisi raamattuun.
Ensin oli Nooa ja vedenpaisumus noin 2300 eaa.
Sen jälkeen Baabelin torni noin 2100 eaa.
Vasta tämän jälkeen syntyi - raamatun mukaan - muut kansat, kielet ja kulttuurit. Egyptiläiset ja sumerit jäivät aloilleen muiden kansojen edustajien (kuten kiinalaisten) taapertaessa hieman kauemmas alueelta synnyttämään omaa myöhäisempää kulttuuriaan. Jumala roiskaisi tavaallista kuravettä Haamin pojan Kanaanin ja tämän jälkeläisten niskaan ja näytti niille sormellaan suunnaksi Afrikkaa. Jumalan huomaamatta taivaallista kuravettä roiskahti myös aboriginaalien niskaan ja he pakenivat pelästyneinä muita vilkaammin mahdollisimman kauas. eli Australiaan. Siinä toljotti vielä silmät pyöreinä tapahtumaa ihmetellen hidasälyinen valkonaama (eukkonsa kanssa) jolle jumala kiukuspäissään näytti pohjoista ja sanoi *painu sinäkin niin kauas kuin pippuri kasvaa'. No mistäs toljottaja tiesi millainen pippuri on, mutta päästyään lopulta hitaan laahustamisensa myötä pohjoisen hämeeseen se katseli katajan marjoja ja totesi itsekseen 'tämä on nyt varmaan se mesta'.

SIIS...
...ensin Baabelin tornihässäkkä ja vasta sitten uudet kansakunnat ja kielet kirjoituksineen. Mutta millaisella kirjoituksella Nooa kertoi tarinansa jälkipovien opiksi?