Tuossa erään lääkärin ja kirjakauppiaan pohdintaa aiheesta.
70-luvun lopussa erikoistuin selkäsairauksien ja –vammojen leikkauksellisiin hoitoihin. Lääketieteellisten hoitojen ja diagnostiikan kehittymisestä huolimatta selkäkipu pysyi mysteerinä.
Elämällä on taipumus opettaa. Kerran päivystysaikana sairaalaan saapui selkäkivusta kärsivä kippurassa kulkeva miespotilas. Selkäkipukramppi oli ja on edelleen lääketieteelle kova pähkinä, joka ei hevin laukea tavanomaisin hoitomenetelmin.
Kun kipu ei ollut hävinnyt vielä seuraavanakaan päivänä kysyi potilas arasti josko hän voisi mennä kaatajasaarnaajan tilaisuuteen, missä kuuleman mukaan ihmiset parantuvat mitä erilaisimmista sairauksista. Kun ei ollut muutakaan tarjottavana niin ei kokemuksesta ainakaan haittaa olisi. Potilas tuli näyttäytymään seuraavana päivänä selkä suorana ja täysin terveenä. Uskovainen hän ei ollut vaikka oli kaatunut tilaisuudessa. Sama toistui toisenkin potilaan kohdalla. Tapahtuma oli minulle henkilökohtaisesti järkyttävä sillä mikään minkä olin oppinut ei tukenut tuota kokemusta. Miten kaikki oli sitten mahdollista selvisi minulle paljon myöhemmin. Meissä on voimia jotka tekevät meidät terveiksi tai sitten sairastuttavat. Kaikki tuo on mielessämme. Ihmeitä on olemassa vain niille jotka tarkastelevat maailmaa rajoittuneesti. Reaalimaailmassa on paljon ilmiöitä joita ei voi tutkia millään laitteella. Kaikki mahdollinen niin hyvässä kuin pahassa on sisäisesti meissä. Ei tarvitse mennä kaatuilemaan mihinkään. Meissä on voimaa jotka sairastuttavat ja vuorostaan parantavat.
Paranormaalit lapset
Valvoja: Moderaattorit
-
Kalastaja Pekka
- Viestit: 13
- Liittynyt: 10.12.2009 04:24
Re: Paranormaalit lapset
http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=3
-
Vieras
Re: Paranormaalit lapset
Jotkuthan väittävät, että Jeesus paransi Jumalan voimalla, mutta että nykyiset "henkiparantajat" toimisivat jotenkin demonisten ja saatanallisten voimien avulla.
Ihmisen ruumiissahan on itseparantamisen mekanismi olemassa. Monet sairaudet parantuvat immuunijärjestelmän ym. avulla itsestään. Virukset, flunssat ja niin edelleen. Antibiootin keksiminen auttoi yleiseen sairauteen kuten angiinaan, johon ennen saattoi kuollakin. Tosin bakteerit pysyvät kehityksessä mukana ja kehittyvät resistanteiksi lääkkeille. Superbakteerit ja sikainfluenssat.
Mutta jos flunssa paranee itsestään omin mekanismeinsa, miksei vakava sairaus, kuten syöpä, voisi parantua itsestään ilman sen suurempaa ihmettä?
Myös se on ihmeellistä, että joillekin jokin tunnettu hoitomuoto tehoaa, mutta että toiselle siitä ei juurikaan ole apua.
Papit hoitivat ennen psyykkisä sairauksia, kun uskottiin, että ne ovat henkimaailman asioita, mutta nykyään: aivokemiaa!

- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Paranormaalit lapset
Aika moni paranee pelkästään sillä, että löytää hyvän kuuntelijan.
-
Vieras
Re: Paranormaalit lapset
Placeboa ymmärtääkseni käytetään lääketieteellisissä kokeissa, jotta voidaan huomata ero oikeasti ja "leikisti" parantavien aineiden välillä. Parantuminen lienee silloin eri asia kuin paranemisen kokeminen.
Entä luulosairaus? Jos ihminen kokee olevansa sairas, vaikka mitään sairautta ei voida todentaa?
Tästä ei ole kovinn pitkä matka terveyden määritelmään, johon ilmeisesti liittyy myös henkilön oma kokemus omasta terveydentilastaan. Sanotaanhan myös, että tervettä ihmistä ei ole vain tarpeeksi tutkittu.
Uskontoon liittyvä paranemisen kokemus on ehkä tätä kautta ymmärrettävissä ns. normaaliajattelun puitteissa?
Mutta entä jos joku vakava sairaus todella paranee itsestään ja lääkärit jäävät ihmettelemään asiaa, ettei näin olisi pitänyt käydä? Onko se ihmeparantuminen vai (lääketieteellisen) tiedon puutetta? Vai pannaanko se korkeampien voimien piikkiin?

RaM
Re: Paranormaalit lapset
Elimistöllä on mekanismeja parantaa itseään ja kun nuo mekenismit saavat tukea mielen voimasta, voi monenlaisia yllättäviäkin parantumisia tapahtua. Lääketiede näkeekin nykyisin ihmisen omalla mielellä ja elämänasenteella olevan suuri merkitys hänen terveydelleen.
Olen itse lääkärien mukaan ns. ihmeparantunut, mutta jumaluuksilla ei kohdallani ollut minkäänlaista osuutta tapahtuneeseen. Jos jollain yliluonnollisella oli, niin eiköhän kunnia mennyt siinä tapauksessa pannuhuoneen puolelle.
Olen itse lääkärien mukaan ns. ihmeparantunut, mutta jumaluuksilla ei kohdallani ollut minkäänlaista osuutta tapahtuneeseen. Jos jollain yliluonnollisella oli, niin eiköhän kunnia mennyt siinä tapauksessa pannuhuoneen puolelle.
-
Vieras
Re: Paranormaalit lapset
""Entä luulosairaus?"" -luuloja & erehdyksiä on enemmänkin
""voidaan huomata ero oikeasti ja "leikisti" parantavien aineiden välillä. Parantuminen lienee silloin eri asia kuin paranemisen kokeminen."" -Etenkin teoreettisesti ero on selkeä.
""jos joku vakava sairaus todella paranee itsestään ja lääkärit jäävät ihmettelemään asiaa, ettei näin olisi pitänyt käydä? Onko se ihmeparantuminen vai (lääketieteellisen) tiedon puutetta? Vai pannaanko se korkeampien voimien piikkiin? "" -Ensin tulisi todeta vakavan sairauden itsestään parantuminen. Sitten voisi spekuloida syyllä, toki asianmukaisten tutkimusten jälkeen.
""flunssa paranee itsestään omin mekanismeinsa, miksei vakava sairaus, kuten syöpä, voisi parantua itsestään ilman sen suurempaa ihmettä?"" -Kysymys on eri sairauksista, joilla on eroa myös juuri parantumisessa (flunssa = virussairaus, syöpä = autoimmuunisairaus, moposairaus se ei ainakaan ole, jos väärin muistettu olisikin
""tunnettu hoitomuoto tehoaa, mutta että toiselle siitä ei juurikaan ole apua."" Ihmiset ovat monin tavoin erilaisia.

Aaac
- Viestit: 1644
- Liittynyt: 28.04.2007 15:11
Re: Paranormaalit lapset
Vartiotornikin kertoo ajoittain ihmparantumisista, varsinkin verestä kieltäytymiseen liittyvissä tapauksissa. Veriarvot ovat olleet aivan alhaalla, ja yhtäkkiä on alkanutkin paraneminen. Ilmeisesti unohdetaan vain mainita, että potilas on sittenkin ottanut salaa verta...
Religionsfri.
-
Poltergeist
- Viestit: 119
- Liittynyt: 25.10.2010 23:48
Re: Paranormaalit lapset
..
Viimeksi muokannut Poltergeist, 02.11.2010 11:15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
RaM
Re: Paranormaalit lapset
Ei ole mielekästä perusteetta uskotella itselleen yliluonnollisista voimista, joita itsellään tai muilla on. Realismi on paljon viisaampi tapa suhtautua asioihin. Jopa pienoinen skeptisyys epämääräisiltä tuntuvia asioita kohtaan on monin verroin järkevämpää, kuin sokea uskominen. Itsensä pettäminen on pelkkää hölmöyttä.
Tuijottamisella on merkitystä silloin, kun toinen huomaa tuijotuksen. Takaapäin tuijottamisella ei voida kiinnittää kenenkään huomiota. Tuollaisten hämärien ja tuntemattomien voimien olemassaolo on puhtaasti vilkkaan mielikuvituksen tuotetta.
Silmiin tuijottaminen merkitsee uhkaa. Tuijottaja koetaan vaaralliseksi. Tämä luonnossa ilmenevä 'luonnon laki' on periytynyt myös ihmisen alitajuntaan ja sen vuoksi tuijottavaa ihmistä jopa pelätään. Todellisuudessakin agressiiviset (yleensä päihteiden alaisena) ihmiset pyrkivät tuijottamisen kautta aikaansaamaan kontaktia ja mahdollista konfliktia toisen ihmisen kanssa.
Silmiin tuijottamiseen reagoiminen on siis luonnollinen reaktio.

Viimeksi muokannut RaM, 26.10.2010 21:16. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
Vieras
Re: Paranormaalit lapset
""Ottaisin aika vakavasti tämän nimimerkki "pehmoluopio" kommentin siitä, että todistajat olivat ensimmäiset, jotka ottivat hänet tosissaan""
Lahkolaisen elämäntehtävä on värvätä. Kun saalista lähestytään rakkauspommitusaikein, on menetelmänä ollakin kiinnostunut saaliin kiinnostuskohteista, se ei tarkoita näkemysten tai mielipiteiden jakamista, vaan yksinkertaisesti saaliin mielntilan saattamista vastaanottavaiseksi lahkon asialle.
Kun saalis on saatettu kasteelle asti, niin värvääjän kiinnostus lopahtaa muodollisiin suhteisiin kuten muihinkin lahkojäseniin nähden. Jos saaliilla on omintakeisia ajatuksia edelleen, niitä katsotaan nyt lahkosääntöjen mukaisesti. Siellä on ajatusrikos, lahkon oppien epäileminen.
Jossain lienee esiintullut, että Pehmoluopio on joutunut eroamaan taikka erotettu.
Lahkolaisen elämäntehtävä on värvätä. Kun saalista lähestytään rakkauspommitusaikein, on menetelmänä ollakin kiinnostunut saaliin kiinnostuskohteista, se ei tarkoita näkemysten tai mielipiteiden jakamista, vaan yksinkertaisesti saaliin mielntilan saattamista vastaanottavaiseksi lahkon asialle.
Kun saalis on saatettu kasteelle asti, niin värvääjän kiinnostus lopahtaa muodollisiin suhteisiin kuten muihinkin lahkojäseniin nähden. Jos saaliilla on omintakeisia ajatuksia edelleen, niitä katsotaan nyt lahkosääntöjen mukaisesti. Siellä on ajatusrikos, lahkon oppien epäileminen.
Jossain lienee esiintullut, että Pehmoluopio on joutunut eroamaan taikka erotettu.
-
Poltergeist
- Viestit: 119
- Liittynyt: 25.10.2010 23:48
Re: Paranormaalit lapset
..
Viimeksi muokannut Poltergeist, 02.11.2010 11:15. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Forgive me, Father, for l have sinned. Endlessly.
-
Pehmoluopio
- Viestit: 1565
- Liittynyt: 28.04.2007 18:24
- Paikkakunta: Hanko
Re: Paranormaalit lapset
Minusta teidän keskustelunne on yhtä järkevää kuin mielisairaalaan iäksi suljettujen keskustelu siitä, onko kirahveja ja leijonia olemassa, vai onko se vain hullun houretta.Vieras kirjoitti:Pehmoluopio käy loputonta sotaansa tiedettä ja järkeä vastaan ja yrittää kaupustella humpuukia totena.
Tieteen vertaaminen vatiotornin vilkkuvaloon vie uskottavuuden rippeetkin.
Olen nähnyt enneunia, satoja kummituksia, todistanut poltergeist-ilmiön, mitä vielä, helpompi kai olisi luetella, mitä en ole kokenut. Kummitukset ovat vielä äännelleetkin. Kummitukset ovat olleet ihmisiä ja eläimiä.Vieras kirjoitti: Mitä yliluonnollisia kokemuksia sinulla on "pehmoluopio"?
Niitä näkee mielenkiintoisissa paikoissa, jostain syystä esimerkiksi aavekaupungeissa, joissain kummitustaloissa tai paikoissa, jossa oli kuollut paljon ihmisiä tai hautausmailla minulla ei ollut mitään yliluonnollisia kokemuksia kun taas joissain moderneissa, historiattomissa paikoissa oli.
Viimeksi muokannut Pehmoluopio, 26.10.2010 21:49. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Miljoonat kohta kuolevat eivät eläneet koskaan
-
Poltergeist
- Viestit: 119
- Liittynyt: 25.10.2010 23:48
Re: Paranormaalit lapset
..
Viimeksi muokannut Poltergeist, 02.11.2010 11:17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Forgive me, Father, for l have sinned. Endlessly.
-
RaM
Re: Paranormaalit lapset
Valtaosa ihmisen sanattomasta viestinnästä tapahtuu kasvojen ilmeiden ja katseen välityksellä. Silmien kontrolli ei ole ihmisellä mahdollista. Niinpä tunteet, kuten suru, ilo, viha, mielihyvä ja pettymys, näkyvät välittömästi ihmisen silmistä ja kasvojen ilmeistä.
-
Pehmoluopio
- Viestit: 1565
- Liittynyt: 28.04.2007 18:24
- Paikkakunta: Hanko
Re: Paranormaalit lapset
Jehovan todistajien uskontoon kuuluu se, että yliluonnolliset oliot ovat tosia ja luonteeltaan pahoja.Vieras kirjoitti:"Kun saalista lähestytään rakkauspommitusaikein, on menetelmänä ollakin kiinnostunut saaliin kiinnostuskohteista, se ei tarkoita näkemysten tai mielipiteiden jakamista, vaan yksinkertaisesti saaliin mielntilan saattamista vastaanottavaiseksi lahkon asialle.
Miljoonat kohta kuolevat eivät eläneet koskaan