Dokumentti Jehovan Todistajien vuodesta 1914
Valvoja: Moderaattorit
-
Vieras
Dokumentti Jehovan Todistajien vuodesta 1914
Onko kukaan miettinyt tosissaan, jos tekisi kansainvälisen dokumentin Jehovan Todistajien uskomuksista.
Keskittyen suoraan vuosi lukuihin. Ohjelmasta 10% vanhoihin ennustuksiin ja 90 % nykyisiin eli 607 eaa Jerusalemin tuho laskelmat, josta päästään vuoteen 1914.
Sitten haastateltais liuta argeologeja ja eri alojen professoreita (historioitsijoita). Näytettäis tarkkaan, ettei heidän ennustelulleen ole katetta.
Dokumentti tulee tehdä niin, ettei se sisällä tätä ns. hyökkäys asennetta, vaan realistinen ilman mitään ylimääräistä paatosta tai hyökkäystä.
Näin ohjelman voisi katsoa mahd. moni JT. Tämä tarkoittaa myös, ettei sitä voi ainakaan ISOLLA nimellä olla tekemässä kukaan, joka on lähetetty, lähtenyt järjestöstä.
Tämä sen vuoksi, etteivät voi kieltää ohjelman katsomista todistajilta etukäteen!
Ohjelman nimi olisi oltava siis houkutteleva JT:lle esim. Jerusalem Babylonialaisten hävityksessä ja sitä koskevat ennustukset.
Esimerkki vain! Mitä mieltä olette? Itse haluaisin tehdä, mutten tunne ketään joka osaisi ohjata ja tehdä tuon. Luulisi löytyvän rahaa ja taitoa siltä porukalta, joka haluaa totuuden julki!

- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Dokumentti Jehovan Todistajien vuodesta 1914
Mm. MM on tehnyt Jehovan todistajien omalla materiaalilla toteennäytetyksi vuoden 1914 mahdottomuuden sikäli kuin sitä lasketaan vuodesta 607 eaa. Löytyy näiltä sivuilta ja ettei tarvitse nähdä vaivaa etsiä, oheistan. Todistakaa vääräksi.
BABYLONIAN HALLITSIJAT
VARTIOTORNISEURAN KIRJALLISUUDESSA
Tutkittuani tarkoin viitteissä mainittuja teoksia ja lehtiä sekä pyytäen täsmennystä joistakin englanninkielisistä lähteistä, on minua jäänyt kiusaamaan muuan vähäinen seikka, jota pyydän ystävällisesti minulle selvittämään.
Yksinomaan Vartiotorniseuran omasta materiaalista koottu Babylonian hallitsijoiden katkeamaton järjestys sekä heidän hallinta-aikansa, viittet:
Nebukadnessar hallitsi 43 vuotta ja hänen jälkeensä tuli hallitsijaksi Evil-Merodak. (dp pp. 50-51; dp p. 99; it-1 pp. 238-239; it-2 p. 480; w00 May 15 p. 12; w86 Nov. 1 p. 5; w65 Jan. 1 p. 29)
Evil-Merodak hallitsi 2 vuotta ja hänen jälkeensä tuli hallitsijaksi Neriglissar. (it-1 p. 773; w69 Feb. 1 p. 89; w69 Feb. 1 p. 90; w65 Jan 1 p. 29; it-1 pp. 238-239; it-1 p. 147; g72 May 8 pp. 27-28; it-1 p. 453; kc p. 186)
Neriglissar hallitsi 4 vuotta ja hänen jälkeensä tuli hallitsijaksi Labashi-Marduk. (w69 Feb. 1 p. 89; w69 Feb. 1 p. 90; w65 Jan. 1 p. 29; it-2 p.493; it-1 p.453; it-1 p. 425; it-1 p. 239; g72 May 8 pp. 27-28)
Labashi-Marduk hallitsi alle vuoden ja hänen jälkeensä tuli hallitsijaksi Nabonidus. (w65 Jan. 1 p. 29; it-1 pp. 238-239; it-1 p.425; it-2 p. 458; w69 Feb. 1 p. 89)
Nabonidus hallitsi 17 vuotta, jonka jälkeen Kyyros valloitti Babylonin vuonna 539. (it-2 p. 457; it-1 pp. 567-568; w68 Aug. 15 pp. 490-491; w68 Aug.15 p. 491 Footnote)
Kun nämä hallitsijat sekä heidän hallinta-aikansa asetetaan Vartiotorniseuran osoittamaan järjestykseen sekä kiinnitetään Vartiotorniseuran nk. absoluuttiseen vuosilukuun, niin syntyy seuraava luettelo:
21 = 605 Nebukadnessar II 43 vuotta
1 = 604
2 = 603
3 = 602
4 = 601
5 = 600
6 = 599
7 = 598
8 = 597
9 = 596
10 = 595
11 = 594
12 = 593
13 = 592
14 = 591
15 = 590
16 = 589
17 = 588
18 = 587
19 = 586
20 = 585
21 = 584
22 = 583
23 = 582
24 = 581
25 = 580
26 = 579
27 = 578
28 = 577
29 = 576
30 = 575
31 = 574
32 = 573
33 = 572
34 = 571
35 = 570
36 = 569
37 = 568
38 = 567
39 = 566
40 = 565
41 = 564
42 = 563
43 = 562 Evil-Merodak 2 vuotta
1 = 561
2 = 560 Neriglissar 4 vuotta
1 = 559
2 = 558
3 = 557
4 = 556 (Labashi Marduk 9 kk) Nabonidus 17 vuotta
1 = 555
2 = 554
3 = 553
4 = 552
5 = 551
6 = 550
7 = 549
8 = 548
9 = 547
10 = 546
11 = 545
12 = 544
13 = 543
14 = 542
15 = 541
16 = 540
17 = 539 Nk. absoluuttinen vuosiluku (w68 Aug. 15 pp. 490-493) tai kiinteä vuosiluku (it-1-FI sivu 90; it-2-FI sivu 312; Vartiotorni 15. toukokuuta 2003 sivu 4)
Mikäli pitäydytään esitetyissä vuosiluvuissa, miten selittyy Jerusalemin hävitys vuonna 607 eaa ja keskeinen oppi vuoden 1914 merkityksestä !

Juuri tämä ON ongelma!!!!
Tietoa riittää, MUTTA väärässä kanavassa!
Vastauksen kysymykseeni tiedän itsekkin.
Todellinen ongelma on ulottaa oikeaa faktaa niille, jotka luulevat tietvänsä eli vilpittömille jt:lle!
A ei taida olla ex tai nykyinen jt logiikastaan päätellen.

Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Dokumentti Jehovan Todistajien vuodesta 1914
Vuoden 1914 raamatullisuus on asia, johon Vt-seuran arkilyriikka ei koske pitkällä kepilläkään. Tässä eräs
ylipääsemätön ongelma. Ja tässä se toinen, eli seurakunnassa huseeraavien Jehovan edustajiksi käsitettyjen miesten käsitys vuoden 1914 perusteista.

Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Dokumentti Jehovan Todistajien vuodesta 1914
Itse asiassa "A" on ujuttanut kriittistä tietoa sellaiselle hengelliselle nokkimistasolle, jolle rivitodistaja ei sitä saa samalla vakavuudella ilman pelkoa paimennuksesta.Vieras kirjoitti:A ei taida olla ex tai nykyinen jt logiikastaan päätellen.
Jos "aan" logiikka pettää, niin tuo petollinen kohta esille perustellusti, uskon hänen korjaavan näkemystään.
Viimeksi muokannut Markku Meilo, 06.12.2010 01:10. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: 2=>"
Syy: 2=>"
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
walter
- Viestit: 26
- Liittynyt: 29.07.2009 17:15
Re: Dokumentti Jehovan Todistajien vuodesta 1914
Olisi hienoa jos tällainen tehtäisiin ja näytettäisiin vaikka ylen kanavilla parhaaseen katseluaikaan.Ehkä jokunen jt havahtuisi ottamaan selvää asioista.Pelkään että valtaosalle todistajista näillä historiallisilla tosiasioilla ei olisi mitään merkitystä,koska "ne on noita maailmallisia totuuksia".Näin minulle on vastattu,kun olen yrittänyt virittää aiheesta keskustelua.Kenenkään kanssa en ole päässyt vielä itse asiaan.Jt haistaa ongelmat kaukaa ja turvautuu siilipuolustukseen.
Miksi kukaan jt edes olisi kiinnostunut selvittämään miten asiat oikeasti on?
Riittä kun noudattaa tätä vt:n ohjetta:"In Jehovah's organization it is not necessary to spend a lot of time and energy in research,for there are brothers in the organization who are assigned to that very thing.."Watchtower 1967,june 1
Seura ei edes peittele sitä että tutkiminen ja johtopäätösten teko (itsenäisesti) ei ole suositeltavaa,vaan on ulkoistettu muutamille valituille veljille.
Niinpä edes tuo Jaakon ylle laittama mainio seuran omasta materiaalista koostettu taulukko ei todennäköisesti läpäise jt:n siilipuolustusta.Se nimittäin vaatisi hieman aikaa,vaivaa ja perehtymistä,mikä on turhaa koska "kyllä u&y orja tietää paremmin" ja siellä on päädytty 607-1914 tulokseen.Kuinka mielenhallinnassa oleva jt uskaltaisi uhmata Jehovan viestintäkanavaa.
Kaikki mahdollinen tieto Babyloniasta ja Jerusalemin temppelin tuhosta on muutenkin jo avoinna kaikille täysin neutraaleista lähteistä.Vaikee jt:n on alkaa väittämään,että esim.British Museum on luopioitten ja ex-jt:den salajuoni.(saattaa olla saatanan salajuoni)
Pelkään että 607-1914 laskelmasta aikanaan luopuminen ei tule horjuttamaan seuraa sen enempää kuin mitä sukupolvioppisekoilut on tehny.Ei tule sellaista päivää,että seura julistaisi vuoden 1914 harhaopiksi.Sillä on 140-vuoden kokemus luikertelemisesta irti vastuusta vääristä ennustuksistaan.
Yksi hyväksi havaittu strategia on feidaaminen.Jos seura päättää olla korostamatta (on kai jo päättänyt)tai edes mainitsematta koko laskelmaa vaikkapa muutamaan vuosikymmeneen,niin ehtii kasvaa kokonainen sukupolvi todistajia,joille se laskelma on vain muinaista vanhaa valoa.Aivan niinkuin 1799-1914 on nyt meille.Harva jt on kuullutkaan,että lopun ajat alkoi 1799 ja moni niistäkin voi ohittaa sen olankohautuksella "vanhaa valoa,kato Jehovan järjestössä tieto menee eteenpäin."Ja sitten voidaan sanoa,että "ei siihen (lopun aikojen alkamiseen) mitään kronologialaskelmia tarvita,mehän nähdään että tunnusmerkki alkoi silloin täyttymään".Omin silmin nähtävät "tunnusmerkkien täyttymiset" on sopivan tulkinnanvaraisia,toisin kuin kronologialaskelmat ja historialliset vuosiluvut.

Viimeksi muokannut walter, 06.12.2010 00:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
Vieras
Re: Dokumentti Jehovan Todistajien vuodesta 1914
Juuri näin!
Kuinka monta TEISTÄ on valmis rahoittamaan projektia?
Nyt ääntä peliin! Minä olen!!!!!
Tosiasiat on tiedossa, mutta kai meiltä löytyy oikeaa tahtoa tehdä jotain?
Meilo, sinulla on eniten credibiliteettiä Suomessa, perusta rahasto johon me muut saadaan lahjoittaa.
(nimettömästi) Rahasto tuottaa dokkareira joissa kerrotaan totuus. Dokkarit myydään ulkomaille. U tube ei ole Oikea kanava jt:n tavoittamisessa.
Nyt haetaan oikeaa uskottavuutta! Jokainen proffa, kun heille näyttää jt kirjallisuudesta mitä siellä kerrottaan jerusalemun tuhosta, tuomitsee sen ilomielin!
Näin 586-587 eaa tulee jokaisen viattoman, harhaanjohdetun, umpimielusen ( ne jotka tietävät totuuden), tietoon!
TÄMÄ vie credibiliteetin jt:lta ovilla!!!!

Meitä on vielä muutama, jotka ovat heränneet unesta eli törmänneet ulkopuoliseen tekstiin ja tutkittuaan lisää havaineet oikean asian laidan.
Dokkari ei herätä tai käännä päitä vaahtopäiden kanssa, mutta who cares.
Nuo helppo uskoiset uskovat mihin vain joku heitä auktoriteettisempi sanoo.
Idea ON tavoitta ne NORMAALILLA järjen juoksulla olevat ja uudet +kiinnostuneet, etteivät uskoisi potaskaan!
Idea on valtaisa! Hello, asia koskee yli 300 maassa asuvaa ihmistä, missä tätä potaskaa levietään!!
Rakkaus on hieno juttu mutta ei löydy jt:ta!
Dokkari ei herätä tai käännä päitä vaahtopäiden kanssa, mutta who cares.
Nuo helppo uskoiset uskovat mihin vain joku heitä auktoriteettisempi sanoo.
Idea ON tavoitta ne NORMAALILLA järjen juoksulla olevat ja uudet +kiinnostuneet, etteivät uskoisi potaskaan!
Idea on valtaisa! Hello, asia koskee yli 300 maassa asuvaa ihmistä, missä tätä potaskaa levietään!!
Rakkaus on hieno juttu mutta ei löydy jt:ta!
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Dokumentti Jehovan Todistajien vuodesta 1914
Jos Vt-seuran opetuksen nimenomaista 1914-ydintä ruoditaan seuraavan kahden vuosikymmenen sisällä sille pyhitetyssä YLE-ohjelmassa, olen tikkana ruudun äärellä, ellen ole jo tuhkattu. Tuollainsn ohjelman saama ohjelma-aika olisi täysin nykyodotukseni vastainen ja käsittääkseni edellyttäisi myös vastaavia ohjelmia kilpailevien kulttien opeista. Tämä taas edellyttäisi kasvavaa mielenkiintoa uskonnollisuuteen, jota ei nyt ole näkyvissä. Nyt kun tulee esiin ohjelmia, joissa käsitellään kulttien rampauttavaa vaikutusta.walter kirjoitti:Olisi hienoa jos tällainen tehtäisiin ja näytettäisiin vaikka ylen kanavilla parhaaseen katseluaikaan.
Kaikkein vähiten Saatanan vallassa oleva media herättää kiinnostusta, etenkin jos seurakuntiin tulee vanhaan malliin kirje, ettei jotain kyseistä ohjelmaa ole syytä katsoa.Miksi kukaan jt edes olisi kiinnostunut selvittämään miten asiat oikeasti on?
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: Dokumentti Jehovan Todistajien vuodesta 1914
Vieras wrote:
Kuinka monta TEISTÄ on valmis rahoittamaan projektia?
Nyt ääntä peliin! Minä olen!!!!!
Kannatan minäkin tommoista operaatiota ja arvelisin sen purevan myös !
Muistan kuinka useat Jt vanhimmat ovat sanoneet kun on tullut jokin ohjelma koskien jehovantodistajuutta , että se oli kovin leikattua matskua ja esitti siis asiat hieman väärin tai väärässä valossa.

Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Dokumentti Jehovan Todistajien vuodesta 1914
Itse käsitän, että oviuskottavuutta ei länsimaissa (USA ja katoliset peräkamarit poislukien) ole olemassakaan. Länsimaiden kasvu tulee pääosin jt-jälkikasvusta ja pienessä määrin sukulaisista, ikikiinnostuneista sekä työkavereista.Vieras kirjoitti:TÄMÄ vie credibiliteetin jt:lta ovilla!!!!
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Dokumentti Jehovan Todistajien vuodesta 1914
Tosiasia lienee se, ettei tuo Makelta lainaamani taulukko todista todistajalle yhtään mitään. Se joutaa roskiin. Sillä ei ole jehovan (UYO) hyväksyntää. Ainoaksi hauskuudeksi jää sen perustuminen nimenomaisesti Seuran omaan hyväksyttyyn materiaaliin. Mutta ainoastaan perustuu, se ei ole sitä.
-
Vieras
Re: Dokumentti Jehovan Todistajien vuodesta 1914
Jehovan todistajiin sanotaan todistavan, jos ottaa valokopion vanhasta lahkojulkaisusta jossa ilmenee kiusallinen asia, esim. vanha oppi jonka olemassaolo koskaan aikaisemminkaan kielletään nykyään.
Tuollaisen kopion, jossa punakynällä viiva sen ydinkohdan alla, on sanottu vaikuttavan todistajan mielentilaan kiihottavasti jopa aggressiiviseksi tehden, laittamaan oveensa viestejä kiellosta, mikä kaikki osoittaa tehoa, Kyse on vain toistosta, kauanko erilaista materiaalia tulee toimittaa jotta mielenhallinta rupeaisi murtumaan.
Tuo Makelta lainattu taulukko saattaisi jossakin tapauksessa tehota paremminkin, jos alkuperäismateriaalin valokopioon liitetään kopio jostakin toisesta lahkon tuotteesta siten että niiden ratkaiseva ristiriita tulee selkeästi esille.
Aina on aikaa ja kannattaa toimittaa jokin valokopio ohikulkiessaan taikka milloin ja missä tahansa se vain on helposti mahdollista ja tuottaa hyvän mielen ja virkistystä jatkoon.
Tuollaisen kopion, jossa punakynällä viiva sen ydinkohdan alla, on sanottu vaikuttavan todistajan mielentilaan kiihottavasti jopa aggressiiviseksi tehden, laittamaan oveensa viestejä kiellosta, mikä kaikki osoittaa tehoa, Kyse on vain toistosta, kauanko erilaista materiaalia tulee toimittaa jotta mielenhallinta rupeaisi murtumaan.
Tuo Makelta lainattu taulukko saattaisi jossakin tapauksessa tehota paremminkin, jos alkuperäismateriaalin valokopioon liitetään kopio jostakin toisesta lahkon tuotteesta siten että niiden ratkaiseva ristiriita tulee selkeästi esille.
Aina on aikaa ja kannattaa toimittaa jokin valokopio ohikulkiessaan taikka milloin ja missä tahansa se vain on helposti mahdollista ja tuottaa hyvän mielen ja virkistystä jatkoon.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Dokumentti Jehovan Todistajien vuodesta 1914
Johan se on opittu useasti ja opitaan vähän väliä uudelleen, fundisuskovan kohdalla ei perusteltukaan kritiikki todista yhtään mitään. Ovellani ollut fundisuskova irtisanoutui Vt-seurasta (kun toin esille UN/DPI/NGO-liitännäisjäsenyyden) ja esitti uskovansa ainoastaan Raamattuun.Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Tosiasia lienee se, ettei tuo Makelta lainaamani taulukko todista todistajalle yhtään mitään.
No hyvä, jos sitten 607-aiheessa jehovantodistajaa kehottaisi ottamaan esille Raamattunsa ja lukemaan Sakarjan 7:1-5 (UM):
Ja kehottaa sitten katsomaan ymmärrysoppaasta:7 Edelleen tapahtui, että kuningas Dareioksen neljäntenä vuonna Sakarjalle tuli Jehovan sana yhdeksännen kuun eli kislevin neljäntenä päivänä. 2 Ja Betel lähetti sitten Sareserin ja Regem-Melekin ja hänen miehensä hellyttämään Jehovan kasvoja 3 ja sanomaan papeille, jotka kuuluivat armeijoiden Jehovan huoneeseen, ja profeetoille, niin, sanomaan: ”Pitääkö minun itkeä viidennessä kuussa ja noudattaa pidättyvyyttä, niin kuin olen tehnyt nämä, oi kuinka monet vuodet?”
4 Ja minulle tuli sitten armeijoiden Jehovan sana, joka kuului: 5 ”Sano kaikelle maan kansalle ja papeille: ’Kun te paastositte ja kun valitettiin viidennessä kuussa ja seitsemännessä kuussa ja te teitte niin seitsemänkymmentä vuotta, paastositteko te todella minulle, niin, minulle?
Eli Sakarjan 7:1:ssä mainittu Dareioksen neljäs vuosi oli siis Vartiotorniseuran mukaan 517 eaa., joten Sakarjan 7:5:ssä mainittu 70-vuotinen jakso alkoi 587 eaa.”Egypti oli päässyt vapaaksi Persian ikeestä, mutta Dareios valloitti sen uudelleen n. 519–518 eaa.” (it-1-FI sivu 375)
”Dareios Hystaspeen osuus Raamatun kertomuksessa liittyy erityisesti Jerusalemin temppelin uudelleen rakentamiseen. Temppelin perustus laskettiin 536 eaa., mutta jälleenrakennustyö kiellettiin 522 eaa., ja ’se oli pysähdyksissä – – Dareioksen toiseen hallitusvuoteen asti’ (520 eaa.)” (it-1-FI sivu 375)
”Virkamiesten yhteistoiminnallisuuden ja profeettojen kautta jatkuvasti saatavan rohkaisun ansiosta (Sak 7:1; 8:1–9, 20–23) temppelin rakennustyö saatettiin menestyksellisesti päätökseen ’adarkuun kolmantena päivänä, nimittäin kuningas Dareioksen kuudentena hallitusvuonna’ (Esr 6:13–15; 6. maaliskuuta 515 eaa.).” (it-1-FI sivu 376)
Niin syvää mielenhallinta tuskin on, ettei jokin raamattutumake ole hereillä, ei Raamattua roskiin. On äkkiä herätettävä KD-aivolohko ja keksittävä ulospääsytie. No se löytyi hetkessä; Raamattua lainasi luopio.Se joutaa roskiin. Sillä ei ole jehovan (UYO) hyväksyntää.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
toolman
- Viestit: 448
- Liittynyt: 07.02.2009 00:13
Re: Dokumentti Jehovan Todistajien vuodesta 1914
Nuo ns.pitkän aikaan kirjoitelleet forumilla vuosiluvuista jäävät vai sille tasolle.
tool ja öl on elämää.