Vieras kirjoitti:""Ennaltatietämys oli sitä, että ihmisluonto on heikko,"" -kuinka tämä todistetaan ?
Tarvitseeko tuota edes todistaa? Mainitsemasi esimerkit tapahtuneista rikoksista ovat kaikkien nähtävillä. Ihmisluonnon heikkouden havaitsemiseen ei tarvita edes jumalista viisautta.
Montako ihmistä tunnet, jotka olisivat valmiita kuolemaan puolestasi? Jos tunnet 2 tällaista, olet jo todella onnekas. Tyypillisesti ihminen kyllä ajattelee ensin omaa napaansa. Oman lapsen kohdalla tuossa voi tulla poikkeus, tai todella rakkaan ystävän kohdalla. Raha on myös yksi suurimmista houkuttimista. Jotkut olisivat valmiita myymään vaikka oman äitinsä. On tehty tutkimuksia joiden mukaan jokainen meistä valehtelee useita kertoja päivässä. En pidä tuotakaan piirrettä todisteena luonteen vahvuudesta, välttämättä.
Markku Meilo kirjoitti:
Yllä esitetyn periaatteen mukaisesti olisi petturi voinut jäädä ilmaantumatta taikka ilmaantua yhtä useampi petturi.
Jos vastassa on niinkin vahva olento kuin Saatana, ei ole mitenkään epäselvää, että hän saa vähintään yhden kahdestatoista puolelleen. Pettureita olisi tosiaan voinut olla useita.
Mikä viisaus tai järki tässä kaikessa on takana? Siitä minulla ei ole aavistustakaan. Raamatun mukaan Jumala on todellakin katunut tekojaan ja välillä kääntänyt kelkkansa myös tehdessään kauppaa ihmisten kanssa. "Jos tuosta kaupungista löytyy 10 vanhurskasta, niin säästätkö kaupungin?" Yksi profeetta laitettiin kovaan ääneen kuuluttamaan kaupungin tuhoa ja Jehova päättikin säästää kaiken. Mikä häpeä iskikään profeetalle vääristä ennusteluista. Minulla on nykyään paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Noiden ihmisjärjellä selitettyjen vastausten vuoksi järjestöstäkin lähdin. Parempi, mielestäni, myöntää olevansa tietämätön kuin luulla tietävänsä.