Aikuisena kääntyneet.

[Vieraas]

Juttelin kaverin kanssa jehovantodistajuudesta, ja siitä miten aikuisena kääntyneitä kohdellaan.
Itselläni on aina ollut se ajatus, että aikuisena kääntyneet olivat jotenkin tyhmiä, yksinkertaisia, taikka muuten pimahtaneita.
Parisuhde markkinoilla aikuisena kääntyneet olivat niitä viimeisiä vaihtoehtoja.
Aikuisena kääntyneet ovat varmasti keskivertoa ajattelevampia ihmisiä, taikka sitten ihan täysiä luusereita.

Onko muilla samoja ajatuksia?

Pyydän jo valmiiksi anteeksi sitä jos loukkaan joitakuita. Tämäkin asia pitää käsitellä.

Älä pyydä anteeksi.

Jossain vaiheessa 90-lukua ei suomalaisessa yhteiskunnassa uskallettu tehdä mitään eroa naisten ja miesten välillä, äärifeministien työn tuloksena. 2010-luvulla uskalletaan jo sanoa, että naiset ja miehet poikkeavat toisistaan. Toivottavasti täällä ei tarvitse enää käydä läpi välivaihetta, jossa Jehovan todistajiksi kasvatetut ja sellaisiksi itse ryhtyneet niputetaan samanlaisiksi keskenään. Nämä henkilöt ovat psyykeltään täysin eri osastoa.

Ensin mainituilla ei välttämättä olisi ollut mitään tekemistä lahkon kanssa, jos heiltä olisi koskaan kysytty. Jälkimmäiset taas ovat tehneet päätöksensä itse. Jälkimmäiset ovat saattaneet olla mentaalisesti epästabiilissa tilassa, mutta ovat kuitenkin tehneet päätöksensä itse. "Pimahtanut" on aika ääri-ilmaus, mutta joku psyyken liikahdus lahkoon oma-aloitteisesti liittyneillä on tapahtunut.

Jehovan todistajiksi kasvatetut taas on useimmiten isästään ja/tai äidistään (sekä sisaruksistaan) erottamisen uhalla pakotettu pysymään mukana, joka on raukkamaisin liike mitä ihmislapselle voi tehdä.

[Pehmoluopio]

Jossain vaiheessa 90-lukua ei suomalaisessa yhteiskunnassa uskallettu tehdä mitään eroa naisten ja miesten välillä, äärifeministien työn tuloksena. 2010-luvulla uskalletaan jo sanoa, että naiset ja miehet poikkeavat toisistaan.

Niin, kymmenluvulla on päässyt esille 1930-lukulaisuus, jolloin ei ole mitään väliä puheen sisällöllä, vaan volyymillä.

"Pimahtanut" on aika ääri-ilmaus, mutta joku psyyken liikahdus lahkoon oma-aloitteisesti liittyneillä on tapahtunut.

Tuon varmaan myöntävät jeput itsekin.
Minusta, nyt kun sitä katsoo kaukana historiassa, Jeput olivat kohtalainen kurssi Raamatun sisältöjen ymmärtämiselle, sekä ihmisiin tutustumiselle, mutta varsinainen prosessointi alkoi jepuista eroamisen jälkeen. Keskeisin psyyken liikahdus minulla oli prosessi, joka johti erottamiseeni. Se oli kuin Aadamin ja Eevan karkoittaminen paratiisista, jossa kumpikaan heistä ei mitä ilmeisimmin halunnut olla. Huomattava Raamatussakin on, ettei siitä paratiisissa olosta tullut hengellistä kirjallisuutta kuin pari sätkäpaperinohutta sivua, mutta kaikki sen jälkeen tullut kirjallisuus kattaa kokonaisen kirjaston.

Erottaminen oli minulle kuin uusi kaste, merkki siitä, että on tullut hengellisesti kypsäksi ja kypsyneeksi.

Sääli teitä kaikkia jepuiksi kasvaneita, kun se teille kaikille oli vain pakollista myrkkyä joihin teidän vanhempanne teidät kiristivät. Olen minäkin vapautunut omista vanhemmistani, en ole puhunut niiden kanssa vuosiin.

[VErna]

Silloin kun (onnistuneen) elämän tarkoitus oli; saarnaa/löydä mies/saarnaa/odota loppua.

Missä tuon saarnamisen välissä ehtisi miehen löytää? Sehän veisi huomion siltä itseltään, saarnaamiselta.

Nabander

Kenttäpalveluskokouksessa ;D? Seuran kannalta ajateltuna onnistunut elämä kattaa pelkän saarnaamisen, lopun odottaminenkin vaan menee siinä sivussa. Tuo oli rivitodistajan käsitys "onnistuneesta elämästä" .

[Vieras]

Lapsesta asti mukana ollut sanoi, että olen "parempaa todistusta" kuin hän.

Ymmärrän lapsesta asti olleen problematiikan, sillä evästin yhden lapsen lahkoon ennen omaa pois jättäytymistäni siitä touhusta.

Lapset ovat varmaan Suomen jeppuloiden suurin kasvuryhmä jäsenmäärän suhteen. Harvempi varmaan enää ovilta mukaan tulee. Läheisen kuolema saattaa altistaa JT:n antamalle "auttamiselle".

[sinner74]

Tätä kysymystä arvioidessa täytyy muistaa, että jos sattuukin itse olemaan lapsena pakotettu, kuitenkin omat vanhemmat saattavat olla niitä aikuisena vapaaehtoisesti kääntyneitä. Täytyy myös muistaa, että ominaisuudet periytyvät, pojasta polvi paranee sekä hyvässä että huonossa.

[väkisinkastettu]

Luterilaisuuteen kastetaan alle 3kk ikäisenä vauvana.
kouiluissa pakolliset uskontotunnit.
Kirkosta voi erota vasta 18-vuotiaana.
Aikamoista "pakottamista"........

[Markku Meilo]

Aikamoista "pakottamista"........

Joillekin toisen väärinteko antaa oikeutuksen omalle väärinteolle, toiselle taas kilpailevan liikkeen väärä opetus riittää osoittamaan, että on itse oikeassa.

Itse vertaisin jt-kastetta fundisislamilaisuuteen, siellähän uskon hylkääminen on samalla kuolemantuomio, jonka täytäntöönpanoa joutuu pelkäämään. Eli jt-käytäntö hieman pitemmälle vietynä. Vuoden 1952 Wt-lehdessä oli lukijain kysäri jossa kerrottiin tietämättömille, etteivät nykyisten maiden lait salli eriuskoisen tappamista Raamatun malliin.

[raamatunmalliin?]

olisipa mukava nähdä tuo vanha artikkeli?

[IRanon]

Luterilaisuuteen kastetaan alle 3kk ikäisenä vauvana.
kouiluissa pakolliset uskontotunnit.
Kirkosta voi erota vasta 18-vuotiaana.
Aikamoista "pakottamista"........

Laki on sama riippumatta mihin uskontoon kuuluu.


Alle 12-vuotias lapsi on täysin vanhempiensa päätösvallan alainen.
12—14-vuotias lapsi ei saa oma-aloitteisesti tehdä uskonnollisia valintoja, mutta hän voi 1) estää vanhempiaan liittämästä itseään uskonnolliseen yhdyskuntaan, ja 2) estää vanhempiaan erottamasta itseään uskonnollisesta yhdyskunnasta.
15—17-vuotias lapsi saa tehdä oma-aloitteisesti uskonnollisia valintoja, mutta vanhemmat voivat 1) estää häntä liittymästä uskonnolliseen yhdyskuntaan, ja 2) estää häntä eroamasta uskonnollisesta yhdyskunnasta.
18 vuotta täyttänyt on täysivaltainen: hän saa tehdä uskonnollisia valintoja ilman että hänen vanhemmillaan tai kenelläkään muullakaan on niihin mitään sananvaltaa.

Lainattu sivuilta:
http://www.pakana.info/Ikarajat.html

[Markku Meilo]

olisipa mukava nähdä tuo vanha artikkeli?

Kas tässä:

Questions from Readers
• In the case of where a father or mother or son or daughter is disfellowshiped, how should such person be treated by members of the family in their family relationship?—P. C., Ontario, Canada.

We are not living today among theocratic nations where such members of our fleshly family relationship could be exterminated for apostasy from God and his theocratic organization, as was possible and was ordered in the nation of Israel in the wilderness of Sinai and in the land of Palestine. “Thou shalt surely kill him; thy hand shall be first upon him to put him to death, and afterwards the hand of all the people. And thou shalt stone him to death with stones, because he hath sought to draw thee away from Jehovah thy God, . . . And all Israel shall hear, and fear, and shall do no more any such wickedness as this is in the midst of thee.”—Deut. 13:6-11, AS.

Being limited by the laws of the worldly nation in which we live and also by the laws of God through Jesus Christ, we can take action against apostates only to a certain extent, that is, consistent with both sets of laws. The law of the land and God’s law through Christ forbid us to kill apostates, even though they be members of our own flesh-and-blood family relationship. However, God’s law requires us to recognize their being disfellowshiped from his congregation, and this despite the fact that the law of the land in which we live requires us under some natural obligation to live with and have dealings with such apostates under the same roof.

God’s law does not allow a marriage partner to dismiss his mate because his mate becomes disfellowshiped or apostatizes. Neither will the law of the land in most cases allow a divorce to be granted on such grounds. The faithful believer and the apostate or disfellowshiped mate must legally continue to live together and render proper marriage dues one to the other. A father may not legally dismiss his minor child from his household because of apostasy or disfellowshiping, and a minor child or children may not abandon their father or their mother just because he becomes unfaithful to God and his theocratic organization. The parent must by laws of God and of man fulfill his parental obligations to the child or children as long as they are dependent minors, and the child or children must render filial submission to the parent as long as legally underage or as long as being without parental consent to depart from the home. Of course, if the children are of age, then there can be a departing and breaking of family ties in a physical way, because the spiritual ties have already snapped.

If children are of age and continue to associate with a disfellowshiped parent because of receiving material support from him or her, then they must consider how far their spiritual interests are being endangered by continuing under this unequal arrangement, and whether they can arrange to support themselves, living apart from the fallen-away parent. Their continuing to receive material support should not make them compromise so as to ignore the disfellowshiped state of the parent. If, because of acting according to the disfellowship order of the company of God’s people, they become threatened with a withdrawal of the parental support, then they must be willing to take such consequences.

Satan’s influence through the disfellowshiped member of the family will be to cause the other member or members of the family who are in the truth to join the disfellowshiped member in his course or in his position toward God’s organization. To do this would be disastrous, and so the faithful family member must recognize and conform to the disfellowship order. How would or could this be done while living under the same roof or in personal, physical contact daily with the disfellowshiped? In this way: By refusing to have religious relationship with the disfellowshiped.

The marriage partner would render the marriage dues according to the law of the land and in due payment for all material benefits bestowed and accepted. But to have religious communion with the disfellowshiped person—no, there would be none of that! The faithful marriage partner would not discuss religion with the apostate or disfellowshiped and would not accompany that one to his (or her) place of religious association and participate in the meetings with that one. As Jesus said: “If he does not listen even to the congregation [which was obliged to disfellowship him], let him be to you just as a man of the nations and as a tax collector [to Jehovah’s sanctified nation].” (Matt. 18:17, NW) Hurt to such one would not be authorized, but there would be no spiritual or religious fellowshiping.

The same rule would apply to those who are in the relation of parent and child or of child and parent. What natural obligation falls upon them according to man’s law and God’s law the faithful parent or the faithful child will comply with. But as for rendering more than that and having religious fellowship with such one in violation of the congregation’s disfellowship order—no, none of that for the faithful one! If the faithful suffers in some material or other way for the faithful adherence to theocratic law, then he must accept this as suffering for righteousness’ sake.

The purpose of observing the disfellowship order is to make the disfellowshiped one realize the error of his way and to shame him, if possible, so that he may be recovered, and also to safeguard your own salvation to life in the new world in vindication of God. (2 Thess. 3:14, 15; Titus 2:8) Because of being in close, indissoluble natural family ties and being of the same household under the one roof you may have to eat material food and live physically with that one at home, in which case 1 Corinthians 5:9-11 and 2 John 10 could not apply; but do not defeat the purpose of the congregation’s disfellowship order by eating spiritual or religious food with such one or receiving such one favorably in a religious way and bidding him farewell with a wish for his prosperity in his apostate course. (w52 Nov. 15 p. 703)

[Vieras]

""väkisinkastettu
Luterilaisuuteen kastetaan alle 3kk ikäisenä vauvana.
kouiluissa pakolliset uskontotunnit.
Kirkosta voi erota vasta 18-vuotiaana.
Aikamoista "pakottamista"........""

Uskontotunneilla oli meikäläinenkin. Siellä käytiin läpi myös muut uskonnot, tietenkin vain merkittävät koska uskontoja on lievästi sanottuna monta. Jehovantodistajatkin kuitenkin mainittiin. Entinen jehovantodistaja on kertonut, todennäköisesti se oli jo palstalla H2O, joka oli sivulla www.jttuki.info eikä tällä veljesseuran palstalla, tämähän siirsi jttuki.infon arkistojen puolelle mutta löytyyhän se sieltä, niin entinen jt kertoi että hänet oli pyydetty uskontotunnille esittelemään uskontoaan. Ymmärrän että tällainen voi olla vaikeaa aktiivitodistajan tajuta tämä vapaa maailma. Niin tuolloin oli jt näyttänyt videokasetin, oliko mahdollisesti sen tapainen kuin maailma taikka maailman luominen taikka jotain vastaavaa suurisuuntaista, arvattavasti tähän yhteyteen kasetilla oli laitettu uskonnollinen tarjonta ja markkinointi. Tuo ex-jt kertoi kokeneensa kiusallisena naurunpyrskähdykset luokassa.

[Vieras]

"Meidän" peheen oli opettaja kerran pyytänyt kouluun kertomaan "omasta" uskonnostamme. Ei kuitenkaan käynyt, että perheenjäsenet itse käyvät ja kertovat tavoistaan (eli JT-tavoista). Sinne lähetettiin mediaseksikkäämpi tienraivaajaveli esittelemään videoita ym. Tästäkin jo huomaa, ettei kyse ole ihmisten omasta uskosta vaan uskonnon myynniksi brandatystä lahkosta.

[Pehmoluopio]

Julkkiksen tuoman nosteen vastakohta olisi jos joku täysin pimahtanut kiinnostuisi jepuista.

[Harmus]

Jehovan todistajiksi kasvatetut taas on useimmiten isästään ja/tai äidistään (sekä sisaruksistaan) erottamisen uhalla pakotettu pysymään mukana, joka on raukkamaisin liike mitä ihmislapselle voi tehdä.

En tiedä mistä päin kokemuksesi ovat, mutta ainakin pääkaupunkiseudulla voi nykyään elää mukavasti rivijulistajana JT piireissä, samoin kuin riviluterilaisena. Rimaa on matala tai oikeastaan sitä ei oikein enää ole, ihminen nimittäin tottuu monenlaiseen.

Nuoret rivi-jt:t ottavata elämästä kaiken irti ja samalla kaiken irti myös uskontonsa piiristä. He voivat olla vaikka seurakunnan vanhimpia ja samalla rakentaa uraa, taloa, perhettä, hienoja harrastauksia, ilman mitään sen suurempia omatunnonvaivoja tai moralisointeja itseltään tai muilta. Saarnaamiset ja seurakuntavastuut huolletaan samalla ja seurakunnasta saadaa kaivattua arvostusta ja mahdollisuus auttaa toisia, mitä jokainen normaali porvari kaipaa elämäänsä osaksi.

Ainoa vaade tässä elämäntyylissä on se mikä nyt yleensä on riviluterilaisellakin, että ei olla sitten lopulta niin syvällisesti kiinnostuneita uskon asioista ja halutaan elää kohtuu normaalia heteroporvarin elämää.

Aikuisena mukaan tulleet eroavat näistä rivi jt:stä valtavasti. Jossain vaiheessa tulee konfilikti ja vedetään rajoja.

[Vieras]

Nuoret rivi-jt:t ottavata elämästä kaiken irti ja samalla kaiken irti myös uskontonsa piiristä. He voivat olla vaikka seurakunnan vanhimpia ja samalla rakentaa uraa, taloa, perhettä, hienoja harrastauksia, ilman mitään sen suurempia omatunnonvaivoja tai moralisointeja itseltään tai muilta.

Vaikea on tuota kirjoittamaasi uskoa. Jehovan todistajien opetukset on rakennettu niin, että niissä velloo kyltymätön viha sitä maailmaa kohtaan, jota nuo ura, talo perhe ja hienot harrastukset edustavat.

Ihmisen psyyke kestää Jehovan todistajien kaltaisen vihalahkon ja ns. normaalin elämäntyylin yhdistämistä (eli kaksoiselämää) vain tiettyyn rajaan asti.