Eedenin puut

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Kivikko
Viestit: 650
Liittynyt: 10.01.2011 21:08

Eedenin puut

Viesti Kirjoittaja Kivikko »

Tuolla menneisyydessä on jo käsiteltykin tätä aihetta, mutta ajattelin koota ajatuksia 1.Mooseksen kirjan kertomuksesta tiedon puusta sekä elämän puusta.
Alkuun laitan UM version tapahtumista:

"Silloin Aadam sanoi:
”Tämä on vihdoinkin luu minun luistani
ja liha minun lihastani.
Häntä tullaan kutsumaan ’miehettäreksi’,
sillä miehestä hänet on otettu.”
24 Sen vuoksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja hänen on liityttävä vaimoonsa ja heidän on tultava yhdeksi lihaksi. 25 Ja he olivat molemmat kaiken aikaa alasti, Aadam ja hänen vaimonsa, eivätkä he kuitenkaan tunteneet häpeää.
3 Mutta käärme osoittautui varovaisimmaksi kaikista kedon villieläimistä, jotka Jehova Jumala oli tehnyt. Niinpä se alkoi sanoa naiselle: ”Onko tosiaan niin, että Jumala on sanonut: te ette saa syödä jokaisesta puutarhan puusta?” 2 Tähän nainen sanoi käärmeelle: ”Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmää. 3 Mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä puutarhaa, Jumala on sanonut: ’Ette saa syödä siitä ettekä saa koskea siihen, ettette kuolisi.’” 4 Tähän käärme sanoi naiselle: ”Ette suinkaan kuole. 5 Sillä Jumala tietää, että juuri sinä päivänä, jona te syötte siitä, teidän silmänne todella avautuvat ja te tulette varmasti olemaan niin kuin Jumala, niin että tiedätte hyvän ja pahan.”
6 Nainen näki nyt, että puussa oli hyvää ravintoa ja että silmät kaipasivat sitä, niin, puu oli haluttava katsella. Siksi hän otti sen hedelmää ja söi sitä. Jälkeenpäin hän antoi myös miehelleen, kun tämä oli hänen kanssaan, ja hänkin söi sitä. 7 Silloin molempien silmät avautuivat ja he tajusivat olevansa alasti. Niinpä he ompelivat viikunanlehtiä yhteen ja tekivät itselleen lanneverhot.
8 Myöhemmin he kuulivat Jehova Jumalan äänen hänen vaeltaessaan puutarhassa päivän tuuliseen aikaan, ja silloin Aadam ja hänen vaimonsa kätkeytyivät Jehova Jumalan kasvoilta puutarhan puiden sekaan. 9 Ja Jehova Jumala huusi Aadamia toistuvasti ja sanoi hänelle: ”Missä olet?” 10 Lopulta tämä sanoi: ”Minä kuulin sinun äänesi puutarhassa, mutta minua pelotti, koska olin alasti, ja siksi minä kätkeydyin.” 11 Siihen hän sanoi: ”Kuka sinulle kertoi, että olit alasti? Oletko syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?” 12 Ja Aadam sanoi vielä: ”Nainen, jonka annoit olemaan kanssani, hän antoi minulle hedelmän siitä puusta, ja niin minä söin.” 13 Sitten Jehova Jumala sanoi naiselle: ”Mitä oikein olet tehnyt?” Tähän nainen vastasi: ”Käärme minut petti, ja niin minä söin.”
14 Silloin Jehova Jumala sanoi käärmeelle: ”Koska olet tämän tehnyt, sinä olet kirottu kaikkien kotieläinten ja kaikkien kedon villieläinten joukossa. Vatsallasi tulet kulkemaan ja tomua tulet syömään kaikki elämäsi päivät. 15 Ja minä panen vihollisuuden sinun ja naisen välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille. Se murskaa sinun pääsi, ja sinä murskaat sen kantapään.”
16 Naiselle hän sanoi: ”Minä lisään suuresti raskautesi vaivaa; kivulla sinä synnytät lapsia, ja mieheesi on sinun halusi, ja hän hallitsee sinua.”
17 Ja Aadamille hän sanoi: ”Koska kuuntelit vaimosi ääntä ja söit siitä puusta, josta minä annoin sinulle tämän kiellon: ’Et saa syödä siitä’, kirottu on maa sinun takiasi. Vaivaa nähden tulet syömään sen satoa kaikki elämäsi päivät. 18 Ja orjantappuroita ja ohdakkeita se kasvaa sinulle, ja sinun on syötävä kedon kasveja. 19 Otsasi hiessä sinä syöt leipää, kunnes palaat maahan, sillä siitä sinut on otettu. Sillä tomua sinä olet, ja tomuun sinä palaat.”
20 Tämän jälkeen Aadam antoi vaimolleen nimen Eeva, koska hänestä oli tuleva kaikkien elävien äiti. 21 Sitten Jehova Jumala teki Aadamille ja hänen vaimolleen pitkät vaatteet nahasta ja puki heidät. 22 Ja Jehova Jumala sanoi vielä: ”Katso, ihmisestä on tullut kuin yksi meistä hyvän ja pahan tietämisessä, ja jottei hän nyt ojentaisi kättään ja todellakin ottaisi elämän puusta ja söisi ja eläisi ajan hämärään asti...” 23 Sen jälkeen Jehova Jumala ajoi hänet pois Eedenin puutarhasta viljelemään maata, josta hänet oli otettu. 24 Ja niin hän ajoi ulos ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit sekä jatkuvasti kääntyilevän leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle vievää tietä."

Kertomus on hyvin mielenkiintoinen, sillä se aikaansaa listan kysymyksiä.


1. Aadam sanoo, että naista tullaan kutsumaan miehettäreksi (kirjaimellinen käännös hepreankielen naista tarkoittavasta sanasta ’iš·šah′). Miksi tässä sana käännetään miehettäreksi, kun milloinkaan muulloin tätä sanaa ei enää käytetä? Eikä tämän olisi voinut kääntää "naiseksi" ja vaikka sulkeisiin tai alaviitteeseen 'miehetär' ?

2."Mutta käärme osoittautui varovaisimmaksi kaikista kedon villieläimistä, jotka Jehova Jumala oli tehnyt. "
- Miksi JTt väittävät että tässä oli kyseessä Saatana, kun Raamattu sanoo suoraan että kyseessä oli Jumalan luoma villieläin, eikä mikään kapinallinen enkeli?

3. "sinä päivänä, jona te syötte siitä, teidän silmänne todella avautuvat ja te tulette varmasti olemaan niin kuin Jumala, niin että tiedätte hyvän ja pahan"
Käärmeen joka sana oli totta. Hedelmä ei ollut myrkyllinen, että ihminen olisi kuollut. Hedelmä tosiaan avasi silmät näkemään että oli alasti.
- Millä perusteella käärme valehteli Eevalle?
- Miksi ihminen piti kummallisena, että oli alasti, kun kaikki eläimet ympärillä olivat myös alasti? Mikä heillä oli vertailukohteena?
- Miksi ihminen alkoi hävetä juuri sukuelimiään, kun niillä tuskin oli mitään tekemistä hedelmän syömisen kanssa?

4. Millä perusteella Aadam tiesi minkä puun hedelmää söi, kun kertomus ei siihen millään viittaa?

5. Miksi naisen silmät avautuivat vasta silloin kun Aadamkin oli jo syönyt hedelmää?
- Jos Aadam ei olisikaan jostain syystä syönyt vaimonsa tarjoamaa ruokaa, niin olisivatko molempien silmät jääneet avaamatta tältä osin?

6. Millä he ompelivat viikunan lehtiä yhteen? Pitikö joka aamu tehdä uudet lehtien kuivuttua ja rapistuttua?
- Selvästikään rintoja ei nainen peittänyt, sillä mainittiin vain lanneverhot. Milloin rintoja alettiin peittää ja mistä syystä?
- Miksi jumala teki nahkavaatteet ihmisille eikä jättänyt heitä alasti ja käsittelemään häpeän tunnetta ja oppiakseen siitä jotakin?

7. Jos käärme oli se, joka petti naisen, miksi naista pidettiin syyllisenä? Yleensä petoksesta tulisi rankaista vain petoksen tekijää, ei uhria.

8. "Koska olet tämän tehnyt, sinä olet kirottu kaikkien kotieläinten ja kaikkien kedon villieläinten joukossa. Vatsallasi tulet kulkemaan ja tomua tulet syömään kaikki elämäsi päivät. "
- Käärmettä rangaistiin. Oliko sillä ne kuuluisat jalat, vai puhuiko Jumala pehmoisia rehvastellakseen ihmiselle?
- Mitä käärmeen piti syödä? Mikään käärmelaji ei edelleenkään syö tomua, vaikka lipookin kielellään ilmaa. Puhuiko Jumala taas pehmoisia vai eikö kirjoittajalla ollut hajuakaan mitä oikeasti sanottiin?

9. ”Katso, ihmisestä on tullut kuin yksi meistä hyvän ja pahan tietämisessä, ja jottei hän nyt ojentaisi kättään ja todellakin ottaisi elämän puusta ja söisi ja eläisi ajan hämärään asti...”
- Jos käärme todellakin oli viekas, miksei se ohjannut ihmisiä syömään myös elämän puusta ennen kun Jumala huomasi mitään tapahtuneen?
- Jos jumala on kaikkitietävä, niin miksei se tiennyt mitä ihminen puuhasi?

10. Todellakin 10 pisteen kysymys: jos jumala asetti kerubit vartioimaan Eedenin itäpuolelle, niin mikseivät ihmiset menneet länsipuolelta hakemaan elämän puun hedelmää? Ei se tietä vaadi että metsässä voisi kulkea.

11. Jos ihmiset olivat todella näin tyhmiä ja tietämättömiä, miksi jumala teki niin monimutkaisia pelejä, etteivät he osanneet pelata mukana?
- Miksi Jumala teki puutarhaan 2 puuta, jos ihmiset eivät saaneet syödä niistä? Rakensiko jumala ihmisille ansan tarkoituksellisesti?

12. Millä perusteella ensimmäiset ihmiset olivat täydellisiä, jos he kerran tekivät näin helposti virheitä?

13. Miksi jumala olisi halunnut ihmisten olevan niin tyhmiä, etteivät olisi tajunneet olevansa alasti?
- Miksi ihmiset eivät olisi saaneet tietää mikä on hyvää ja mikä pahaa?
- Miksi jumala luuli että tietämättä näitä asioita ihminen voisi edes valita miten toimia, jos tarpeellista tietoa ei annettu sen vertaa?

13. Millä perusteella JTt väittävät että Saatana manipuloi käärmettä, kun Saatanaa ei tarinassa mainita, eikä sitä myöskään millään siitä rangaistu?
Aaron Hannu
Viestit: 506
Liittynyt: 13.03.2011 17:17

Re: Eedenin puut

Viesti Kirjoittaja Aaron Hannu »

Kysymyksessä on sumerilaisten vaikutus heprealaiseen paimentolaiskulttuurin, niiden ja muiden kulttuurien yhdentymä ja näkemys myöhemmin juutalaisuudeksi, sittemmin kristillisyydeksi muodostuneiden käsitysten symbolinen kertomus ihmisen henkisen tietoisuuden kehityksestä, jonka valitettavasti monet uskovat olevan kirjaimellinen totuus -> seurauksena ristiriidat tieteen todisteiden kanssa sekä tietoisuuden nousun mukainen terve hämmästely ja epäily.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Eedenin puut

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Kivikko kirjoitti:Kertomus on hyvin mielenkiintoinen, sillä se aikaansaa listan kysymyksiä.
Kysymyksiä riittää, esmes kärmes rukan suhteen, joka ei pääse syömään edes apilaa:
”Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö olkia niin kuin sonni, ja käärmeellä on ruokanaan tomu. Ne eivät tee vahinkoa eivätkä tuota turmiota missään minun pyhällä vuorellani”, on Jehova sanonut.” (Jes. 65:25 UMK)
Auki on kuitenkin esimerkiksi se, saako kärmes tässä sadussa jalkansa takaisin?
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
liisi
Viestit: 7
Liittynyt: 09.03.2011 18:46

Re: Eedenin puut

Viesti Kirjoittaja liisi »

Kiitos kivikko päivän makeimmista nauruista! :D Kyllä tuntee itsensä taas niin tyhmäksi ja sokeaksi kun on joskus salilla 1. Mooseksen kirjaa totuutena lukenut. Lapsena joskus mietin itsekin tuota käärme asiaa. Olisi mielenkiintoista kyllä selvittää oliko käärmeellä sittenkin ne jalat, jotka sitten tyhmyyttään menetti. :o
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Eedenin puut

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Jumalan selitetään lukevan vielä nykyisessäkin ihmisvilinässä jokaisen henkilön kaikki ajatukset ja havaitsevan kaikki teot, mutta jo kahden ihmisen paratiisissa jumala kadotti Aadamin (jae 9) jonnekin ihmisvilinään?
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
nina2011
Viestit: 264
Liittynyt: 11.01.2011 01:02

Re: Eedenin puut

Viesti Kirjoittaja nina2011 »

Elämän puu on yleinen aihe lähi-idän kulttureissa. Yleensä myyttinen puu joka antaa kuolemattomuuden. Elämän puu on kuvattu lukemattomia kertoja lähi-idän ja egyptin taiteissa. Se on keskeinen symboli Kabbalassa, tooran mystisessä tulkinnassa. Vastaavia myyttisiä puuaiheita ovat germaanisessa ja skandinaavisessa mytologiassa esiintyvä maailmanpuu sekä Kalevalan Iso Tammi. Kiinalaisessa mytologiassa on tarina puusta joka tuottaa persikan kerran kolmessa tuhannessa vuodessa. Tämän hedelmän syömällä voi saavuttaa kuolemattomuuden. (Lähde: Wikibedia)
Jokainen uloskäynti on sisäänkäynti johonkin muualle.
Vieras

Re: Eedenin puut

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Kaliforniassa on niitä toistasataametrisiksi kasvavia, olikos ne punapuita (Suomessa pisin puu on kai kuusi, sanotaanko se runs. 40 metriseksi ?) niin sellaisen punapuun oksistossa, kai suomalaista honkaa paksuudeltaan vastaten, oli turisti poimimassa mustikoita suuhunsa ja kaverinsa otti valokuvan, tuossa juuri runs. 40 metrin korkeudessa. jehova oli sallinut sinne kerääntyä irtonaavaa yms lahoamaan ja linnun kakkivan mustikan siemenen sekä kosteusolotkin sopivaksi, miksei sellaista voisi elämänpuuksi sanoa.
Luopio?
Viestit: 128
Liittynyt: 16.09.2009 21:01
Paikkakunta: 60°10'12"N 24°56'24"E

Re: Eedenin puut

Viesti Kirjoittaja Luopio? »

Kiitos Kivikko, tästä oli paljon hupia!

Itse aina ihmettelen tuota vaatetusongelmaa paratiisissa. Kun A:n ja E:n mukulat olisivat täyttäneet koko maan, olisiko esim. pohjoisilla leveysasteilla sitten käytetty vaatteita? Sään salliessa oltu naturisteja.

Hävettää, että joskus otin raamatun ihan vakavasti.
"Totuus ei saa koskaan tulla hyvän tarinan tielle"
RaM

Re: Eedenin puut

Viesti Kirjoittaja RaM »

On koomista ajatella näin järkiintymisen jälkeen tuota dilemmaa käärmeen puhumisesta ja siihen reagoimisesta.
Vt-seura ei Eevan lailla hämmästele lainkaan eläimen puhekykyä, vaan selittelee miksi valhe meni niin helposti läpi (kun Eeva ei tiennyt valehtelemisesta mitään). Suuri hämmästyksen aihe olisi kuitenkin luullut olevan sen, miksi ihmeessä Eeva ja etenkin Aatami eivät oudoksuneet käärmeelle yllättäen ilmaantunutta puhekykyä. Kyllä heidän vt-seuran mainostamina täydellisen viisaina ihmisinä olisi pitänyt ymmärtää, ettei käärmeellä ole minkäänlaista anatomista mahdollisuutta tuottaa puhetta älystä puhumattakaan. Aatamikin tunsi hyvin koko eläinkunnan, kun oli nimenyt ne kaikki. Tästä huolimatta nuo täydelliset ihmiset söivät käärmeen kanssa käydyn keskustelun seurauksena omppunsa.

Minä ainakin tällaisena epätäydellisenä typeryksenäkin olisin ryhtynyt juttelemaan käärmeen kanssa jostain ihan muusta, kuin hedelmistä. Jopa ihmettelemään tuota yllättävää kykyä. Mutta ei Eeva eikä Aatami. :shock:

Sama koskee toista ihmeellistä eläintarinaa. Kun Bileamin aasi rupesi soittamaan turpaansa kesken matkaa, niin mitä teki Bileam. Ihmetteli, kuinka aasi voi puhua? Ei vaan käski aasinsa pitää turpansa kiinni kun siltä ei ole mitään kysytty. Luulisi ihmisen reagoivan tuollaiseen jotenkin toisella lailla.
Lothar II
Viestit: 412
Liittynyt: 08.12.2009 10:52

Re: Eedenin puut

Viesti Kirjoittaja Lothar II »

Kivikko kirjoitti:Jälkeenpäin hän antoi myös miehelleen, kun tämä oli hänen kanssaan, ja hänkin söi sitä.
KR-38, kuuluu näin:"...ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi."

Mikähän on syynä, että UM-käännös on tässäkin erilainen ? UM:n mukaan Aatami ei ollut "tilaisuudessa" mukana, mutta KR-38:n mukaan oli. Näin ainakin itse olen asian käsittänyt.
Vieras

Re: Eedenin puut

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"söivät käärmeen kanssa käydyn keskustelun seurauksena omppunsa." -Juutalaisen kirjallisuuden mukaan oli kyseessä sitruuna, näin muistelisi (eikö jotkut aktiivi-jt:t korosta, että se oli hedelmä, ei omena ?)

Kuullut kun muuan mies oli ostanut huumeita, niin ensin oli pettynyt, mutta kertoi pettyneensä liian aikaisin, oli saanut sitten keskustella henkeviä aidanseipäiden kanssa.

"ettei käärmeellä ole minkäänlaista anatomista mahdollisuutta tuottaa puhetta" -Ei kai ääntele ollenkaan ? 2:sti läsnäolleena kyyn tappajaisissa muistelisi ne hiljaisiksi.

Eikös käärme ole sukuelimen symboli ? Mitä ulottuvuuksia tämä tuo tulkintaan ?

Voiko kertomuksesta ottaa opiksi ? Eikös vartiotorni ole kuin iskuun kurkottunut käärme, hallintoelin silminä väijymässä saalista ?
Aaac
Viestit: 1644
Liittynyt: 28.04.2007 15:11

Re: Eedenin puut

Viesti Kirjoittaja Aaac »

Muistaakseni WT selittelee asiaa niin, että itse Peeveli puhui käärmeen välityksellä.
RaM kirjoitti:On koomista ajatella näin järkiintymisen jälkeen tuota dilemmaa käärmeen puhumisesta ja siihen reagoimisesta.
Vt-seura ei Eevan lailla hämmästele lainkaan eläimen puhekykyä, vaan selittelee miksi valhe meni niin helposti läpi (kun Eeva ei tiennyt valehtelemisesta mitään). Suuri hämmästyksen aihe olisi kuitenkin luullut olevan sen, miksi ihmeessä Eeva ja etenkin Aatami eivät oudoksuneet käärmeelle yllättäen ilmaantunutta puhekykyä. Kyllä heidän vt-seuran mainostamina täydellisen viisaina ihmisinä olisi pitänyt ymmärtää, ettei käärmeellä ole minkäänlaista anatomista mahdollisuutta tuottaa puhetta älystä puhumattakaan. Aatamikin tunsi hyvin koko eläinkunnan, kun oli nimenyt ne kaikki. Tästä huolimatta nuo täydelliset ihmiset söivät käärmeen kanssa käydyn keskustelun seurauksena omppunsa.

Minä ainakin tällaisena epätäydellisenä typeryksenäkin olisin ryhtynyt juttelemaan käärmeen kanssa jostain ihan muusta, kuin hedelmistä. Jopa ihmettelemään tuota yllättävää kykyä. Mutta ei Eeva eikä Aatami. :shock:

Sama koskee toista ihmeellistä eläintarinaa. Kun Bileamin aasi rupesi soittamaan turpaansa kesken matkaa, niin mitä teki Bileam. Ihmetteli, kuinka aasi voi puhua? Ei vaan käski aasinsa pitää turpansa kiinni kun siltä ei ole mitään kysytty. Luulisi ihmisen reagoivan tuollaiseen jotenkin toisella lailla.
Religionsfri.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Eedenin puut

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieras kirjoitti: -Ei kai ääntele ollenkaan ?
Monet pikkuelikot sihisevät niin halutessaan, kärmeskin. Oman saharankokemukseni mukaan kyse on puolustautumisesta.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Eedenin puut

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Lothar II kirjoitti:Mikähän on syynä, että UM-käännös on tässäkin erilainen ? UM:n mukaan Aatami ei ollut "tilaisuudessa" mukana, mutta KR-38:n mukaan oli. Näin ainakin itse olen asian käsittänyt.
Äkkiä ajatellen siinä tuntuisi olevan halu harmonisoida Raamatun rosoisuutta, eli kun toisaalla esitetään näiden kahden vastuun olevan erilainen, mutta toisaalla molempien olleen läsnä:
"Mutta teille nuorille on vielä raitistuttavampaa ajatella sitä, että te olette Saatanan erityinen maalitaulu. Miksi? Koska teillä nuoruutenne vuoksi on ollut vähemmän aikaa hankkia tietoa ja viisautta, ja Saatana valitsee uhreikseen kokemattomampia. Hän menetteli siten heti kapinansa alusta lähtien. Muista, että hän lähestyi Eedenin puutarhassa Eevaa, ei hänen aviomiestään Aadamia, joka oli luotu jonkin aikaa ennen Eevaa. Ja Saatana onnistui. Hän petti, niin, harhautti valheellisen ulkomuodon avulla nuoremman ja kokemattomamman Eevan. Raamattu selittää: ”Sillä Aadam muodostettiin ensin, sitten Eeva. Aadamia ei myöskään petetty, mutta nainen petettiin perusteellisesti ja joutui rikkomukseen.” – 1. Timoteukselle 2:13, 14." (Vartiotorni 1. elokuuta 1986 sivu 9)
Ongelmaa ei enää ole kun hedelmänsyöntitilanteesta poistetaan toinen henkilö.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
RaM

Re: Eedenin puut

Viesti Kirjoittaja RaM »

Aaac kirjoitti:Muistaakseni WT selittelee asiaa niin, että itse Peeveli puhui käärmeen välityksellä.
Toki se on 'tieteellinen' selitys asialle, mutta eihän Eeva ja Aatami niin olettaneet. He luulivat käärmeen puhuvan heille... se on juuri kysymykseni pointti. Olivatko he täydellisiä idiootteja? Älyvammaisia jotka jostain syystä kykenivät tuottamaan itseään fiksumpia jälkeläisiä? Tosin lahkon mukaan tässäkin olisi käynyt juuri toisin päin. :roll:
Vastaa Viestiin