RaM kirjoitti:Olivatko he täydellisiä idiootteja? Älyvammaisia jotka jostain syystä kykenivät tuottamaan itseään fiksumpia jälkeläisiä?
Jokaisella kansalla on omat kansallishahmonsa, meillä hölmöläiset. Hölmöläistarujen sukujuuria en tosin tunne, mutta ei mitään hätää, raamatunaikuiset tarutkin ovat merkittäviltä osin lainaa naapurikansoilta.
Tosin lahkon mukaan tässäkin olisi käynyt juuri toisin päin. :roll:
Jospa se kehitys kuvaakin ainoastaan prosentin murto-osaa maapallon väestä?
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Hehän veivät säkillä valoa pirttinsä, jonka piirroksesta oli jäänyt akkuna pois (jt-arkkitehti ?)
Olisiko lahko oikeasti saanut tuosta säkistä sen keskipäivään kirkastuvan valon opin, paremmaltakuulostavaksi saadakseen poiminut Sanasta jakeet tueksi. Tarkasti katsoen ei jakeet kuitenkaan kerro opin selitystä.
Hehän veivät säkillä valoa pirttinsä, jonka piirroksesta oli jäänyt akkuna pois (jt-arkkitehti ?)
Luotettavan perimätiedon mukaan kyseessä on itsensä jumalan laatimat arkkitehtikuvat mökistä, jollainen Aatamin tuli paratiisiin rakentaa. Nämä kuvat säilyivät läpi historian ensin liitonarkkiin ja sittemmin Torinon käärinliinaan piilotettuina. Sieltä ne kulkeutuivat tuohon kantasuomalaiseen alkukylään.
Liitonarkki kuulema mainitaan Raamatussa monesti ja siksi se olisi eri asemassa arkeologisia löytötoivemahdollisuuksia ajatellessa kuin Graalin malja, jota ei oikein mainita missään, paitsi sitten viihteessä. Noin arvioi lehti Illustrerad vetenskap. Nuo mökkipiirrokset tulisi vielä ilmoittaa lehteen listalle, näin arkeologiasta uteliaisuuspohjalta kiinnostuneena tuntuisi.
RaM kirjoitti:Olivatko he täydellisiä idiootteja? Älyvammaisia jotka jostain syystä kykenivät tuottamaan itseään fiksumpia jälkeläisiä?
Jokaisella kansalla on omat kansallishahmonsa, meillä hölmöläiset. Hölmöläistarujen sukujuuria en tosin tunne, mutta ei mitään hätää, raamatunaikuiset tarutkin ovat merkittäviltä osin lainaa naapurikansoilta.
Tosin lahkon mukaan tässäkin olisi käynyt juuri toisin päin.
Jospa se kehitys kuvaakin ainoastaan prosentin murto-osaa maapallon väestä?
Taas ovat arvon herrat iskeneet arjen väkevään todellisuuteen. Hölmöläisten sukujuuria tutkittaessa Suomessa on kielitiede ollut avainasemassa. Toiselle kotimaiselle käännettynä Hölmölä on Bemböle. Aikojen saatossa etuliite bem on hankautunut pois ja jäljelle on jäänyt pelkkä Böle. Tämä taasen kansallistunteen ähkyssä käännettiin -- ei suinkaan Hölmöläksi vaan Pasilaksi.
Kaikkien hölmöläistarujen ja hahmojen kiistaton äiti/isä on ehdottomasti Pasilan/Bölen kuvallinen ja äänellinen levityskeskus.Ja kuten MM aivan oikein olettaa on keskuksen tuotanto pääasiallisesti lainaa naapurihölmöläisiltä kautta litteän pallomme.
Ramsonin pohdinta miten ä-vajaiset ovat kyenneet tuottamaan itseään fiksumpia sukupolvia selittyy marginaalisilla mutaatioilla. Mutaatioiden kyvyt taasen rajoittuvat nykyisen tasapäistyneen ymmärryskyvyn mukaan ainoastaan ns.tekniseen osaamiseen.
Henkinen ja hengellinen ymmärryskyky sukupolvien saatossa on biologisen kumulointiteorian mukaan kasautunut aivan kuten herrat oivaltavat n.7 miljoonaan planeetan erityisosaajaan. Kiittäkäämme rakkaudellista ohjausta.
Vieras kirjoitti:Liitonarkki kuulema mainitaan Raamatussa monesti ja siksi se olisi eri asemassa arkeologisia löytötoivemahdollisuuksia ajatellessa kuin Graalin malja, jota ei oikein mainita missään, paitsi sitten viihteessä. Noin arvioi lehti Illustrerad vetenskap. Nuo mökkipiirrokset tulisi vielä ilmoittaa lehteen listalle, näin arkeologiasta uteliaisuuspohjalta kiinnostuneena tuntuisi.
Etiopiassa sijaitsee talo/temppeli, jossa kerrotaan olevan Liiton arkki. Siihen rakennukseen ei vaan oo kellään menemistä, joten tiedä häntä.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Ellabella kirjoitti:Toiselle kotimaiselle käännettynä Hölmölä on Bemböle. Aikojen saatossa etuliite bem on hankautunut pois ja jäljelle on jäänyt pelkkä Böle. Tämä taasen kansallistunteen ähkyssä käännettiin -- ei suinkaan Hölmöläksi vaan Pasilaksi.
Pasila sai ruotsinkielisen nimensä Bölen maatilasta. Böle tarkoittaa uudistilaa. Suomenkielinen nimi Pasila tulee Bölen naapuritilan Fredriksbergin tilan asukkaasta, jonka sukunimi oli Pasila.
Bemböle eli ruotsinkielinen Hölmölä sen sijaan sijaitsee Espoossa. Hölmölän ja Bembölen käsitteet esitteli Topelius Maamme-kirjassaan.
Bemböle on todellakin meille Espoolaisille tuttu kylä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Bemb%C3%B6le
Olen usein kesäisin käynyt nauttimassa kuvan kahvituvassa virkistävät sumpit ja mielelläni tarjoan siellä kierroksen, jos joku luopio joskus maisemissa liikkuu.
Tämä ei kuitenkaan liene se alkuperäinen paikka, jossa säkkien kanssa päivisin pihoilla heiluttiin.
" Böle tarkoittaa uudistilaa "
Muistelisi jostain selityksestä Bölen olevan sanoista bo (asua) ja by (kylä) muokkaantunut sana kauan sitten. Muistikuva että olisi tutkittu karttoja joissa böle esiintyy, eri aikakausilta. Tuo ei välttämättä ole ristiriidassa tuon uudistilan eikä kai hölmölänkään kanssa (vartiotorniseura sanoo jehovantodistajia olleen aina, siten nimi on saattanut saada joskus heiltäkin omaa merkitystään).
Monet pikkuelikot sihisevät niin halutessaan, kärmeskin. Oman saharankokemukseni mukaan kyse on puolustautumisesta.
Hshisevät ne. Kokemukseni perustuu suomalaiseen luontoon ja kaimansa kalkkarot siellä texasin periferiassa kalisuttelevat häntäpäätään samasta syysta. On tulkintakysymys, onko tämä reaktio puolustus vaiko varoitus: Jos häikkäät enemmän, puraisen.
Epäilen silti paratiisin puun hedelmän (huom. ei omenan, kuten jotkut ovat väärintulkinneet), sisältäneen jotakin psykedelistä. Näet käärmeet eivät ylensä, ja normatiivisissa olosuhteissa varsinkaan, puhu, vaikka sihistelyn ja kalistelun toki ymmärrämme.
Except: Se ainoa hietakyy, joka kronkki paitani hihaa Siinailla, kivitettiin kuoliaaksi, vaikka olisihan sen voinut ampuakin. Se ei shisissyt. Taisin olla liian liki.
Edit +s ynnä pari ,
Viimeksi muokannut Jaakko Ahvenainen, 18.03.2011 21:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kyysihinää ei ole kuullut, mutta ei tuo hassumpi kertomus ole tuokaan. Ei oikein osaa kuvitella kuinka Spede olisi filmatisoinut tuon dramaattisen omena-käärme -kohtauksen. Kreikassa olisi ollut veikeitä aiheita, näin ehkä sanottava siksi ettei muita tunne ollenkaan. Ajatellaan vaikka Sisyfosta. Spede olisi huutanut: Sisyfooos, Sisyfooo-os, töihin. Sitten Simo Salminen-Sisyfos olisi vieritellyt tuommoista jalkapallon kokoista kivenmurikkaa ylös pikkasen hyppyrimären alarinnettä loivempaa mäkeä, siellä Spede olisi potkaissut kiven vierimään takaisin alas: Aletaanpas alusta, Sisyfos. Näin perjantai-illan offtopikkina
Monet pikkuelikot sihisevät niin halutessaan, kärmeskin. Oman saharankokemukseni mukaan kyse on puolustautumisesta.
Tervehdys täältä Filippiineiltä. Täällähän maaseudun maisemat ovat, kuin Paratiisi kirjan kuvista, mutta käärmeitä siellä on. Filippiineillä olen liikkunut paljon, niin viidakossa, kuin myös vuoristossa/ mäkialueilla. Siellä liikkuessa pitää olla hyvin varuillaan copra käärmeitten takia. Pythoneitakin on, mutta ne eivät ole myrkkykäärmeitä ja Python maistuu hyvältä. Coprakin saattaa sihistä. Yleensä se nousee ylös ja pullistaa/ levittää itseänsä juuri pään alla. Minulla tapaa olla aina machetti veitsi mukana ja pitkä keppi.