Olen ohimennen seuraillut TV 7 -kanavaa. Siellä on vaihtelevasti jos jonkunmoisia saarnaajia eri suuntauksista, JT:aa ei tosin vielä ole näkynyt...
Puhujat käyttävät samantapaista retoriikkaa ja eleitä kuin mitä Valtakunnansaleilla olen kuullut. Luetaan raamatunkohtia sormi pystyssä tai sitten kämmen yleisöön päin puhujan pään tasolle kohotettuna. Välillä kiivaammin ja toisinaan mietteliäästi. Olen huomannut, että puhetaito ei olekaan JT:n yksityisomaisuutta. Jotkut käyttävät puhekiltä tehokeinona ("sä voit ottaa Jeesuksen sun henkilökiohtaseks pelastajaks")
Asian tasolla tuttuja raamatunkohtia, hieman eri tavoin tulkittuna. Rahanpyyntöjä myös tukisoittojen muodossa.
Joskus ennen JT-aikaa kuuntelin mielelläni uskonasioita jonkun puhumana, mutta jostakin syystä nykyään se tuntuu olevan fuulaa - puhuipa sitten kuka tahansa, Nokia-missio tai joku yksittäinen evankelioiva saarnaaja.
TV 7 on tuonut kuitenkin näkökulmaa JT-lahkon toimintojen ulkopuolelle. Samaa yritetään joskus ehkä jopa JT:a matkien, kun JT-uskonto on ilmeisesti aika koukuttavaksi havaittu.
Minua harmittaa se, että haluaisin uskoa ja olla kristitty, mutta JT-ajan jälkeen en enää ole jaksanut. Haluaisin lukea oikeaa Raamattua, mutta yrityksen torpedoi aina sama lahkoväsymys - uskonnon harjoittaminen tuntuu ylivoimaiselta. Onneksi minun ei tarvitse tästä kuitenkaan kenellekään raportoida.
Kanavan suurin anti on sen monipuolisuus siinä kaikessa yksislmäisyydessä, mitä kukin yksittäinen saarnaaja edustaa. Tästä tulee kyllä mieleen, että kaikki uskonnot ovat oikeita ja pyrkivät samaan päämäärään. "Jokainen tulee uskollaan autuaaksi".
TV 7
Valvoja: Moderaattorit
-
sinner74
- Ylläpitäjä
- Viestit: 2754
- Liittynyt: 12.01.2009 14:12
- Paikkakunta: Rollo
Re: TV 7
TV7 katsominen saa minut aina hyvälle tuulelle. 30-60 sekuntia viikossa vakuuttaa minut aina heikkona hetkenä siitä, että en ole niin hölmö kuin miltä minusta sillä hetkellä tuntuu. Enempää ei pysty kerrallaan.
And Justice For All
-
Kaarmis
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: TV 7
Sama fiilis. Pienikin annos shittiä saa mut poistumaan vaikka tupakalle, sekin maistuu suussa paremmalle kuin se paska mitä siltä kanavalta tungetaan eetteriin...sinner74 kirjoitti:TV7 katsominen saa minut aina hyvälle tuulelle. 30-60 sekuntia viikossa vakuuttaa minut aina heikkona hetkenä siitä, että en ole niin hölmö kuin miltä minusta sillä hetkellä tuntuu. Enempää ei pysty kerrallaan.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
-
rippeli
- Viestit: 2454
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Re: TV 7
Radio Deillä on sama vaikutus. Kun vielä hikoilin sahalla iltavuoroja, niin illan voimistuva ketutus lähti kuin tuhka tuuleen, kun kuuntelin muutaman hellarisaarnan, tai mitä sieltä kanavalta sattui milloinkin tulemaan illalla.
Let me go Master I hate you so
-
RaM
Re: TV 7
Itse ärsyynnyn siitä sonnasta, mitä tuo kanava suoltaa, sillä liian moni ihminen uskoo siihen. Vähän sama kuin katsoisi jotain Iranilaista fundamenttikanavaa jossa pyritään aivopesemään kouluttamattomia ihmisiä islamilaiseen autuuteen. Pelkkä 7:n olemassa olo saa minut toivomaan tv tarjonnan palauttamista pelkkään alkuperäiseen YLE:n. Sama koskee radio Deitä.