Rehellissydämisiä ihmisiäkö? Vartiotorni 15.1.2011

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Vieras

Rehellissydämisiä ihmisiäkö? Vartiotorni 15.1.2011

Viesti Kirjoittaja Vieras »

> Koska Jehovan todistajien toiveet eivät ole toteutuneet odotetulla tavalla, lohduttaa Vartiotorni 15.1.2011 heitä kirjoituksessa ANNA AJATUSTESI VIIPYÄ SIINÄ MITÄ JEHOVAN ON TEHNYT HYVÄKSESI. Katsotaanpa millä tavalla.

Vartiotorni 15.1.2011 s.31
Pian Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen kaksi hänen opetuslastaan oli kävelemässä Jerusalemista kohti Emmausta. Luukkaan evankeliumissa kerrotaan: "Heidän nyt keskustellessaan ja pohtiessaan Jeesus itse lähestyi ja alkoi kulkea heidän kanssaan, mutta heidän silmiään estettiin tuntemasta häntä." Jeesus kysyi heiltä: "'Mitä nämä asiat ovat, joista te kävellessänne väittelette keskenänne?' Ja he seisahtuivat surullisina kasvoiltaan." He olivat siinä käsityksessä, että Jeesus vapauttaisi Israelin pakanoiden herruudesta tuona aikana, mutta niin ei ollut tapahtunut. Sen sijaan Jeesus oli surmattu. Tämä oli syy heidän suruunsa. (Luuk.24:15-21; Apt.1:6.)

Apostolien teot 1:6,7 KR92
6. Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: "Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?"
7. Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut.

> Opetuslapsilla ei ollut selvää käsitystä siitä, mitä tarkoitti Jeesuksen julistama sanoma: "taivasten valtakunta on tullut lähelle".

Evankeliumi Matteuksen mukaan 4:17 KR92
17. Tästä lähtien Jeesus julisti: "Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!"

> He ymmärsivät, että "taivasten valtakunta" tarkoitti Rooman pakanavallan kukistavaa Israelin ennallistettua valtakuntaa. Tämä oli vain heidän oma toiveensa, jota Jeesus ei ollut heille opettanut. Ei myöskään kerrota, että he olisivat julistaneet muille tällaista oman ymmärryksensä mukaista sanomaa. Sen sijaa, että Jeesus olisi millään tavalla osoittanut ymmärtävänsä heitä, hän torui heidän ymmärtämättömyyttään.

Evankeliumi Luukkaan mukaan 24:25-27 KR92
25. Silloin Jeesus sanoi heille: "Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet?
26. Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa."
27. Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.

Vartiotorni 15.1.2011 s.31
Mitä voimme oppia heidän reaktiostaan?
Nuo kaksi Emmaukseen matkalla ollutta opetuslasta olivat surullisia, koska heidän odotuksensa eivät olleet toteutuneet. ... Samoin jotkut meistä, jotka ovat palvelleet Jehovaa uskollisesti kymmeniä vuosia, ovat ajatelleet, että "suuri ahdistus" olisi tähän mennessä ohi (Matt.24:21; Ilm.7:14). Tällaiset täyttymättömät odotukset saattavat ymmärrettävästikin murehduttaa meitä hetkellisesti.

> Mitä me siis voimme oppia tästä? Me voimme oppia sen, että opetuslasten pettymykset johtuvat heidän omista toiveistaan, jotka eivät perustuneet todelliseen Raamatun ymmärtämiseen. He olivat "hitaita ... uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet".
Samoin on käynyt Jehovan todistajille. Heidän väärät toiveensa ovat perustuneet ihmisten teorioihin, eikä Raamatun oikein tulkittuihin profetioihin. He ovat luoneet teorioita Jeesuksen antaman ohjeen vastaisesti: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut." Jehovan todistajien pettymystä ei voi verrata opetuslasten pettymykseen, koska heidän odotteensa ovat perustuneet Jumalan ohjaamaan opetukseen, toisin kuin opetuslasten, joiden odotteet olivat vain heidän omia toiveitaan.
Vartiotorni antaa ymmärtää, että vain "jotkut meistä" olisivat odottaneet, että "'suuri ahdistus' olisi tähän mennessä ohi". Miksi vain "jotkut meistä"? Kyllä tämä on ollut kaikkien Jehovan todistajien odote, koska he ovat luottaneet opetuksien olevan Jumalan ohjauksessa. Hallintoelin on ilmeisesti vetäytymässä vastuustaan näihin vääriin opetuksiin. Vastuuta lykätään yksilöille, aivan kuin vain "jotkut" yksilöt olisivat Jeesuksen opetuslasten tavoin elätelleet omia toiveitaan.

Vartiotorni 15.1.2011 s.32
Kokenut kristitty vanhin Michael sanoi: "Älä keskitä huomiotasi siihen, mitä Jehova ei ole vielä tehnyt. Anna ajatustesi sen sijaan viipyä siinä, mitä hän on jo tehnyt." Tämä on erinomainen neuvo!

> Huomio pitää siis kiinnittää siihen, mitä Jehova on jo tehnyt. Eikö hän ole opettanut, että me emme ole pimeydessä, niin kuin muut, vaan me ymmärrämme Raamatun profetiat hänen henkensä ohjauksessa oikein? Tästä syystä me olemme aina tunteneet olevamme etuoikeutettuja, koska vain me olemme saaneet olla Hänen ohjauksessaan. Tuleeko meidän siis uskoa, että näin hän on toiminut tähän mennessä, ja olla sen vuoksi edelleen levollisen luottavaisia hänen ohjaukseensa?

Vartiotorni 15.1.2011 s.32
Jumalan kristityt palvelijat suorittavat nykyään suurempia tekoja kuin koskaan aikaisemmin. Yli seitsemän miljoonaa ihmistä odottaa säilyvänsä elossa suuresta ahdistuksesta. ...
Mitä muuta Jehova on tehnyt hyväksemme? Hän on mahdollistanut se, että rehellissydämiset ihmiset voivat kuvaannollisessa mielessä astua jumalattomasta maailmasta hänen luomaansa hengelliseen paratiisiin (2.Kor.12:1-4). Mietihän kaikessa rauhassa joitakin tämän paratiisin piirteitä, jotka ovat ulottuvillamme. Silmäile kotonasi tai valtakunnansalissa olevaa kirjavalikoimaa. Selaa Vartiotornin julkaisujen hakemistoa tai Watchtower Library -tietokoneohjelmaa. ... Miten antelias Jehova onkaan suodessaan meille runsain määrin hengellistä ravintoa ja rakastavan veljesseuran - todellisen hengellisen paratiisin!

> Toivo pelastua suuresta ahdistuksesta on nyt seitsemällä miljoonalla ihmisellä. Onko tämä iloinen vai surullinen asia? Koska pelastuvien ja teloitettavien suhde on niinkin huono kuin 7 / 6000, tämä on ehdottomasti surullinen asia. Ja mikä surullisinta, joku voisi jopa sanoa Jumalan epäonnistuneen ihmiskunnan pelastamisessa, koska pelastuvia on vain näin vähän.
Ovatko Jehovan todistajat rehellisten ihmisten yhteisö, joka nauttii Jumalan heille luomasta hengellisestä paratiisista? Otetaanpa heidän runsaasta kirjavalikoimastaan yksi laajimmin levinneistä. Kirja on nimeltään: "Totuus joka johtaa ikuiseen elämään". Tämän kirjan välityksellä Jumala antoi "hengellistä ravintoa" koko ihmiskunnalle. Mitä Jumala tämän kirjan sivuilla meille opetti? Katsotaanpa.

Totuus joka johtaa ikuiseen elämään 1968 s.95,96
Kiinnitettyään huomion moniin seikkoihin, jotka ilmaisevat vuoden 1914 jälkeisen aikakauden "lopun ajaksi", Jeesus sanoi: "Tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat." (Matt.24:34) Mitä sukupolvea hän tarkoitti?
Jeesus oli juuri viitannut ihmisiin, jotka näkisivät "tämän kaiken". "Tämä kaikki" tarkoittaa niitä tapahtumia, jotka ovat sattuneet vuoden 1914 jälkeen tai joiden on vielä tapahduttava ennen tämän jumalattoman järjestelmän loppua. (Matt.24:33) Vaikka jotkut olisivat syntyneet viisikymmentäkin vuotta sitten, he eivät olisi voineet nähdä "tätä kaikkea". He tulivat näyttämölle, kun ennustetut tapahtumat olivat jo meneillään. Mutta on yhä olemassa ihmisiä, jotka elivät vuonna 1914 ja näkivät, mitä silloin tapahtui, ja jotka olivat niin vanhoja, että he muistavat nuo tapahtumat. Tämä sukupolvi on nyt käymässä iälliseksi. Suuri osa siitä on jo kuollut pois. Jeesus sanoi kuitenkin hyvin painokkaasti: "Tämä sukupolvi ei missään tapauksessa häviä, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat." (Um) Jotkut siihen kuuluvista ovat yhä elossa tämän jumalattoman järjestelmän lopussa ja näkevät sen lopun. Se merkitsee sitä, että on vain vähän aikaa siihen, kun loppu tulee! (Ps.90:10) Nyt on siis aika ryhtyä kiireisiin toimiin, ellet halua joutua tuhoon tämän pahan järjestelmän mukana.

> Kirja väitti Jeesuksen opettaneen vuoden 1914 sukupolven merkityksestä tällä tavalla. Vain Jehovan todistajat ymmärsivät tämän, koska Jumala oli opastanut heitä ymmärtämään tämän Raamatun profetian. Mutta jos myöhemmin kävisi ilmi, ettei tämä ollutkaan totta, mitä se merkitsisi?

Totuus joka johtaa ikuiseen elämään 1968 s.99,100
Olemme oppineet Raamatusta, että Jumala ei hyväksy kaikkea uskontoa. Meitä ei pitäisi siksi hämmästyttää, että vääryydelle perustettu uskonto kuuluu pian menneisyyteen. Jollakin uskonnollisella järjestöllä voi olla kauniit rakennukset ja värikkäät menot, mutta ellei se opeta totuutta Jumalasta, se palvelee todellisuudessa Jumalan vihollisen Saatanan tarkoituksia. ... Haluammeko, että meidät luokiteltaisiin Jumalan vihollisiksi? Jos emme, niin meidän asiamme on todistaa Jumalalle nyt, ettemme tunne myötämielisyyttä niitä kohtaan, että me saamme mielihyvää vain totuudesta ...

> Nyt tiedämme, että tämä opetus ei ollut totta, joten se merkitsi sitä, että tällaista opetusta Jumalan nimissä julistava uskonto on "vääryydelle perustettu uskonto", jota "Jumala ei hyväksy". Koska se ei opettanut "totuutta Jumalasta, se palvelee todellisuudessa Jumalan vihollisen Saatanan tarkoituksia". "Haluammeko, että meidät luokiteltaisiin Jumalan vihollisiksi? Jos emme, niin meidän asiamme on todistaa Jumalalle nyt, ettemme tunne myötämielisyyttä niitä kohtaan, että me saamme mielihyvää vain totuudesta".
Ovatko Jehovan todistajat valmiita todistamaan sen, että he eivät tunne myötämielisyyttä sellaista uskontoa kohtaan, joka ei "opeta totuutta Jumalasta"? Saavatko he "mielihyvää vain totuudesta"? Tunnustavatko he edelleen, että totuuden vastainen opetus "palvelee todellisuudessa Jumalan vihollisen Saatanan tarkoituksia"? Onko hallintoelin rehellinen kertoessaan, että vain "jotkut meistä" uskoivat tuohon "Totuus" -kirjan opetukseen, "että on vain vähän aikaa siihen, kun loppu tulee!" tunnustamatta, että tämä opetus oli heiltä lähtöisin?
Vastaukset näihin kysymyksiin osoittavat, ovatko Jehovan todistajat väitteensä mukaan todella "rehellissydämisiä ihmisiä".
Vieras

Re: Rehellissydämisiä ihmisiäkö? Vartiotorni 15.1.2011

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vartiotorni 15.4.1974 s.147,149
VOITKO OLLA USKOLLINEN JUMALALLE JA SILTI KÄTKEÄ TOSIASIAT?
Mitä uskollisuus vaatii meiltä
Oletko sitä mieltä, ettei valheita tulisi suvaita vastaan panematta? Miten on sitten Jumalasta kerrottujen valheitten, hänen ilmaisemiensa tarkoitusten väärinesitysten, laita? Tämä ei varmastikaan ole vähemmän vakavaa, vaan vakavampaakin kuin yleistä laatua olevat valheet. Ehkä olet yhtä mieltä siitä, että väärinteot tulee paljastaa. Mutta entä jos väärinteon suorittavat uskonnolliset ihmiset, ehkäpä omaan kirkkoosi kuuluvat henkilöt? Paneeko uskollisuus Jumalaa kohtaan sinut puhumaan suoraan sen, mikä on oikein?
Vieras

Re: Rehellissydämisiä ihmisiäkö? Vartiotorni 15.1.2011

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Ehkä rehellismielisiä, mutta harhaanjohdettuja
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Rehellissydämisiä ihmisiäkö? Vartiotorni 15.1.2011

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieras kirjoitti:Ehkä rehellismielisiä, mutta harhaanjohdettuja
Näin minäkin haluaisin ajatella, mutta ongelmana on se, ettei jehovantodistaja kanna moraalista vastuuta esittämistään asioista. Jehovantodistaja ei selvitä selvitä asioita kriittisesti, vaan luottaa pelkästään lähteeseen, joka kehittää ja uusii oppinäkemyksiä, joita jt sitten sokeasti toistelee. Lisäksi monia asioita toistellaan hyvin pintapuolisesti, koska opetuksen todellista sisältöä ei edes tunneta.

Minusta jehovantodistajuus heijastaa rehellismielisyyden asemesta enemmänkin välinpitämättömyyttä ja laiskuutta. Etenkin kun ja jos ottaa huomioon kuinka tärkeinä jt:t pitävät esittämiään asioita.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vieras

Re: Rehellissydämisiä ihmisiäkö? Vartiotorni 15.1.2011

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Se johto tuntee varmasti kaikki lieveilmiöt, mutta on keskittynyt vain kasvattamaan kassavirtaa ja hoitamaan pääomia kärsimyksen kustannuksella.
Vastaa Viestiin