Kertomaa täältäkin

[Kristalli]

Terve,

uskaltaudun minäkin laittamaan tähän pienen pätkän itsestäni, näin uutena palstan löytäneenä. Aika samaa tarinaa mulla, kun muillakin kertoneilla, ihanaa löytää samankaltaisuuksia!

Ite oon ollut erossa Jt- kuvioista oikeastaan jo n.14vuotta, kokonaan en tietysti siitä pääse siinä mielessä, että äitini on edelleen vannoutunut JT.

Historiaa:
synnyin JT-perheeseen, asuin sisarukseni ja yh-äitini kanssa. Seurakunnan "pohjasakkaa" ja "vähäosaisia" siis.
Seurakunnassa vallitsi aivan järjetön luokkaerottelu. Minä kilttinä tyttönä en ollut mitään näiden vanhimpien perheiden silmissä, jotka ihastelivat avoimesti näitä muita seurakunnan 15-vuotiaita seurustelevia tyttöjä. Muistan, että jo tuolloin murrosikäisenä kauhistelin, kun eräs seurakuntalainen tyttö sai luvan vanhemmiltaan avioitua 17-vuotiaana. N. 14-vuotiaasta eteenpäin kysely oli jatkuvaa: "koskas alat seurustella, jne". Jo silloin se tuntui jotenkin väärältä, omituiselta. Eikös sitä kuitenkin kehotettu juurikin pidättäytymään avioliitosta, jos vaan mahdollista?

Lapsuuteen ja nuoruteen, jopa aikuisuuteen, ihan lähivuosiin asti, on liittyneet nuo täälläkin paljonpuhutut demoniunet. Samoin häpeä, koulukiusaaminen, pelko. Vielä pitkään "erottamisen" jälkeen häpesin kertoa taustastani. Niinkuin se olisi mun vikani ollut, mihin pakotettiin. Nykyään vasta olen tuonkin ymmärtänyt myöntää itselleni: MUT AIVOPESTIIN.

Kävin "kääntymässä" maailmassa varhaisnuoruudessa, jopa seurustelin hetken maailmallisen kanssa. Koin sen kuitenkin vääräksi ja lopetin mulle tärkeän suhteen painostuksen vuoksi. Aloin tutkia urakalla ja kasteella kävin "myöhään", 17-vuotiaana. Tuolloin koin tehneeni oikein, vaikka jäin kaipaamaan kastetapahtumassa jonkinlaista "hurmostilaa". Mietin, onko uskoni todella tarpeeksi vahva, näkeekö Jehova sydämeeni, etten ehkä uskokaan tarpeeksi. Mitä jos en tajua itsekään "huijaavani itselleni pääsyä paratiisiin"?

Todellinen erkaantuminen alkoi mulla muutettuani toiselle paikkakunnalle opiskelemaan itselle sitä "helppoa ja nopeaa ammattia". Uusi seurakunta otti mut vastaan nihkeästi, nuori nätti tyttö kun ilmestyi yllättäen, yksin. Tottakai olin "metsästämässä veljiä muiden apajilla". Harva vaivautui tutustumaan, kenttäseuraa oli vaikea saada. Sitkeästi jaksoin yrittää, olin jopa osa-aikaisena tr muutamaan otteeseen. Kuitenkin yksinäisyys vaan kasvoi ja kasvoi. Erään kerran tyrmistymistä aiheutti eräs seurakunnassa erittäin kunnioitettu tr-sisar, minun ikäiseni. Tämä sisar ystävineen lähti hakemaan miestä itselleen ihan Italiasta saakka. Läksiäisiin kutsuttiin kaikki muut seurakunnan nuoret mua ja erästä toista todella teokraattista tyttöä lukuunottamatta.

Sain paljon uusia maailmallisia ystäviä luokaltani. Jäin pois kokouksista. Aloin elää. Sain ensimmäiset TODELLISET ystävät, jotka tykkäsivät musta mun takia. Koulun välitunnilla erään toisen seurakunnan nuoret veljet kävivät vartavasten ilmoittamassa mulle, että "emme tervehdi sua, koska et ole käynyt kokouksissa". Juu, teki mieli mennä vielä enemmän sen jälkeen.

Lähestyin jossain vaiheessa vielä seurakunnan vanhinta. Kerroin, että haluan vaihtaa seurakuntaa, koska eräs kaverini oli muuttanut toiselta paikkakunnalta kys. seurakuntaan. Kerroin syyksi sen, että mua ei seurakuntaan ole hyväksytty ja on vaikea saada ystäviä. Vastaus vanhimmalta: "Ilmoita, mihin seurakuntaan voin lähettää julistajakorttisi". Tarpeetonta varmaan sanoa, että tuon toisen seurakunnan kokouksissa en koskaan käynyt, enkä julistajakorttiakaan pyytänyt siis lähettämään.

Jossain välissä tuossa vetäytymisen aikana eräs vanhin kävi luonani ns. paimennuskäynnillä. Käynnin sanoma oli kutakuinkin tällainen: "Eräät sisaret ovat sanoneet, että meikaat liikaa(=rajauskynää, ripsiväriä ja huulikiiltoa, heh). Kyllä ne veljet kiinnostuvat vähemmästäkin." Kokouksiin olin kuitenkin kuulemma tervetullut. Tämä siis siinä vaiheessa, kun olin ollut poissa kokouksista n. puolisen vuotta. Itsellä ei ollut käynyt tämä JT -avioliittoon tähtäävä- seurustelu tuohon mennessä mielessäkään, koin edelleen olevani ihan liian nuori.

Meni muutamia vuosia, rakensin elämääni ja MUA. Elin aika vauhdikasta elämää, myönnettäköön, enkä edelleenkään esim. ihan täysin sylje lasiin. Lopulta halusin jonkinlaisen pisteen asialle. Otin yhteyttä seurakuntaan. PÄÄSIN komitean eteen. Siinä käytiin se normi kuulustelu ja tehtiin erotuspäätös. Tässä tilanteessa tuli mm. ilmi, että oli luultu mun tosiaan muuttaneen tähän em. toiseen seurakuntaan. Ennen tätä kuulustelua oli kuitenkin julistajakorttini yllättäen löytynyt tästä ap. seurakunnasta. Kysyin, miksi mua ei ole yritetty tavoittaa, jos epäselvyyksiä on ollut. Yksi vanhin sanoi, että oveni takana on käyty, mutta ovea ei ole avattu. Toinen väitti samaan syssyyn, etteivät ole tienneet, mistä mut tavoittaa. Pääsi unohtumaan, että äitini oli muuttanut samaan seurakuntaan vuosi mun jälkeeni.:DD

Mut siis erotettiin. Edelleen en tiedä, mikä on syyksi julkisesti ilmoitettu. Eikä kyllä paljon kiinnostakaan. MItä lienee keksineet. Itse ajattelen näin, että viimeinen kompastuskivi tuli siinä vaiheessa, kun tämä yksi julistajakorttiani kysynyt erittäin arvostettu, lähetystyötäkin tehnyt vanhin näytti mulle kasvoista kasvoihin sellaista mekaanista kylmyyttä, jota en sen jälkeen ole koskaan uudestaan kohdannut. Eli syy, miksi itse erkaannuin oli siinä, että mun mielestä se "veljellinen rakkaus" on täyttä hevonkukkua. Uskonkäsityksiä en tuolloin, enkä piiitkään aikaan edes osannut kyseenalaistaa. Nykyään en voi kun syvästi mielessäni kiittää tota mua "kompastuttanutta" miestä.

Sisarukseni ei onneksi lähtenyt koskaan niin syvälle sitoutumaan tuohon uskoon, joten hänellä tuo erkaantuminen ei ole ollut niin kovilla kun mulla. Noh, henkisesti tietty yhtä rankkaa. Äiti piti pitkään yhteyttä ihan kuin ennenkin, lukuunottamatta, että uskonasioista ei ole mun erottamisen jälkeen puhuttu. Muutamat viime vuodet on yhteydenpito ollut muutaminen tekstarien ja mun soittojen varassa. Lieneekö sitten tullut uutta ohjeistusta, kun on niin vieraat välit nykyään? Se harmittaa.

Kadulla mua ei entiset tutut tervehdi. Säälien katsovat. Baarissa lapsuudenystäväni vastasi tervehdykseeni kääntämällä päänsä pois. Sama ystävä, joka sisarukselleni(jolla saa siis edelleen puhua, koska sisarukseni ei ole kastettu tai erotettu vaan hänellä on vielä toivoa, huom.) hihitteli aikanaan esiavioillisia seksikokemuksiaan kastetun poikaystävänsä kanssa. Hienoa porukkaa, juu.

Nykyään mulla on elämä erittäin mallillaan, oon omassa uskossani, jonka oon löytänyt omilla aivoilla ajattelemalla, kyseenalaistamalla ja soveltamalla. Helpolla se ei ole tullut. Elän avoliitossa, itsesasiassa saman henkilön kanssa, joka mut uskon vuoksi painostettiin nuoruudessa hylkäämään ja työskentelen henkisellä alalla. Oon onnellisempi, kun koskaan. HYVÄLLÄ OMALLATUNNOLLA!!!

Noh, tästä tulikin enemmän, kun vaan "pieni pätkä". Mutta kyllä helpotti! Ja eiks tää tän takia oo tää palsta.

Saa kommentoida ja kysyä, olis kiva tutustua kohtalotovereihin.

Edit. lisäilin tänne jälkeenpäin muutamia kohtia, jotka antaa toiv hieman selkeämpää kuvaa.

[Kaarmis]

Tervetuloa lukemaan ja kirjoittelemaan!

Jännä juttu muuten tuo että jeppuloissa syntyy kuppikuntia joihin ei pääse sisään. Sitten toiset jäävät kaikkien kuppikuntien ulkopuolelle, olivatpa miten hengellisiä hyvänsä. Rakkautta keskuudessaan, joopajoo...

[Jaakko Ahvenainen]

Mutta kyllä helpotti! Ja eiks tää tän takia oo tää palsta.
Saa kommentoida ja kysyä, olis kiva tutustua kohtalotovereihin.

Muun muassa tän takia tämä palsta on. Kohtalotoveriksesi en voi ryhtyä, mutta kysy ja keskustele. Kiva, että päädyit mukaan.

[rippeli]

Moi! Ja tervetuloa kirjoittelemaan.
Itsekin muistan tuon kastijaon seurakunnassa. Tyhmänä teininä en tajunnut mihin se perustui, koska ylimmän kastin tyypit olivat mielestäni melkoisia kusipäitä. Vasta myöhemmin tajusin sen, että heidät oikeasti arvotettiin heidän isiensä aseman, taikka suvun jt-maineen kautta. Kaikenmaailman puolitoimettomat pässinpäät nimitettiin avustaviksi, kun alemman kastin tyypit saivat hoitaa vaikkapa tienraivauksen ilman minkäänlaista mahdollisuutta edetä ainakaan kovin nopeasti seurakunnan hierarkiassa.

Kiitos kirjoituksestasi ja kirjoittelethan lisää jotta saadaan palsta pysymään vireänä.

[odette80]

Itse olin kanssa pohjasakkaa, koska vanhempani olivat tylsiä rivitodistajia. Enemmän meillä oli näytettävää että ollaan yhtä hyviä, kuin muut. Kavereita ei paljoa ollut ja myös ulkonäköä kommentoitiin rumasti. Ja se että todistaja saa tehdä mitä vain, mutta sama asia maailmassa on väärin (huomaa seksielämä). Kaikkea saa tehdä ellei jää kiinni ja varsin, jos olet vanhin.

Mutta kiitos kirjoituksestasi ja laittele yksäriä =)

[Kristalli]

Kiitosta vaan!:)

Oon nyt lueskellut viime päivien aikana tätä palstaa ahkeraan, suorastaan imenyt itseeni kaiken mahdollisen. Suunnaton kiitos tästä palstasta!
Eniten koskettaa nuo kirjottajien esittelyt, meitä on niin kovin paljon! Ja kaikilla samanlaisia tuntemuksia. Voi kun vielä löytäisi täältä jotain tuttuja, "järkintyneitä".

Koen tän olevan itselleni todella terveellinen prosessi, tämä kaiken tutkiminen, vaikkakin teen sille avautumisen "myöhään", erottamisesta taitaa olla jo se kymmenisen vuotta. Mutta toisaalta, nyt vasta tunnen olevani niin tasapainossa itseni kanssa, että haluan tähän aikaa uhrata.

Sinällään asia ei enää aiheuta mulle ahdistusta tai tunteenpurkauksia, ennemmin sääliä, mutta yks juttu, mikä saa mut ihan raivoihini, on tuo lapsiin kohdistuva henkinen väkivalta ja uskomaan ja julistamaan pakottaminen, mitä "rakkauden" nimissä tehdään. Siitä saa niin monet kärsiä suunnattomasti ja siitä on joutunut kärsimään itsekin.

Toinen asia on edesmenneen mummuni hautajaiset. Hän oli siis myös JT. Äitini järjesti hautajaiset täysin mielensä mukaan, kuuntelematta meitä muita. Toki mummu oli toivonut JT menoin haudatuksi tulemista, mutta me surijat olisimme tässäkin jotain kunnoitusta toivoneet. Tätini itki hädissään, että saako tilaisuuteen osallistua ollenkaan. Sain lopulta puhuttua äidilleni kompromissista, JTt eivät osallistu muistotilaisuuteen ja valtakunnanlauluja ei haudalla tai muutenkaan lauleta. Hautaustilanteessa puhujana oli vanhin, voimakas puhuja, joka oli uusi kys. seurakunnassa, eli ei siis tuntenut mummuani. Lieneekö valittu sen vuoksi, että myös erotettu ja entisiä tutkijoita(muutama sukulaiseni), jotka ovat nykyään todella asiaa vastaan, oli paikalla.
Puhuja mainitsi muutaman sanan mummusta henkilönä ja käytti lopun ajan hyväkseen tilaisuutena paasata mm. ylösnousemustoivosta. Paikalla oli n. 20 JT, jotka eivät TODELLAKAAN suurin osa muistaneet mummua arjessa, vierailuja oli n. 1-2krt vuodessa. (Mummuni oli vanha, liikuntavammainen ja huonokuntoinen, joten salille ei päässyt enää vuosiin ja näin ollen lähes kaikki yhteydet "veljiin ja sisariin" tapahtuivat kotona.) Ja voi kuinka se laulu raikasikaan mummun haudalla!
Muistan kiehuneeni raivosta. Voiko olla mitään törkeämpää, kun käyttää läheisen kuolemaa hyväksi paasatakseen totuutena uskoa, joka loukkaa surevia.

Nyt, vaikkakin onneksi asia ei toivottavasti ole ajankohtainen vielä vuosikymmeniin, olen miettinyt oman äidin hautaamista. Suvussa ei muita JT ole. Saisimmeko haudata äidin ilman pahaa mieltä? Vai onko JT keskuudessa mahdollista valtuuttaa esim. valtakirjalla seurakunta hautaamaan jäsen, kuuntelematta suvun tahtoa?

Tiedän, katson pitkälle tulevaisuuteen, mutta pidän mahdottomana, että äitini miktään kääntymistä tulee tekemään, joten vastassa asia on ennemmin tai myöhemmin.

[Natsku]

Tervetuloa kirjoittelemaan! Samoja kokemuksia varmaan usealla...

[paula]

Tervetuloa kirjoittelemaan ja lukemaan!

[Mir]

Varsin värikäs tarina. Oli mukavaa luettavaa, vaikka tuollaisten asioiden kokeminen ei h-hetkellä niin mukavaa olekaan

Kirjoituksessa tuli paljon tuttua asiaa seurakunnan ulkokultaisuudesta, kuppikuntaisuudesta ja jt-sarjan "rakkaudellisuudesta." Meidänkin perhe kuului tuohon ämpärin pohjauurteessa olevaan kastiin seurakuntaeliitin näkökulmasta. Aikamoista salkkaritouhua omassakin seurakunnassa oli noiden ihmissuhteiden kanssa.

Kirjoittajien esittelyitä on antoisaa lukea ja siinä viimeistään huomaa, ettei ole omien "demoniensa" ja menneisyytensä kanssa yksin.

[Kapteeni]

Hyvin kirjoitettu. Olisi mielenkiintoista kuulla lisää siitä, kun mainitsit, että olet omassa uskossasi. Millainen on oma uskosi tänään ?

[Kristalli]

Hyvin kirjoitettu. Olisi mielenkiintoista kuulla lisää siitä, kun mainitsit, että olet omassa uskossasi. Millainen on oma uskosi tänään ?

Menneistä oppineena en ole enää kokenut aiheelliseksi julistaa omaa uskoani näin julkisesti, joten sanottakoon nyt tässä vain sen verran, että minun uskomistani ohjaa pitkältikin se Jt-opeissa paljon parjattu ja vaarallinen "sydämen ääni".

Mukavaa huomata, että tarinani on kiinnostanut!

Mielellään vaihdan ajatuksia myös yksityisviestein. Eritoten olisi mukavaa tutustua samantaustaisiin Kouvolan seudulta.
Tuttuja seutuja Jt-menneisyydestä ovat myös mm. Satakunta, Tampere ja Joensuu.

[Kristalli]

Päivitetääs vähän tilannetta, kun sitä oli täällä joku toivonut ja uutta ajankohtaista on täällä päin ilmaantunut.
Muutama viikko sitten oli sitten minunkin vuoroni siirtyä kartettujen suureen joukkoon. Äitini toimesta siis. Yli 10 vuotta äiti sinnitteli, mutta sitten taisi ottaa omatunto niskalenkin.
Lieneekö asiaan liittynyt uutinen tulevasta lapsenlapsesta, mikä sitten varmasti kirvoittanut keskustelua seurakunnassa. Uskon asian edenneen kutakuinkin niin, että äitini on iloinnut asiasta, johon joku viisaampi on osannut antaa näkemyksensä synnistä(avioton lapsi), koska pian tämän jälkeen äiti lähti hakemaan musta katumuksen merkkejä.

Muutama meili vaihdettiin ,ihan hyvässä hengessä. Pääosin todeten, että näkemykset ei tässä nyt kohtaa.

Siitä olen ylpeä, että osasin viimein kertoa äidilleni, että juuri tuon uskonnon takia on joutunut kovasti kärsimään, asiani ovat nyt kunnossa ja koskaan ei pää niin paljoa sekoa, että Jehovan todistajaksi ryhtyisin.

Asian positiivisena kääntöpuolena on mm se, että tämän asian julkitulo on lähentänyt mua mm. tätiini (ei jt, koskaan), koska hän ei ole aiemmin tiennyt, miten minuun ja sisareeni voi pitää yhteyttä ja mitä ajattelemme asioista.

Tässä tämä pähkinänkuoressa, aika nopea ja sekava teksti, mutta jatketaan sitten paremmalla aikaa, jos tämä jotain keskustelua kirvoittaa.

[Markku Meilo]

...synnistä(avioton lapsi)...

Jos vielä tulee keskustelua aiheesta, niin voit kysyä raamatunjakeita vihkimisvaatimuksesta. Raamatun aikakaudella kun nimenomaan muutettiin yhteen ja se oli siinä, mitä nyt bileet saatettiin pitää.

Itse vihkimisen alkuperästä ja sopivaisuudestakin voisi kysyä. Vihkiminen on Suuren Babylonin kehittämä pakanallinen, noin tuhatvuotinen perinne.

[Kristalli]

Aina mielenkiitosta lukea kirjoituksiasi Markku. Niistä kun saa aina saa niin paljon uutta mietittävää.

Tilannehan oli tosiaan sellainen, että äitini kanssa emme keskustelleet oppikysymyksistä ollenkaan, mistä olen erittäin tyytyväinen. Totesimme vain, että hänen on pakko tehdä näin ja minä totesin, että ymmärrän, että hän joutuu toiminaan sääntöjen mukaan, kun on tuon elämäntavan valinnut.
Ajatukseni "synnistä" olikin siis vaan oma oletukseni tapahtumien taustoista. Luulen, etten kuitenkaan ihan metsään ole mennyt tuon asian suhteen, tuntien Jt-logiikan.

Nykyään tuntemukseni yleensäkin keskustelusta Jtn kanssa oppikysymyksistä nostavat ehkä eniten esiin vai järkyttävän turhautumisen aallon. Kyllä se tuntuu olevan niin syvälle ohjelmoitu se epäloogisuus, että sama, kun seinille puhuisi. Toisaalta, tuo väärä uskonto ei kiinnosta mua sen vertaa, että edes jaksaisin siitä vängätä.
Tuota aihetta äidilleni sivusin sen verran, että kerroin hänelle, ettei minulla ole intoa keskustella hänen uskostaan yhtään enempää, kun ennenkään, joten minusta ei ole yhtäkkiä tullut uhka hänen uskolleen. Me emme siitä ole keskustelleet yhtään enempää, kuin siitä keskustelee äitini kanssa kastamaton sisareni.

Minusta äitini toiminta viestiikin paljon siitä, mitä järjestön sisällä tapahtuu. Kun rivit alkavat rakoilemaan, aletaan eristämään enemmän ja kiristetään liekaa?

[Bunica]

äiti lähti hakemaan musta katumuksen merkkejä.

Minulta näitä samaisia katumuksen merkkejä kaipaili siskoni tekstarin muodossa juhannuksen konventin aikana. Toivotteli tervetulleeksi ah niin ihanaan konventtiin, johon minä tietysti tapani mukaan rehellisesti vastasin, että eipä taida kannattaa tulla, ei se millään tavalla muuttaisi niitä asioita, joiden vuoksi olen pois jäänyt. Siihen tyssäsi sekin vähäinen yhteydenpito. Oliskohan pitänyt vastata, että katsotaan, katsotaan, ja jättää menemättä. En tiedä, onko suorasukaisuuskaan aina itselle eduksi. Toisaalta, eipähän tarvitse hävetä kaksinaamaisuuden takia.