Messiaan odotus

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Vieras

Messiaan odotus

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Kun Raamattua tulkitaan Raamatulla, on JT-opetuksessakin sisältönä VT:n profetiat messiaasta, joka sitten UT:ssa nousee esiin ja nuo VT:n profetiat vaikuttavat todelta. Jeesuksen kuoltua nouseva kristikunta alkoi odottaa Kristuksen itse lupaamaansa paluuta.

Paluun odottelulla on ollut JT-teologiassa huomattava merkitys vuosilukuennusteineen. Nähtävästi Jeesus ei ole vielä palannut, vaikka noita ajankohtia on jatkuvasti Hallintoelimen ohjauksessa uumoiltu.

Miksi seuran opetus on mennyt kuin häkä kannattajiinsa, vaikka odotus on koko ajan osoittautunut virheelliseksi ja Raamattunsa tunteva JT tietää kohdan, ettei paluun hetkeä tietäisi kukaan ihminen?

Paratiisi, messiaan paluu ja Harmagedon lienevät jT-opin perusasiat ja kulmakivet. Kaikki nämä odotteet ovat näkymättömiä ja niiden avulla on saatu valjastettua jo miljoonat ihmiset maailmassa elämään näiden oppien lupaamien palkintojen odotuksessa.

Kaikki odotteet ovat kuitenkin aika moniselitteisesti tulkittavissa Raamatun avulla. Mistä JT:t "tietävät", että heidän tulkintansa olisi oikea? Jeesushan esimerkiksi sanoi paalussa / risitillä, että "tänään sinä olet oleva paratiisssa kanssani" eli paratiisi ei olisi mikään tulevaisuuden paikka. Niin ikään Harmagedonin toteutuminen vaikuttaisi aika julmalta teolta eikä jehova sitten olisikaan niin rakkaudellinen jumala. Onko messiaan lupaama paluu vain raamatullinen aihe, jolla todistajat ratsastavat uusia jäseniä ja maksajia haaliakseen? Odotusajankohta on aina "pian" ja se pian on tähän mennessä tarkoittanut jo ihmisiässä mitattuna aika pitkää aikaa.
PoterO

Re: Messiaan odotus

Viesti Kirjoittaja PoterO »

Yksi syy on kognitiivinen dissonanssi.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiivinen_dissonanssi
http://www.youtube.com/watch?v=korGK0yGIDo

Toinen syy on kaksois-standardit (kahdet punnukset), jolloin saman asian tekemiseen suhtaudutaan eri tavalla riippuen tekijästä; oma ryhmä vs. muu ryhmä. Muiden ryhmien touhuja myös arvioidaan usein järkevämmin ja analyyttisemmin, kuin oman ryhmän puuhia. Tekopyhyys kuuluu myös listaan.
Vieras

Re: Messiaan odotus

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Lahkon sisäisesti on käynyt niin, että osa, erittäin vanhat jäsenet, ovat juuttuneet odottamaan vanhan valon mukaista nopeammin tulevaa loppua.

Lopun sijoittuminen ajankohtaan joka olisi tarkasti tiedossa, on mahdoton ajatus. Lahko on osoittanut sen monella erehtymisellä.

Mutta jos se olisi totta, siis ajankohta ymmärrettävissä, niin silloin pelastuminen riippuisi järjestä, joka olisi riittävän järkevä ymmärtämään ajankohdan perusteet ja sen johtamisen, olisi vakuuttunut asiasta koska kannattaahan varma hedelmä poimia, rapsuttaa sitten vaikka vain voimiensa mukaan sitä leijonan korvantaustaa.

Mutta tuo merkitsisi myös että jehova olisi luonut ne järkevät, jotka osaisivat ottaa todistelut todesta ja ottaisivat hedelmän koska se on halpa.

Samalla se merkitsisi myös että jehova olisi tietoisesti luonut jotkut tyhmiksi olemaan ymmärtämättä ajankohdan perusteita ja myös siten tahallaan määrännyt nämä tyhmät kadotukseen.
Vieras

Re: Messiaan odotus

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Erilaiset odotteet JT-uskonnon käyttövoima toistasataa vuotta? Katteettomia vai ei?
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Messiaan odotus

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieras kirjoitti:Odotusajankohta on aina "pian" ja se pian on tähän mennessä tarkoittanut jo ihmisiässä mitattuna aika pitkää aikaa.
Vt-seuran pian on kuitenkin lastenleikkiä Raamatussa olevan jo noin 1900 vuotta odotuttaneen pian-määreen kanssa:
”Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle näyttääkseen orjilleen sen, minkä täytyy pian tapahtua.” (Ilm. 1:1 UMK)

”Hän, joka todistaa näistä, sanoo: ’Niin; minä tulen nopeasti.’” (Ilm. 22:20 UMK)
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vieras

Re: Messiaan odotus

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Jos tuhannet vuodet ovat ikuisuuteen verrattuna "pian"?
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Messiaan odotus

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieras kirjoitti:Jos tuhannet vuodet ovat ikuisuuteen verrattuna "pian"?
Toki noin, mutta Raamatun mukaan Jeesus meni rajaamaan tuon "pian"-määreen ennen Ilmestyskirjan kirjoittamista ja takarajaksi tuli Jeesuksen aikalaisten elinkaaren pää siten, että muutama olisi vielä elossa.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vieras

Re: Messiaan odotus

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Markku Meilo kirjoitti:

Jaa,eikös se Ilmestyskirja kuitenkin ole opetuslapsi Johanneksen saama ilmestys, jonka hän sai Jeesuksen taivaaseenmenon jälkeen?
-kun siinä Jeesus antaa ohjeita seurakunnille ja moittiikin joitakin?

Alkujakeen mukaanhan on kyseessä "Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle..jne.
Johannes kirjoitti sihteerinä ilmestyksen muistiin?-eikä se ollut lähtöisin hänestä itsestään....
Eli opetuksen ja uudistuksien tekoahan se oli jo ensimmäisellä vuosisadallakin, kyllä Jumala ohjaa... ;)
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Messiaan odotus

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieras kirjoitti:Jaa,eikös se Ilmestyskirja kuitenkin ole opetuslapsi Johanneksen saama ilmestys,
Vt-seura kyllä pyrkii esittämään kirjoittajan olevan opetuslapsi Johannes. Johanneksen evankeliumi ja Ilmestyskirja poikkeavat toisitaan jo tyylillisesti, joten yleisesti pidetään epätodennäköisenä, että molempien kirjoittaja olisi ollut sama henkilö. Lisäksi kirjoitusajankohta edellyttäisi opetuslapsi Johanneksen olleen kirjoitusajankohdan aikoihin poikkeuksellisen iäkäs silloisissa olosuhteissa.
Eli opetuksen ja uudistuksien tekoahan se oli jo ensimmäisellä vuosisadallakin, kyllä Jumala ohjaa... ;)
Ilmestyskirjaan liittyy kryptisten näkyjen ohessa nimenomaan lohduttelu, että "kyllä se pian tapahtuu, odottakaa vaan rauhallisena". Siis samaa kuin Vt-seuran meno on ollut kautta aikain. Jumalan liittäminen mihin tahansa asiaan on aina haasteellista, mutta haasteet vaikeutuvat sitä mukaa kun oheen on otettava selittelyjä siitä miksi asiat eivät ole menneet jumalan haluamalla tavalla.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Messiaan odotus

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Vieras kirjoitti:
Markku Meilo kirjoitti:
Vieras kirjoitti:Jos tuhannet vuodet ovat ikuisuuteen verrattuna "pian"?
Toki noin, mutta Raamatun mukaan Jeesus meni rajaamaan tuon "pian"-määreen ennen Ilmestyskirjan kirjoittamista ja takarajaksi tuli Jeesuksen aikalaisten elinkaaren pää siten, että muutama olisi vielä elossa.
Jaa,eikös se Ilmestyskirja kuitenkin ole opetuslapsi Johanneksen saama ilmestys, jonka hän sai Jeesuksen taivaaseenmenon jälkeen?
-kun siinä Jeesus antaa ohjeita seurakunnille ja moittiikin joitakin?

Alkujakeen mukaanhan on kyseessä "Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle..jne.
Johannes kirjoitti sihteerinä ilmestyksen muistiin?-eikä se ollut lähtöisin hänestä itsestään....
Eli opetuksen ja uudistuksien tekoahan se oli jo ensimmäisellä vuosisadallakin, kyllä Jumala ohjaa... ;)
Johanneksen saama Ilmestys, todellakin. En tiedä oliko Johannes syönyt sieniä vaiko psyykkisen sairauden riivaama ihminen?
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Vieras

Re: Messiaan odotus

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Mitäs Paavali oli syönyt kun sokeutui ja luuli nähneensä Jeesuksen ja kuuli ääniä?
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Messiaan odotus

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieras kirjoitti:Mitäs Paavali oli syönyt kun sokeutui ja luuli nähneensä Jeesuksen ja kuuli ääniä?
Ota näistä nyt selvää, Markuksen mukaan Jeesuksen seuraajat voivat juoda tappavaa myrkkyäkin huoletta, niin ja kun laittavat käden sairaan päälle, niin tauti on tipotiessään. Mooseksenkirjassa käärmeenmyrkky ei tehonnut kun laittoi tankoon käärmeenkuvan ja katsoi sitä. Jotain erikoista Paavalin kunnossa oli.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Messiaan odotus

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Vieras kirjoitti:Mitäs Paavali oli syönyt kun sokeutui ja luuli nähneensä Jeesuksen ja kuuli ääniä?
Kysäisehän Luukkaalta. Hän oli lääkäri ja kiinteässä yhteydessä Paavaliin. Voi kuitenkin olla, että paitsi Hippokrateen vala myös salassapito- ja vaitiolovelvollisuus sitoi häntä. Vaan voihan sitä yrittää.
Tiedonhaluinen

Re: Messiaan odotus

Viesti Kirjoittaja Tiedonhaluinen »

Olen lueskellut taas tätä foorumia sieltä täältä ja tämä otsikko toi mieleeni messiaaniset (ovatko he kristittyjä vai odottivatkos he vielä Messiasta tulevaksi vai onko heitä molempia)
Ja mitenhän heidän opetuksensa asioista eroavat keskenään.
Kyllä sitä ihmislapsi voikin moninaisilla asioilla mieltään askarruttaa. :)

No, kyselijän paikalla sitä kyselee.
Ja jos on jo löytäjän paikalle ehtinyt, hän on totuutensa jo löytänyt.
Raimo Mylly

Re: Messiaan odotus

Viesti Kirjoittaja Raimo Mylly »

Niin kaikki kristityt kuin juutalaisetkin odottelevat edelleen tuota kateissa olevaa messiastaan.
Vastaa Viestiin