Vieras kirjoitti:Kristillisyyteen ero on siinä, että kristillisyyteen astutaan uskoon tulemisen kautta, tällöin motiivina kristittynä olemiseen ei pelko ole tarpeen. Eihän Jeesuksen lupaaman taivastoivon edellytyksenä edes ole kirkon jäsenyys.
Tuo näkemys 'kristillisyyteen astumisesta' voi olla aivan oikea ja totuuden mukainenkin, mutta mielestäni täysin pimeää teologiaa. Yhtä sairas maailma kuin jehovantodistajuus. Jos ensin pitää omata usko ja vasta sen jälkeen tulee tieto ja ymmärrys, ollaan niin pimeässä keskiaikaisessa ajatusmaailmassa kuin vain voi. Tuollainen maailma ei kasvata ihmiskunnan tietoisuutta ja henkisyyttä vaan estää sitä mitä pahimmalla tavalla. Se altistaa ihmiset ikuiseen tyhmyyteen ja uskonnollisten auktoriteettien palvontaan.
Mitä Jeesuksen jäsennyysvaatimuksiin tulee, niin jonkilainen jäsennyysvaatimus siinä selvästi on sisällä.
Ainakin Paavalin mukaan:
12:27 Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.
5:29 Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa,
5:30 sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.
Mitä mainintaan pelkäämisestä tulee, niin sekin on liberaaliluterilaista saivartelua jolla ei ole mitään tekemistä raamatun opetusten kanssa.
Sori tämä teologinen palautteeni.