Näistä seurauksena DDR vahtikoirat (vanhimmat ja tyhmimmät) iskevät hanakasti kimppuun syyttämään ja syyllistämään miksi et ole ollut kokouksissa (vaikka sinulla olisi ollut erittäin pätevä syy, jonka nuo ylen oivalliset fallok..eikun fellokset jo hyvin tietävät).
Heitä ei kiinnosta syyt. He ovat kiinnostuneita näkyvistä teoista.
Tuntuu vahvasti, että näitä ihmisiä pelottaa todella paljon, joku joka uskaltaa tehdä asiat toisin. Seura laulaa korkealta ja kovaa kuinka tärkeää on käydä kokouksissa.
Tulee vain mieleen tärkeät kaksi kysymystä:
1. Paavali puhuu yhteen kokoontumisesta. Seura soveltaa tätä laveasti. Vielä muutama vuosi sitten 3 kokousta OLI pakollista. Nyt vain 2. Johtopäätös tähän on, että jos joku hullu keksii, että kokouksia tulee olla vaikka 12 x viikossa, niin sen on oltava niin, KOSKA Paavali sanoo niin. Järki sanoo, että 2x viikossa ohjelmineen on törkeän paljon. Liikaa. Luuleeko ne Brooklyn´s finest, että orjilla oli vapaa-aikaa juosta kokouksissa kokoajan Paavalin aikana??? Uskollinen ja ymmärtämätön obie luokka, ei ole lukenut edes perusläksyjään. Jälleen kerran.
2. Jeesus kirjoitti: Jokainen, joka kansakunnissa, joka tekee isäni tahdon on otollinen. MIKSI Jeesus ei puhunut kokouksien järjestämisestä??? 33,5 v oli aikaa järjestää. Fundamentalisti Paavali sähläsi nämä myöhemmin. Jeesus ei ollut kiinnostunut ulkoisesta "näennäis" palvonnasta, kuten kokouksissa juoksemisesta ym. kuten Paavali oli.
Jeesus puhui aina, että sydän, mikä on ihmisen sisällä oleva vaikutin ja rakkaus Jumalaan ratkaisee. EI ulkoiset näennäis seikat.
Jokainen tietää, että kokouksissa voi vastata ja olla säännöllinen, VAIKKEI sydän olisi mukana. Tämä todistaa, että seura ja Paavali on väärässä.
Mistäköhän johtuu, että seura suorastaan rakastaa fundis Paavalia?????
Kundia joka haukkuu pataluhaksi jokaisen muun kenttäkaverinsa kuin Timoteuksen.... Todella rakkaudellinen kaveri. Loisto tyyppi.
Mutta muistetaan se mitä seura opettaa rivien välissä. Rakasta vain lähimmäistä, joka juoksee "SÄÄN-NÖLLISESTI" kokouksissa. Kyseessähän on uskollisuuden osoitus! Siis seuraa kohtaan heh