Harmagedonkin on siinä ajassa käyty läpi moneen kertaan. Kannattaisi varmaan tehdä massatarkistuksia omien tietojen suhteen ja kertoa viranomaiselle, että on kuullut laiminlyöntien koskevan useita henkilöitä.tumpelo kirjoitti:Eli Tikkurilaan yhteydenottoa ja saavat sieltä tehdä ilmoituksen 12 vuotta myöhässä.
Tarkista uskontokuntasi ilmaiseksi netistä
Valvoja: Moderaattorit
-
Vieras
Re: Tarkista uskontokuntasi ilmaiseksi netistä

Miten tuota voisi yrittää viranomaiskautta selvittää.
Tietosuojavaltuutetulle kysymys. Esim. että "minulla tulee olla oikeus saada virallisen tahon kautta vahvistetuksi mikä on ollut perusteena kirjoihin merkitsemiselle ja pitämiselle vuosikymmeniien ajan. Myös sen vuoksi jotta voi harkita mahdolliset lailliset jatkotoimenpiteet tuota uskonnollista yhdyskuntaa vastaan. jäsenkirjausta pidän törkeänä lisäksi siitä syystä, että tällä uskonnollisella yhdyskunnalla on tapana sanoa minun olevan saatanan vallassa sen vuoksi että en ole jäsen, kuten sen jäsenistön omassa piirissä on opetettu ulkopuolisista sanomaan".

RaM
Re: Tarkista uskontokuntasi ilmaiseksi netistä
Laittakaa esittämäni kirjelmän mukaisesti Tikkurila korjaamaan ITSE omat kieroilunsa!
-
Kaarmis
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: Tarkista uskontokuntasi ilmaiseksi netistä
Onko muilla ollut ongelmia palvelun kanssa? Tulee virheilmoitus tietoliikennehäiriöstä.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
-
tumpelo
- Viestit: 36
- Liittynyt: 06.09.2009 03:35
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Tarkista uskontokuntasi ilmaiseksi netistä
Sanoi tänään maistraatin täti, että ei päässyt itsekkään järjestelmiinsä. Ollu tänään jotain häiriötä ainakin jossain vaiheessa.Kaarmis kirjoitti:Onko muilla ollut ongelmia palvelun kanssa? Tulee virheilmoitus tietoliikennehäiriöstä.
-
Kynsilakka
- Viestit: 107
- Liittynyt: 21.01.2010 17:24
Re: Tarkista uskontokuntasi ilmaiseksi netistä
Tätä on nyt pohdittu ”pienessä piirissä”, meiltäkin kun löytyy lähipiiristä muutama nuori jotka eivät ole todistajia mutta rekisterissä ovat. Ilmeisesti johtuu siitä, kun lapsi syntyy todistaja perheeseen, tai vaikka toinen vanhemmista olisi todistaja ja lapsen nimeä ilmoitetaan, niin siinä samalla lomakkeella on voinut, ainakin joskus, ilmoittaa uskonnon. Jos silloin on merkinnyt Jt, niin tieto on kirjoissa ja kansissa.tumpelo kirjoitti:Pyysin kaveria tarkistamaan tietonsa.
Reaktio tietojen tarkistamisen jälkeen oli aika järkyttävä.
Tilanne on siis se, että kaverini ja hänen veljensä ei ole kumpikaan koskaan olleet jiiteitä. Äiti oli aikanaan ja isä ei.
Koskaan ei kasteella ollut kumpikaan käynyt eikä kumpikaan ollut edes kastamaton julistaja.
Uskokontokuntana kaikesta tästä huolimatta oli Jehovan todistajat! Ollut ilmeisesti viimeiset 30 vuotta.
Kaverilleni ei ole koskaan tullut edes harmaata ajatusta, että rekisterissä olisi itsestä tuollainen tieto.
No maistraattiin meni taas yhteydenotto ja asiaa selvitetään. Halu olisi saada tuollainen merkintä kokonaan pois ilman mitään eroamispäivää.
Tämähän menee mielenkiintoiseksi mutta selvitetään nyt asiaa sitten kunnolla.
Nämä tuntemani henkilöt ovat 80-luvulla syntyneitä, ja kun muistin syövereitä kaivettiin, niin siihen tulokseen tultiin että nimipaperin kautta uskonto tieto, näissä tapauksissa, on mennyt.
-
Hirudo medicinalis
- Viestit: 22
- Liittynyt: 12.08.2010 15:11
Re: Tarkista uskontokuntasi ilmaiseksi netistä
Tässä uskonnonvapauslain 3 §, joka on tullut voimaan 2003. Korostus on minun.
Jäsenyys uskonnollisessa yhdyskunnassa
Jokaisella on oikeus päättää uskonnollisesta asemastaan liittymällä sellaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, joka hyväksyy hänet jäsenekseen, tai eroamalla siitä.
Lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät hänen huoltajansa yhdessä. Jos huoltajat eivät kuitenkaan lapsen syntymän jälkeen sovi lapsen uskonnollisesta asemasta, voi lapsen huoltajana toimiva äiti vuoden kuluessa lapsen syntymästä yksin päättää lapsen liittymisestä uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jos tuomioistuin on lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) 9 §:n 3 momentin nojalla päättänyt tehtävien jaosta lapsen huoltajien kesken toisin, noudatetaan kuitenkin tuomioistuimen päätöstä.
Viisitoista vuotta täyttänyt lapsi voi kuitenkin huoltajien kirjallisella suostumuksella itse liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan tai erota siitä. Kaksitoista vuotta täyttänyt voidaan liittää uskonnolliseen yhdyskuntaan tai ilmoittaa eronneeksi siitä vain omalla kirjallisella suostumuksellaan.
Evankelis-luterilaista kirkkoa ja ortodoksista kirkkokuntaa koskevassa lainsäädännössä voidaan säätää ja rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan yhdyskuntajärjestyksessä määrätä yhdyskunnan jäsenyyden edellytyksistä. Jäsenyyden edellytykseksi voidaan tällöin säätää tai määrätä, ettei henkilö ole samanaikaisesti muun uskonnollisen yhdyskunnan jäsen.

Viimeksi muokannut Hirudo medicinalis, 16.06.2011 19:21. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
Hirudo medicinalis
- Viestit: 22
- Liittynyt: 12.08.2010 15:11
Re: Tarkista uskontokuntasi ilmaiseksi netistä
Ja tässä vanhempi vuonna 1922 voimaan tullut versio ko. asiasta. Tämä laki on siis kumottu tuolla uudemmalla 2003 annetulla lailla. Korostus jälleen minun.
Uskonnonvapauslaki, 1. luku, 6§
Joka ei ole täyttänyt kahdeksaatoista vuotta, kuuluu samaan uskontokuntaan kuin hänen vanhempansa. Jos vanhemmat eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan, olkoon samoin lapsenkin laita.
Jos vanhemmat kuuluvat eri uskontokuntiin tai jompikumpi heistä ei kuulu mihinkään uskontokuntaan, seuraa lapsi siinä kohden isää, elleivät vanhemmat ennen avioliittoon menemistään tai sen jälkeen ole kirjallisesti sopineet, että lapsen on äitiä seurattava. Jos se vanhemmista, jota lapsi seuraa, kuolee tai menettää kasvattamisoikeutensa, taikka jos vanhempien kesken on tapahtunut avioero, seuraa lapsi, joka ei ole täyttänyt viittätoista vuotta, sitä vanhemmista, joka lasta kasvattaa, ellei tuomioistuin holhoojan, holhouslautakunnan tai lapsen sukulaisen vaatimuksesta toisin määrää.
Elleivät vanhemmat ole keskenään avioliitossa, seuraa lapsi äitiä, milloin hän ei ole isän kasvatettavana.
Lapsi, joka viittätoista vuotta nuorempana on otettu ottolapseksi, seuraa kasvattivanhempiansa, ellei lapsen omien vanhempien tai holhoojan kanssa ole toisin sovittu. Muu lapsi alle viidentoista vuoden, jota ei kasvateta kotonansa, seuratkoon kasvattajaansa, jos hänen vanhempansa tai holhoojansa ovat siihen suostuneet eikä tuomioistuin holhouslautakunnan tai lapsen sukulaisen vaatimuksesta toisin määrää.
Tuomioistuimen päätös asiasta, joka toisessa ja neljännessä momentissa mainitaan, menee, vaikka päätökseen haetaankin muutosta, täytäntöön, jollei tuomioistuin ole toisin määrännyt.

Kiitos lakipykälistä, selvää tekstiä.Hirudo medicinalis kirjoitti:Tässä uskonnonvapauslain 3 §, joka on tullut voimaan 2003. Korostus on minun.
Taitaa vain olla jokunen nuori aikuinen, joka ei tiedä kuuluvansa Jehovan todistajiin, jos sinne on vanhempiensa mukana näin laitettu.
-
Vieras
Re: Tarkista uskontokuntasi ilmaiseksi netistä
Joo yli kymmenen vuotta sitten on minutkin erotettu. Edelleen näyttäisi lukevan, että Jehovan Todistaja - tuntuu suorastaan pilkalta lukea tuo tuolta.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Tarkista uskontokuntasi ilmaiseksi netistä
Alkaa herätä epäilys Jehovan todistajien jäsenmäärästä Suomessa. 
-
tumpelo
- Viestit: 36
- Liittynyt: 06.09.2009 03:35
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Tarkista uskontokuntasi ilmaiseksi netistä
Meidän "pienissä pireissä" kun tätä pohdittiin niin tuli mieleen, että onko 90-luvun alkupuolella tullut lavalta jokin ohje liittää lapsensa rekisteriin?Kynsilakka kirjoitti:Tätä on nyt pohdittu ”pienessä piirissä”, meiltäkin kun löytyy lähipiiristä muutama nuori jotka eivät ole todistajia mutta rekisterissä ovat. Ilmeisesti johtuu siitä, kun lapsi syntyy todistaja perheeseen, tai vaikka toinen vanhemmista olisi todistaja ja lapsen nimeä ilmoitetaan, niin siinä samalla lomakkeella on voinut, ainakin joskus, ilmoittaa uskonnon. Jos silloin on merkinnyt Jt, niin tieto on kirjoissa ja kansissa.
Nämä tuntemani henkilöt ovat 80-luvulla syntyneitä, ja kun muistin syövereitä kaivettiin, niin siihen tulokseen tultiin että nimipaperin kautta uskonto tieto, näissä tapauksissa, on mennyt.
Selvisi, että kaverit jotka eivät tienneet millään tavalla olevansa Jehovan todistajia on liitetty rekisteriin vuonna 1991. Silloin on omaa ikää ollut jo kymmenen vuotta ja kokouksissa käynti ollut jo tuolloin varsin epäsäännöllistä. Sanoivat maistraatista, että syntymäpaikan maistraatti osaisi antaa taustatietoa ilmoituksen tekemisestä mutta ei sieltä muuta selvinnyt kuin liittymispäivä. Ja se on varma tieto, että isältä ei ainakaan ole tullut lupaa liittää lasta jt-rekisteriin.
-
tumpelo
- Viestit: 36
- Liittynyt: 06.09.2009 03:35
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Tarkista uskontokuntasi ilmaiseksi netistä
Kiitos tämän lainaamisesta, pähkäily loppui. Oheisesta lainauksesta löytyikin vastaus kavereiden tilanteeseen.Hirudo medicinalis kirjoitti: Jos vanhemmat kuuluvat eri uskontokuntiin tai jompikumpi heistä ei kuulu mihinkään uskontokuntaan, seuraa lapsi siinä kohden isää, elleivät vanhemmat ennen avioliittoon menemistään tai sen jälkeen ole kirjallisesti sopineet, että lapsen on äitiä seurattava. Jos se vanhemmista, jota lapsi seuraa, kuolee tai menettää kasvattamisoikeutensa, taikka jos vanhempien kesken on tapahtunut avioero, seuraa lapsi, joka ei ole täyttänyt viittätoista vuotta, sitä vanhemmista, joka lasta kasvattaa, ellei tuomioistuin holhoojan, holhouslautakunnan tai lapsen sukulaisen vaatimuksesta toisin määrää.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Tarkista uskontokuntasi ilmaiseksi netistä
Otithan huomioon, ettei lainaamasi teksti ole enää ajantasainen, "tumpelo".
-
tumpelo
- Viestit: 36
- Liittynyt: 06.09.2009 03:35
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Tarkista uskontokuntasi ilmaiseksi netistä
Juu mutta tapahtumien aikaan oli ajantasainen.Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Otithan huomioon, ettei lainaamasi teksti ole enää ajantasainen, "tumpelo".