Jehovan ansaitsematon hyvyys.

[lavanpalvelija]

Pohdin lapsena monasti omaa rakkaussuhdettani Jehovaan.

Minun oli erittäin vaikea rakastaa Jehovaa vilpittömästi, ehkä siksi, että Jehova esitti rakkausvaatimuksensa autoritaarisesti ukaasin muodossa. Yritin pakottaa itseni rakastamaan, en pystynyt edes platoniseen suhteeseen. En kokenut saavani Jehovalta lainkaan vastarakkautta, päinvastoin kylmää jatkuvaa tyytymättömyytä, jäätävää syyllisyyden lietsontaa ja häpeää.

Valaistuksen koin 18 vuotiaana kun oivalsin, ettei Jehova olekaan minun jumalani. Suhteessaoloni korkeimpaan voimaan jumalaan ei juuri lainkaan häiriytynyt kehityksessäni, päinvastoin, koin ymmärrykseni lisääntyneen.

"Aina rakastunut kohteet vain vaihtuivat"

[sinner74]

Minun oli erittäin vaikea rakastaa Jehovaa vilpittömästi, ehkä siksi, että Jehova esitti rakkausvaatimuksensa autoritaarisesti ukaasin muodossa. Yritin pakottaa itseni rakastamaan, en pystynyt edes platoniseen suhteeseen. En kokenut saavani Jehovalta lainkaan vastarakkautta, päinvastoin kylmää jatkuvaa tyytymättömyytä, jäätävää syyllisyyden lietsontaa ja häpeää.

Mainio avaus.
Minä en oikeastaan säikkynyt tuota Jehovan autoritaarisuutta, koska sama meininki oli kotona ja koulussa muutenkin. Sain Vartiotorniseuran kirjallisuudesta käsityksen, että suhde Jehovaan pitäisi olla nimenomaan henkilökohtainen. Yritin elää ohjeistuksen mukaan, tutkiskelin, rukoilin, kävin kentällä ja niin edelleen. Sydämeeni ei kuitenkaan tullut minkäänlaista tuntemusta siitä että olen oikealla tiellä. Puhumattakaan että Jehova olisi vastannut jollain konkreettisella tavalla. Minulla oli kaikenlaisia nuoren ihmisen ongelmia, ja mihinkään niistä en saanut helpotusta vaikka kuinka yritin noudattaa Jehovan neuvoja. En käsittänyt miten voisin oikeasti rakastaa jotakuta, joka ei anna minulle itsestään minkäänlaista merkkiä?

Luullakseni lopulta turhauduin, ja pistin "elämän risaiseksi". Pitäköön tunkkinsa.

Valaistuksen koin 18 vuotiaana kun oivalsin, ettei Jehova olekaan minun jumalani. Suhteessaoloni korkeimpaan voimaan jumalaan ei juuri lainkaan häiriytynyt kehityksessäni, päinvastoin, koin ymmärrykseni lisääntyneen.

Minä uskoin Jehovan olevan oikea jumala niin kauan kuin ylipäänsä uskoin jumalaan. Ajattelin olevani epäkelpo yksilö. Sitten jossain vaiheessa, vuosia erottamisen jälkeen, tajusin ettei jumalaa voi olla olemassa. Ainakaan minulle.

Edit: sana puuttui

[lavanpalvelija]

[
Minä uskoin Jehovan olevan oikea jumala niin kauan kuin ylipäänsä uskoin jumalaan. Ajattelin olevani epäkelpo yksilö. Sitten jossain vaiheessa, vuosia erottamisen jälkeen, tajusin ettei jumalaa voi olla olemassa. Ainakaan minulle.

Edit: sana puuttui

Ymmärrän hyvin kehityskulkuasi. Minä ajattelin, etten ole lainkaan epäkelpo yksilö suhteessani Jumalaan vaikka vanhimmisto oli jyrkästi eri mieltä. Me molemmat siis irtaannuimme riiippuvuussuhteesta Jehovaan. Olemme siis itseriittoisia sinä karistit kaikki siteesi jumaliin ja pistit elämäsi risaiseksi.

Vanhimmisto (kolmen veljen komitea) oli aivan oikeassa olin invalidi Jehovan silmissä.

[RaM]

Suhde raamatun jumalaan on lähtökohtaisesi hyvin kieroutunut ja sairas. Et voi ansaita jumalan hyväksyntää tai oikeutta pelastukseen, elät miten hyvin tahansa tai teet kuinka paljon hyvää tahansa. Olet jatkuvasti maksumiehen puolella ja jatkuvien vaatimusten kohteena. Jumalasi ei vastaa sinulle eikä osoita minkäänlaista todellista kiinnostusta sinua kohtaan. Jumalalla ei ole minkäänlaisia velvoitteita sinua kohtaan mutta sinulla on pelkästään erilaisia velvoitteita ja vastuita joilla pyrit miellyttämään häntä. Pahinta kaikessa on se, että teetpä mitä tahansa ja elätpä miten hyvänsä et voi koskaan tietää tai olla varma siitä, etteikö koko työsi ole mennyt hukkaan. Elämästä olisi voinut nauttiakin sen aikaa kuin se kestää ja päätyä samaan lopputulokseen. Koska jumala on lisäksi ailahteleva ja epävakaa, on elämäsi lopputuloskin viimekädessä kiinni aina siitä, millä mielellä hän sattuu olemaan tulevan lopun hetkellä.

Jehova pitää ihmistä turhuutena ja leikkikaluna, jonka kohtalo on vain hänen kädessään. En enää nykytiedoillani varustettuna ymmärrä, miksi kukaan ihminen ei suhtautuisi Jehovaan samalla lailla. Noin sairasmielisen ja temppuilevan jumalan alainen en suostu olemaan. En myöskään suostuisi pitämään noin vaikeaa puolisoa. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

[sinner74]

Minä ajattelin, etten ole lainkaan epäkelpo yksilö suhteessani Jumalaan vaikka vanhimmisto oli jyrkästi eri mieltä.

Nyt kun muistelee, niin tuota henkilökohtaista suhdetta Jehovaan painotettiin todella paljon indoktrinaatiomateriaalissa. Olisi enemmän kuin mielenkiintoista kuulla sellaisen jehovantodistajan näkemys asiasta, jonka mielestä hänen suhteensa Jehovaan on hyvä ja kunnossa.
-Mistä asioista tietää että suhde on kunnossa?
-Miltä se tuntuu?
-Tuleeko koskaan epäilyksiä, ja miten niistä pääsee yli?

[Bunica]

Kovin samanlaisia tuntemuksia ja pohdintoja minullakin. Niin kauan kuin olin edes jollakin tavalla jt, olin ihan varma, että harmasta en selviä. Jos muuten olisinkin selvinnyt, niin sitä edeltävissä vainoissa olisin varmasti antanut periksi ja lyönyt läskiksi. Siitä olin varma, koska olin jo lapsena oppinut, miten vaikea on olla rohkea, kun henki on vaakalaudalla.

Jehovaa pidin aina arvaamattomana ja kohtuuttomana. Minun oli vaikea yhdistää rakkautta, oikeudenmukaisuutta yms. hyviä ominaisuuksia Jehovaan. Nykyään en usko jumalaan, mutta en ehdottoman varmasti kykene kieltämäänkään sellaisen olemassaoloa. Mutta siitä olen varma, että jos sellainen on, ei se ainakaan niin mielipuolinen ole kuin jt:n Jehova.

Lyhyesti sanoen nykyään kykenen elämään luottavaisena enkä jatkuvasti koe sellaista syyllisyyttä ja häpeää, josta on vaikea saada otetta. Joskus jt-aikoina kadehdin helluntailaisia, jotka silmät loisten julistivat olevansa pelastettuja. Itsellä ei ollut harmainta aavistusta, miltä sellainen uskosta kumpua onnellisuus voisi tuntua. Nyt ehkä alan jo aavistella, vaikka syynä ei olekaan mikään jumala tai usko, vaan ihan yksinkertainen luottamus elämään ja ihmisten hyvyyteen.

[rippeli]

Jehovan ansaitsematonta hyvyyttä on se, että hän lähettää karhut tappamaan lapset jotka laskevat leikkiä profeetan kaljuudesta.

[lavanpalvelija]

Jehovan ansaitsematonta hyvyyttä on se, että hän lähettää karhut tappamaan lapset jotka laskevat leikkiä profeetan kaljuudesta.

Tällätapaa käy hallitsijoille kun ovat narsistisesti sokaistuneet omasta rajattomasta vallastaan. Jehova suuttui äkkipikaisesti ja menetti harkintakykynsä.

Jollain tapaa ymmärrän Jehovaakin, mutta minun jumalani ei käyttäydy noin henkisesti tasapainottomasti. Jos minun jumalani olisi ollut tuossa tilanteessa Jehovan asemassa hän todennäköisesti olisi käsittänyt lasten leikin - eikä olisi ottanut itseensä. Hän olisi oikaissut lapsia sanomalla: Ei ole oikein pilkata vanhaa profeettaa, joiltakin ihmisiltä ikääntyessään tuppaa hiukset lähtemään päästä. En usko profeetankaan loukkaantuneen, aikuisena ihmisenä hän on varmaan katsonut peiliin ja havainnut kaljuuntuneensa.

[Vieras]

Jehova näkee pilkkaajan sydämen....
Jehovan profeetta Elisa oli kalju. Sen jälkeen kun hänet oli asetettu profeetta Elian viran jatkajaksi,
hän oli kulkemassa Jerikosta ylös kohti Beteliä, kun joukko lapsia pilkkasi häntä huutamalla: ”Mene ylös, kaljupää! Mene ylös, kaljupää!”

Heidän ilkkumisensa pääsyy ei näytä olleen niinkään se, että Elisa oli kalju,
vaan se, että he näkivät kaljun miehen, jolla oli yllään Elian tuttu virkavaate.

He eivät halunneet lähistölleen ketään Elian seuraajaa.
Hänen tulisi joko jatkaa matkaansa ylös Beteliin tai nousta myrskytuulessa kohti taivasta,
kuten tuon virkavaatteen edellinen käyttäjä oli noussut (2Ku 2:11).

Osoittaakseen olevansa Elian seuraaja, mikä oli kyseenalaistettu, ja opettaakseen nämä nuoret ja heidän vanhempansa osoittamaan sopivaa kunnioitusta
Jehovan profeettaa kohtaan Elisa kirosi tuon ilkkuvan joukon Elian Jumalan nimessä.
Se oli hänen profeetan asemansa koe.
Jehova ilmaisi hyväksyvänsä Elisan lähettämällä läheisestä metsiköstä kaksi naaraskarhua,
jotka raatelivat 42 lasta tuosta joukosta. (2Ku 2:23, 24.)

[Jaakko Ahvenainen]

Raamatunkohta pitää paikkansa, mutta sen tulkinta horjuu.
Lisäys: Olisi huomaavaista mainita mistä sitaattinsa on ottanut.

[kirjallisuusveli]

Raamatunkohta pitää paikkansa, mutta sen tulkinta horjuu.
Lisäys: Olisi huomaavaista mainita mistä sitaattinsa on ottanut.

Vieraan lainaukseen lähdeviite:

*** it-1 s. 1163 kpl 3 Kaljuus ***
Elikkä Jehovan todistajien julkaisusta "Raamatun ymmärtämisen opas. Osa 1...

Löytyiskös muuten tukevammin seisovaa tulkintaa horjuvan rinnalle?

[RaM]

Vt-seuran selittelyt ovat usein yhtä koomista tuubaa kuin tässäkin tapauksessa. He värittävät tapahtumia näkemyksillä, joita raamatussa ei ole. Ne menevät siis yli raamatun.
Tässä tapauksessa Elian huivi ei ollut mikään 'virkavaate' (=naurettava vt-seuran oma käännösversio jollaista ei tuohon aikaan edes tunnettu) vaan raamatun mukaan tavallinen vaatekappale, viitta, jota kaikki miehet yleisesti tuolloin käyttivät. (Kokonaan eri asia on UM-käännöksen lahkon oppirakennelmia myötäilevä teksti jolla ei ole tosiasioiden kanssa useinkaan mitään tekemistä.) Kenties se oli olevinaan apuväline ihmetöitä tehtäessä, mutta ei se poikennut normaalista viitasta mitenkään. Se jäi maahan ikäänkuin sattuman takia ja Elisa otti sen siitä itselleen.
Noiden poikien ei voi nähdä mitenkään tunnistaneen tuota viittaa tai sen vuoksi aloittaneen ilkkumistaan. Mikään raamatun sanoissa ei viittaa siihen, että kyse olisi ollut jostain profeetan asemaa koskevasta 'kokeesta' vaan tarinassa Elisa on pelkkä mulkero joka ärsyyntyy pikkupoikien lällätyksestä. Kenties Elisa näytti luonnossa typerältä 'munapäältä' ja tuollainen pikkupoikein käytös kyläyhteisöissä on aivan normaalia. Jumalan täytyy olla täysi mulkero ja mielenvikainen aggressioita omaava perverssi, jos sen vuoksi lähettää karhut raatelemaan nuo poikaset. Ihmisen oikeudenmukaisuus- ja hyvyyskäsitys on paljon tuon jumaluuden yläpuolella.

[Tony]

Jehovan ansaitsematonta hyvyyttä on se, että hän lähettää karhut tappamaan lapset jotka laskevat leikkiä profeetan kaljuudesta.

Tällätapaa käy hallitsijoille kun ovat narsistisesti sokaistuneet omasta rajattomasta vallastaan. Jehova suuttui äkkipikaisesti ja menetti harkintakykynsä.

Jollain tapaa ymmärrän Jehovaakin, mutta minun jumalani ei käyttäydy noin henkisesti tasapainottomasti. Jos minun jumalani olisi ollut tuossa tilanteessa Jehovan asemassa hän todennäköisesti olisi käsittänyt lasten leikin - eikä olisi ottanut itseensä. Hän olisi oikaissut lapsia sanomalla: Ei ole oikein pilkata vanhaa profeettaa, joiltakin ihmisiltä ikääntyessään tuppaa hiukset lähtemään päästä. En usko profeetankaan loukkaantuneen, aikuisena ihmisenä hän on varmaan katsonut peiliin ja havainnut kaljuuntuneensa.

Juuri näin. Jehovalla on kirjansa mukaan suuria itsetunto-ongelmia. Ei kukaan jolla on terve itsetunto menetä naureskelusta malttiaan niin totaalisesti kuin Jehova. Terveellä itsetunnolla varustettu kohauttaa korkeintan olkapäitään. Toisaalta terveellä itsetunnolla varusteltu ei muutenkaan vaadi alituista palvomista, pelkoa, rakkaudenosoituksia ja muuta huomiota. Narsismi kuvaa Jehovan luonnehäiriötä kyllä hyvin.

[Jaakko Ahvenainen]

Jehovalla on kirjansa mukaan suuria itsetunto-ongelmia. Ei kukaan jolla on terve itsetunto menetä naureskelusta malttiaan niin totaalisesti kuin Jehova.

En osaa sanoa meneekö pieleen vai ei, mutta lukiessani tuon kohdan itsetunto ongelmia näyttäisi olleen lähinnä Elisalla. Hänhän se jumalansa nimeen penskat kirosi. Ei missään sanota jumalan karhuja lähettäneen. Ne vai tulivat metsästä. Kaiketi tuohon aikaan ja myöhemminkin yksi jos toinenkin on jumalansa nimeen kiroillut yhtä sun toista ja jos sitten sattuu käymään mielensä mukaan, sen jumalansa ansioksi saattaa mieltää.

[Johanneksen poika]

yksi jos toinenkin on jumalansa nimeen kiroillut yhtä sun toista ja jos sitten sattuu käymään mielensä mukaan, sen jumalansa ansioksi saattaa mieltää.

Aatteleppa Jaakko tätä.

Amerikkalaisilla on kumma tapa vetää jumalansa mukaan jokaiseen yllättävään, harmilliseen ja hankalaan tilanteeseen hokemalla: "OuMaiGaad". He ikäänkuin vierittävät syyn kaikesta harmista jumalansa niskoille. Mistähän se johtuu? Onko Amerikassa niin paljon jumalia, että lähes jokainen onnettomuus on jonkun heistä järjestämä. Ja sanovathan lapsensa menettäneet vanhemmatkin usein, että jumala otti hänet pois. Ikäänkuin lapsen kuolema olisi jumalan syy.

Olikohan opetuslapsi Tuomas amerikkalaisten esi-isä, kun hänkin hoki tuota "OuMaiGaadia". Tässä lainaus:

(Johannes 20:28) 28 Tuomas sanoi hänelle vastaukseksi: ”Herrani ja Jumalani!”