Olin yksinhuoltajan lapsi ja kun olin n. 3v äitini kääntyi Jehovan todistajaksi. Siitä hetkestä on alkanut minunkin aivopesemiseni. Kun olin 7v. muutimme "tarvealueelle" pienelle paikkakunnalle pohjoisessa.
Asuin reilun sadan kilometrin päässä isästäni joka ei tuolloin ollut Jehovan Todistaja. Kävin joka toinen viikonloppu isäni luona ja puhuin "totuutta" isälleni. Olin muutenkin todella innokas nuori joka ei tietenkään osannut epäillä vielä mitään ja toiminkin muiden mukana ahkerasti kenttätyössä.
Lopulta isäni kiinnostui uskonnosta mm. sen takia, että minä surin sitä kuinka hän tulee kuolemaan harmagedonissa. Ehkä taustalla oli myös kaipuu äitini luo - yhteen palaaminen ei tietenkään ollut mahdollista jos isäni olisi "maailmallinen".
Tutkimme isäni kanssa yhdessä ja minusta oli tullut kastamaton julistaja. Nuoresta iästäni huolimatta, olin kesäloma-aikaan osa-aikainen tienraavajakin välillä.
Minulla on myös velipuoli, isäni puolelta. Veli oli koko lapsuuteni ajan ollut minulle todella rakas, vaikka hän onkin minua 12 vuotta vanhempi. Erään kerran kun hän halusi lähteä baariin (kun olin isäni luona viikonloppua viettämässä), asetin hänelle "ehdoksi", että tulisi sitten sunnuntaina kanssamme kokoukseen. Kokoukseen tulo johti siihen, että hän alkoi tutkia ja myöhemmin hän kävi kasteella.
Lopulta kymmenen vuotiaana minut kastettiin Jehovan Todistajaksi "omasta tahdostani". Toki halusin tuolloin käydä kasteella, mutta ei tuon ikäisellä ja kokoikänsä aivopestyllä pojalla ole paljon muita tulevaisuuden suunnitelmia eikä varsinkaan riittävän laajaa näkemystä elämästä, että olisi valmis tekemään tuollaisia ratkaisuja.
Tuona samana vuonna kastettiin myös isäni. Tämän jälkeen vanhempani alkoivat uudelleen seurustella. Vanhempani menivät nopeasti naimisiin. Pian kuitenkin osoittautui, ettei tuo liitto tulisi kestämään ja jo n. vuotta myöhemmin he ottivat asumuseron (tuolloin elettiin 90-luvun loppua) ja tuo asumusero on voimassa edelleen.
Vuonna 2000, 15 vuotiaana olin saanut paljon "maailmallisia" ystäviä. Seurakunta jossa olimme oli melko pieni eikä siitä piiristä montaa samanikäistä löytynyt joten aluksi tuota "maailmallisten" kanssa kaveeraamista katsottiin läpi sormien. Samaan aikaan kokeilin ensimmäisiä kertoja tupakkaa ja alkoholia.
Hyvin pian kaksoiselämäni tuli myös vanhimmoston tietoon. Minut vietiin oikeuskomitean eteen. Tuolloin kaduin tekojani. Samaan aikaan seurakunnassa alettiin puhumaan, että olen "huonoa seuraa" joten ne ainoatkin samanikäiset todistajat alkoivat kartella minua. Tuostakin syystä aloin viettää entistä enemmän aikaani "maailmallisten" ystävieni kanssa ja jatkoin nopeasti samojen asioiden tekemistä mitä olin juuri "katunut". Vähensin vasta tässä vaiheessa myös kokouksissa käyntiä.
Kun minut vietiin toistamiseen oikeuskomitean eteen tiesin, että se tulee olemaan ohi nyt. Muistan kuinka äitini pakotti minut pukemaan puvun päälle ja hän minut oikeuskomitean eteen veikin. Kun palasin ja sanoin, että minut erotettiin katumattomana väärintekijänä syntyi siitä valtava sota minun ja äitini välille. Jo matkalla kotiin hän "heitti" minut autosta ulos - kävelemään kotiin.
Tuon "sodan" aikana sanoin äidilleni, ettei aikomukseni ole enää palata. Tuolloin en ollut ottanut vielä selkoa opin ristiriitaisuuksista/vääryyksistä, mutta olin menettänyt uskoni jumalaan ja raamattuun.
Sota äitini kanssa meni siihen pisteeseen, että karkasin kotoa. Kun äitini sai minut "kiinni" hän vei minut lähes suoraan perhekotiin. Tuolta perhekodista käsin kävin sitten peruskoulun viimeisen luokan.
Peruskoulun jälkeen muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja aloittamaan uuden elämän. Tässä vaiheessa pidimme äitini kanssa yhteyttä vielä aika tiiviisti, olinhan alaikäinen.
Vain neljä vuotta myöhemmin minulle ja silloiselle avovaimolleni syntyi tytär (vuosi 2005). Tuo tytär tuntui lämmittävän myös minun ja äitini välejä, sillä hän haluaa olla mummo.
Paria vuotta myöhemmin minulle ja tyttöystävälleni tuli kuitenkin ero. Äitini vähensi yhteydenpitoaan minuun ja piti enemmänkin yhteyttä exääni.
Viileissä väleissä mentiin aina viime kesään asti (näimme korkeintaan sattumalta ja soittelimme maksimissan kerran kuukaudessa). Viime kesänä olin matkalla nykyisen kihlattuni kanssa lappiin. Äitini asuu edelleen pohjoisessa joten kysyin voisimmeko olla yhden yön hänen luonaan mennen ja tullen. Äitini suostui pyyntööni. Kun menimme hänen luokseen mennessä kaikki oli "hyvin". Lapin reissun aikana sain kuitenkin äidiltäni tekstiviestin jossa hän pyysi etsimään paluumatkaa varten toisen yöpaikan. Paluumatkalla hain kuitenkin hänen luotaan tavaroita joita olin sinne jättänyt ja sain samalla äidiltäni kirjeen jossa oli "jäähyväiset". Kirjeessä äiti sanoo, että ei voi olla enää kanssani missään tekemisissä, koska hän näkee, että olen aikuinen ja että osaan jo tehdä omia ratkaisuja.
Tuo kirje oli loppu minun ja äitini suhteelle, nyt ajattelen niin että olemme toisillemme kuin kuolleita (vaikka olen muutaman katkeran tekstiviestin hänelle kyllä lähettänytkin).
Rakasta velipuoltani olen nähnyt viimeksi 7vuotta sitten kun hän meni naimisiin, edes puhelinyhteyttä emme ole pitäneet. Asumme eri puolilla suomea. Keväällä päätin rohkaista mieleni ja soittaa hänelle. Hän sanoi, että voisimme kyllä kesällä tavata kunhan emme keskustele uskon asioista. Muutama viikko sitten kun hän liikkui tällä suunnalla hän oli kuitenkin muuttanut täysin mielensä - eikä halua enää nähdä minua.
Tuntuu siltä kuin olisin nyt viimeisen vuoden sisään sitten lopultakin haudannut niin äitini kuin veljenikin. Ehkä tämä olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten.
Isälleni olen kiitollinen, hän ei ole hyljännyt minua, vaikka onkin Jehovan Todistaja. Hänen kotiinsa olen edelleen tervetullut.
Nykyään minua lähinnä mietityttää miksi annan edes lapseni tavata äitiäni (exäni kanssa käyvät hänen luonaan pari kertaa vuodessa). Viimeksi kun tyttäreni tuli mummolasta hän kertoi kuinka kaikki ihmiset tullaan herättämään haudoista (äitini ei kunnioittanut lupaustaan olla opettamatta hänelle "totuutta").
Tulipa pitkä tarina
. En ehkä osaa oikein tiivistää. Paljon muutakin sanottavaa olisi, mutta niistä sitten muissa posteissa. 
