Jehovan todistajien omaehtoinen ajattelu - onko sitä?

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Miten henki aistii?

Viesti Kirjoittaja Tony »

Harmus kirjoitti:Keskenään, omassa piirissään voi muita ihmisiä luokitella valtavirtaan ja marginaaliin kuuluviksi. Siitä voi saada mukavaa hyrinää, mutta asian käyttöarvo on vähäinen, kun jokin näistä luokitelluista kävelee eteen. Ja sehän on ainoa tilanne joka jotain merkitsee.
Me entiset jt:t olemme olleet menossa itse mukana ja tiedämme aika tarkkaan normi jt:n stereotyypin. Olemmehan itse edustaneet sitä oman aikamme.
Vastaantulija voi nimittäin aina kuulua siihen marginaaliin joka on erilainen ja tiedostava.
Voi kuulua mihin tahansa marginaaliin. Millä perusteella edes valitaan marginaali jota lähdetään olettamaan?
Olisi kohtuullisen röyhkeää olettaa toisin.
Mielestäni on kohtuullisen turhaa olettaa stereotyypistä poiketen ellei muuhun ilmene painavaa syytä. Toki ihmiset ovat aina tietyllä tasolla yksilöitä, mutta lahkon doktriinin vaikutus sen jäseniin on niin vahva, että sen pohjalta voidaan perustellusti yleistää jt:n stereotyyppi jehovantodistajuutta ajatellen.
Siispä jos aiot olla tekemisissä tämän vastaantulijan kanssa, etkä halua vaikuttaa ylimieliseltä, on sinun oletettava hänen olevan marginaalissa. Siis JT tapauksessa oletat hänen olevan sellainen, joka on tietoinen järjestönsä heikkouksista, paineista ja järjestön taustasta.
Tällaisia on sadasta jt:sta n. kymmenen, eivätkä hekään pääsääntöisesti halua nähdä asiaa sellaisena kuin se on. Oletus jt-sterotyypistä perustuu todennäköisyyteen ja omakohtaiseen kokemukseen ko. uskonnosta ja sen jäsenistä. Mitään ylimielistä siinä ei ole.
Jos taas et ole tekemisissä hänen kanssaan (mikä on useimmille erotetuille helppoa), on syytä miettiä mahdollisia kohtaamistilanteita tulevaisuudessa. Voitko tulevaisuudessa kuvitella pystyväsi olemaan olematta ylimielinen, kun pääset juttelemaan JT:n kanssa, jos olet nyt pitkään hionnut heistä kuvaa yhtenä massana, joilla on aivot narikassa?
Koska olen ollut sisäpuolella, tiedän mitä siellä on ja mitä on olla siellä. Kun käytän sitä tietoa luodakseni jt:sta stereotyypin, kyse on kokemuksiin perustuvasta prosessista, ei ylimielisyydestä.
Kun näitä asioita pohtii vain omassa piirissään, on spiraaliefekti valmis. Yleistykset suorentuvat ja laajentuvat, luokittelut selkeytyvät ja kaikki tämä tapahtuu ilman kunnon kontaktia asianosaisiin, joista on puhe. Rotuennakkoluulot kasvavat juuri näin.
Rotuennakkoluulot voivat kasvaa juuri näin, mutta entinen jt tietää mitä on olla jt ja mitä jt:lta odotetaan, miten jehovantodistajuus vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja mitä tietyistä asioista ajatellaan. Ei ole siksi kyse pienimmässäkään määrin ennakkoluuloista, vaan omakohtaisesta kokemuksesta.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Jehovan todistajien omaehtoinen ajattelu - onko sitä?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Harmus kirjoitti:Rohkeita puheita. Itse en oikein ole osannut hahmottaa asiaa siten, että jokin jengi "ulkona" tai "sisällä" on massaa, jonka voi niputtaa yhteen tyyliin: "niillä on aivot narikassa". Tuollainen yleistys on tietysti lohduttava kärsineelle, mutta tuntuu muuten aika hassulta ja jotenkin aliarvioivalta.
Jos oikein ymmärrän tätä ketjua, niin Harmus esittää Jehovan todistajien keskuudessa olevan myös niitä jotka ajattelevat omilla aivoillaan ja tunnistavat lahkon virheet.

Taisi olla Ray Franz -vainaan teesi, jonka mukaan yhdistelmästä "Jehovan todistaja", "älykäs" ja "rehellinen" puuttuu aina yksi kolmesta.

Jos "Jehovan todistaja" tietää hyvin lahkon puutteet, mutta pitää ne omana tietonaan, hän esittää hyväksyvänsä ne, eikä siis ole rehellinen. Uskoakseen vilpittömästi järjestön jatkuvasti muuttuvia oppeja taas täytyy kyllä väkisin pitää jossain määrin aivot narikassa (ei älykäs) tai sitten mölyt mahassaan (ei rehellinen). Rehellisesti kritiikkinsä lausuva Jehovan todistaja huomaa pian olevansa narikan kautta ulkona (ei enää Jehovan todistaja).
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Vieras

Re: Jehovan todistajien omaehtoinen ajattelu - onko sitä?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Toisaalta, eikö ole puhuttu että lahkossa on sellaisia jotka eivät eroa koska suku ja ihmissuhteet ovat lahkossa (eli lahkon eristämispolitiikka on onnistunut)
Jotkut kirjoittajat ovat puhuneet kulttuurijehovista tarkoittaen sellaisia jotka ovat lahkossa muusta syystä kuin uskon vuoksi.
Oma eroavaisuutensa on jehovalaisperheeseen syntyneillä ja niilä jotka on värvätty.
Vanhat ihmiset, jotka ovat ikänsä odottaneet leijonan korvantaustan rapsutuspippaloita ovat oma ryhmänsä, joita osin saattaa dementia ruveta vaivaamaan ja joille jo sallituaan, että he eivät usko esim. sukupolviopin uusimpia versioita sen vuoksi, että ne näyttäisivät vievän pippalot kauemmaksi tulevaisuuteen.

eroamisten määrä on kuitenkin suurin suomalaisista uskontokunnista ja pienetkin inhimilliset jutut voivat olla alkusysäyksenä. Valokopio postiluukkuun lahkon vanhan julkaisun muuttuneista opeista, joita nykytodistaja ei aavistakaan, taikka epäonnistuneen lopun aikaennusteen kohdalta voi siten saattaa yhden onnettoman onnellisemman elämän edellytyksille.
Vieras

Re: Jehovan todistajien omaehtoinen ajattelu - onko sitä?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Aivot on turvallisinta laittaa narikkaan, kuten seuraava opastus osoittaa. Oma ajattelu ja pohtiminen osoittaa itsevarmuutta, ylpeyttä ja uskon puutetta, sekä saattaa johtaa Jehovan johdon kyseenalaistamiseen. Se taas johtaa varmaan tuhoon, joten pidä aivosi narikan turvallisessa säilössä, sillä ne saattavat olla sinulle jopa vaaralliset, jos erehdyt käyttämään niitä.

Vartiotorni 15.9.2011 s.27-29
Israelilaisten ollessa matkalla Luvattuun maahan Korah alkoi kuitenkin nähdä vikoja tavassa, jolla kansaa johdettiin. Sitten 250 muuta kansan johtomiestä asettui Korahin puolelle ajamaan muutoksia. ... Miten itsevarma ja ylpeä asenne! ... Seuraavan päivän päättyessä Korah ja kaikki hänen kapinaansa liittyneet olivat kuolleita (4.Moos.16:31-35). ...
Suhtautumisemme maailmanlaajuisessa kristillisessä seurakunnassa tapahtuviin muutoksiin ja siinä johdon ottavien päätöksiin vaikuttaa siihen, tunteeko Jehova meidät. Koorah ja hänen toverinsa etääntyivät Jumalasta, koska he osoittivat liiallista itsevarmuutta sekä ylpeyttä ja uskon puutetta. Vaikka Korah näki vain iäkkään Mooseksen tekemässä jokapäiväisiä ratkaisuja, todellisuudessa kansaa johti Jehova. Korah kadotti tämän tosiasian näkyvistään eikä siksi osoittanut uskollisuutta niitä kohtaan, joita Jumala käytti edustajinaan. Miten paljon viisaampaa Korahin olisikaan ollut odottaa Jehovalta selvempää ymmärrystä tai korjauksia, jos ne todella olivat tarpeen. Loppujen lopuksi Korah tuhosi ylpeällä menettelyllään maineen, jonka hän oli uskollisena Jumalan palvelijana hankkinut.
Tämä kertomus sisältää vakavan varoituksen nykyään eläville vanhimmille ja muille seurakunnan jäsenille. ...
... kuten Korahin esimerkki osoittaa, meidän on mahdollista vetäytyä pois Jehovasta, jolloin hän ei enää tuntisi eikä hyväksyisi meitä. Meidän on hyvä pohtia, missä valossa Jehova näkee meidät ja mitä voimme oppia tarkastelemistamme Raamatun esimerkeistä.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Jehovan todistajien omaehtoinen ajattelu - onko sitä?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Vieras kirjoitti:Toisaalta, eikö ole puhuttu että lahkossa on sellaisia jotka eivät eroa koska suku ja ihmissuhteet ovat lahkossa (eli lahkon eristämispolitiikka on onnistunut) Jotkut kirjoittajat ovat puhuneet kulttuurijehovista tarkoittaen sellaisia jotka ovat lahkossa muusta syystä kuin uskon vuoksi.
Totta. Ja jos tuohon kolmikantaan viittaat, niin nämä ovat juuri niitä epärehellisiä Jehovan todistajia. Sivuhuomiona: entisetkään Jehovan todistajat eivät tyypillisesti puhu "Jehovalaisista" tai "Jehovista". Erityisesti lapsuutensa lahkossa viettäneelle termit särähtävät helposti korvaan haukkumasanoina.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Harmus

Re: Jehovan todistajien omaehtoinen ajattelu - onko sitä?

Viesti Kirjoittaja Harmus »

Vieraas kirjoitti: Jos oikein ymmärrän tätä ketjua, niin Harmus esittää Jehovan todistajien keskuudessa olevan myös niitä jotka ajattelevat omilla aivoillaan ja tunnistavat lahkon virheet.
Ehkä heitä on.
Vieraas kirjoitti: Taisi olla Ray Franz -vainaan teesi, jonka mukaan yhdistelmästä "Jehovan todistaja", "älykäs" ja "rehellinen" puuttuu aina yksi kolmesta.

Jos "Jehovan todistaja" tietää hyvin lahkon puutteet, mutta pitää ne omana tietonaan, hän esittää hyväksyvänsä ne, eikä siis ole rehellinen.
Tieto näistä asioista ei vielä johda tähän. Hänen täytyy myös itse pitää niitä puutteina.
Älykkäiltä tuntuvat ihmiset ovat kautta aikojen hyväksyneet ideologioita, jotka ovat tietäneet murhaa toisille ja toisille etuja.

Tämän voisi laittaa kaksoisajattelun piikkiin tai mustan maalaamiseksi valkoiseksi. Mutta älykkäät ihmiset voivat tehdä tämän tietoisen pohdinnan jälkeen.
Vieraas kirjoitti: Uskoakseen vilpittömästi järjestön jatkuvasti muuttuvia oppeja taas täytyy kyllä väkisin pitää jossain määrin aivot narikassa (ei älykäs) tai sitten mölyt mahassaan (ei rehellinen). Rehellisesti kritiikkinsä lausuva Jehovan todistaja huomaa pian olevansa narikan kautta ulkona (ei enää Jehovan todistaja).
Älyä käytetään, rehellisyydestä en tiedä. Uskon kohteena voi hyvin olla oppi, ihme tai prosessi, joka on aina muutoksessa. Paavin jatkuvasti näkyvä läsnäolo Jumalan edustajana todistaa tämän.
Raimo Mylly

Re: Jehovan todistajien omaehtoinen ajattelu - onko sitä?

Viesti Kirjoittaja Raimo Mylly »

Varmasti lahkossa roikkuu täälläkin hetkellä useita henkilöitä jotka tiedostavat lahkon opetusten virheellisyyden ja vääräoppisuuden, mutta eivät ainakaan toistaiseksi kykene henkilökohtaisista syistä irrottautumaan siitä. Roikuinhan itsekin aikoinaan samalla lailla jonkin aikaa.

Vieraas esitti myös toteamuksen johon yhdyn täysin ja laitan sen korostuksen vuoksi vielä uudelleen esille.
Sivuhuomiona: entisetkään Jehovan todistajat eivät tyypillisesti puhu "Jehovalaisista" tai "Jehovista". Erityisesti lapsuutensa lahkossa viettäneelle termit särähtävät helposti korvaan haukkumasanoina.
Minusta tämä on hyvä huomioida kirjoittelussamme, jos toivomme voivamme vaikuttaa ja kenties saada jopa keskusteluyhteydenkin palstaa satunnaisesti lukeviin Jt:n.
Vieras

Re: Jehovan todistajien omaehtoinen ajattelu - onko sitä?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Kiitos tuosta tiedosta että se on niin ratkaiseva. Monethan käyttävät tuota nimitystä koska eivät ole tarkemmin asioista perillä
Ellen
Viestit: 139
Liittynyt: 24.09.2007 19:57
Paikkakunta: Österbotten

Re: Jehovan todistajien omaehtoinen ajattelu - onko sitä?

Viesti Kirjoittaja Ellen »

Sivukommentti sivuhuomioon nimityksistä. Paikallinen kolmannen polven Jt käyttää itsestään ja muista ajoittain nimitystä Jehovaanari. Eikä ole moksiskaan muistakaan lyhytversioista.
Omnia mea mecum porto
Raimo Mylly

Re: Jehovan todistajien omaehtoinen ajattelu - onko sitä?

Viesti Kirjoittaja Raimo Mylly »

Sanoisin että on aika heikosti mukana oleva henkilö, kun tuolla lailla on valmis riepottelemaan jumalan nimeä. Omana aikanani yksikään 'oikea' Jt ei olisi tuollaista tehnyt.
Vieras

Re: Jehovan todistajien omaehtoinen ajattelu - onko sitä?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Hänhän voisi olla mielissään vanhojen julkaisujen valokopioista.
Hänhän voisi sitten todennäköisesti tarjota valokopioita parin sukupolven ajalta myös.
Ellen
Viestit: 139
Liittynyt: 24.09.2007 19:57
Paikkakunta: Österbotten

Re: Jehovan todistajien omaehtoinen ajattelu - onko sitä?

Viesti Kirjoittaja Ellen »

Raimo Mylly kirjoitti:Sanoisin että on aika heikosti mukana oleva henkilö, kun tuolla lailla on valmis riepottelemaan jumalan nimeä. Omana aikanani yksikään 'oikea' Jt ei olisi tuollaista tehnyt.
Voit toki sanoa. Mutta karu tosiasia on ,että kys. persoona on täysverinen ,täysillä mukana oleva kolmannen polven syntymäjehovaanari. Ahkera ovilla ramppaaja,tunnollinen kokouksissa kävijä aina hyväntuulinen,huolella meikattu ja sirpakasti pukeutunut lehtikuski,ex-tienraivaaja. Näin siis kulissit.
Sitten se kääntöpuoli: ja tämä nyt on sitä muuta faktaa. Lehdelle soittelemaan jäänyt kohta ikäneito,ammattitaidoton miehenkipeä paratiisia ja harmagedonia haikaileva; lisänä viehtymys mallasjuomiin.Mutta ei hätiä mitiä. Varallisuutta on vaikka lahkolle jakaa. Eli olo on hällä kuitenkin kuin pussikarhulla. :roll:
Meittiä ja teittiä on moneen junaan.
Omnia mea mecum porto
Vieras

Re: Jehovan todistajien omaehtoinen ajattelu - onko sitä?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Mielenkiintoisia tarinoita kaikki

Tuolle sanoisi esim: Niin, sinä olet nyt 3:tta sukupolvea jehovantodistaja / se ja se on jo neljättä / sinun osaltasi näkyy suku sammuvan / eikö sinulla olisi serkkulasta jonka voisi kouluttaa omistamaan elämänsä vartiotornien kaupustelulle ?

Eli tuottamaan säröä juttuun faktalla, ei henkilökohtaisella loukkaamisella jonka luonteen lopulta jokainen tajuaa. Kipeä tosiasia tuppaa jäämään jollain lailla mieleen odottelemaan pulpahtelemistaan pinnalle ja toivottavasti vahvistamaan jotain mielekästä päätöstä.
Vieras

Re: Jehovan todistajien omaehtoinen ajattelu - onko sitä?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Ellabella kirjoitti:
Raimo Mylly kirjoitti:Sanoisin että on aika heikosti mukana oleva henkilö, kun tuolla lailla on valmis riepottelemaan jumalan nimeä. Omana aikanani yksikään 'oikea' Jt ei olisi tuollaista tehnyt.
Voit toki sanoa. Mutta karu tosiasia on ,että kys. persoona on täysverinen ,täysillä mukana oleva kolmannen polven syntymäjehovaanari. Ahkera ovilla ramppaaja,tunnollinen kokouksissa kävijä aina hyväntuulinen,huolella meikattu ja sirpakasti pukeutunut lehtikuski,ex-tienraivaaja. Näin siis kulissit.
Sitten se kääntöpuoli: ja tämä nyt on sitä muuta faktaa. Lehdelle soittelemaan jäänyt kohta ikäneito,ammattitaidoton miehenkipeä paratiisia ja harmagedonia haikaileva; lisänä viehtymys mallasjuomiin.Mutta ei hätiä mitiä. Varallisuutta on vaikka lahkolle jakaa. Eli olo on hällä kuitenkin kuin pussikarhulla. :roll:
Meittiä ja teittiä on moneen junaan.
Lehdelle soittelemaan jäänyt kohta ikäneito,ammattitaidoton miehenkipeä paratiisia ja harmagedonia haikaileva ;D
kauniisti snottu.
Onneksi
Ellabella on varmasti huippuammattilainen eikä yhtään miehnkipeä....? ;d
happamia, sanoi kettu... ;D
Raimo Mylly

Re: Jehovan todistajien omaehtoinen ajattelu - onko sitä?

Viesti Kirjoittaja Raimo Mylly »

Eikös me jo taas kertaalleen vähän aikaa sitten hyvästelty. - ';D'
Vastaa Viestiin