Armosta vai teoista pelastettu?
Valvoja: Moderaattorit
-
Bunica
- Viestit: 130
- Liittynyt: 15.08.2009 19:11
Armosta vai teoista pelastettu?
Saattapa olla loppuunkaluttu aihe, mutta ihmettelenpä ääneen (kirjoittamalla) jehovantodistajien pelastusoppia. Opin mukaan pelastus perustuu Jeesuksen lunnaisiin, mutta ne eivät sitten kuitenkaan riitä, vaan sen lisäksi on tehtävä tiettyjä tekoja, ns. uskontekoja. Kuvitellaan, että tässä vaiheessa me kaikki sanottaisiin, että joo, näinhän se on.
Näennäisesti selkeä asia muuttuukin mutkikkaaksi, kun niitä tekoja pitää tehdä kuolleittenkin puolesta. Mitä?! Joopa joo. Jos satut olemaan äiti tai isä ja sinulta on kuollut lapsi, niin sinun on tehtävä niitä uskontekoja varmistaaksesi lapselle herätys kuolleista paratiisimaahan. Jos nimittäin sinua ei havaita uskolliseksi (siis ne teot!), niin lapsesi on turha odotella herättelyä. Vanhemmat pannaan kantamaan vastuu lapsen pelastuksesta. Jeesuksen uhri ei kuittaakaan tuon lapsen perisyntiä ja siitä aiheutunutta kuolemaa.
Ihan vain sivumennen sanoen, tämänkaltaiset jutut nakersivat minun uskoani jehovantodistajien totuuteen. Myöhemmin olen huomannut, etteivät ne totuudet muissakaan uskonnoissa ole juurikaan sen loogisempia.

Vieras
Re: Armosta vai teoista pelastettu?
""vaan sen lisäksi on tehtävä tiettyjä tekoja, ns. uskontekoja.""
jehovantodistajain emolahkossa pelastus ei riippunut ovityöstä. Se maanpäällisparatiisi toi muassaan sen taksvärkkipelastuksen.
""vastuu lapsen pelastuksesta""
-Tulee mieleen että mitä on tehtävissä semmoisen lapsen pelastamiseksi, jonka tervehdykseen käsketään olemaan vastaamatta. Maallikkona tulisi neuvoksi mieleen että on vastaamatta moisen käskyn antajan tervehdyksiin ja pitää lapsen suhteen inhimillisellä kannalla.

Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Armosta vai teoista pelastettu?
On muuten vähemmän kaluttu aihe, suurelta osin ehkä siksi, että todistajat opetetaan ajattelemaan paratiisiinpääsyä automaattina (kunhan säilyttää saliuskottavuutensa).Bunica kirjoitti:Saattapa olla loppuunkaluttu aihe, mutta ihmettelenpä ääneen (kirjoittamalla) jehovantodistajien pelastusoppia.
Raamattu ei ole yhdenmukainen ko. asian suhteen, joten jakeita löytyy molemmin puolin lyömäaseiksi.Opin mukaan pelastus perustuu Jeesuksen lunnaisiin, mutta ne eivät sitten kuitenkaan riitä, vaan sen lisäksi on tehtävä tiettyjä tekoja, ns. uskontekoja. Kuvitellaan, että tässä vaiheessa me kaikki sanottaisiin, että joo, näinhän se on.
Kannattaa muistaa, että tarkkaan ottaen suuren joukon pelastuminen ei ole suorassa suhteessa Jeesuksen kuolemaan. Suurella joukolla ei ole suhdetta Jeesukseen, vaan nk. voideltuihin, eli käytännössä he roikkuvat hallintoelimen punteissa, yrittäen toteuttaa hallintoelimen pienimpiäkin älynväläyksiä elämässään, jopa henkensä kaupalla.
Mitä sitten tulee voideltujen asemaan, niin hekin ovat alisteisia hallintoelimelle, vaikka opin mukaan he ovat vastuussa opetuksesta, eikä siinä vielä kaikki. Voidelluilla naisilla on samanaikainen opetusvelvollisuus ja opetuskielto - ei helppo osa sekään.
Minä pidän koko perheansio-opetusta ainoastaan yhtenä monista Vt-pelottelukeinoista. Vt-seuran kanta on, että naisen hedelmöittynyt munasolu katsotaan elämään oikeutetuksi ihmisalkioksi, siis käytännössä ’uudeksi ihmiseksi’. Tällöin myöskään aborttia ei sallita mistään syystä. Toki taas syntymänsä jälkeen lapsella ei Vt-liturgiassa ole tätä yksilöllistä elämänoikeutta, vaan Vt-seuran mukaan lapsi on perheansion varassa siihen asti kun hän kastattaa itsensä jehovantodistajaksi. Toki perheansion suhteen Vt-seuran materiaali on vuosien varrella ollut jonkin verran häilyvää, eikä ihme kun Raamattu ei moista termiä tunne. Sen sijaan Raamattu tuntee seuraavanlaisen järjestelyn:Näennäisesti selkeä asia muuttuukin mutkikkaaksi, kun niitä tekoja pitää tehdä kuolleittenkin puolesta. Mitä?! Joopa joo. Jos satut olemaan äiti tai isä ja sinulta on kuollut lapsi, niin sinun on tehtävä niitä uskontekoja varmistaaksesi lapselle herätys kuolleista paratiisimaahan. Jos nimittäin sinua ei havaita uskolliseksi (siis ne teot!), niin lapsesi on turha odotella herättelyä. Vanhemmat pannaan kantamaan vastuu lapsen pelastuksesta. Jeesuksen uhri ei kuittaakaan tuon lapsen perisyntiä ja siitä aiheutunutta kuolemaa.
”Isiä ei tule surmata lasten takia eikä lapsia tule surmata isien takia. Kukin tulee surmata oman syntinsä vuoksi.” (5. Moos. 24:16 UMK)
Tämän estämättä Raamatussa kuitenkin mainitaan Jumalan tappaneen Daavidin ja Batseban lapsen (2. Sam. 12:14). No tämä ilmiselvä ongelma on tietysti selitettävä pois päiväjärjestyksestä ja kas näin se tehtiin nuoruudessani (w60 Aug. 1 p. 479-480) :
”In this particular case of David and Bath-sheba neither of them had a right to the child and so there was no injustice in their being deprived of it. Besides, as an uncircumcised, unnamed infant it had not as yet developed any personality pattern or consciousness so as to appreciate life.”
Tämä meni aikoinaan minulta ohi ja kun siihen törmäsin, niin minun oli luettava tuo kolmasti ennen kuin uskoin silmiäni. Vt-seura on kuin onkin löytänyt tapauksen, jossa vanhemmilla ei ole oikeutta lapseen ts. lapsella ei olekaan ollut oikeutta elämään. Lapsen puolelta oli sitten vielä raskauttavaa, että lapsi ei ollut ehtinyt järjestää nimeä itselleen eikä ympärileikauttaa itseään. Lisäksi Vt-seura katsoi, että lapsi ei ollut huolehtinut siitä, että hänen persoonallisuutensa olisi ehtinyt seitsemässä päivässä kehittyä sille tasolle, että hänen tietoisuutensa riittäisi Vt-seuran edellyttämään elämän ymmärtämiseen. Aivan uskomatonta tekstiä!
Jos Daavidin ja Batseban tapausta sovellettaisiin tämän päivän jt-inkvisiittori-istuntoon, olisi tuloksena seuraavanlainen päätös:
”Tässä nimenomaisessa tapauksessa Maijalla ja Matilla ei kummallakaan ollut oikeutta lapseen, joten heidän valitsemansa abortti oli oikeutettu. Päätöksessä otettiin lisäksi huomioon, että lapselle ei oltu annettu nimeä, lasta ei oltu ympärileikattu, eikä lapsi ollut kehittänyt persoonallisuutta siihen rajaan, että lapsi olisi osannut arvostaa Jehovan maanpäällistä Järjestöä.”
Asiaa on sittemmin käsitelty 2005 kysärissä (Vartiotorni 15. toukokuuta 2005 sivu 31) ja sen verran on 45 vuodessa edistytty, että aivan pähkähullu selitys on hylätty. Itse pääasia, Raamatun ristiriita elää edelleen ja voi hyvin.
Näitä ’juttuja’ riittää kaikkiin uskontoihin, etenkin kaikenkarvaisilla fundamentalistisilla selittelyillä pystyssä pidettyihin uskontokultteihin.Ihan vain sivumennen sanoen, tämänkaltaiset jutut nakersivat minun uskoani jehovantodistajien totuuteen. Myöhemmin olen huomannut, etteivät ne totuudet muissakaan uskonnoissa ole juurikaan sen loogisempia.
Viimeksi muokannut Markku Meilo, 29.08.2011 16:03. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Syy: typoja oiottu
Syy: typoja oiottu
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
kirjallisuusveli
- Viestit: 903
- Liittynyt: 29.04.2007 16:43
Re: Armosta vai teoista pelastettu?
Ongelmana tässä topicissa on yleinen ja virheellinen käsitys armosta. Se näet ei ole Raamatullinen armo, joka ei edellytä kohteeltaan yhtikäs mitään.Bunica kirjoitti:Saattapa olla loppuunkaluttu aihe, mutta ihmettelenpä ääneen (kirjoittamalla) jehovantodistajien pelastusoppia. Opin mukaan pelastus perustuu Jeesuksen lunnaisiin, mutta ne eivät sitten kuitenkaan riitä, vaan sen lisäksi on tehtävä tiettyjä tekoja, ns. uskontekoja. Kuvitellaan, että tässä vaiheessa me kaikki sanottaisiin, että joo, näinhän se on.
"There's a point in your life when you'll realize who matters, who never did, and who always will."
-
Raimo Mylly
Re: Armosta vai teoista pelastettu?
On myös syytä huomioida Jehovan todistajien käsityksistä puhuttaessa, että ensin tulee tehdä uskontekoja päästäkseen harman jälkeiselle tuhatvuotiskaudella ja sen jälkeen tehdä uudelleen uskontekoja päästäkseen lopulliseen paratiisiin. Mistä raamatun mukaan suurin osa porukkaa karsiutuu kuitenkin sen tuhannen vuoden päättyessä pois = alkavat porukalla Saatanan joukoissa ryttyilemään Jahwetille.
Tuleekin mieleeni että mitä hiton virkaa koko tuhatvuotiskaudella oikein on? Sekö että tuo pieni uskollisten joukko joutuu raatamaan sairaaloisesti muuttaakseen nykykulttuurin raiskaaman maapallon takaisin puutarhaksi?
Tuleekin mieleeni että mitä hiton virkaa koko tuhatvuotiskaudella oikein on? Sekö että tuo pieni uskollisten joukko joutuu raatamaan sairaaloisesti muuttaakseen nykykulttuurin raiskaaman maapallon takaisin puutarhaksi?
-
Vieras
Re: Armosta vai teoista pelastettu?
Vartiotorni heinäkuu 1913 sivu 128:
pastori Russell tekee tavallisesti seuraavat kysymykset niille jotka haluavat vesikasteen.....
1) Oletko katunut syntiäsi koettamalla hyvittää rikkomuksesi parhaan kykysi mukaan ja luotatko Kristuksen uhrin ansioon syntiesi anteeksi saamiseksi, johon vanhurskauttamisesi perustuu
2) Oletko kokonaan vihkinyt itsesi kaikkinesi mitä omistat -kykysi, rahasi, aikasi, vaikutusvaltasi- kaiken Herralle, jotta kaikki tulisi uskollisesti käytetyksi hänen palveluksesssaan aina kuolemaan asti
3) Tämän tunnustuksesi perusteella tunnustamme sinut uskon huonekunnan jäseneksi ja ojennamme sinulle veljeyden oikean käden, ei minkään lahkon puolueen tai uskontunnustuksen nimessä vaaan Lunastajamme, kirkastetun Herramme ja hänen uskollisten suraajainsa nimessä

Eivät kehdanneet laittaa listassaan ensimmäiseksi vaatimukseksi (oli siis vasta toinen) tuota lahkolle kaikkein tärkeintä asiaa. RAHAA, RAHAA, RAHAA!2) Oletko kokonaan vihkinyt itsesi kaikkinesi mitä omistat -kykysi, rahasi,...
Russell oli fiksu mies. Ja kuten tiedetään, lapsesta saakka koulittu busineksen tekemiseen. Hän saattoi vaatia muita sijoittamaan kaikki rahansa lahkoon kuten oli itsekin tehnyt. Sitä hän ei tosin muistanut sanoa että hänellä säilyi kuitenkin kaikki määräysvalta lahjoitti muut mitä tahansa. Mutta seuraavaksi arvokkaimpia taivaspaikkoja oli kyllä kaupan. Kuten ihmevehnää konsanaan.
-
Bunica
- Viestit: 130
- Liittynyt: 15.08.2009 19:11
Re: Armosta vai teoista pelastettu?
No, nyt on pakko tunnustaa, että äimistyin! Onpa veljillä ollut pokkaa, kun keksivät selitystä lapsen tappamiselle. Tai sitten se oli sitä henkeytystä. Huh, huh!Markku Meilo kirjoitti:Tämän estämättä Raamatussa kuitenkin mainitaan Jumalan tappaneen Daavidin ja Batseban lapsen (2. Sam. 12:14). No tämä ilmiselvä ongelma on tietysti selitettävä pois päiväjärjestyksestä ja kas näin se tehtiin nuoruudessani (w60 Aug. 1 p. 479-480) :
”In this particular case of David and Bath-sheba neither of them had a right to the child and so there was no injustice in their being deprived of it. Besides, as an uncircumcised, unnamed infant it had not as yet developed any personality pattern or consciousness so as to appreciate life.”
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Armosta vai teoista pelastettu?
Minulla lienee oppimisvaikeuksia. En näet vielä toistaiseksi ole havainnut jehovantodistajuuden perustuvan mihinkään ansaitsemattomaan hyvyyteen, miksi alan slangilla armoa kutsuttaneen. Mutta suoritukseen, tekoihin ja ansioon perustuvan "pelastuksen", tämän olen korostetustikin havainnut. Näin eivät kreikkalaiset kirjoitukset opeta.
Esim. Tit. 3:5a
hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. (KR-92)
Esim. Tit. 3:5a
hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. (KR-92)
-
Vieras
Re: Armosta vai teoista pelastettu?
On ollu käsitys, että väärinteosta annetaan tuomio, oikeutta kun rangaistus on oikea. Armo olisi sitten tuosta rangaistuksesta vapauttaminen.
Siis mitä, onko se systeemijärjestelmien mukana käyttöön otettua terminologiaa se "ansaitsematon hyvyys" mikä ei selitä yhtikäs mitään, ei tuo helpompia sanojakaan vaan saattaa ihmettelemään. No siihen ihmettelemiseenhän on lahkotekniikoilla sitten vastattavissa minkälaisella uusteorialla haluaa. Että kysymys on riittävästä vartiotornien kaupittelusta, sano ?
Siis mitä, onko se systeemijärjestelmien mukana käyttöön otettua terminologiaa se "ansaitsematon hyvyys" mikä ei selitä yhtikäs mitään, ei tuo helpompia sanojakaan vaan saattaa ihmettelemään. No siihen ihmettelemiseenhän on lahkotekniikoilla sitten vastattavissa minkälaisella uusteorialla haluaa. Että kysymys on riittävästä vartiotornien kaupittelusta, sano ?
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Armosta vai teoista pelastettu?
Niinpä kun synagogan kokous hajaantui, monet juutalaisista ja Jumalaa palvovista käännynnäisistä seurasivat Paavalia ja Barnabasta, jotka heille puhuessaan alkoivat kehottaa heitä jatkamaan Jumalan ansaitsemattomassa hyvyydessä. Apt. 13:43 UMK
Väen hajaantuessa omille tahoilleen monet juutalaiset ja jumalaapelkäävät käännynnäiset liittyivät Paavalin ja Barnabaksen seuraan. Nämä puhuivat heille ja rohkaisivat heitä pitämään kiinni Jumalan armosta. Apt. 13:43 KR-92
Voipi vertailla.
Väen hajaantuessa omille tahoilleen monet juutalaiset ja jumalaapelkäävät käännynnäiset liittyivät Paavalin ja Barnabaksen seuraan. Nämä puhuivat heille ja rohkaisivat heitä pitämään kiinni Jumalan armosta. Apt. 13:43 KR-92
Voipi vertailla.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Armosta vai teoista pelastettu?
Asiayhteys ja sen merkityksellisyys huomioiden tämä "meriselitys" on todella aivan omaa luokkaansa. Laitan tämän samaan luokkaan kuin sen Vt-ohjeen, jossa raiskatun naisen tulee ymmärtää raiskaajansa.Bunica kirjoitti:No, nyt on pakko tunnustaa, että äimistyin!
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Kaarmis
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: Armosta vai teoista pelastettu?
Aika tarkoitushakuista kääntää jonkun seuraan liittyminen "seuraamiseksi". Hippasen laajempi merkitys!Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Niinpä kun synagogan kokous hajaantui, monet juutalaisista ja Jumalaa palvovista käännynnäisistä seurasivat Paavalia ja Barnabasta, jotka heille puhuessaan alkoivat kehottaa heitä jatkamaan Jumalan ansaitsemattomassa hyvyydessä. Apt. 13:43 UMK
Väen hajaantuessa omille tahoilleen monet juutalaiset ja jumalaapelkäävät käännynnäiset liittyivät Paavalin ja Barnabaksen seuraan. Nämä puhuivat heille ja rohkaisivat heitä pitämään kiinni Jumalan armosta. Apt. 13:43 KR-92
Voipi vertailla.
Ja korvaavat vielä jumalan armon "jatkamiseksi jumalan ansaitsemattomassa hyvyydessä"! Törkeetä!
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Armosta vai teoista pelastettu?
Näinpä.Tosin mikään raamatunkäännös ei ole autenttinen, mutta lisäämällä siihen sopivia lisäsanoja ja kääntämällä jotkin sanat tai kohdat opin tueksi, ei voi olla täysin vakuuttunut UMK:n vilpittömästä pyrkimyksestä esittää alkukielinen teksti sellaisena, kuin se voitaisiin esittää. Ramatun eksegeettien näkemys ei anna UMK:lle mitään auktoriteettia, päin vastoin. Käännöstä pidetään huonona.Kaarmis kirjoitti:Aika tarkoitushakuista...
Tällä en halua tuoda esiin mitään erityistä kritiikkiä UMK:een nähden. Jokainen raamatunkäännös sisältää omat puutteensa, mutta monet muut käännökset pyrkivät parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseen ja kertovat usein myös käännösperiaatteista ja kääntäjistä.
On jokseenkin järkyttävää tavailla esim. Westcott & Hort tekstiä KIT:sta ja verrata sitä alla kulkevaan englanninnokseen, saati oikealla palstalla kulkevaan UMK:een. Tekstit eivät täsmää millään muotoa keskenään, ei edes interlineaarinen teksti kaikilta osin.
-
Vieras
Re: Armosta vai teoista pelastettu?
Tuo armon sanamuoto lahkolla on vaikea ymmärtää oikeaksi jos näkee tuon vastaavan maallisen oikeuden malliksi.
Suomessakin presidentti on armahtanut, antanut armoa. Se on muuten tapahtunut korkeimman oikeuden lausunnon jälkeen. Koivisto jossasin yhteydessä kysyttäessä sanoi vain että hän armahti kaikki keitä se oikeus suositti (liekö nykyään oikeusministeri/-ö armahtajana ?)
Noin ne on Salomot, Moosekset, Aabrahamit ym. arvatkaapa mistä kirjasta tutut nimet toimineet, Seuraamusskaala on vain sillä jumalallisella sektorilla laajempi, helvetistä taivaaseen.
Lahkon sanamuodon voi ymmärtää vain tarkoitushakuiseksi ymmälleen saattamiseksi, kuten systeemijärjestelmien konkurssit.