Aaron Hannu kirjoitti:Olisko sinulla parempi sana kuvaamaan eri aikana eläneiden ihmisten käsityksiä ja uskomuksia, joiden mukaan he toimivat kuten toimivat?
On; luulo.
Aika kehno sana jos otamme myös tuon ajan paikallisen ja koetun viisauden - voi olla ettei tavallinen nykyaikainen helsinkiläinen pärjäisi heidän ajassaan vaikka omaisikin joistakin asioista tietoa.
Kieli muttuu myös ajan myötä ja minä en ainakaan jätä kuulematta jos joku puhuu eri kieltä, murretta tai koulutustasoaan vastaavalla tavalla kuin mihin olen tottunut.
Jos olet oikeassa, niin minä olen jäänyt paljon jälkeen tästä kielenmuutoksesta.
No ei tavitse kuin katsot ensimmäistä suomalaista julkaisua tai vaikkapa luet ensimmäistä Raamatun julkaisua suomeksi. Ehkä ei tavi mennä niinkään pitkälle, kun lukee vain muutaman vuosikymmenen vanhoja julkaisuja.
Miten on jos ihminen näyttää hieman erilaiselta kuin miltä hänen "pitäisi" - teetkö rajanvetoja myös näkemäsi perusteella?
Mitä "ihmisen näyttäminen erilaiselta kuin pitäisi" tarkoittaa, anna esimerkki, vastaan kyllä.
On aiheellista kysyä muista ennakkoasenteista ja käsityksistä, kun joku pitää kuulemaansa huuhaana vain sen vuoksi, että siinä ilmenee sanoja, jotka ovat kuulijalle epätavallisia.
Aaron Hannu kirjoitti:Ihmettelen toisinaan, että täälläkin olevilla kirjoittajilla on vaikea ymmärtää tietoisuustasoja, jotka ovat selvästi sidoksissa aikaan ja paikkaan, jossa uskomukset ovat olleet olennainen osa kulloisenkin vallitsevan totuuden suhteen.
Miksi tieto tai tietämys ei kelpaa? Koska menneinä aikoina tietämyksen taso on ollut matalampi, niin se on jättänyt suuremman tilan uskomuksille. Mulle tulee tietoisuustasoista lähinnä mieleen new age -tyyppinen sanasto ja myös esim. huumeiden avulla aikaansaadut erilaiset tietoisuuden tasot.
"Pienet totuudet syövät isoa valhetta palan kerrallaan" - tuntematon
Aaron Hannu kirjoitti:Aika kehno sana jos otamme myös tuon ajan paikallisen ja koetun viisauden - voi olla ettei tavallinen nykyaikainen helsinkiläinen pärjäisi heidän ajassaan vaikka omaisikin joistakin asioista tietoa.
Kumisella selkärangalla varustettu stadilainen olisi helposti jumalan asemassa, kunhan muistaa ottaa vaikka stidipuntteja mukaansa riittävästi. Raamatun kuviteltu jumala ei ole koskaan ollut tunnettu kritiikinsiedosta tai omaehtoisen ajattelun sallimisesta, joten ilman stidipuntteja elinkaari varmaan lyhentyisi loppupäästä.
No ei tavitse kuin katsot ensimmäistä suomalaista julkaisua tai vaikkapa luet ensimmäistä Raamatun julkaisua suomeksi. Ehkä ei tavi mennä niinkään pitkälle, kun lukee vain muutaman vuosikymmenen vanhoja julkaisuja.
Mitä mieltä olet tämän päivän julkaisuista, kelpaavatko ne mihinkään?
On aiheellista kysyä muista ennakkoasenteista ja käsityksistä, kun joku pitää kuulemaansa huuhaana vain sen vuoksi, että siinä ilmenee sanoja, jotka ovat kuulijalle epätavallisia.
Näkyykö se tosiaan päälle?
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Aaron Hannu kirjoitti:Ihmettelen toisinaan, että täälläkin olevilla kirjoittajilla on vaikea ymmärtää tietoisuustasoja, jotka ovat selvästi sidoksissa aikaan ja paikkaan, jossa uskomukset ovat olleet olennainen osa kulloisenkin vallitsevan totuuden suhteen.
Miksi tieto tai tietämys ei kelpaa? Koska menneinä aikoina tietämyksen taso on ollut matalampi, niin se on jättänyt suuremman tilan uskomuksille. Mulle tulee tietoisuustasoista lähinnä mieleen new age -tyyppinen sanasto ja myös esim. huumeiden avulla aikaansaadut erilaiset tietoisuuden tasot.
Jaa miksei sekin kelpaa, mutta tietoisuus on kokonaisvaltaisempi, joka kattaa yksilölliset kykymme, alitajunnan ja rationaalisen ajattelukykymme. Tietoisuus kehityy koko ajan - vai mitten vertaisimme älykkyyttä? Tietyntyyppisillä tehtävillä ja stimulaatioilla älykkyyttä voidaan kehittää, jolloin tietoisuus laajenee. Emme arvioi ihmisiä "luulotasojen" tai "uskomustasojen" perusteella vaan uskomukset ovat joko meille syötettyjä omaamamme kuttuurin muodossa tai parhaimmillaan objekttivisiin havaintoihin perustuvia - ne eivät tee vättämättä meitä älyllisitä kyvyiltämme heikompia, mutta ne esiintyvät syvällä alitajunnassamme ja ovat ikäänkuin ohjelmointimme, jonka perusteella teemme ratkaisujamme. Avoimen mielen edellytys on, että kykenemme arvioimaan tietoa objektiivisesti. Huumeiden vaikutus on puolestaan, että se lisää aivojen stimulanssia kemikaalien vaikutuksesta ja todellisuudessa se vääristää tietoisuuttamme ja saattaa "kuljettaa" sitä kohti alitajuntaamme, jolloin saatamme kokea jotkut harhat todellisina. Newage liikkeissä mahdollisesti käytetään enemmän tiettyjä sanoja kuten taas jehovantodistajat tiettyjä, mutta heillä ei liene monopolia niihin vaan voimme valita sanamme niin että ne kuvavaavat esittämäämme ajatusta parhaiten.
Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat, mutta viestität välillä niin tulkinnanvaraisesti ja vaikeaselkoisesti (koska monilla käyttämilläsi sanoilla on erilaisia yleisessä käytössä olevia merkityksiä), että tarkoituksiasi saa tosissaan miettiä.
Silloin kun kirjoittelin nimimerkillä theos ja jotkut tivasivat, pidänkö itseäni jumalana, niin selitin että näkemykseni mukaan jokainen ihminen on itse oma jumalansa; päättää omista asioistaan ja vastaa päätöstensä seurauksista, on velvollinen huolehtimaan itse omasta henkisestä ja tiedollisesta kehityksestään sekä elämänsä laadusta.
Nähtävästi hieman samasta asiasta sinäkin kirjoitat mutta aika monisanaisesti.
Raimo Mylly kirjoitti:Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat, mutta viestität välillä niin tulkinnanvaraisesti ja vaikeaselkoisesti (koska monilla käyttämilläsi sanoilla on erilaisia yleisessä käytössä olevia merkityksiä), että tarkoituksiasi saa tosissaan miettiä.
Silloin kun kirjoittelin nimimerkillä theos ja jotkut tivasivat, pidänkö itseäni jumalana, niin selitin että näkemykseni mukaan jokainen ihminen on itse oma jumalansa; päättää omista asioistaan ja vastaa päätöstensä seurauksista, on velvollinen huolehtimaan itse omasta henkisestä ja tiedollisesta kehityksestään sekä elämänsä laadusta.
Nähtävästi hieman samasta asiasta sinäkin kirjoitat mutta aika monisanaisesti.
Tiedän, että kovan työn jälkeen minun oli pakko kirjoittaa havainnoistani liiankin innokkaasti ja selkeys kärsi. Itse tutkittuani esim. sivustojasi ja myöhemmin ajattelin nimimerkkiäsikin, oivalsin että koko historiankäsitykseni oli minulle manipuloitua tietoa, joka ei voinut pitää paikkansa tutkimusten valossa - siksi ei myöskään todellisuudessa Raamatulliset mielikuvitushahmot - mutta eipä silti - yleensä ihmiset kokevat "tosina" niitä uskomuksia joihin alitajuntaisesti uskovat ja niitä pönkitetään jopa "lapinlisällä", jotta asia saataisiin näyttämään todistuskelpoiselta.
Juuri mainitsemasi 'lapinlisien' käyttö ihmisten omassa ajatusmaailmassa on se kilpi, johon eksakti oikea tieto tahtoo usein törmätä. Ihminen valikoi oman uskonkäsityksensä turvaamiseksi, minkä informaation hyväksyy edes pohdintaan asti ja mitkä asiat tuolla 'lapinlisä-kilvellään' torjuu omana ennakkoasenteenaan mielettöminä. Vasta sitten kun mitä tahansa asiaa tai mielipidettä voi käsitellä ilman ennakkoasennetta, ihminen on henkisesti vapaa kehittymään. Noiden käsijarrujen irrottaminen etenkin uskonasioiden kohdalla ei ole kuitenkaan helppoa, kuten me kaikki palstalaiset hyvin tiedämme jo omista kokemuksistamme. Itse jouduin tekemään todella paljon työtä sen kanssa. Sen jälkeen kun tiedon halu korvasi minulla uskomisen halun, aloin edetä ja siinä vaiheessa tuntui, että tietoa pitää saada kaikenaikaa lisää. Nälkä kasvoi syödessä ja onneksi se jatkuu edelleen.
Vieras kirjoitti:Mielestäni Jumalan Henki tuottaa ihmisessä mm. seuraavia asioita:
"Toisaalta hengen hedelmä on rakkaus,
ilo, rauha, pitkämielisyys, huomaavaisuus,
hyvyys, usko, lempeys, itsehillintä......"
Hedelmäthän ovat ihan hyviä mutta tuota jumallalista tuotosta kun ei ole oikein missään ilmennyt. Siksipä mainoksesi kuulostaa lähinnä irvokkaalta vitsiltä. Kristinuskon irvikuvalta.

Kristinuskon irvikuva?
löytyy Kirkkoraamatusta , hmmm..Kirje Galatalaisille, 5. luku....
22. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
23. Sellaista vastaan ei ole laki. http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Gal.5.html
Kukahan Puutarhuri saisi kasvatettua näitä "hedelmiä"
tässä Pahassa Nykymaailmassa, joka Median kuvaamana vaikuttaa nyt jo aika Irvokkaalta....?