tuomiosanoma
Valvoja: Moderaattorit
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
tuomiosanoma
Silloin aikoinaan joskus 80 luvun alkupuolella kuulin puhuttavan tuomiosanomastakin.
Että jossain vaiheessa hyvän uutisen sijaan kuljettaisiin ovelta ovelle ja tuomittaisiin tavallaan ihmiset julistamalla heille tuomiosanoma.
Ja sitten kun se olisi julistettu, niin tulisi Harmageddon.
Mutta tämä myöhemmin kumottiin, ettei ole käsketty julistaa muuta kuin hyvää uutista pelkästään.
Olisikohan tässä ollut oppimuutos kysymyksessä, vaiko vain joidenkin vanhojen Jt:den keksintöä.
Epäilenpä vähän siihen suuntaan, että tuskin nuo vanhat sitä omasta hatustaan vetäneet, vaan taas ollut ammoisina aikoina eräs hyvin tuntemamme U&O asialla.

Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
-
Voimantorni
- Viestit: 989
- Liittynyt: 07.06.2009 16:16
Re: tuomiosanoma
Kyllä sitä vielä myöhemminkin löytyy jokunen tällainen uhoamisen merkki:JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Silloin aikoinaan joskus 80 luvun alkupuolella kuulin puhuttavan tuomiosanomastakin.
Aikojen kuluessa pääpaino on toki siirtynyt enemmän "hyvän uutisen" kauppaamiseen. Vartiotorni-liikkeen huipulla on mitä ilmeisimmin tajuttu, etteivät ihmiset nykyään enää syty eivätkä innostu liittymään Vt-liikkeeseen ihan siten, että heille julistetaan 99,9 % ihmiskunnan tuhon olevan ovella (ja elleivät ovenavaajat pian liity Jehovan todistajiin, tulevat he kuulumaan tuohon enemmistöön)."Vaikka Aamos oli taustaltaan vaatimaton paimen ja viikunoiden puhkoja, hän ei pelästynyt vihollisiaan vaan julisti rohkeasti Jehovan tuomiosanomaa Israelia vastaan. Miten erinomainen esimerkki Jumalan nykyisille palvelijoille, joiden myös täytyy julistaa epäsuosittua sanomaa!" (Vartiotorni 1. helmikuuta 2007)
Nykyään tätä rotupuhdistukseen verrattavaa ideologista puhdistusta uskalletaan opettaa enää kastetuille jäsenille (vrt. Vartiotorni 15. heinäkuuta 2008, s. 3-7).
-
kekäle
- Viestit: 7
- Liittynyt: 27.08.2011 01:19
Re: tuomiosanoma
Muutama vuosi takaperin taisi jt:illä olla oikein "maailmanlaajuinen kampanja" tämän vähintäänkin sairasmielisen pamfletin tyrkyttämiseksi.Voimantorni kirjoitti:Kyllä sitä vielä myöhemminkin löytyy jokunen tällainen uhoamisen merkki:
Monikohan "peloton" tuomionjulistaja tuolloinkin sujautti ko. lappusen kaksinkerroin taiteltuna hertsykän väliin piiloon, tai "ulosti" näitä lennosta ihmisten postiluukkuihin pimputtamatta ovikelloa, enemmän kuin todennäköisen negatiivisen suhtautumisen pelossa...
-
Vieraas
- Viestit: 3220
- Liittynyt: 20.06.2011 21:56
Re: tuomiosanoma
Tämä on hyvin muistissa. Kovasti odoteltiin tätäkin dramaattista Harmagedonia edeltävää vaihetta, samoin kuin "rauhanhuutoa". Onkohan tämä tosiaan ihan kirjallisuudessa mainittu poistetuksi opiksi, vai kuuluuko tämäkin vain kuoliaaksi vaietun vanhan valon joukkoon?JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Silloin aikoinaan joskus 80 luvun alkupuolella kuulin puhuttavan tuomiosanomastakin. Että jossain vaiheessa hyvän uutisen sijaan kuljettaisiin ovelta ovelle ja tuomittaisiin tavallaan ihmiset julistamalla heille tuomiosanoma.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
- Johanneksen poika
- Viestit: 3702
- Liittynyt: 29.04.2007 13:49
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: tuomiosanoma
Eipä Vartiotorni usein mainitse jotain oppia poistetuksi. Ne vain vaietaan kuoliaaksi; tämä johtaa siihen, että ihmisten mielissä on päällekkäin sekä vanhoja että uusia valoja. Esimerkkinä tästä on ns. "sukupolvioppi". Yhä edelleen ns. "vanhan polven" JT:t luulevat myös sen olevan voimassa, että ne, jotka elivät vuonna 1914, ovat elossa Harman tullessa. Kuitenkin oppi on useaan kertaan muuttunut tuon opin jälkeen. Ja välillä täysin päinvastaiseksi.Vieraas kirjoitti:Onkohan tämä tosiaan ihan kirjallisuudessa mainittu poistetuksi opiksi, vai kuuluuko tämäkin vain kuoliaaksi vaietun vanhan valon joukkoon?
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: tuomiosanoma
Muistelen että siitä vain mainittiin eräässä puheessa jotenkin tälleen että, "jotkut ovat odottaneet että saarnattaisiin tuomiosanoma ennen harmagedonia, mutta raamattu osoittaa että saarnataan vain sanaa(eli hyvää uutista).Vieraas kirjoitti: Onkohan tämä tosiaan ihan kirjallisuudessa mainittu poistetuksi opiksi, vai kuuluuko tämäkin vain kuoliaaksi vaietun vanhan valon joukkoon?
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
-
mara ja sika-ele
- Viestit: 12
- Liittynyt: 24.12.2009 23:43
Re: tuomiosanoma
Heh 
Muistan hyvin ton väärän uskonnon loppu on lähellä lappusen..
Otin silloin vielä kuuliaana veljenä pinon vastaan ja valehtelin että jaoin luukkuihin.
Tosiasiassa katsoin maastosta soistuneen ojan pään ja sotkin ne sinne saappaan alle!!
Muistan hyvin ton väärän uskonnon loppu on lähellä lappusen..
Otin silloin vielä kuuliaana veljenä pinon vastaan ja valehtelin että jaoin luukkuihin.
Tosiasiassa katsoin maastosta soistuneen ojan pään ja sotkin ne sinne saappaan alle!!
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: tuomiosanoma
Oops! Nyt joku maajussi löytää ne ojansa päästä, ja ihmettelee että mitäs ne tällaiset märät ja mutaiset laput ovat. Laittaa ne patterille kuivumaan ja lukee niistä yhden.mara ja sika-ele kirjoitti:Heh
Muistan hyvin ton väärän uskonnon loppu on lähellä lappusen..
Otin silloin vielä kuuliaana veljenä pinon vastaan ja valehtelin että jaoin luukkuihin.
Tosiasiassa katsoin maastosta soistuneen ojan pään ja sotkin ne sinne saappaan alle!!
Niin hän löytää "totuuden" ja väittää että Jehova oli laittanut ne sinne häntä varten, ja hurahtaa vt- uskoon.
Tällaisia aika epätavallisia kokemuksia on joskus hehkutettu konventeissa. Ehkä kannattaa käydä tarkistaan , ettei joku ole löytänyt niitä, ja ottaa ne sieltä , kuivattaa saunan kiukaalla ja sen jälkeen polttaa ne.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
-
Vieraas
- Viestit: 3220
- Liittynyt: 20.06.2011 21:56
Re: tuomiosanoma
Totta. Toisaalta VT-seura on välillä hyvinkin dramaattinen asiassa: esimerkkinä tuore "Danielin kuvapatsaan jalat" -tapaus, jota hehkutettiin jo ennen konventtia.Johanneksen poika kirjoitti:Eipä Vartiotorni usein mainitse jotain oppia poistetuksi. Ne vain vaietaan kuoliaaksi; tämä johtaa siihen, että ihmisten mielissä on päällekkäin sekä vanhoja että uusia valoja.Vieraas kirjoitti:Onkohan tämä tosiaan ihan kirjallisuudessa mainittu poistetuksi opiksi, vai kuuluuko tämäkin vain kuoliaaksi vaietun vanhan valon joukkoon?
Video ei ollut ohjeistusvideo.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: tuomiosanoma
Itse asiassa jo 1880-luvulla Russelin kirjasarjan ensimmäisessä osassa odotettiin kirkkokuntien tuhoa, joten ei mitään varsinaista uuttaJarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Silloin aikoinaan joskus 80 luvun alkupuolella kuulin puhuttavan tuomiosanomastakin.
Ennen kuin vuohiin ja lampaisiin jakotyö delegoitiin Jeesukselle minäkin kuljin ovilla ja ihmiset tuomitsivat itse itsensä sillä miten suhtautuivat siihen sopaan mitä minä heille suolsin sanoin ja painotuottein. Pähkähullu ajatus, mutta näin käännytyksestä ajateltiin tuolloin.Että jossain vaiheessa hyvän uutisen sijaan kuljettaisiin ovelta ovelle ja tuomittaisiin tavallaan ihmiset julistamalla heille tuomiosanoma.
Vt-seura maailmanlopun saarnaamista ei vielä yli vuosisataan ole haitannut se, että maailmanlopuua edeltäviksi esitetyista tapahtumista ei ole ollut havaintoa. Miksi tämä toinen satavuotiskausi eroaisi ensimmäisestä, semminkin kun vuosilukujen asemesta on käytössä pian-päiväys.Ja sitten kun se olisi julistettu, niin tulisi Harmageddon.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Vieras
Re: tuomiosanoma
Mielikuva siitä, kuinka ne lappuset säilyvätkin siellä suossa ,odottaen löytäjäänsä,on herkullinen..JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Oops! Nyt joku maajussi löytää ne ojansa päästä, ja ihmettelee että mitäs ne tällaiset märät ja mutaiset laput ovat. Laittaa ne patterille kuivumaan ja lukee niistä yhden.mara ja sika-ele kirjoitti:Heh :D
Muistan hyvin ton väärän uskonnon loppu on lähellä lappusen..
Otin silloin vielä kuuliaana veljenä pinon vastaan ja valehtelin että jaoin luukkuihin.
Tosiasiassa katsoin maastosta soistuneen ojan pään ja sotkin ne sinne saappaan alle!!
Niin hän löytää "totuuden" ja väittää että Jehova oli laittanut ne sinne häntä varten, ja hurahtaa vt- uskoon.
Tällaisia aika epätavallisia kokemuksia on joskus hehkutettu konventeissa. Ehkä kannattaa käydä tarkistaan , ettei joku ole löytänyt niitä, ja ottaa ne sieltä , kuivattaa saunan kiukaalla ja sen jälkeen polttaa ne.
Olen itse tehnyt havaintoja kuinka ihmiset dyykkaa paperinkeräyslaatikoita, luettavaa hakien,
joten sinnekin on hyvä sujautella Vt-matskua, niin joku vilpitönsydäminen ihminen löytää ne sieltä--ja pelastuu ;D
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: tuomiosanoma
Minusta tuntuu, että ihmiset yrittivät löytää aikoinaan paperinkeräyksistä jotain pornahtavaa luettavaa, kuten vaikkapa Anttilan ja Elloksen alusvaatekuvastoja, jotta pääsevät ihailemaan niitä.Vieras kirjoitti: Olen itse tehnyt havaintoja kuinka ihmiset dyykkaa paperinkeräyslaatikoita, luettavaa hakien,
joten sinnekin on hyvä sujautella Vt-matskua, niin joku vilpitönsydäminen ihminen löytää ne sieltä--ja pelastuu ;D
Mutta ei niinkään enää nykyään kun netistä näkee jos jonkinlaista paljasta pintaa liiankin kanssa ja lihalla on hyvä olla.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: tuomiosanoma
Eikä edes tuntua tarvitse. Paperitehtailla kyllä jokainen Jalluja ja Kalleja sisältävä pakaasi pengottiin ihan tarkkaan.JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Minusta tuntuu, että ihmiset yrittivät löytää aikoinaan paperinkeräyksistä jotain pornahtavaa luettavaa, kuten vaikkapa Anttilan ja Elloksen alusvaatekuvastoja, jotta pääsevät ihailemaan niitä.
-
Nezumi
- Viestit: 237
- Liittynyt: 01.08.2007 12:18
Re: tuomiosanoma
Mie tota tuossa kesällä vähän ihmettelin kyl, kun kaveri roudas lapun joka sille oli joko annettu tai tiputettu luukkuun. Vähän aikaa kattelin et ihan tuttua huttua, kunnes tajusin et siihen oli muutoksena vanhan verraten lyöty yks kysymysmerkki lisää sinne varpaiden seutuville. Oli kyllä vähän kummastusta ja toisaalta huvitti et kovin on 'ovelaa'."Danielin kuvapatsaan jalat" -tapaus
Se lappu tosin päätyi kirjaimellisesti kaverin taaperon suuhun mistä sit ronkittiin pois ne palat mitä kerittiin..kylhän sitä ravinnoksi väitetään, mutten usko et ihan kirjaimellisesti kuitenkaan.
"You don't have to keep smiling for someone else..It's okay to smile for your own sake. "
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: tuomiosanoma
Kun Fred Franz luopioitui Rutherfordin kuoleman jälkeen tämän opetuksista, niin FF muutti (toki raamatunhenkeyttäjän ohjauksessa) myös Nebun unikuvapatsaan maailmanvalloista Saatanan näkyväksi sekä näkymättömäksi järjestöksi vuonna 1944. Tätä jehovantodistajat sekä hyvän tahdon ihmiset opettivat tyytyväisinä vuosikausia, kunnes FF luopioitui raamatunhenkeyttäjältä aiemmin saamastaan näkemyksestä. Vuonna 1958 Jehova valisti seuraajiaan, että Nebun unikuvapatsas kuvasi sittenkin maailmanvaltoja. Siitä minulla ei ole tietoa mitä Saatana tuosta veivaamisesta ajatteli.Nezumi kirjoitti:Vähän aikaa kattelin et ihan tuttua huttua, kunnes tajusin et siihen oli muutoksena vanhan verraten lyöty yks kysymysmerkki lisää sinne varpaiden seutuville.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.