ujous

[YksinäinenSusi]

Ujous on vaikea ongelma, josta on vaikea opetella eroon.

Esim. oma itsetunto ja omanarvontunto saattaa olla senverta huono, että ei uskalla tervehtiä edes tuttaviaan, kun tuntuu siltä että he eivät varmaankaan tervehdi takaisin.

Olen kuitenkin huomannut erään toisen ihmisen olevan ujo myös ja tajusin miltä se saattaa näyttää niistä ihmisistä , jotka eivät ole ujoja.

Esim. sellainen ihminen , joka ei ole ujo , eikä täten ymmärrä ujoutta, saattaisi loukkaantua hieman ja pitää ujoa henkilöä töykeänä ja piittaamattomana, sellaisena joka ei välitä huomioida tuttujaan.

Nyt kun olen tajunnut, miltä ujous voi näyttää muiden silmissä haluan kehittää tätäkin puolta(siis ujoutta) pois itsestäni.

Ajattelin ensimmäitteeks opetella tervehtiin sopivalla tavalla kaikkia tuttuja ja olen päättänyt että jos he eivät vastaa tervehdykseen, niin en välitä enkä loukkaannu, vaan ajattelen että,"No, olin kuitenkin itse kohtelias." , sen sijaan että ajattelisin että "No niin, minussa taytyy olla jotain pahasti vialla, kun ihmiset eivät halua tervehtiä minua."

[YksinäinenSusi]

Olen onnistunut tervehtimään ja olen saanut huomata , että tervehtivät takaisin, siis tutut mua.

Olen koittanut kehittää kuuntelukykyä , joka siis on vaikeaa minulle , koska minulla on keskittymiskyvyn vaikea häiriö ja ajatukset liikaa pyörii kaikenlaisissa noidankehissä.

Minun täytyy siis pakottaa itseäni kuuntelemaan ja keskittymään ja se vie paljon energiaa.

Olkaa te onnellisia, jolla tapahtuu nämä luonnostaan ja olette sosiaalisia.

Mutta minulla on kyllä usko siihen , että voisin kehittää tätä sosiaalisuutta, vaikka se on melkeimpä liian vaikeaa.

Tänää onnistuin vähän keskustelemaan parin naisen kanssa kahvipöydän ääressä kahvitauolla ja se kävi aika luonnostaan, kun puhuin heidän kanssaan vain heitä kiinnostavista asioista.

Ja hiukan eräiden toistenkin naisten kanssa, joita oli 2. Puhuimme hiukan autoista ja rattiin nukahtamisista ja kolareista.

Olen ollut siis 2 viikkoa kestävällä maalauskurssilla ja siellä on opiskelemassa 12 naista ja 5 miestä.

Eräs nainen on minua kiinnostanut erityisesti, mutta en uskalla hänen kanssaan keskustella mistään, koska pelkään ihastuvani häneen, ja en todellakaan halua ihastua, koska ihastuminen on aina satuttanut minua.
En ole koskaan uskaltanut mennä juttelemaan niiden naisten kanssa joihin olen ihastunut ja tietysti sitten kärvistellyt ihastuksen kourissa ja kärsinyt.
Ihastumisesta menee pää jotenkin sekaisin aika tavalla ja se voi olla pitkä-aikaistakin.

Eli olen edistynyt vähän sosiaalisuudessa , mutta ihan pikkuriikkisen vaan.

[martta]

Minä en ole tuskallisen ujo, mutta hiukan syrjäänvetäytyvä / sulkeutunut / varautunut luonne kuitenkin. Vasta viime aikoina olen todella älynnyt, että muut ihmiset (pikemminkin kuin asiat tai tekemiset) ovat oikeastaan tärkeintä elämän sisältöä. Läheiset sukulaiset ja ystävät tietenkin erityisesti, mutta myös uudet tuttavuudet, siis mahdolliset tulevat ystävät, ja ihan satunnaisetkin tapaamiset vaikka juuri jollain kurssilla. Olen monesti yllättynyt iloisesti kun olen onnistunut laskemaan suojauksiani ja keskustelemaan, tutustumaan edes vähän uuteen ihmiseen. Vaikka itsetuntoni on mielestäni normaali, on aina jotenkin hämmästyttävää, että joku voi olla kiinnostunut minusta. Todistajalapsuuden aikana ehti niin kivasti oppia siihen, ettei vahingossakaan kerro ajatuksiaan tai luota kehenkään, eikä siis tutustu kehenkään kunnolla, siitä pois opettelu onkin hidasta ja hankalaa mutta hyvin palkitsevaa.

Vilpittömien kohteliaisuuksien ja ystävällisten ajatustensa sanominen muille kuin aivan tutuimmille on myös jostain syystä hankalaa, ikään kuin kaikki muka kuitenkin epäilisivät ystävällisyyden motiiveja tai ainakin kiusaantuisivat. Mutta harvoinpa kukaan ystävällisyydestä loukkantuu, ehkä joskus ujostellenkin sanottu tervehdys tai lyhytkin keskustelu on jollekin päivän piristys ja kohokohta. Minulle ainakin on käynyt niin.

Eli olen edistynyt vähän sosiaalisuudessa , mutta ihan pikkuriikkisen vaan.

Pisinkin matka on aloitettava ottamalla ensimmäinen askel. Toivon sinullekin lisää onnistumisen iloa ja rohkaisevia kokemuksia. Täältä palstalta kirjoituksiasi lukeneena oli ilahduttavaa kuulla viime talven vertaistukikahvittelussa, että kovin korkeasta kynnyksestä huolimatta osallistuit keskusteluun ja tulit uudestaankin tapaamisiin.

[ajoulupukisti]

Olen koittanut kehittää kuuntelukykyä , joka siis on vaikeaa minulle , koska minulla on keskittymiskyvyn vaikea häiriö ja ajatukset liikaa pyörii kaikenlaisissa noidankehissä.

Minun täytyy siis pakottaa itseäni kuuntelemaan ja keskittymään ja se vie paljon energiaa.

Kuulostaa pelottavan tutulta. Minulla on vähän samaa vikaa. Melkein sattuu päähän kun yrittää suunnata sen huomion sinne toiseen ihmiseen ja samalla yrittää unohtaa itsensä.

Mutta minulla on kyllä usko siihen , että voisin kehittää tätä sosiaalisuutta, vaikka se on melkeimpä liian vaikeaa.

Kai se on varmaan vähän niin kuin polkupyörällä ajamaan opettelu. Harjoitus tekee mestarin ja ei pidä pelätä liikaa sitä kaatumista (takaiskuja tulee). Ja näkyyhän niitä pyörällä ajelijoita, joten tuskin on mikään tyhjä usko, muutkin ovat siinä onnistuneet.

Eräs nainen on minua kiinnostanut erityisesti, mutta en uskalla hänen kanssaan keskustella mistään, koska pelkään ihastuvani häneen, ja en todellakaan halua ihastua, koska ihastuminen on aina satuttanut minua.
En ole koskaan uskaltanut mennä juttelemaan niiden naisten kanssa joihin olen ihastunut ja tietysti sitten kärvistellyt ihastuksen kourissa ja kärsinyt.
Ihastumisesta menee pää jotenkin sekaisin aika tavalla ja se voi olla pitkä-aikaistakin.

Hormonit on voimakkaita. Luonnon omia huumausaineita. Olen itse kokenut muutaman ihastuksen ja niin kauan kuin mehua riittää niissä, niin ne tunteet ei tee elämää helpoksi.

Eli olen edistynyt vähän sosiaalisuudessa , mutta ihan pikkuriikkisen vaan.

Kuten Martta sanoi, ensiaskeleesta se lähtee. Minä yritän täällä omalla tahollani sosialisoitua vähän enemmän. Ansiotyö on ollut minulle pelastus. Joutuu väkisin duunikavereiden kanssa tekemisiin ja varsinkin nyt kun pala palalta on päästänyt irti näistä JT-uskomuksista, kanssakäymiseen löytyy tilanteita enemmän ja enemmän ja sitä pikku hiljaa alkaa olemaan rennompi eri tilanteissa, kun ei tarvitse jatkuvasti miettiä niin kovin, että tuleeko otettua osaa väärään uskontoon tai miten antaa parhaimman mahdollisen edustuksen ainoalle oikealle totuudelle.

[YksinäinenSusi]

Kiitos.

On se tosiaan vaikeaa, kun joidenkin kurssilaisten kanssa pystyy helpommin jutteleen, ja sitten on taas toisia joiden kanssa ei oikein edes uskalla yrittää jutella.
Vaikka on kai se lopulta pakko kun tuo maalausala on sellaista, että siinä pitää pystyä yhteistyöhön toisten kanssa.

Mutta silti tulee sellaisia ahdistuksia, ettei oikein uskaltaisi samaan linja-autoonkaan mennä niiden kanssa joihin ei vielä ole tohtinut tutustua, ja jos menee niin ei tiedä pitäisikö mennä siihen lähelle istumaan, vai istua johonkin kauemmas.

Ja jos rohkaisee itsensä että istuisi lähelle sitä toista niin ei tiedä mitä sanoa, ja olla vaan ihan hiljaa. Ja pelätä sitä että jos sanoo jotain niin juttu yhtäkkiä loppuukin kesken, eikä keksi mitä sanoa. Noloa...

On se hirveää, kun on jo reilusti keski-ikäinen niin ei ole vielä oppinut seurustelemaan, ja voiko sitä enää oppiakaan, kun on nuoruuden ollut niin sulkeutunut.

Minusta aina tuntuu siltä että jos menee jollekulle puhumaan jotain, niin hän varmaan kiusaantuisi ja suuttuisi.

Mistähän ne tällaiset tuntemikset tulee?

Ja vaikka järjellä tietää, että useimmat eivät kiusaantuisi ja suuttuisi, ja olen huomannut senkin että jos itsellä on kiusaantunut olo, niin se jotenkin tarttuu siihen toiseenkin ikäänkuin minusta itsestäni.

Ja jos sillä tavalla kiusaantuneena lähestyy toista, niin se toinenkin saattaa kiusaantua.

No jostakusta tämä jaaritus tästä ujoudesta saattaisi kuulostaa lapselliselta, mutta minä kyllä olenkin aika lapsellinen, mutta ei ujoudesta - varsinkin jos se on sairaalloista - kyllä kovinkaan helposti pääse eroon. Sitä on jotenkin rikki.

Mutta tahtoa riittää yrittää, ja kurssit käyn vaikka tuntus miltä ja sitten menen maalariksi keväällä johonkin firmaan.

[Jaakko Ahvenainen]

Hyvä, Jarkke. Taas mainio kirjoitus Sinulta. Olen itse ollut lapsena ja nuorena hyvin ujo ja arka. Kun minun piti koulun luokkajuhlissa esitellä luokkalehtemme, jonka sitominen oli uskottu minulle, unohdin lehden kotiin. Tietenkin lehti piti esitellä ja minä tein sen ilman lehteä yleisön edessä kateederilta. Ääneni värisi, hikoilin ja tutisin, mutta tein sen silti. Se oli karmea kokemus.

Sittemmin olen joutunut opettelemaan julkista esiintymistä. Työlästä se oli, myönnän, mutta lopulta ei enää jännittänyt. Edes sillä, kuinka monta kuulijaa tai silmäparia oli edessäni, ei enää ollut merkitystä. Olen puhunut sadoille, ellen peräti sadoille tuhansille ihmisille (tämä radion välityksellä). Olen kirjoittanut lukemattomia julkisia artikkeleita eri lehtiin. Ujous ja jännittäminen on voitettavissa.

Olen hetken aikaa toiminut väliäikaisena opettajana ja pitänyt tyystin valmistelemattoman oppitunnin koulutarkastajan edessä. Kun pokka pitää, ei hätää ole. Pystyt täysin samaan, olen siitä varma. Olet kirjoitellut hienoja ja jatkuvasti yhä parempia kirjoituksia täällä julkisella keskusteluforumilla. Tämän olen pannut merkille ja onnittelen Sinua.

Omassa henkilökohtaisessa elämässäni vietän tosin hyvin matalaa profiilia ja nyt, eläkeläisenä, julkisia tilaisuuksia, missä esiintyä, on perin harvoin.

Joku opetti minulle joskus, että tulee olla kiinnostunut ihmisistä lähellään. Hyviä keskustelunaiheita tuntemattoman kanssa ovat hänen opiskelunsa ja työnsä. Ihmiset yleensä mielellään kertovat näistä. Samalla itsekin oppii uusia asioita. Harjoittelu tekee mestarin.

Hamassa nuoruudessani olin jonkin aikaa suuren tavaratalon maaliosaston apulaisena. Huolehdin silloin, että myymälässä oli maalia myytäväksi. Kiva, että jatkat siitä, mistä minä joskus, kauan sitten, aloitin, et maalin toimittajana, vaan sen ammatillisena levittäjänä -ja sisältyyhän maalarin ammattiin monenmoista muutakin työtä. Pidän sitä hyvin arvostettavana ammattina.

Pidän peukkuja ja uskon Sinusta tulevan hyvän ammattilaisen, enkä epäile, etteivätkö myös seurustelutaitosi karttuisi.

[Aaron Hannu]

Jaakon kanssa samaa mieltä. Jaken kannattaa päästä ujoudesta ts.pelosta ja antaa palaa...usein manipuloivat kirjoittajat väheksyvät toisia ja heidän annetaan rettelöidä niin palstoilla kuin tosielämässä vaikka "heillä ei ole mitään" sen enempää...kuin omat näkemykset....onneksi täällä on niitkin, jotka myöntävät pseudonäkemyksensä...