tuomiosanoma

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

ajoulupukisti
Viestit: 404
Liittynyt: 19.12.2010 16:38

Re: tuomiosanoma

Viesti Kirjoittaja ajoulupukisti »

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Silloin aikoinaan joskus 80 luvun alkupuolella kuulin puhuttavan tuomiosanomastakin.
Että jossain vaiheessa hyvän uutisen sijaan kuljettaisiin ovelta ovelle ja tuomittaisiin tavallaan ihmiset julistamalla heille tuomiosanoma.

Ja sitten kun se olisi julistettu, niin tulisi Harmageddon.

Mutta tämä myöhemmin kumottiin, ettei ole käsketty julistaa muuta kuin hyvää uutista pelkästään.

Olisikohan tässä ollut oppimuutos kysymyksessä, vaiko vain joidenkin vanhojen Jt:den keksintöä.

Epäilenpä vähän siihen suuntaan, että tuskin nuo vanhat sitä omasta hatustaan vetäneet, vaan taas ollut ammoisina aikoina eräs hyvin tuntemamme U&O asialla.
Kuulostaa tutulta. Muistelisin, joko kuulleeni konvassa tai sitten keskustelussa erään vanhimman kanssa (muistikuva ehkä saattanut yhdistyä molemmista), että nämä traktaattirynnistykset mitä on ollut esim. väärän uskonnon loppu, on kevyttä kauraa. Tulisi vielä tuomion julistamista tyyliin *pim pom* -'hyvää päivää, tulette kuolemaan harmassa, bye bye'. Voi olla että muistini värittelee, mutta sointuu tutulta. Muistan paremmin erään keskustelun, missä tuli esiin se, että loppuun asti koetellaan ja voi esimerkiksi ei mukana oleva sukulainen tuoda vauvansa sinun ovelle, mutta se pitää jättää siihen, koska vauvat ovat vanhempiensa vastuulla herra iso-J:n edessä ja kuinka se voi sisarilla vaatia todella suuria ponnistuksia voittaa äidin vaistonsa ja päästä harman läpi parasiittiin.
"Ilmaus "uskollinen ja ymmärtäväinen orja" viittaa siis ryhmänä kaikkiin niihin tuon voidellun hengellisen kansan jäseniin, jotka kulloinkin ovat eläneet maan päällä vuodesta 33 lähtien aina nykyaikaan saakka" -w04 1/3 s. 8-12
Ch.K
Viestit: 134
Liittynyt: 16.08.2009 17:52
Paikkakunta: Pietarsaari N7065258 E2436673

Re: tuomiosanoma

Viesti Kirjoittaja Ch.K »

"voi esimerkiksi ei mukana oleva sukulainen tuoda vauvansa sinun ovelle, mutta se pitää jättää siihen, koska vauvat ovat vanhempiensa vastuulla herra iso-J:n edessä ja kuinka se voi sisarilla vaatia todella suuria ponnistuksia voittaa äidin vaistonsa ja päästä harman läpi parasiittiin."

Eikait tuo mitään ongelma tuottaa, jos voi hylätä omatkin lapset jos he vaihtavat uskontoa
Tosiystävät ovat ikuisia.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: tuomiosanoma

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

ajoulupukisti kirjoitti:Kuulostaa tutulta. Muistelisin, joko kuulleeni konvassa tai sitten keskustelussa erään vanhimman kanssa (muistikuva ehkä saattanut yhdistyä molemmista), että nämä traktaattirynnistykset mitä on ollut esim. väärän uskonnon loppu, on kevyttä kauraa. Tulisi vielä tuomion julistamista tyyliin *pim pom* -'hyvää päivää, tulette kuolemaan harmassa, bye bye'. Voi olla että muistini värittelee, mutta sointuu tutulta.
Vaikka kukaan ei tässä ketjussa ole pystynyt vahvistamaan, muistan täsmälleen samoin. Muistaisin että vähintäänkin esitelmässä on kerrottu tästä saarnaamistyön erityisestä vaiheesta jolloin ei enää yritetäkään ketään mukaan, vaan käydään vain toteamassa ovenavaajan ikävä kohtalo. Lieneekö sitten ollut jotain "väliaikaista valoa"?
Video ei ollut ohjeistusvideo.
sinner74
Ylläpitäjä
Viestit: 2754
Liittynyt: 12.01.2009 14:12
Paikkakunta: Rollo

Re: tuomiosanoma

Viesti Kirjoittaja sinner74 »

Markku Meilo kirjoitti: Siitä minulla ei ole tietoa mitä Saatana tuosta veivaamisesta ajatteli.
Saatanalla on epäilemättä ollut saatananmoista päänpyörittelyä, sikäli mikäli on jaksanut seurata arkkivihollisensa (samalla toki myös isänsä) Jehovan ristiriitaisia toimia.

Jotenkin tuntuu, että jos tuosta perheestä pitäisi joku "symppis" tai kaveri valita, niin ottaisin mieluiten Saatanan. Hän ei tietääkseni ole muutellut mieltään viime aikoina. Lisäksi kuulemma paha saa aina palkkansa, viimeaikaisessa maailmantalouden tilanteessa sekin teettää plussaa.

Jehovan äänitorvea Jehovan todistajia seuraamalla ilmenee (tästäkin ketjusta), että Jehovalla vähintäänkin pukkaa alzheimeriä. Not my horse.
And Justice For All
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: tuomiosanoma

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Ch.K kirjoitti:"voi esimerkiksi ei mukana oleva sukulainen tuoda vauvansa sinun ovelle, mutta se pitää jättää siihen, koska vauvat ovat vanhempiensa vastuulla herra iso-J:n edessä ja kuinka se voi sisarilla vaatia todella suuria ponnistuksia voittaa äidin vaistonsa ja päästä harman läpi parasiittiin."

Eikait tuo mitään ongelma tuottaa, jos voi hylätä omatkin lapset jos he vaihtavat uskontoa
Tämä onkin ollut kaikkein sairainta mahdollista myötätunnon puutteen osoittamisvaatimusta, että pitäisi pienet vauvat jättää kuolemaan. Tällaista hirveyttä ei voi käsittää ihminen normaalisti, ainoastaan hyvin hurskaassa tilassa oleva tiukkapipo Jt antaa täyden tukensa tällaiselle toiminnalle ja sanoo että ,"kyllä näin on , se on Jehovan määräys ja me tottelemme sitä".

Ne Jt:t jotka eivät ole aivan niin pahasti aivopestyjä ja omaavat hiukan myötätuntoa ja empatiaa, eivät usko oikeasti että rakkauden Jumala Jehova voisi tappaa pienet vauvat vain sen takia, etteivät niiden vanhemmat ole valinneet elämän tietä.

Tosin äitini, joka on nyt vastakastettu ja ylitekohurskas ja ylitekopyhä, kuten vastakastetut ovat
on sanonut pienessä maistissaan ollessaan ja selvinpäitenkin että , kyllä ne sitten ne vauvat saa ylösnousemuksen eli hänkin uskoo siihen että jumalattomien vauvat tapetaan.

Voi,voi minkälainen äiti minulla onkaan, onneksi minä en ollut noin sairaan myötätunnoton ja epäempaattinen, kun olin Jt. Epäilen että tuollainen ajattelu ei voi olla muuta kuin sairautta.

En voi sille mitään , että minulla tulee aina mieleen Hitlerin aikainen natsismi näistä jehovantodistajien uhkakuvista jumalattomia kohtaan.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: tuomiosanoma

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieraas kirjoitti:...vaan käydään vain toteamassa ovenavaajan ikävä kohtalo.
Mulla heräsi kysymys voisiko jehovantodistaja jollain kuviteltavissa olevalla keinolla tehdä itsestään ja uskonnostaan vielä typerämpää vaikutelmaa?
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: tuomiosanoma

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

sinner74 kirjoitti:Jotenkin tuntuu, että jos tuosta perheestä pitäisi joku "symppis" tai kaveri valita, niin ottaisin mieluiten Saatanan.
Pelkkä tapettujen toisinajattelijoiden määrien selailu kertoo ettei Saatana saanut isänsä luonnetta.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
ajoulupukisti
Viestit: 404
Liittynyt: 19.12.2010 16:38

Re: tuomiosanoma

Viesti Kirjoittaja ajoulupukisti »

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti: Tosin äitini, joka on nyt vastakastettu ja ylitekohurskas ja ylitekopyhä, kuten vastakastetut ovat
on sanonut pienessä maistissaan ollessaan ja selvinpäitenkin että , kyllä ne sitten ne vauvat saa ylösnousemuksen eli hänkin uskoo siihen että jumalattomien vauvat tapetaan.
Veljet elävät aivan toisenlaisessa todellisuudessa kuin sisaret. Kerros kerrokselta järjestössä ylöspäin luulen, että jutut on julmempia; olethan portaikolla noustessasi aina vain enemmän "aivopesty".

Teokraattisesta sodasta: http://www.youtube.com/watch?v=RtyYBO1kaYo
"Ilmaus "uskollinen ja ymmärtäväinen orja" viittaa siis ryhmänä kaikkiin niihin tuon voidellun hengellisen kansan jäseniin, jotka kulloinkin ovat eläneet maan päällä vuodesta 33 lähtien aina nykyaikaan saakka" -w04 1/3 s. 8-12
Vieras

Re: tuomiosanoma

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Niin onhan selvä että ovityössä ei esim. voisi sanoa, jos tulee puhe kirjan kansien väristä, että on soitettava vartiotorniseuraan ja kysyttävä, niin sitten tiedetään minkä väriseksi ne tulee sanoa.

(tämän tapaisen ajatuksen ilmaisi jo aika iso lahkokiho, asiasta kertoo Pasi Turusen kirja)
ajoulupukisti
Viestit: 404
Liittynyt: 19.12.2010 16:38

Re: tuomiosanoma

Viesti Kirjoittaja ajoulupukisti »

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Ne Jt:t jotka eivät ole aivan niin pahasti aivopestyjä ja omaavat hiukan myötätuntoa ja empatiaa, eivät usko oikeasti että rakkauden Jumala Jehova voisi tappaa pienet vauvat vain sen takia, etteivät niiden vanhemmat ole valinneet elämän tietä.
Hukkuivat pikkuvauvat iskiensä ja äitiensä mukana Raamatun vedenpaisumuskertomuksessa. Jos ottaa sivun 30 esiin Kirjani Raamatun Kertomuksista -kirjasta, on kuvassa suunnilleen kultaisessa leikkauksessa itkevä äiti pikkuvauva sylissään.
JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Tosin äitini, joka on nyt vastakastettu ja ylitekohurskas ja ylitekopyhä, kuten vastakastetut ovat
on sanonut pienessä maistissaan ollessaan ja selvinpäitenkin että , kyllä ne sitten ne vauvat saa ylösnousemuksen eli hänkin uskoo siihen että jumalattomien vauvat tapetaan.
Minulle on jäänyt käsitys, että Jehovan todistajien harmageddonissa menehtyneet eivät saa enää ylösnousemusta. Sodoman ja Gomorran porukan kanssa tulee äkkiseltään mieleen, että on vaihdellut ylösnousemuksen ja ikuisen tuhon välillä, mutta en ole nyt tästä varma.
"Ilmaus "uskollinen ja ymmärtäväinen orja" viittaa siis ryhmänä kaikkiin niihin tuon voidellun hengellisen kansan jäseniin, jotka kulloinkin ovat eläneet maan päällä vuodesta 33 lähtien aina nykyaikaan saakka" -w04 1/3 s. 8-12
ajoulupukisti
Viestit: 404
Liittynyt: 19.12.2010 16:38

Re: tuomiosanoma

Viesti Kirjoittaja ajoulupukisti »

"Ilmaus "uskollinen ja ymmärtäväinen orja" viittaa siis ryhmänä kaikkiin niihin tuon voidellun hengellisen kansan jäseniin, jotka kulloinkin ovat eläneet maan päällä vuodesta 33 lähtien aina nykyaikaan saakka" -w04 1/3 s. 8-12
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: tuomiosanoma

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Tämäkin kuva todistaa juuri sen, miten voimakasta jehovan todistajien aivopesu on.
Ei kukaan Jt sisar\äiti voi oikein kunnolla sulattaa tuota kuvaa mielessään ja laittaa
varmasti kirjan kiinni ahdistuneena.

Tuo kuva siis suoraan sanoo, että sun on parempi totella Jehovaa, niin ei tarvi vauvan kans kuolla.

Tämä kuva kietoo Jt:n sydämen pelon ja ahdistuksen valtaan niin suuresti, että Jt ei tämän jälkeen voi ajatella vapaasti , eikä itsenäisesti vaan ikäänkuin murtuu jollain tavoin henkisesti ja antaa koko elämänsä Jehovan käsiin, ja pää painuksissa laahustaa kokoukseen.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: tuomiosanoma

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Tuo kuva siis suoraan sanoo, että sun on parempi totella Jehovaa, niin ei tarvi vauvan kans kuolla.
Tuli mieleen se tuska, jota pienenä koin siitä, että faija kuolisi harmassa. Mutsi selitteli asiaa parhain päin, mutta tuska ei sillä hellittänyt.

On se pitkälle vietyä pelottelua koko kultti.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: tuomiosanoma

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

ajoulupukisti kirjoitti: Hukkuivat pikkuvauvat iskiensä ja äitiensä mukana Raamatun vedenpaisumuskertomuksessa.

Minulle on jäänyt käsitys, että Jehovan todistajien harmageddonissa menehtyneet eivät saa enää ylösnousemusta. Sodoman ja Gomorran porukan kanssa tulee äkkiseltään mieleen, että on vaihdellut ylösnousemuksen ja ikuisen tuhon välillä, mutta en ole nyt tästä varma.
Tässä se juuri näkyykin, ettei kaikki Jt:t saata uskoa siihen, että maailmalliset pikkuvauvatkin kuolisi.
Järjestö kyllä opettaa niin, mutta osa jehovantodistajista yrittää löytää hieman armollisemman ratkaisun - eli että tapetaan, mutta ne saavat sitten ylösnousemuksen paratiisiin.

Tällainenkin voi tuntua Jt.stä armollisemmalta vaihtoehdolta ja niin hä uskoo ja toivoo , että näin tapahtuu, vaikka järjestö opettaakin ettei tapahdu.

Taas maailmallinen ei näe tässä juurikaan armoa , vaan ajattelee vain että on se kauhea uskonto tuokin, pitäis lailla kieltää.

Jotkut Jt:t tietääkseni ovat menneet vieläkin pidemmälle ajatellessaan, ettei Harmaa tulekaan, eikä ihmisiä tapeta jumalan toimesta, vaan tosi uskonto on niin vahva ettei tarvi tappaa, että se käännyttää kaikki ihmiset lopulta palvomaan Jehovaa.

Jos tällainen oppimuutos tulisi, ettei Harmaa tulekaan , niin silloin olisin iloinen ja suvaitsisin jehovantodistajuuden täysin.
Mutta nykyisen opin valossa en voi mitenkään suvaita Jt-oppijärjestelmää.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Vastaa Viestiin