tyylikkäin tapa ottaa monoa JT-järjestöstä?

[Vieras]

"toisten uskoa loukkaavalle käyttäytymiselle"
-Kysymys ei ole uskosta vaan petoksen aiheuttaman harhan vallassa olemisesta.

"lapselliset purkaukset antavat seurakuntaan jääneille lisää vettä myllyyn, "tuollainen siitä tuli heti kun totuuden jätti""

-Mag Mell puhuu asiaa. Tietenkin nuo kaikki esimerkit pitäisi karsia piikittömiksi mutta jättää se kärki, mikä osoittaa että petos on eroajan osalta tullut tajutuksi

[Vieraas]

Otsikossa haettiin tyylikkäintä tapaa, mutta silti osa kertomuksista on lähes tyyppiesimerkkejä tökeröstä, oudosta, epäkunnioittavasta, ja suoraansanottuna huonosta käytöksestä. Etenkin olettaen, että aikuisista ihmisistä tässä nyt on kyse.

Samaa mieltä. Sikailu voi tuottaa itselle hetkeksi hupia, mutta pelkästään vahvistaa jiiteiden käsitystä pahoista luopioista. Noista vaihtoehdoista puhe, jossa olisi muutama taitavasti harkittu kriittinen tosiasia, voisi parhaassa tapauksessa jopa saada jonkun miettimään.

[Pehmoluopio]

Ei maailmallisuus, tai järjestöstä lähteminenkään, mielestäni anna minkäänlaista oikeutusta tarkoituksellisen huonolle ja toisten uskoa loukkaavalle käyttäytymiselle.

Jehovan todistajien "uskoa", ts. sitkeitä päähänpinttymiä, ei tarvitse kunnioittaa mitenkään, koska ne eivät ole sellaisia, että ne herättäisivät kunnioitusta. Lähinnä ne ovat koiramaista matelua piiskan edessä. Kyllä minä voin antaa Jehovan todistajalle koirankeksin hyvästä käytöksestä.

Päin vastoin, juuri tuollaiset lapselliset purkaukset antavat seurakuntaan jääneille lisää vettä myllyyn, "tuollainen siitä tuli heti kun totuuden jätti", "tuolla tavallahan ne maailmalliset kaikki käyttäytyy", ja "heti huomaa saatanan vaikutuksen selvästi, kun ei enää saa jehovan henkeä".

Loppujen lopuksi vastuu on heidän. He aina keksivät tarpeeksi tekosyitä ettei heidän tarvitsisi ryhdistäytyä, että he voisivat tuntea olevansa parempia kuin me/muut. Siinä he ovat oikeassa, en voisi kuvitella mitään muuta tapaa heille korottaa omaa egoaan. Jos minä olen heille paha, niin minä olen sitten mätä luopio. Jos minä olen heidän kanssaan kärsivällinen, niin he tulkitsevat sen siksi, että nuolen heidän kättään.

[nina2011]

Eikös tän pitänyt olla huumoria...
Kyllä tässä on ihan tarpeeksi tullu ajateltua niitä toisia ja miltä niistä tuntuu että mulla on ainakin kuppi täynnä tätä paskaa.
Miten uskovaiset jotka nöyryyttävät julkisesti, tunkeutuvat toisen elämään laittomasti. Mustamaalaavat toisen mielisairaaksi. Painostavat puhelinsoitoillaan. Kyttäävät. Leikkivät kyläpoliisia. Väittävät olevansa viattomia. Heidän omiaan pykäliään kun ei ole rikottu. Ajavat toiset itsemurhan partaalle. Sitten pesevät kätensä väittämällä että henkilö oli demonien riivaama. Hei haloo ei vaan pysty enää kunnioittaan. Sori. Kaikella on rajansa.

[Mag Mell]

Jehovan todistajien "uskoa", ts. sitkeitä päähänpinttymiä, ei tarvitse kunnioittaa mitenkään, koska ne eivät ole sellaisia, että ne herättäisivät kunnioitusta.

Järjestönä ei niin, mutta kyllä todistajissakin niitä uskossaan vilpittömiä tapauksia on. Jos/kun asia on uskojalleen tosi, niin kuka minä olen sanomaan ettei niin saisi olla? Usko tai sen puute lienevät joka tapauksessa aina subjektiivisia kokemuksia.

Ymmärrän kyllä omakohtaisestikin varsin hyvin järjestön aiheuttamat negatiiviset tunteet. En kuitenkaan itse haluaisi kipata henkistä p*skakuormaa kenenkään yksittäisen ihmisen niskaan, joka ei ole suoraan vastuussa järjestön tekemisistä. Näen asian niin, että jos muutun juuri sellaiseksi kaunaiseksi ja katkeroituneeksi luopioksi, jollainen seura mainostaa minun ja kaikkien muidenkin järjestön jättäneiden olevan, niin järjestö voittaa 1-0.

[Mag Mell]

Lisään vielä sen, että jos/kun järjestö niputtaa kaikki hellästä huomastaan lähteneet kaunaisiksi ja katkeroituneiksi, pahoiksi ihmisiksi, ja sitten taas täällä niputetaan kaikki yksittäisetkin uskovat ihmiset yhtä pirullisiksi kuin edustamansa organisaatio, niin millä tavoin me tarkalleen ottaen eroamme heistä?
Hyperbola, ehkä, mutta toisin kuin seura, luulen että toisten kunnioittaminen lähtee ihmisestä itsestään, ei suinkaan sen arvioimisesta, missä määrin joku toinen on tehnyt tai suorittanut jotain mahdollisesti kunnioitettavaa.

[Vieras]

""niin kuka minä olen sanomaan ettei niin saisi olla? Usko tai sen puute lienevät joka tapauksessa aina subjektiivisia kokemuksia.""
-Kun kerran kysyt, niin olet tietoinen että hän on subjektiivisesti erehdyksen vallassa ja että sen on aiheuttanut tietoinen petos, vuosikymmeniä rakennettu ja jatkuvan parantelutyön alla oleva, jotta sen heikot kohdat peittyisivät esim. uusilla selityksillä taikka pitämällä vain muuten työn alla, kirjoittamalla vaikkapa artikkeleita miltä esim. A:n ja E:n paratiisissa on varmaankin mahtanut illalla tuntua, onko siellä syöty aamiaiseksi viikunoita ollenkaan vai banaaneja. Oliko Jaakobilla 12 koiraakin kun kerran poikiakin oli 12...

""jotain mahdollisesti kunnioitettavaa."" -Saada elämä rehelliselle perustalle ?

[nina2011]

Mitä on katkeruus? Estääkö kunnon tunteiden purkaus katkeroitumasta. Ehkä. Kokeilkaa!

[Vieras]

"Mitä on katkeruus? " Tuota, katkerana olemista ?

"Estääkö kunnon tunteiden purkaus katkeroitumasta." -Tunnepurkaus on varmasti myönteinen asia, mahdollisen katkeroitumisen taustatekijät tulisi ymmärtää, tekijöinä sekä syy- ja seurausasioina, niin varmasti vapautuu esim. juuri siitä katkeroituksesta.

[Markku Meilo]

Mitä on katkeruus?

Näissä ympyröissä katkeruus on sana, jolla Vt-seuran palvoja kuittaa Vt-seuraan kohdistetun perustellunkin kritiikin. Mulla on tunne, että em. palvojat eivät sen tarkemmin haluakaan miettiä katkeruuden määrittämistä.

Estääkö kunnon tunteiden purkaus katkeroitumasta. Ehkä. Kokeilkaa!

Oliskohan niin, että tunteidenpurkaus ei niinkään ole avain, vaan asioiden käsittely ihan vaan kylmän rauhallisesti? Tulee asia ainakin asiallisemmin käsiteltyä kuin jossain vihastuksen vimmassa.

[Vieraas]

Lisään vielä sen, että jos/kun järjestö niputtaa kaikki hellästä huomastaan lähteneet kaunaisiksi ja katkeroituneiksi, pahoiksi ihmisiksi, ja sitten taas täällä niputetaan kaikki yksittäisetkin uskovat ihmiset yhtä pirullisiksi kuin edustamansa organisaatio, niin millä tavoin me tarkalleen ottaen eroamme heistä?

Aivan sama pointti tuli mieleen. Se takapenkin rivijäsen (jolla saattaa olla jopa vähän epäilyksiä Totuuden suhteen) ei välttämättä halua ottaa ihan kaikkia järjestön kollektiivisia syntejä omille niskoilleen. Siltä samalta rivijäseneltä menee lähtijän kostoksi tarkoittama sikailu joko ohi tai se toimii vahvistuksena siitä miten kaunaiset luopiot järjestön mukaan toimivat. Hyvä tarkoitus, mutta järjestö voittaa.

[sinner74]

Lisään vielä sen, että jos/kun järjestö niputtaa kaikki hellästä huomastaan lähteneet kaunaisiksi ja katkeroituneiksi, pahoiksi ihmisiksi, ja sitten taas täällä niputetaan kaikki yksittäisetkin uskovat ihmiset yhtä pirullisiksi kuin edustamansa organisaatio, niin millä tavoin me tarkalleen ottaen eroamme heistä?

Aivan sama pointti tuli mieleen. Se takapenkin rivijäsen (jolla saattaa olla jopa vähän epäilyksiä Totuuden suhteen) ei välttämättä halua ottaa ihan kaikkia järjestön kollektiivisia syntejä omille niskoilleen. Siltä samalta rivijäseneltä menee lähtijän kostoksi tarkoittama sikailu joko ohi tai se toimii vahvistuksena siitä miten kaunaiset luopiot järjestön mukaan toimivat. Hyvä tarkoitus, mutta järjestö voittaa.

Vankilakielellä sanottuna, kun 18 vuotta pannaan perseeseen yksipuolisella suostumuksella, niin eron hetki ei välttämättä ole kaunis. Eron hetkeksi ei lasketa sitä, kun kirjaimellisesti eroaa tai erotetaan seurakunnasta, vaan se kun tajuaa että on itse tehnyt oikein, ja että kuinka pyllystä koko systeemi on ollut.

Jos on kärsinyt vääryyttä ja potuttaa, helposti potutus ohjataan yksilöihin jotka edustavat tuota systeemiä, siis tässä tapauksessa toistaiseksi Vilpittömiin jehovantodistajiin. Ylilyönnit ovat täysin ymmärrettäviä, mutta ei niillä tietenkään tätä taistelua voiteta. Mehän olemme sentään oikeassa, vai? Mag Mell ja Vieraas, hyvä pointti.

[PoterO]

Eihän menetetä huumorintajua ihan kokonaan; eihän?

[sinner74]

Eihän menetetä huumorintajua ihan kokonaan; eihän?

Juuripa niinkin

[ajoulupukisti]

Mag Mell ja Vieraas, hyvä pointti.

Yhdyn edelliseen.

Vakavasti ajateltuna poishiipuminen on yksi lempeimmistä tavoista (riippuen srk:n vanhimmista ja mahdollisista sukulaisista ja kavereista) sekä lähtevälle ja sisään jääville. Raju ja näyttävä ulosmeno toki antaa ihmettelyn ja naurun aihetta (ehkä molemmin puolin), mutta myös perusteluita uskoville ja heidän mahdollisille käännytyksen kohteille, siitä että Raamatun tulkinta on vain järjestöllä oikea ja "Sillä mahdotonta on niitä, jotka on kerta kaikkiaan valistettu ja jotka ovat maistaneet taivaallista ilmaista lahjaa ja tulleet pyhästä hengestä osallisiksi ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan asiainjärjestelmän voimia, mutta jotka ovat luopuneet, elvyttää jälleen katumukseen, koska he itse panevat Jumalan Pojan uudelleen paaluun ja saattavat hänet julkisen häpeän alaiseksi" -Hebr.6:4-6.

Hiipuilussa on myös se puoli, että todistaja kavereiden ei tarvitse niin rajusti hylkiä, kun voi sanoa jopa tervehdyksen kadulla. Joskus voi jopa käydä keskusteluita joidenkin kanssa. Yleensä näkemys on niin, että on vanhinten tehtävä "auttaa" hengellisissä asioissa hengellisesti heikkoa. Vartiotorniseura ei ole mitenkään kovin erillainen muihin uskonnollisiin järjestöihin tai totalitaarisiin valtioihin ja poliittisiin järjestöihin nähden, joten keskustelu voi ohjautua joskus niihin ja yhtäläisyyksien vetäminen jää kohde henkilölle itselleen.

Voi kai ajatella, että todistajuus loppuu siihen, kun ymmärtää että hallintoelin ei ole kristuksen edustaja. Mikä ikinä se tila järjestössä sitten onkaan, erotettu, eronnut tai toimeton. Itse en halua mennä salille tai konventtiin, koska se junttaa siellä olevia syvemmälle suohon. Antaa toivon minun "järkiin" tulosta ja aiheuttaa euforiaa uskovissa, sekä osoittaa heille että loppu on todella lähellä nyt, kun Jehova vetää luopuneitakin takaisin.

Suora eroaminen on selkeä linjaus. Itselleni järjestön kirjoilla oleminen on hieman symbolisesti sitova. Mieleni tietää, että on vielä ainakin kirjoissa ja kansissa, vaikka yrittää tajuta sitä että heillä ei ole enää valtaa uskooni tai sen puutteeseen, eikä elämääni yleensäkään (ainakaan ilman selkeitä todisteita kristuksen olemassa olosta ja hänen edustajuudestaan).

Juuri se seikka, että kun lavalta on luettu ilmoitus, kaikki todistajakaverit aloittavat kartteluprosessin (jos eivät ole tosi tuhmia), saa jatkamaan tätä epäselkeää tilaa. Välillä tulee tippa linssiin, kun kelailee näitä juttuja. Sosiaalista painostusta. Eräskin henkilö sanoi, että olen aina tervetullut heille, paitsi jos minut erotetaan järjestöstä.