Asiaa, jonka vuoksi saamarin kohdalla iso-J ei painanut deletenappia on taatusti miettinyt enemmän ja vähemmän jokainen jt ja miksei aika moni kristityn tapainenkin. Miksi siis jumalan, eli itse täydellisyyden piti tehdä kaikki vaikeimman kautta ja aiheuttaa tuhansien vuosien kärsimykset maapallolle?
Miksi siis pahuuden alkulähdettä ei rangaistu alkujaankaan millään tavalla, vaan paremminkin palkittiin heittämällä maan päälle tekemään mielipuuhaansa, eli kiusaamaan ihmisiä.
Raamatussa on paljolti muitakin päättömyyksiä ja epäjohdonmukaisuuksia. Tosi kristityillä ei vain tunnu olevan tapana kiinnittää moisiin "pikku asioihin" huomiota.
Pahuuden hävittäminen
Valvoja: Moderaattorit
-
rippeli
- Viestit: 2454
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Pahuuden hävittäminen
Jehovantodistajat selittävät asiaa jonkinlaisena kiistakysymyksenä. Tuo logiikka on kylläkin ihan mahdoton, jos ajatellaan että jumala on kaikkivaltias. Jumala määrittelee itse säännöt ja muut toimivat niitten mukaan. Ei kaikkivaltiaan tarvitse alkaa neuvottelemaan taikka muuttamaan suunnitelmiaan siksi, että joku mitätön oma luomus alkaa ryppyillä.
Silloin kun Saatana päätti kapinoida, niin tyyppi olisi pitänyt deletoida ja keksiä tilalle uskollisempi luomus.
Silloin kun Saatana päätti kapinoida, niin tyyppi olisi pitänyt deletoida ja keksiä tilalle uskollisempi luomus.
Let me go Master I hate you so
-
Vieras
Re: Pahuuden hävittäminen
"kun Saatana päätti kapinoida,"
-Mutta eikös hän ollut perheenjäsen ? (toisaalta, oikeasta menettelystä ei osaa sanoa)
-Mutta eikös hän ollut perheenjäsen ? (toisaalta, oikeasta menettelystä ei osaa sanoa)
-
Vieras
Re: Pahuuden hävittäminen
perheenjäsenet kapinoivat ..joskus kovastikin... ;DVieras kirjoitti:"kun Saatana päätti kapinoida,"
-Mutta eikös hän ollut perheenjäsen ? (toisaalta, oikeasta menettelystä ei osaa sanoa)
tahtovat hallita...tuttu juttu, kyllä....
murrosikäisenä..
teininä...
aikuisena...50-kymppisenä...
puumana..
http://youtu.be/vr3mqGxV8ac