Vapauden periaate?

[Aaron Hannu]

”Jokaisella asialla on oma aikansa”. On hienoa, että jotkut jaksavat puolustaa näkökulmiaan ja vielä hienompaa, että kykenee perustelemaan kantansa, mikä se onkin. Sehän on yleisesti hyväksytty metodi tieteessäkin.

Sosiaalisessa hyvinvointivaltiossa, joka perustuu demokratiaan, on eettisesti oikein, että sanan - ja valinnanvapautta rajoittavia/loukkaavia poliittisia ja uskonnollisia liikkeitä kritisoidaan. Moralistista näkökulmaa pyritään välttämään, koska sellaisten asenteiden omaavat personoivat hyvyyden ja pahuuden itsensä ulkopuolelle – aivan kuin ihminen ei olisi itsenäisiin valintoihin kykenevä!

Moralistit pyrkivät olemaan kaikessa oikeassa, eikä siinä sinänsä ole mitään väärää, mutta jos itse ajatellaan olevan hyvyyden perikuva, saattaa se pyrkiä antamaan itsestään täydellisen hyvyyden kuvan ja illuusion. Pahuutta ei tunnusteta luonnolliseksi inhimilliseksi ominaisuudeksi, ja se pääsee kasvamaan salassa. Negatiiviset ominaisuudet ovat yhtä todellisia, kuin niiden positiiviseksi mielletty napa esim. luottamus – epäluottamus; rohkeus – pelko jne.

Ihmisen mieli on monimutkainen juttu. Itse (ihminen subjektina) pyrkii oikeuttamaan aina omat pyrkimykset. Siinä ei ole tietenkään mitään pahaa, mutta siinä on suuri vaara oikeuttaa omat vapaat pyrkimykset toisen yksilön vapauden kustannuksella. Henkisesti ajateltuna meillä kaikilla on omat yksilölliset lähtökohdat noudattaa tuota vapauden periaatetta. Siihen vaikuttaa kaikki asiat, jotka me elämässämme olemme kokeneet.

Vaikka yhteiskunta pyrkii antamaan lakeja noudatettavaksi, ne eivät korvaa empatiaa ja rakkautta, Useasti noudatamme lakia, koska niin pitää tehdä, mutta rakastamaan emme kykene, eikä laki vaadi sitä.

Vaikka haluankin noudattaa itse omia päämääriä tekemällä yhteistyötä, jotta kaikki hyötyisivät, niin oman puutteellisuuteni takia epäonnistun toisinaan pyrkimyksissäni ja puolustukseni se on luonnollista. Ideaalina minulla on täydellinen yksilön sanan - ja valinnanvapauden periaate, joka sekin voi olla jossain määrin illuusio, mutta tiede perustuu sellaiseen periaatteeseen, kuten alussa totesin. Se korjaa itse itseään. Siksi tekniikka ja tiede kehittyvät.

Meidän ihmistenkin olisi hyvä kasvaa henkisesti, toteavat kaikki psykologit, psykiatrit ja tohtorit kuin yhdestä suusta. Valitettavasti huomaan, että näin ei kuitenkaan tapahdu ja siitä oikeastaan johtuvat suurelta osin ne ongelmat maailmassa, joiden kanssa kamppailemme. Annamme vastuun omasta hyvinvoinnista toisaalle kuin itsellemme.

Mitä se tarkoittaa käytännössä?

Sitä, että takerrumme sanomisiin, jotka eivät miellytä meitä. Joku liikenteessä pilaa päivämme, kun mietimme, mitä joku teki ja ajaudumme umpikujaan tuntemassamme vihassa. emme yritä edes ajatella asiaa toisen näkökulmasta, jolle asia saattoi tapahtua, eikä jäänyt siihen kiinni – lakkasi puntaroimasta jo mennyttä – unohti ja antoi anteeksi.

Valitsemme joka hetki itse asenteemme – ei kukaan muu ole syypää sinun huonoon päivääsi kuin sinä itse. Keksimme selityksiä, olemme sokeita itseämme kohtaan, näemme aina vian toisissa, kun tulemme mielestämme väärin kohdelluiksi tai tuomitsemme muita, ja lakkaamme olemasta ystäviä, koska meitä loukattiin.

Mitä tiedämme loppujen lopuksi toisista? Emme juuri mitään. Miksi he toimivat tietyllä tavalla? Siksi koska he haluavat päämääriinsä, haluavat tuntea turvaa ja rakkautta.
En tarkoita, että meidän pitää olla ystäviä kaikkien kanssa. Me saamme valita, mutta mistä kritisoimme toisia?

Se, joka ei voi olla ystävä huolimatta kaikista sanomisista ja tekemisistä, takertuu menneeseen tai kuvittelee ehkä uskomuksinensa toisen tietynlaiseksi ja määrittelee hänet. Hän tietää mielestään paremmin! Se on egoismia se, ihmisten lyttäämistä, ja vastuun antamista itsestään toisille kuin itselleen, itseensä käpertymistä. Valitettavasti huomaan tätä samaa asennetta joissakin terävissä Jehovan todistajienkin kritisoijissa. Todistajia kohtaan kritiikki on oikeutettua, mutta sinä olet se, joka valitset. Niin todistajat kuin sinäkin maksat tietyn hinnan valinnoistasi. Joistakin tuo hinta on helppo maksaa, mutta omasta kokemuksesta voin vain sanoa, että kun hyväksyn jokaisen valita oma näkemyksensä, jonka ansiosta kokee suhteellista harmoniaa ja eheyttä, olen oivaltanut, että säästän energiaani ja kykenen paremmin tekemään itseni kannalta olennaisia valintoja.

[toolman]

Aloittajan sama sävel. Laittas välillä jotain hömppä juttuja.

[Raimo Mylly]

Kun pohdiskelet ja rakentelet vapauden filosofioitasi, niin mihinkään liittymättä heittäisin sinulle yhden vanhan sanonnan pohdiskeltavaksi ja jonka avulla jokaisen kannattaa syvällisesti tutkia itseään. Sanotaan että sanottuja sanoja tai ammuttua nuolta ei saa takaisin - miten se tulisi ihmissuhteissa huomioida.

[Aaron Hannu]

Kun pohdiskelet ja rakentelet vapauden filosofioitasi, niin mihinkään liittymättä heittäisin sinulle yhden vanhan sanonnan pohdiskeltavaksi ja jonka avulla jokaisen kannattaa syvällisesti tutkia itseään. Sanotaan että sanottuja sanoja tai ammuttua nuolta ei saa takaisin - miten se tulisi ihmissuhteissa huomioida.

Olet oikeassa, ainoa varma asia on jatkuva muutos ja me joudumme usein puntaroimaan valintojamme ainoassa todellisessa "nyt hetkessä". Vaikka "nyt" ja tulevaisuus kulkevat menneisyyden kautta, emme saa mennyttä koskaan takaisin kuin muistelussa. On hyödytöntä takertua menneeseen, mitä sanottiin ja tehtiin jos emme halua löytää näkökulmia, oppia itsestä ja toisista. Tätä sanotaan terveyden ja hoitoalan ammateissa muistelun voimavaraksi. Itse näen jyrkän ristiriidan muutamien täälläkin "itkevien" ihmisten käyttäytymisessä, kun he arvostelevat esim. erottamista ja itse tuomitsevat jonkun ystävyytensä ulkopuolelle. Tosiasiassa sellaiset ihmiset ovat valtava enemmistö kaikkialla ja paljon suurempi uhka hyvinvoinnille ja suhteelliselle vapaudelle. He syyttävät aina jotain muuta tahoa kuin itseään heidän omista valinnoistaan. Heidän ystävyytensä saat jos miellytät heitä, eivätkä he oikeastaan anna sinun mielipiteillesi arvoa. Tosiasiassa heidän tietoisuus rakkaudesta on vielä aika alkeellisella tasolla - jotkut sanovat heitä negatiivisen tien kulkijoiksi. Kaikki lähtee itsestä ja reflektoinnista toiseuteen.

Menneisyys ja loukkaavat sanat voivat todellisuudessa olla jotain aivan muuta kuin omat uskomukset ja niistä voidaan päästä antamalla anteeksi itselle ja toiselle. Emme kykene antamaan mitään toislle, edes anteeksi jos emme omaa sitä ensin itse. Siksi loukkaukset ja alaarvoinen tyyli voidaan mieltää itsen omaksi ongelmaksi - kyvyttömyydeksi hyväksyä itseään. Sillä ei ole mitään tekemistä toisen kanssa. Itsensä hyväksymisen puute "hyvässä ja pahassa" tuottaa ongelman, joka ei hyväksy toisia.

"Hömppää"? Määrittelyä sekin ja osoittaa itsen (tässä tapauksessa toolmanin) taipumuksen aliarvioida toista.

[Raimo Mylly]

Mielenkiintoista. Mainitsemani sanonta - kuten jo edellä toteankin - liittyy itsetutkiskeluun ja omakohtaisiin toimintatapoihin. Sovellat tuota kommenttiani kuitenkin heti toisiin ihmisiin. Miksi? Mistä se kertoo?

[Aaron Hannu]

Kiitän näin älykkäästä vastauksesta, jota osasin jo odottaa. Itsen pyrkimys on toisen huomioon ottamista, joskus sen on pakko määritellä toista pahaksi. Loppujen lopuksi tasapaino itsen ja toisten kanssa on tarpeen, koska olemme yhtä.