Wife swapping?

[Kaarmis]

Mikä vika, minä vain kysyn?

Esimerkiksi, jos kaksi pariskuntaa vaihtavat keskenään kumppaneitaan ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä lopputulemaan, miksi se pitäisi kieltää?

[Vieras]

Historiahan on että nainen on ollut omaisuutta, jota se edelleen on joissakin yhteisöissä. Sitten on pyritty turvaamaan mahdollisten lasten asemaa.

Joskus on väitetty että avioliiton tuoma turva näyttäisi toisinaan vieläkin tarpeelliselta. Avoliitossa saattaa asunnonhaltija olla mies, ja jos hän suutahtaa, ei avovaimolla oikein ole muuta tehtävissä kuin poistua, vaikkei oikein tietäisi minne, väitetään isännöitsijöiden panneen merkille.

Ei kai siinä sen pahempaa ?

[Kaarmis]

Avioliitto ei ole sen kummempaa kuin yksityisoikeudellinen sopimus omaisuuden jaosta eron tai kuoleman kohdalle sattuessa.

Avioliiton historia taas alkaa lähinnä keskiajalta, jolloin katolinen kirkko halusi pakottaa kansan jäsenikseen ja virallistamaan suhteensa kirkossa, koska ilman tuota avioliittoa miehen kuollessa kirkko vei koko perheen omaisuuden maineen ja mantuineen, ja avovaimo lapsineen sai lähteä kerjäläiseksi.

[Ariadna]

Avioliiton historia taas alkaa lähinnä keskiajalta, jolloin

Täytyypi hiukan oikaista.
Avioliitto oli vakiintunut jo kauan ennen kristinuskon alkua. Keisariajan säädökset koskivat siten myös alkukristittyjäkin.

Keisariajan avioliitossa vaimolla ja miehellä oli erilliset omaisuudet ja velat, joista he itsenäisesti määräsivät. Puolisoiden välinen lahjojen antaminen oli kiellettyä, koska näin haluttiin estää omaisuuden siirtyminen sukulinjalta toiselle. Keisariaikana naiset tekivät itse testamenttinsa, vapauttivat orjiaan sekä tekivät maakauppoja vapaasti.

Keisariajalla vaimon myötäjäiset jäivät avioerossa tai puolison kuoltua suoraan vaimolle. Käytäntö teki naisen uudelleenavioitumisen helpommaksi.Vaikka varattomien naisten asema oli heikko, ehti tasavallan lopulla kerääntyä naisten haltuun ehtinyt jo niin paljon omaisuutta, että rikkaiden naisten tyttärien perintöoikeutta yritettiin lailla rajoittaa. Omaisuuden kertyminen matrilineaarisesti johtui siitä, että Roomassa arvostettiin äidin sukua yhtä paljon kuin isän sukua. Yritys vähentää naisten vaurautta epäonnistui, koska lakia pystyttiin kiertämään.

Avioerot yleisiä

Ennen kristinuskoa oli suhtautuminen koko avioliittoon ja avioeroihin toinen kuin nyt: avioliitto niin kuin avioerokin olivat kahden yksilön ja heidän perheittensä asia eikä yhteiskunta siihen puuttunut. Avioeron ottaminen olikin antiikin Roomassa helpompaa kuin myöhempinä aikoina. Varsinkin yläluokassa erottiin ja avioiduttiin uudelleen tiuhaan tahtiin. On kuitenkin muistettava, että antiikin Roomassa naiset kuolivat usein lapsivuoteeseen ja keskimääräinen kuolinikä oli varsinkin naisilla alhainen. Samassa perheessä oli usein sisarpuolia ja äiti- tai isäpuoli.

500-luvulla Justinianuksen lakikokoelmassa säädettiin, että avioeron syytön osapuoli saa lapset haltuunsa. Isä maksaa aina kulut, paitsi jos hän on vähävaraisempi kuin äiti.

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opi ... inen_perhe

[Kaarmis]

Itse asiassa vain täydensit kommenttiani. Roomassa ei ollut varsinaisesti nimeä "avioliitto". Oli kahden ihmisen erikseen tehty yksityisoikeudellinen sopimus omaisuuden jaosta. Ei todellakaan mitään "jumalan siunaamaa ikuista liittoa" jollaisena moni nykyäänkin haluaa avioliiton nähdä. Kyse oli juridiikasta. Kiitos siitä Roomalle, että naistenkin oikeus omaisuuteen annettiin heille. Myöhempi kristinusko sen heiltä usein vei.

[Ariadna]

Roomassa ei ollut varsinaisesti nimeä "avioliitto".

Muuten olet oikeassa, mutta Roomassa oli lain hyväksymä avioliitto /matrimonium ja avoliitto eli konbubinaatti. Tähän puutuin ja halusin tehdä selvän eron. En usko että alkukristityt olisivät valinneet konbubinaatin, sillä lapsilla ei olisi ollut samoja oikeuksia kuin avioliitossa syntyneillä.

Täällä on usein ollut esillä, että keskiajalle asti oltiin vain avoliitossa, se ei pidä paikkaansa, ainoastaan silloin muuttui avioliitto kirkolliseksi toimitukseksi.

Alkukristittyjen aikaan roomalaisittain avioliitto solmittiin näin: kihlaus todistajien läsnäollessä sulhanen antoi morsiammelle lahjoja ja sormuksen hänen vasemman kätensä nimettömään.

Hääpäivänä kymmenen todistajan läsnäollessä toimitettiin temppelissä tai atriumissa uhri, jonka jälkeen solmittiin avioliittolupaus jota seurasi hääväen onnittelut. Tämän jälkeen sulhanen kantoi morsiammen kynnyksen yli ja riisyi morsiammen hunnun ja vyön.

Alkukristityiltä puuttui varmasti tuo uhri , mutta muuten laki velvoitti todistajien läsnäolon, eli avioliitto oli julkisempi juridinen tilaisuus kuin avoliiton solmiminen.