Eikä!
Nämä on kieltämättä aina yhtä hulvattomia.
Omasta historiasta muistan, kun veli vanhin kävi kerran kesäaikaan sanomassa sisar nuori tienraivaajalle, että jos olisi mahdollista käyttää salilla hihallisia paitoja. Kuulemma toppi tai muu hihaton vaate on epäkunnioittava, ja ennenkaikkea voi loukata heikompien uskoa ja näin mahdollisesti kompastuttaa pois uskosta. Sisar nuori tienraivaaja teki kiltisti kuten käskettiin (allekirjoittaneen ja monen muun suunnilleen hyperventiloidessa vieressä), kun ei halunnut olla vastuussa jonkun toisen kompastumisesta.
Tarina ei tosin kerro sitä, miten tarkalleen ottaen tämä nimeltämainitsematon 'uskossaan heikko' olisi voinut kompastua ja hylätä koko uskonnon pelkästään kahden puuttuvan hihan takia, sekä miten (forcryingoutloud!) tämä potentiaalinen sattumus olisi ollut sisar nuori tienraivaajan syytä.
Arvelen kyllä, että veli vanhin lie itse ollut se uskossa heikohko, tiiraillessaan nuorten sisarten vaatteiden peittävyyttä tai peittämättömyyttä noinkin tarkasti.
[OT, mutta jonkin sortin tuurina pidän edelleen sitä, ettei samainen (tai kuka tahansa muukaan) vanhin tietääkseni tullut muiden vaatetuksesta mielipiteitä nokakkain esittämään. Omalle kohdalle osuessa olisin todennäköisesti tirvaissut nassuun. Naispuolisten todistajien pukeutuminen on ihan über-kontrolloitua ja über-konservatiivista jo muutenkin, ilman että kuka tahansa vallastaan hurmioitunut satunnainen vanhin tulee natsoillaan pätien levittämään patriarkaalisen kulttuurin ilosanomaa yhtään sen enempää.]
Lisäksi todistajahäissä ei saanut tanssia. Edes hääpari keskenään. Joku 'uskossaan heikko' olisi voinut kompastua, epäilemättä nähdessään moista outoa läheisyyttä kahden ihmiskehon välillä.