Betelin onnea

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Vieras

Betelin onnea

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Olin johtavan JT:n viraana Betelissä. Kalusteet olivat prameat ja taisi olla Jouni Palmun asetelmamaalaus seinällä. Aikaisemmin näin Juhaninkin tauluja, mutta ne olivat myöhemmin poistettu seiniltä.

Miehen sisar vähätteli kalustusta, väitti että olivat niitä kirpparilta löytäneet punaiseksi ja siniseksi maalattuina ja sitten itse kunnostaneet... Mielessäni kävi, että varmaan jostain kuolipesitä kerättyjä. Kertoivat, että edemanneen Kankaanpään vaimo oli saanut säilyttää huoneensa kuolintapauksesta huolimatta, vaikka tarkkaan ottaen, sen ei pitänyt olla Betelin sääntöjen mukaista.

Parvekkeella veljellä oli kuntopyörä piilossa - ihmettelin tätä, sillä minua oli vanhin neuvonut jättävän hölkkäämisharrastuksen. Parvekkeella oli esine hyllyssä, pieni häkki, jossa kaksi lintua häkissä. "Betel-elämää", oli lahjan antaja sanonut veli sanoi vihjaten jotain. "No, hän ei ollut ollut Betelissä", veli korjasi, ettei olisi päästänyt sammakkoa suustaan.

Siivoojilla Betelissä on tapana siirtää aina pariskunnan pehmolelu johonkin uuteen paikkaan, sillä aikaa kun ovat pariskunnan poissaollessa käyneet siistimässä (ja myös valvomassa) paikat. Piristystä varmaan, koska lapsia ei beteliläisllä saa olla.

Nuorella AP-veljelleä siellä suuri kokoelma "maailmallista" musiikkia. Sekin oli mielestäni outoa, koska näin ei ollut salilla opetettu.

Beteliläisillä oli siellä huone, jossa oli vanhoja lahjoitettuja vaatteita, joita saattoi käydä hakemassa. Paikallinen UFF ei ollut mitenkään suoittu, heillä oli sille joku kutsumanimikin, jota en muista.

Siellä on piste, jossa voi käydä lukemassa päivän lehtiä (ei siis vain VT:a ja Herätkäätä).

Joku beteliläinen sisar oli saanut siellä maanis-depressiivisen kohtauksen ja silloin oli kuulemma ollut aika vilkasta touhua siellä.

Nämä havainnot noin kuriositeettina. Beteliläisten viettäessä syntymäpäiväänsä, oli avoimet ovet, joissa opastetulla kierroksella sai "luostariin" tutustua. Näitä juttuja ei tietenkään kerrottu suurelle yleisölle. Eräs siar kutsui tätä "laitokseksi", joka mielstäni oli aika osuva nimitys ko. paikalle.

Jotkut johtajat eivät täällä asu, vaan heillä taitaa olla ihan omakotitalot käytössään siinä Puutarhatien lähellä. "Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset", sanottiin Huxleyn "Eläinten vallankumouksessa".
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Betelin onnea

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Ei saa olla kade. Tottakai Betelistä käsin täytyy tarkasti seurata, missä mallissa maailma ja maailmalliset makaavat. On erinomaiset tärkeää olla tietoinen paitsi mailmallisista lehdistä ja niiden kirjoituksista (Ovat viimeaikoina ryhtyneet arvioimaan uskonnollista, vilpitöntä, yhdyskuntaamme epäsuopaisesti. Tämä ei ole suotavaa, mutta tämän havainnointi on. Mitä taas maailmallisiin levyihin tulee, on perusteltua olla tietoinen, mitä maailmalliset kuuntelevat musiikkinaan, vaikka eivät Valtakunnan lauluja voitakaan, näin saadaan musiikkinsa kautta yhteys, mistä on hyötyä kenttäpalveluksessa.) myös kaikesta siitä, missä syvässä irstaudessa maailmalliset elävät.

Kuinka ihmeessä heitä voitaisiin edes koettaa vetää Jehovan yhäti kirkastuvaan ja rakkaudelliseen totuuteen? Sanohan se.

Hyvin on moitittavaa moinen valheellinen rollaaminen siitä, mitä Betelissä muka tapahtuu. Sitä taitaa olla luopiohenkeä liikkeellä, hyi. Kyllä Suomen Betel on Jehovan palvelija siinä, missä päätoimistokin ja kaikin tavoin toteuttaa Jehovan arvokkaita tarkoitusperiä meidän hyväksemme.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Betelin onnea

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

..."toteuttaa Jehovan arvokkaita tarkoitusperiä meidän hyväksemme."

Miksen ole löytänyt Jehovalta mitään arvokkaita tarkoitusperiä? Pikemminkin irvokkaita.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Vieras

Re: Betelin onnea

Viesti Kirjoittaja Vieras »

>>..sillä minua oli vanhin neuvonut jättävän hölkkäämisharrastuksen.<<

Mitä varten vanhin oli neuvonut sinua jättämään hölkkäilyn?
Vieras

Re: Betelin onnea

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Koska se on raamatun mukaan turhaa, siitä on vain "vähän hyötyä". Tarmo pitää suunnata teokraattiseen toimintaan
Vieras

Re: Betelin onnea

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vieras kirjoitti:Koska se on raamatun mukaan turhaa, siitä on vain "vähän hyötyä". Tarmo pitää suunnata teokraattiseen toimintaan
Ymmärsin asian niin että lenkkeily on kiellettyä tai ainakin paheksuttavaa Jehovan todistajilta!
ajoulupukisti
Viestit: 404
Liittynyt: 19.12.2010 16:38

Re: Betelin onnea

Viesti Kirjoittaja ajoulupukisti »

Vieras kirjoitti:Koska se on raamatun mukaan turhaa, siitä on vain "vähän hyötyä". Tarmo pitää suunnata teokraattiseen toimintaan
"Sinun täytyy ehkä olla yhtä tiukka itsellesi, kun vastakkaista sukupuolta koskevat sopimattomat ajatukset tuntuvat valtaavan mielen. Jos ne vain pyörivät sitkeästi päässä, kokeile liikuntaa." -Nuoret kysyvät - käytännöllisiä vastauksia 2. osa s. 242
"Ilmaus "uskollinen ja ymmärtäväinen orja" viittaa siis ryhmänä kaikkiin niihin tuon voidellun hengellisen kansan jäseniin, jotka kulloinkin ovat eläneet maan päällä vuodesta 33 lähtien aina nykyaikaan saakka" -w04 1/3 s. 8-12
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Betelin onnea

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Vieras kirjoitti:Koska se on raamatun mukaan turhaa, siitä on vain "vähän hyötyä". Tarmo pitää suunnata teokraattiseen toimintaan
Muutaman seurakunnan kokemuksella liikunta oli kyllä ihan ok, jos se ei vie aikaa teokraattiselta toiminnalta. Seurakuntien porukoissa järjestettiin jopa säännöllistä liikuntaa: lentopalloa, fudista, pesäpalloa, jääkiekkoa. Pahaa oli "maailmallisiin" urheiluseuroihin liittyminen, koska seura niissä oli tietysti automaattisesti huonoa.

Erityisen vanhurskaiden vanhimpien ohjeet saattavat olla asia erikseen. Meilläkin yksi vanhimmista muisti aina alkoholista puhuttaessa lisätä "mutta ei sitä ihmisen tarvitse juoda lainkaan". Tämä myös lavalta ja monta kertaa.

Poikkeuksen urheilua koskeviin rajoituksiin tietysti muodostaa esim. se, että sukunimi on vaikkapa "Williams". Siinä tapauksessa urheiluun voi käyttää lähes kaiken aikansa. :)
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Vieras

Re: Betelin onnea

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Tiedossa on vielä että kun paatunut jt on värvättävän kanssa tekemisissä, jonka käsittää harrastavan liikuntaa, niin sanoo lämpimällä äänellä että itse harrastaa hyötyliikuntaa.

Ensinhän sitä pitää värväys saada pitemmälle kehitysasteelle, ennenkuin suorastaan ohjaamaan ja kieltämään ruvetaan liikuntaharrastusta, mutta kun voi osoittaa lämmintä ymmärtämystä ja jättää ajatuksen itämään, niin hyvä niin.
Vieras

Re: Betelin onnea

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Täällä ainakin julistajat käyvät ahkerasti kuntolenkillä.
Reitti on 6 km, todella kauniit maisemat, ja matkalla tapaa paljon ihmisiä, joille voi todistaa.
Paljon "julkkiksiakin", jotka sillä kuntoreitillä nimenomaan sen kauneuden vuoksi.
Verkkareissa olevaan julistajaan suhtaudutaan lämpöisemmin kuin solmiokaulaiseen :)

Illalla voi kiertää vielä koiran kanssa koiraihmisten paikat.
Viikonloppuina oville..tai kuntopolulle, jos kaunis ilma,
koska siellä tapaa enemmän kuulevia korvia kuin ovilla.Heheh.

"Traktaatit taskussa"
Vieras

Re: Betelin onnea

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Julistajaltahan vaaditaan joskus oikein hyvää kuntoa,
joutuu jopa juoksemaan,
saadakseen tilaisuuksia todistaa ....

"Mutta Jehovan enkeli puhui Filippokselle sanoen:
”Nouse ja mene etelään sille tielle, joka vie Jerusalemista alas Gazaan.” (Tämä on aavikkotie.)  Silloin hän nousi ja meni, ja katso: etiopialainen eunukki, etiopialaisten kuningattaren, kandaken, alainen vallanpitäjä, joka oli koko hänen aarteistonsa hoitaja.
Hän oli mennyt Jerusalemiin palvomaan, mutta hän oli palaamassa ja istui vaunuissaan lukemassa ääneen profeetta Jesajaa.
 Niin henki sanoi Filippokselle: ”Lähesty noita vaunuja ja liity mukaan.”
 Filippos juoksi vierelle ja kuuli hänen lukevan ääneen profeetta Jesajaa, ja hän sanoi: ”Ymmärrätkö todella, mitä luet?”
 Hän sanoi: ”Niin, kuinka voisinkaan, ellei joku opastaisi minua?”
Ja hän pyysi hartaasti Filipposta nousemaan ja istumaan viereensä..."

Paikallisella kuntosalilla käykin paljon todistajia.
Vieras

Re: Betelin onnea

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Mutta eikös jossain lahkon painotuotteessa neuvota ottamaan vartiotorneja mukaan pururadalle, siellä venyttely- ja jumppapaikalla voi sitten kaupitella lahkon saman tien...

Kyllä kai jonkinlainen kevytliikunta on suositeltua, onko tehty myös srk:n "syysretkiä" tms ?

Mutta että hölkkäkilpailuihin osallistuisi ?
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Betelin onnea

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

"Julistajaltahan vaaditaan joskus oikein hyvää kuntoa, joutuu jopa juoksemaan, saadakseen tilaisuuksia todistaa ...."

Julistajalta vaaditaan hyvää kuntoa silloinkin, kun joku tulee LUOPIO-paita päällään pyytämään uusimpia lehtiä. Kokemukseni mukaan silloin pitää nähtävästi juosta lujaa karkuun... :D
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Vieras

Re: Betelin onnea

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Tässä dokumentissa (Mun Heimo) vieraillaan Betelissä ja nähdään Betelin onnea...

http://www.youtube.com/watch?v=1iIhXsgDVx4

JK
Kivikko
Viestit: 650
Liittynyt: 10.01.2011 21:08

Re: Betelin onnea

Viesti Kirjoittaja Kivikko »

Mietin parisuhde-elämää betelin aitojen sisäpuolella.
Miten voidaan riidellä (yrittää selvittää mielipide- ja näkemyseroja) sisätiloissa, kun aina joku kuulemassa? En kannata huutamista, mutten tiedä ainuttakaan parisuhdetta, jossa kumpikaan ei koskaan turhautuisi tai kimpaantuisi. Vai eletäänkö siellä elämää, jossa "ei ole näkemyseroja", eli kaikki lakaistaan maton alle? Joskus kiukun osoittaminen on hyväksi, ainakin jos saadaan sen jälkeen keskusteltua ongelma selväksi.

Toinen asia on seksi. Olen itse myös käynyt Tikkurilan Betelissä pariin otteeseen, ja vilaukselta nähnyt asuinhuoneita, niin näkemäni mukaan huoneet eivät ole kovinkaan hyvin äänieristettyjä (tavallisia rakennuksia siis). Entä jos jompikumpi tykkää äännellä (tai ei vaan osaa hillitä tätä puolta) nauttiessaan aviovelvollisuuksistaan? Ei sillä että täytyisi kiljua ja kiihkota kaiken aikaa, mutta kyllähän se stressaisi ja veisi keskittymisen itse touhusta. Pitääkö vaan opetella olemaan AINA hiljaa, vaikka toinenkin osapuoli tykkäisi jonkinlaisesta äänitasosta?

Itse menettäisin viimeisenkin järjen hiveneni tuollaisessa vapaavankilassa. Tai sitten tunne-elämäni kuolisi.


(Eläinten vallankumous on muuten Orwellin, ei Huxleyn, hyvä viittaus kuitenkin)
Vastaa Viestiin