Kissat pöydällä

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Vieras

Kissat pöydällä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vaikka lahkon kaikki kissat ovat koko ajan pöydällä, mitään ei tapahdu? Vai tapahtuuko?

Kissoja on ollut valtamediassa ja netissä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla pöydällä. Onko sillä ollut myönteistä vaikutusta? Luulen, että suhtautuminen lahkoon alkaa tiedon heruessa muuttua yhä kielteisemmäksi ja lahkon jäsenmäärän kasvu pysähtymään, mikä on myönteistä. En tiedä, onko näin?

Lahko alkaa ehkä joutua olemaan varpaillaan joidenkin käytäntöjensä osalta. Lasten piiskausta on ilmeisesti saatu vähenemään (onko muutettu jo laulun sanat "Luoja tähdentää, vitsaa käyttäkää..."). Lahko on joutunut varomaan rikkeitään henkilötietolainsäädännössä. Pedofiliatapauksista ilmeisesti nykyään ilmoitetaan viranomaisille. Karttamista on ainakin puolusteltu julkisuudessa (Leinonen) ja asia ollut esillä, vaikka käytäntö on edelleen vahvasti voimassa. Ns negatiivinen uskonnonvapaus (oikeus erota ilman sanktioita) ei aina toetudu.

Miten saataisiin aikaan liike, joka lähtisi järjestelmällisesti toimimaan Jehovan toditajien aiheuttaman kärsimyksen lieventämiseksi? Se voisi helpottaa tilannetta myös lahkon sisällä olevien kohdalla, jotka vastoin omaa tahtoaan edelleen roikkuvat lahkossa omine ajatuksineen (puheissa aina korostettiin, että "oma järkeily" olisi jotenkin haitallista ja pitäisi luottaa vain Hallintoleimen ohjausta).
Vieras

Re: Kissat pöydällä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

.
Ovat lapset lahja Jumalan,
omaisuus jota saa valmentaa.
Ne kuin nuolet täytyy suunnata,
tavoitteen voivat niin saavuttaa.
Luoja tähdentää:
’Vitsaa käyttäkää.’
Silti rakkaudella neuvokaa,
rukoillen heitä valmentakaa
.

Kyllä meillä tuo vitsa käsitettiin kuvaannolliseksi, ei kirjaimelliseksi.
Myöskään ei otettu kaikkia Raamatun kuvauksia kirjaimellisesti,
kuten "silmän poisrepiminen"
tai kätensä irtihakkaaminen....

Aika vaikeaa on eräitten lukea Raamattua, jos ottavat sen vertaukset kirjaimellisesti..
Viisauskin olisi tyyppi jolla on lapsia, ja huutelee kaduilla?
Vieras

Re: Kissat pöydällä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

(onko muutettu jo laulun sanat "Luoja tähdentää, vitsaa käyttäkää...").
vanhassa laulukirjassahan se oli laulu 165,
uudessa laulukirjassa ei taida olla kuin 135 lauluakaan,
onko siinä vastaavaa laulua?
Vieras

Re: Kissat pöydällä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Luulen, että kyse on ollut aikaisempina vuosina järjestelmällisestä kasvatusohjauksesta eikä kuvaannollisuudesta. Olen lukenut niin monta juttua vessassa risulla piiskatuista, jotta nämä istusivat hiljaa uskonnollisilla luennoilla, joiden sisältö on pelottavaa ja ylittää lapsen ymmärryksen. Kasvatusohje oli kulkeutunut laulun sanoihin.

Tällä palstalla on viestiketjuja, joissa kerrotaan "uskonnollisesta" kasvatuksesta ruumiillista kuria käyttäen.
Vieras

Re: Kissat pöydällä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"Pedofiliatapauksista ilmeisesti nykyään ilmoitetaan viranomaisille"
-Mihin käsitys perustuu ? On näkynyt tietoja ettei ole ilmoitettu. Mutta ei tietoja että olisi ilmoitettu.

"vitsa käsitettiin kuvaannolliseksi,"
-Että vitsaaminen on vain luopiojutuja koska vitsa on kuvaannollinen. Sama ilmiö kuin joidenkin innostumisen ovat luopiot muuttaneet lopun ennustamiseksi lahkossa.
Vieras

Re: Kissat pöydällä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Moniko jt on repinyt silmän päästään?
Hakannut käden irtipoikki ja heittänyt kauaspois, kun houkuttelevat pahantekoon.?
Kirjaimellistahan se on, kun Jeesus sanoo..

Ja Viisaus huutelee kadulla,etsien lapsiaan...
Vieras

Re: Kissat pöydällä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vieras kirjoitti:Karttamista on ainakin puolusteltu julkisuudessa (Leinonen) ja asia ollut esillä, vaikka käytäntö on edelleen vahvasti voimassa. Ns negatiivinen uskonnonvapaus (oikeus erota ilman sanktioita) ei aina toetudu.
Tuossa kävi ovella eräs naistodistaja, joka karttamisesta kysyttäessä kertoi, että ongelma johtuu siitä, että erotettu ei halua tervehtiä enää tai erotettu siirtyy kadun toiselle puolelle kävelemään kohdattaessa... Kuulemma se on aina erotettu/eronnut, joka haluaa katkaista kaikki välit todistajiin.

Että näinkin rehellistä meininkiä. Ja ilmeen värähtämättä sanoin näin. Itsellä ei ollut pokkaa todeta, että "tuohan on täyttä valetta". Laitoin naisen puheet teokraattisen sodankäynnin kategoriaan: valehdella saa, kun eihän maailmallisella ole mitään syytä saada tietää miten asia oikeasti on.

JK
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Kissat pöydällä

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Vieras kirjoitti:Vaikka lahkon kaikki kissat ovat koko ajan pöydällä, mitään ei tapahdu? Vai tapahtuuko?

Kissoja on ollut valtamediassa ja netissä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla pöydällä. Onko sillä ollut myönteistä vaikutusta? Luulen, että suhtautuminen lahkoon alkaa tiedon heruessa muuttua yhä kielteisemmäksi ja lahkon jäsenmäärän kasvu pysähtymään, mikä on myönteistä. En tiedä, onko näin?
Internetin tavoittavissa kehittyneissä maissa kasvu on tainnut pysähtyä ja sekin ainoastaan siksi, että kenttäpalvelukseen vaadittavaa vähimmäisaikaa on pudotettu neljännestuntiin. Muussa tapauksessa numerot olisivat negatiivisia. Järjestön kasvu taitaa tapahtua ainoastaan ns. kehitysmaissa.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Vieras

Re: Kissat pöydällä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vieraas kirjoitti:Järjestön kasvu taitaa tapahtua ainoastaan ns. kehitysmaissa.
Veikkaan, että olet hyvin oikeassa.

JK
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Kissat pöydällä

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieras kirjoitti:Veikkaan, että olet hyvin oikeassa.
Suomessa jäsenmäärä on edelleen likimain sama kuin vuonna 1995, vaikka välillä on kastettu reilusti yli 6000 uutta todistajaa.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vieras

Re: Kissat pöydällä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Jäsenmäärä on, jos prosentin tarkkuudella lasketaan, tilastoissa näkymätön, sillä puoli prosenttia 5 miljoonastamme olisi 25.000. Alle puolen prosenttisena luku pyöristettäisiin nollaan
Vieras

Re: Kissat pöydällä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Uhrien tietämättömyys on hyvä teokraattisen kasvun pohja ja perusta valheelliselle opille.
Vieras

Re: Kissat pöydällä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vieras kirjoitti:Jäsenmäärä on, jos prosentin tarkkuudella lasketaan, tilastoissa näkymätön, sillä puoli prosenttia 5 miljoonastamme olisi 25.000. Alle puolen prosenttisena luku pyöristettäisiin nollaan
Kyllä. Suomalaisista Jehovan todistajia on noin 0,3%.

JK
Vastaa Viestiin