JT:t sanovat olevansa ainoita oikeita tosi krisittyjä. Toisaalta perinteisen kristinuskon kannalta he eivät ole kristittyjä lainkaan. Mieltävät jatkavansa alkukristittyjen perinnettä ja kirkot suurena babylonina, väärän uskonnon maailmanmahtina ovat vain harhauttaneet ihmiset pois Jeesuksen sanomasta.
Mitkä ovat kristillisyyden kriteerit kenelläkin? Kolminaisuus ja mitä muuta?
Toimivatko JT:t todella kristillistä lähimmäisenrakkautta osoittaen, vai eivät? Toiminnassa on paljon hajottavia piirteitä ja raamtun kannlta "huonoa hedelmää", vaikka JT:n opetuksen mukaan heidän oikeauskoisuutensa on osoitettavissa juuri sen tuomalla "hyvällä hedelmällä". Rakkaus voi olla keskuudessa, mutta se ulotu sisäänlämpiävyyttä pidemmälle paitsi omissa kuvitelmissaan.
Kristillisyyden kriteerit?
Valvoja: Moderaattorit
-
Vieras
Re: Kristillisyyden kriteerit?
Kristillisyyttä kysyttäessä tulee ensimmäiseksi mieleen lahkon oppien muuttuvuus. Tänään ei voi kukaan sanoa mikä huomenna vannotaan oikeaksi. Ja vuosikymmenten saatossa ovat paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki opit muutetut.
Perinteisen arviointitavan mukaan lahkoa ei siten voi luokitella. Raamatusta ei löydy arviointipohjaa jatkuvamuutoksiselle lehdyköitä ovimyyvälle liikkeelle.
Eihän Raamattua tarvita sen kokemuksen vahvistamiseen, että aurinko paistaa kirkkaammin päivällä kuin aamulla. Se voidaan siten unohtaa ja kysyä, mikä saa lahkon uskottelemaan oppimuutoksien oikeutuksia.

- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Kristillisyyden kriteerit?
Jos nyt tästä ensin aloittaisi:
Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä? (Miika 6:8 KR33/38)

sinner74
- Ylläpitäjä
- Viestit: 2754
- Liittynyt: 12.01.2009 14:12
- Paikkakunta: Rollo
Re: Kristillisyyden kriteerit?
Minä lasken kristityiksi kaikki, jotka esittävät oppikirjakseen raamatun, ja tunnustavat Jeesuksen Jumalan pojaksi. Tiedän että määritelmäni tuskin miellyttää ketään lukemattomista "oikeiksi kristityiksi" itseään väittävistä ryhmistä. Mielestäni tuo on kuitenkin helppotajuinen ja tarpeeksi tarkka määritelmä, ilman että täytyy hukkua oppikiemuroihin ja ryhmittymien keskinäiseen väittelyyn siitä kuka on oikeassa. Normaalielämässä riittää kun erottaa kristinuskon islamista ja muista pääsuuntauksista.
And Justice For All
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Kristillisyyden kriteerit?
Mä taas sovellan sääntöä, jonka mukaan kaikki mitä taiteilija väittää taiteeksi, olkoon taidetta.sinner74 kirjoitti:Minä lasken kristityiksi kaikki, jotka esittävät oppikirjakseen raamatun, ja tunnustavat Jeesuksen Jumalan pojaksi.
Mutta kaikkien uskontojen yhteisesti sopimaa määritystä odotellessa.
Ongelma ei juurikaan kosketa normaalia elämää elävää.Normaalielämässä riittää kun erottaa kristinuskon islamista ja muista pääsuuntauksista.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Vieras
Re: Kristillisyyden kriteerit?
Kristityn nimikettä ei alunperin ole yksinoikeudeksi rekisteröity eikä tehty sopimustakaan, vaan ulkopuoliset, jotka lähinnä kai kummastelivat heitä jotka pitivät Jumalanaan ristillä tapettua henkilöä, rupesivat heitä sanomaan kristityiksi.
Kirkollisissa piireissä sitten yritettiin ja pyrittiin yhdessä päästä käsitykseen mikä muodostaisi kristillisyyden ja jotenkinhan siihen päästiinkin.
jos jehovantodistajain osaksi luetaan raamatuntutkijat (oikeasti jt:t ovat lahkoutuneet) niin raamatuntutkijain perustaja Russell on lahkon kirjallisuudessa esitetty sillä tavoin mystisenä, että hän olisi mm. kuolemansa takaa, siis kuoltuaan tuonpuoleisesta ohjannut lahkon toimintaa.
Oikeastaan hänen roolinsa on mielenkiintoinen. Toisaalta jt kai tyypillisesti sanoisi että hän "alkoi tutkimaan", toisaalta lahkokirjallisuus sanoo nykyään että aina olisi ollut jehovantodistajia (lahko ilmeisesti tarkoitetaan tällä saada enemmän Raamatun edellyttämäksi).
Vartiotorniseuran lienee vaikea antaa mitään mystistä piirrettä Russellille siitä syystä, että hänen koko tuotantonsa on oppina muutettu (vai onko helvetittömyys poikkeus).
Nyky-jt:lle tosiasiassa tärkeintä uskonnossa lienee vartiotorniseuran asema. Omista käsityksistä voi jopa valehdella ja joka tapauksessa pitää vaieta teokraattisen sodankäynnin nimissä, mutta olisiko sittenkin hänen uskonsa järkytettävissä helpoimmin osoittamalla vartiotorniseuran aseman kyseenalaisuus