Jehovantodistajuuden käsitteleminen terapiassa

[Nezumi]

Tuo linkissä ollut kirja vaikuttaa ihan kiinnostavalta, vaikken ole sitä kokonaan ehtinyt vielä läpi kahlata. Löytänyt useita kohtia jotka osuu itseen aika hyvin. Yhdyn niin ikään edellisiin siinä, että kannattaa ainakin kurkata.

**

Noin muuten aiheesta..itsellä on varsinaiset 'terapiat' yms vielä vähän avoinna, mutta vähän on sentään saanut jalkaa ovien väliin laitettua. Hitaasti juttu etenee pienin askelin, mutta jo nyt on olo vähän parempi kuin vielä esim. ½ vuotta takaperin. Paras apu on ollut yksi taho missä on tullut koko tuo aika nyt säännöllisesti käytyä puhumassa..ja sitä puhumista on ollut paljon, on vieläkin. Välillä tietty olo on ollut kuin rikkinäisellä levysoittimella joka joko toistaa jatkuvasti samaa tai aina kiertyy takaisin samaan kohtaan riippumatta siitä minne suuntaan jutua on yrittänyt laajentaa. Sitä purettavaa on vaan niin paljon, kun perus reagointitapa on ollut kaiken sulkeminen tuonne mielenperukoille mikä tietysti auttaa hetken, mutta mitä enemmän on kaikkea niin sitä hankalampaa se on. Paljon on kyllä sitten sellaisiakin juttuja mitä ei ole 'muistanut' aikoihin, mutta pulpahtelevat pintaan siinä puhumisen lomassa liityen kaikkeen normi elämän ja jt-juttujen väliltä..

Toinen taho on sitten 'vaan' lätännyt niitä pillereitä kouraan, mitä on sitten yrittänt popsia joskin ongelmana on ollut se ettei tiedä onko parempi syödä vai olla syömättä, molemmissa on puolensa..katsoo nyt miten sitten alkaa edetä jutut nyt syksyn tullen, kun kesälomat pidetty jne..~huoh~ Yrittäneet vähän puhua, et pitäis nyt vaan keskittyä sinne sitten puhumaan, eikä enää niin paljoa tuonne missä ehti jo käydä tuon puolisen vuotta.. Nostaa vaan vähän torjuvan reagtion, kun en ylipäätään ole kovin herkkä puhumaan jutuista ellei olo ole tietyllä tavalla 'turvallinen' ja jotenkin tuntuvat tuossa toisessa paikassa noin äkkisiltään vähän turhan tungettelevilta tms, kun ei ole ehtinyt nähdä vielä paria kertaa enempää, mutta eiköhän se siitä. Tuossa nyt jotain, mutten ehkä tarkemmin tähän naputtele kuitekaan enempiä.

[Lehtiveli]

Pillerit on vähän kyseenalaista tavaraa. Oikeina aikoina otettuna ja yhdistettynä sopivaan hoitoon, auttaa, mutta muuten taas ei. Nykyään tuntuu että pillereitä tuputetaan jo vähän liiankin kanssa.

[Vieras]

Pillereitä on moneksi

Beetasalpaajiako ne olivat mitä ampujaurheilijat saattaisivat ottaa (jotta sydänfrekvenssi ei ylitahdittuisi tähdätessä ?)

Vakavan masennuksen hoidossa sanotaan pillerit välttämättömäksi terapian ohella (onko siinä tunnusmerkkinä kk:ienkin valvomista ?)

Mutta voinee tosiaan varauksellisuutta esittää jos tohtori mielipidettä hyvänä pitää

[Johanneksen poika]

Pillerit on vähän kyseenalaista tavaraa. Oikeina aikoina otettuna ja yhdistettynä sopivaan hoitoon, auttaa, mutta muuten taas ei. Nykyään tuntuu että pillereitä tuputetaan jo vähän liiankin kanssa.

Minusta taas tuntuu, että pillereitä ei nykyisin määrätä yleensä turhaan. On monia seikkoja, mitkä pitää ottaa huomioon, jos terapian lisäksi määrätään lääkehoitoa. Muistan lukeneeni joskus tutkimuksesta, että pelkkä terapia tai pelkkä lääkehoito eivät ole yksinään niin tehokkaita kuin sekä terapia että lääkehoito yhdistettynä.

Usein masennuksen syy voi olla ainakin osittain kemiallinen. Aivot ovat monimutkainen elin, ja joskus siellä on liian vähän jotain ainetta, esim. serotoniinia. Jos serotoniinia puuttuu, sitä on sinne lisättävä. Ja silloin lääkehoito tehoaa. Tietenkään serotoniiniakaan ei pidä "varmuuden vuoksi" tunkea jokaisen aivoihin. Jokaisella lääkkeellä kun tuppaa olemaan myös haitallisia sivuvaikutuksia. Mutta oikean lääkkeen valinnalla ja oikealla annostelulla nämä haitat voidaan minimoida.

Wikipedian käsitys serotoniinista

Välittäjäaineita on serotoniinin lisäksi toki muitakin. Ja näitä aineita voi saada myös muuten kuin pillereistä.

Tietoa aivojen välittäjäaineista

Kun masentunut tai ahdistunut ihminen menee psykiatrin vastaanotolle, hänet tutkitaan perusteellisesti. Usein käydään läpi pitkiä keskusteluja elämäntilanteesta. Sitten määrätään mahdolliset lääkkeet ja varataan aika psykologilta tai muulta terapeutilta jatkohoitoa varten. Terapiajaksot ovat usein hyvinkin pitkäkestoisia, riippuen henkilön ongelmista ja traumojen laadusta. Joissakin kaupungeissa on valtavan vaikeaa yleensä päästä terapiaan. Yhteiskunnan resurssit on vedetty tiukoille.

Omassa tapauksessani terapiajakso oli noin 3 vuotta. Lääkehoito on jatkunut jo 4 ja puoli vuotta ja jatkuu yhä. Minulle on ollut erinomaisen paljon hyötyä sekä terapiasta että serotoniinilääkityksestä. Olen joskus koettanut vähentää lääkitystä, mutta vaimoni kommentit ovat olleet parin viikon jälkeen sitä luokkaa, että on ollut pakko palata normaaliin lääkeannokseen (Sepram 60 mg).

[Markku Meilo]

Olen joskus koettanut vähentää lääkitystä, mutta vaimoni kommentit ovat olleet parin viikon jälkeen sitä luokkaa...

Hieman aiheen ohi, mutta siis tuo osoittaa todeksi vanhan kansanviisauden, että poikamies voi olla tietämättään tyhmä, aviomies ei koskaan.

[Johanneksen poika]

poikamies voi olla tietämättään tyhmä, aviomies ei koskaan.

Näin varmasti on. Avioliitollakin on sivuvaikutuksensa.

[Angelique]

Voi että...kiitos taas teille vastanneille.

tunnin päästä menen taas terapiaan. terapeutti kannustaa eroamaan "kirkosta", joka sallii väkivallan. Olen taistellut huonon omantunnon kanssa monta vuotta, kun petin miestäni. Mutta miehen mielestä ei ole mitään pahaa siinä, kun vähän antaa vaimolle kyytiä (mustelmia) konventtimatkalla autossa lasten nähden. Olen tähän asti alistunut siihen. En enää tiedä.

Kunpa voisi joskus olla vapaa menemään naimisiin miehen kanssa joka oikeasti rakastaa ja kunnioittaa. Mutta kun Jeh. todistajana on "pakko " mennä naimisiin nuorena. Muuten jäät ilman miestä...tai pidetään outona. Vaikea selittää, mutta varmaan ymmärrätte yskän...Olen niin H...katkera. Sori, huonoa kieltä tällaiselle fiksulle palstalle.

Voi ei...oon tosi huono kirjoittamaan, mutta ehkä ymmärsitte viestini. Kaipaan tällä hetkellä kovasti vertaistukea.

Ja Näätinki..kirjoitan sinulle, heti kun ehdin!

[Marilyn]

Kiitos Johanneksen poika kun kerroit kokemuksesi! Se toi hyvän näkökulman siitä, että lääkehoito on tarpeellista.

Lääkkeiden mustamaalaaminen ja parjaaminen on minusta täysin turhaa. Ei niillä turruteta tunteita, vaan autetaan kestämään. Toinen esimerkki on unilääkeet ja nukahtamislääkkeet. Jos ei saa nukuttua, ei voi jaksaa ja jos ei jaksa niin ollaan noidankehässä... Ei siinä ole mitään pahaa jos tuntee tarvitsevansa lääkehoitoa. Itse en tiedä missä kunnossa olisin jos en saisi nukuttua... kun näinkin on välillä vaikea jaksaa.

[Jaakob]

Mutta kun Jeh. todistajana on "pakko " mennä naimisiin nuorena. Muuten jäät ilman miestä...tai pidetään outona. Vaikea selittää, mutta varmaan ymmärrätte yskän...Olen niin H...katkera. Sori, huonoa kieltä tällaiselle fiksulle palstalle.

Pitää paikkansa, sisarten kohdalla vielä enemmän kuin veljien. Naisia kun nyt on mukana enemmän niin valinnan vapaus on selkeästi pienempi kuin miehillä.

Ei mikään ihme että katkeruuden tunteet nousevat pintaan.

[AchanBeroean]

Pillerit on vähän kyseenalaista tavaraa. Oikeina aikoina otettuna ja yhdistettynä sopivaan hoitoon, auttaa, mutta muuten taas ei. Nykyään tuntuu että pillereitä tuputetaan jo vähän liiankin kanssa.

Pillereitäkään ei parane vierastaa, jos niitä on määrätty.

Itse en pillereitä ole syönyt.

Pillereissä ja terapioissa - joita molempia on toimivia ja hyviä ja sitten on huonoja ja sivuvaikutteisia - tulee muistaa, että lahko-ongelma, joka on oman päänupin sisällä, paranee myös parhaiten omalla ja omasta itsestä lähtevällä panoksella, eikä ulkopuolisten työllä.

Vertaan lahkoriippuvuutta alkoholismiin, jossa avain raitistumiseen on juojan oma halu raitistua ja kyky toimia halunsa suuntaisesti. Ulkopuoliset voivat paasata juopolle tai juoppo voi istuskella terapioissa tai syödä pillereitä, mutta paraneminen vaatii myös vahvan oman motivaation ja oikean ajan.

Suomalainen holhousyhteiskunnassa synnytetty ajattelu, jossa apua odotetaan ensin kunnalta ja valtiolta tai joltain ulkopuoliselta taholta, voi olla este ihmiselle itse omaan paranemiseensa panostamiseen.

Hämmästyn aina, kun annan jollekulle henkilölle vinkkejä esim. ulkomaisista tai jopa kotimaisista kirjoista, joiden lukemisen väitän auttavan henkilöä, niin henkilö voi usein olla joko liian nuuka panostamaan 20 euroa omasta pussistaan tai liian laiska lukemaan muutamasatasivuista kirjaa. Oma-apu, jos se vaatii hiukankin vaivaa, on monelle liian suuri uhraus. Ehkä juuri samat pyrkivät ratkomaan asioita ensisijaisesti pillerein ja terapioin.

Kaikella tällä en halua olla lannistamassa ketään käyttämässä kaikkia apukeinoja, vaan haluan kannustaa henkilöitä näkemään myös itse vaivaa ja antamaan henkilökohtaisia panoksia lahkoajattelusta poisoppimiseen ja lahkoriippuvuudesta vieroittautumiseen.

[Johanneksen poika]

Oma-apu, jos se vaatii hiukankin vaivaa, on monelle liian suuri uhraus. Ehkä juuri samat pyrkivät ratkomaan asioita ensisijaisesti pillerein ja terapioin.

Ehkä et ole itse kokenut syvää depressiota. Silloin ei auta "oma apu", kun ihminen on niin maassa ja voimat vähissä, että hän menehtyy ilman ulkopuolista apua.

Olin sellaisessa tilanteessa noin neljä ja puoli vuotta sitten. Ilman vaimoni voimakasta puuttumista "peliin", en olisi päässyt ollenkaan asianmukaiseen hoitoon. Itse en jaksanut enää välittää mistään.

Joten en kyllä nyt syyllistäisi ketään sellaista, joka ei yksinkertaisesti jaksa sitä "omaa apua". Kun ihminen on "pohjalla", ei kannata yrittää "lohduttaa" häntä, että kyllä se siitä.... ja pahinta on mennä sanomaan silloin toiselle, että "ota itseäs niskasta kiinni, niin paranet". Se olisi suurta asiantuntemattomuutta ja suorastaan puoskarointia.

Ja nyt puhun aidosta vakavasta depressiosta, joka on hengenvaarallinen sairaus. Toinen lajinsa on sitten esim. julkkisten "pikamasennukset", joita he tilittävät naistenlehtien sivuilla. Ja seuraavassa numerossa ovat jo parantuneet ja elämänsä kunnossa.

[Nezumi]

Tuo "ota itseäs niskasta kiinni, niin paranet" on aika tuttua, tietysti sen sanamuoto on vaihdellut, mutta perusajatus on aina ollut sama. Samoin tuttuja ovat ne 'koitas nyt käydä kokouksissa' sukuiset kommentit..epäsuoran syyllistävästi enimmän aikaa ja toisaalta suoraankin välillä, kun ei ole jaksanut eikä lopulta kiinnostanutkaan. Yksi hieman hämmentävä asia joka on tullut huomattua on (ja oli) se, että ennen kuin sai itsensä lopulta raahattua sinne mistä sai diagnoosin lopulta sain kyllä jos jonkin laisia diagnooseja maanis-depressiivisyydestä alisuoriutumiseen ja ties mihin (välillä lykättiin joku herätkää! nenän eteen tai sitten oli vaan telkusta tullut jotain..), mutta sen jälkeen kun sitten sain haettua ihan virallisen tiedon, niin jotenkin se suhtautuminen muuttui. Ei sitä jotenkin osaa edes pukea sanoiksi, mutta sen vain tuntee/aistii. Sitä vaan jää miettimään, että oliko muka se parempi ettei ollut mitään 'virallista' vai mikä sitten on se ns. ongelma. Sen tuo tosin aiheutti, että entistä vähemmän tekee mieli yrittää selittää olotilaa tai mitään tuota aihetta sivuavaa tietyille henkilöille.

**
Pienenä OT:nä taas yksi mikä tuli mieleen tuossa edellistä kirjoittaessa..tuo hiuksen hieno muutos on vähän samanlainen kuin yksi joka aiheutti hämmennystä ja samalla itsessä tietynlaisen hylkimisreaktion, kun oli kyse tutkimisesta..lähinnä ne muutamat kerrat jolloin tutkistelua yritti pitää toinen vanhempi (muiden kanssa tuota ei tullut huomattua). Välillä tuntui kuin olisi ollut jonkun aivan vieraan ihmisen kanssa tekemisissä, virallinen tai melkein muodollinen puhe, jotenkin etäinen ja kovat odotukset tietysti vastausten yms suhteen. Ja tietysti se oma nihkeys välillä pääsi pulpahtamaan läpi niin sitten oli sota valmis mikä entisestään vähensi mielenkiintoa ko. yritelmää kohtaan. Tietysti välillä on tullut kommenttia tyyliin 'ei olis koskaan pitänyt antaa muiden (=tätä vanhempaa nuorempien) tutkia sun kanssa vaan hoitaa itse, niin et varmastikaan olis tollanen'. Eivät osanneet tarpeeksi hyvin istuttaa mieleen juttuja, ei ollut vielä tarpeeksi sitä kuuluisaa 'elämänkokemusta' ja mitä milloinkin..~miete~No joo, vähän irrallisia muistikuvia ja vapaalla tyylillä nuo sanomiset, mutta perus ajatus oli tuo..kummittelee vieläkin tuolla mielen perukoilla.

[Ninth]

Hämmästyn aina, kun annan jollekulle henkilölle vinkkejä esim. ulkomaisista tai jopa kotimaisista kirjoista, joiden lukemisen väitän auttavan henkilöä, niin henkilö voi usein olla joko liian nuuka panostamaan 20 euroa omasta pussistaan tai liian laiska lukemaan muutamasatasivuista kirjaa. Oma-apu, jos se vaatii hiukankin vaivaa, on monelle liian suuri uhraus. Ehkä juuri samat pyrkivät ratkomaan asioita ensisijaisesti pillerein ja terapioin.

Johanneksen poika ja Nezumi puhuivatkin jo asiaa. Itseltäni vielä tällainen käytännön yksityiskohta: moni masentunut ei vain jaksa lukea mitään kirjoja. Itse yritin/olen yrittänyt lukea omia lempikirjojani masennuksen aikana. Aloittaminen luonnistuu, mutta siihen se tyssää. Ns. "pitkän tähtäimen keskittymiskyky" on rikki.

Pillereidenkin kanssa täytyy olla hyvin tarkkaavainen ja kuunnella itseään huolellisesti. Kokeilin lääkitystä ja söin yhdessä vaiheessa kaksia pillereitä päällekäin kun ensimmäiset eivät toimineet yksin, ja niiden seurauksena oli vain tahmea ja harmaa olo. En kokenut tuskaa, enkä sen puoleen mitään muitakaan. Terapian ohella siis noita mutustin, ja lopulta päätin, että mieluummin tunnen edes sitä tuskaa kuin olen kohmeinen zombi.

Julkisen puolen touhu on oman kokemukseni mukaan todella kömpelöä kompastelua. Itse olen pärjännyt paljon paremmin yksin, vaikka kärvistelyä tapahtuukin, kuin huonojen lääkärien päätäntävallan alaisuudessa. Joidenkuiden kohdalla homma toimii, ja mikäs siinä, mutta on erittäin suositeltavaa käyttää omaa järkeään vaikka hullun paperit omistaisikin, kunhan järki ei kehota ryhtymään mihinkään drastisiin tekoihin.

Se, että (vaikeasti) masentunutta patistetaan aktiivisesti pyrkimään parantumista kohden, vain pahentaa asioita. Niin masennuksesta kuin lahkon jäsenyydestä toivuttaessa tulisi ennenkaikkea mennä omaan tahtiinsa vertaistuen ollessa varmasti suuri apu - lahkoajattelun aktiivinen torjuminen on tässä vaiheessa melko turhaa niille, joilta se ei luonnostaan onnistu. Kaikkien tulisi saada edetä niin nopeasti tai hitaasti kuin hyvältä tuntuu. Tärkeintä kaiketi on se, että taaksepäin ei valuta, muusta viis.

Jokainen tablaa tyylillään; joku vauhkoaa vaahto suupielissä purkien patoutunutta vihaansa ja toinen nuolee haavojaan hiljaa rauhaisassa ympäristössä. Mikään keino ei ole väärä, ja kenenkään on turhaa tuputtaa omia neuvojaan ainoana oikeana totuutena. Siitä tulee vain ikäviä mielleyhtymiä.

[Vieras]

Pillereitä on montaa sorttia masennukseenksin ja eikös niistäkin ole kokeiltavissa eri vaihtoehtoja, jos tosiaan semmoinen apu tuntuisi alkuun hyvältä. Käsittääkseni ne ovat tarkoitettukin vain alkuun ja lopetettavaksi kun tuntuu sopivalta

Patistaminen ? Olisiko sanottavissa esim. että mistä sai aikoinaan hyvän mielen, kokeilla sellaisen perään edelleenkin

[Johanneksen poika]

Jokainen tablaa tyylillään; joku vauhkoaa vaahto suupielissä purkien patoutunutta vihaansa ja toinen nuolee haavojaan hiljaa rauhaisassa ympäristössä. Mikään keino ei ole väärä, ja kenenkään on turhaa tuputtaa omia neuvojaan ainoana oikeana totuutena. Siitä tulee vain ikäviä mielleyhtymiä.

Olet varmasti oikeassa. Yksi asia, mikä on ehkä jäänyt vähemmälle tässä ketjussa, on se, että täytyy erottaa toisistaan hoitoa vaativa vakava masennus ja taas toisaalta normaali alakulo, jota esiintyy jokaisella aika ajoin. Jos sairastaa vakavaa masennusta, on aina ammattimaisen avun tarpeessa. Vakava masennus on hengenvaarallinen tauti. Tämä olisi tärkeä ymmärtää myös masentuneen läheisten, jotta he voisivat tarvittaessa ohjata sairastuneen hoitoon, mikäli tämä itse ei halua tai jaksa sitä tehdä. Silloin on hakeuduttava psykiatrin vastaanotolle niin nopeasti kuin mahdollista.

Mistä sitten tietää, onko masennus vakavaa vai normaalia alakuloa? Tähän on kyllä olemassa mittareita. Yksi mittari on tässä:

Erään tautiluokituksen mukaan hoitoa ehdottomasti vaativan, vakavan masentuneisuuden merkit täyttyvät, jos masentunut ja iloton mieliala jatkuu yhtäjaksoisesti useita viikkoja ja yli neljä seuraavista oireista esiintyy suurimman osan ajasta:
1) Unettomuus (etenkin aamuyön tuskainen unettomuus) tai liiallinen nukkuminen
2) Ruokahalun selvä muutos (tahaton laihtuminen tai pahaan oloon syömisen aiheuttama lihominen)
3) Voimakas väsymys, uupuneisuus ja aloitekyvyttömyys
4) Fyysinen lamaantuneisuus tai kiihtyneisyys
5) Keskittymiskyvyn, muistin tai päättäväisyyden heikkeneminen
6) Suhteettomat alemmuuden tai syyllisyyden tunteet
7) Mielihyvän tai elämänilon menettäminen
8 ) Kuolemanajatukset tai -toiveet

Kyseinen lainaus oli otettu vanhasta kirjoituksestani, jonka olin tehnyt UskoToivo-nimimerkillä. Koko kirjoitus on luettavissa

täältä